Liian iso harppaus?

Anonyymi

Oon alottanut entisenä kilpauimarina uinnin taas harrasteessa. Meillä oli sunnuntaina seuralla sellaiset pienet leikkimieliset kilpailut joihi kaikki saivat osallistua. Olin kolmanneksi paras samana vuonna syntyneiden kanssa! Olen kuitenkin noin 3v pitänyt taukoa kilpauinnista ja harrasteessa olin kerinnyt käydä vain pari kk kerran viikossa. Lauantaina valmentajamme myös piti pienen arviointikeskustelun ja sanoi että olen yksi ryhmämme parhaimmista. Kertoi että voisin mennä luultavasti kilparyhmään jos itse haluaisin. Iskä alkoi näiden pienten kisojen jälkeen puhumaan rolloista. Ensi kesä on viimeinen kerta kun voin osallistua. Niin kutkuttais lähteä yrittämään. Aikarajat ovat kovat. En tiedä mihin ryhmään kannattaisi mennä jos Rollot ovat tavoite

Vaihtoehto 1: kilpa 4: kolmet treenit viikossa yhdet kuivat (eivät tähtää Rolloihin ja kisoja ennen Rolloja on kolmet
Vaihtoehto 2: kilpa 3: viidet treenit yhdet kuivat (tähtäävät Rolloihin ja kisoja ennen Rolloja on neljät)

En tiedä mitä teen! Haluaisin niin Rolloihin. Jos menen kilpa neloseen niin en luultavasti saa nostettua tadoa tarpeeksi nopeasti. Kilpa kolmosessa tulen taas 100% varmasti olemaan alussa ihan rikki ja pohjalla.

4

176

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloitan kilpa 4 ryhmässä. Toivottakaa onnea :D


      ap

      • Anonyymi

        Onnee uintiharrastuksen uudelleen aloitukseen. Mun tekis mieli aloittaa Masterseissa, itekin ex-uimari. Mikä on sun lajisi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnee uintiharrastuksen uudelleen aloitukseen. Mun tekis mieli aloittaa Masterseissa, itekin ex-uimari. Mikä on sun lajisi?

        Apuva kun en ole tätä keskustelua lukenut! En omista oikein vielä päälajeja. Oikeastaan kaikki perhosta lukuunottamatta menee. Uin yleensä lyhyempiä (100m) matkoja. Rollot jäi nyt kyllä koronan takia aikas haaveeksi, eikä meidän kauttakaan enää aloiteta ennen syksyä. Toivottavasti kaikki uimarit pääsisivät jatkamaan lajia mahd pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnee uintiharrastuksen uudelleen aloitukseen. Mun tekis mieli aloittaa Masterseissa, itekin ex-uimari. Mikä on sun lajisi?

        Suosittelen , aloitin 3 vuotta sitten ja on se eri asia mennä porukassa uiden kun itsekseen kelaillen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      68
      1875
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      139
      992
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      18
      909
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      82
      665
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      104
      651
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      638
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      48
      556
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      57
      547
    Aihe