Huijauksen ilo

Setäni kehui aikoinaan, kun sai myytyä sulkavat korkeaan hintaan lahnoina naapurikyläläisille, jotka eivät osanneet erottaa kaloja toisistaan. Sulkava on laihempi kuin lahna ja paljon ruotoisampi, huono ruokakala.

Vielä 70-luvulla kuulin vanhan miehen kehuvan, kuinka oli ennen sotia onnistunut puijaamaan ryssiä, kun oli antanut pakkasen peittää kalansaaliin pilaantumisen ja myynyt saaliin Pietarissa.

Kansanperinne oli täynnä huijauksen oveluuden ylistystä. Kaikkein ovelin petkuttaja oli kuulemma kettu. Nykyisin huijausta kyllä harrastetaan, mutta en ole enää havainnut sillä avoimesti kehuttavan.

2

185

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En kyllä näe että huijaaminen olisi hyvä en koskaan ole arvostanut sitä. Etsin sinut taas täältä kun olet jo ystäväni.

      Mitä tykkäsit siitä kauniista kalasta?

      • Moi, vaan ilo havaita, että olet palstalla, vaikka omani on hiukan repsahtanut.

        Varsinkin lahnat ovat olleet suurta herkkua, sekä minulle että suloiselle vaimolleni. Kun 50 vuotta sitten majailimme kesämökillä, lahna maksoi vain yhden markan kilo. Ostimme niitä torilta joka päivä ja savustimme. Söimme lahnaa aamulla, päivällä ja illalla. Herkkua oli.

        Ketun näin hiljan aamuteeveessä, kun grillasivat lihoja. Söötti kettu arveli, että jotakin saattaisi jäädä hänellekin ja asettui kiltisti grillin viereen odottelemaan. Oli kyllä hellyttävän söötti.

        Terveisiä sinulle! En luvan puuttuessa rohkene suudella suloista vittuasi, mutta teen sen salaa ajatuksissani. 🌹👀


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1616
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      133
      924
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      742
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe