Tuossa alempana oli lista sinkkuuden hyvistä puolista, joten päätimpä heittää toisen listan. Eli kun ystäväsi/tuttavasi elää parisuhteessa, niin heiltähän alkaa tulla jos jonkin moisia "elämänohjeita", tässäpä muutama:
-kyllä sä olet sitten onnellinen, kun sun ei tarvi kenellekkään selvitellä menojasi. (Mitähän pahaa siinä on, kun sanon vieväni roskiksen pihalle, tai lähteväni lenkille?)
-Kyllä sinäkin vielä löydän jonkun...Meillä olis töissä yks tooosi mukava mies, mitäs jos tulisit istumaan joskus meille iltaa, niin voidaan esitellä teidät..... (helvetin paritusongelma)
-Yks epämiellyttävimmistä kokemuksista oli se, kun kaverini kutsuivat mut kylään, ja koko sen ajan nuohosivat kiinni toisissaan, aivan kuin heidän olisi pitänyt just sillä hetkellä päästä sänkyyn.
-Jos on tarkoitus mennä viettämään "tyttöjen" iltaa, niin aina oli yksi, joka oli kutsunut miehensä mukaan johonkin tiettyyn baariin.
-Ja tietty nämä kommentit, kun voit tulla ja mennä milloin vaan, ei tarvi pestä kenenkään paskasia vaatteita....
Lista on pitkä, ja juuri noiden "asiantuntija-neuvojien" takia tää sinkkuelämä on todella tuskallista. Laittakaapa listaa omien kavereiden "neuvoista/kommenteista" teidän sinkkuudesta.
-kyllä sä olet sitten onnellinen, kun sun ei tarvi kenellekkään selvitellä menojasi. (Mitähän pahaa siinä on, kun sanon vieväni roskiksen pihalle, tai lähteväni lenkille?)
-Kyllä sinäkin vielä löydän jonkun...Meillä olis töissä yks tooosi mukava mies, mitäs jos tulisit istumaan joskus meille iltaa, niin voidaan esitellä teidät..... (helvetin paritusongelma)
-Yks epämiellyttävimmistä kokemuksista oli se, kun kaverini kutsuivat mut kylään, ja koko sen ajan nuohosivat kiinni toisissaan, aivan kuin heidän olisi pitänyt just sillä hetkellä päästä sänkyyn.
-Jos on tarkoitus mennä viettämään "tyttöjen" iltaa, niin aina oli yksi, joka oli kutsunut miehensä mukaan johonkin tiettyyn baariin.
-Ja tietty nämä kommentit, kun voit tulla ja mennä milloin vaan, ei tarvi pestä kenenkään paskasia vaatteita....
Lista on pitkä, ja juuri noiden "asiantuntija-neuvojien" takia tää sinkkuelämä on todella tuskallista. Laittakaapa listaa omien kavereiden "neuvoista/kommenteista" teidän sinkkuudesta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
-Varatut karttaa puhumasta tietyistä aiheista kanssani, koska olettavat, että en ymmärrä mitään heidän elämästään.
-Tuo säälittely: (kyllä sullekin vielä joku löytyy).
-Jos pariskunta pyytää minut mukaan, niin sitten kuitenkin koko ilta ollaan toisissaan kiinni. Ei tarvi pyytää, jos ei aio edes ottaa huomioon.
-Eivät ota huomioon, että minullakin on ELÄMÄ. Ovat niin täynnä itseään ja parisuhdettaan, että ei edes kuulumisia kysellä, jos nähdään.
juuri tuo oletus, ettei sinkulla ole Elämää, on kaikkein raivostuttavin. Sinkku tuntuu monelle olevan jotenkin keskeneräinen. Esimerkiksi vanhemmilleni kotini on vain "asunto". Ei siis koti vaan asunto. Olenkin miettinyt, että siitä varmaan tulee "koti" vasta kun siellä asuu itseni ja lemmikin lisäksi mies ja vekara.
Ikäänkuin niin, että aikuiset seurustelevat ja sinkkuelämä taas on vähän niinkuin harjoittelua tai väliaikaa, jolloin ei tapahdu mitään.
Puolituttujenkin tärkein kysymys on, että seurusteletko? Raivostuttavaa, koska elämässä on muutakin sisältöä.
Onneksi kaverit käyttäytyvät asiallisesti. Ehkä siitä johtuen, että ovat itsekin sinkkuja, suurimmaksi osaksi. Ja itse en itke (sinkku)elämäni surkeutta vaan olen ihan onnellinen ja tasapainoinen nuori nainen, jolla on Elämä, niin ehkä siksi en saa osakseni sääliä ja lohduttelua :)
Empiirisen tutkimukseni mukaan monet kärsivät ns. pakko seurustella, koska muuten en ole mitään -syndroomasta. Tämä psyykkinen häiriö ilmenee siten, että potilaan on pakko seurustella. Minkä tahansa possuilijan kanssa. Potilas on valmis kestämään kumppaniltaan mitä tahansa, mutta sinkkuelämää hän ei kestäisi. Väkivalta, pettäminen, mustasukkaisuus, valtapelit, kaiken tämän henkilö pystyy sietämään mutta ei sinkkuilua, joka hänen mielestään on merkki siitä, ettei ihminen kelpaa kenellekään. Sinkulla on siis potilaan mukaan piirteitä, jotka tekevät hänestä epäkelvon.
Jos syndroomasta kärsivän elämään kuuluu sinkkuystävä(tär) (naisilla syndrooma on yleisempi), niin alkaa armoton paritusoperaatio, onhan ystäväkin pelastettava sinkkuuden epätoivoisista syövereistä.
Samaan aikaan potilas saattaa olla kateellinen sinkkuystävälleen, joka uskaltaa olla oma itsensä eikä tarraudu parisuhteeseen. Sama uskallus puuttuu potilaalta itseltään, koska sinkkuushan merkitsi hänelle sitä, että hän on vajavainen ja epäkelpo. Samalla potilas kaipaa vapauttaan ja muutosta elämäänsä. Saattaa siis olla, että potilas on aidosti kateellinen sinkkuystävälleen, joka on vapaa tulemaan ja menemään kuten haluaa. Eikä sinkun myöskään tarvitse leikkiä kotipiikaa vastentahtoisesti. Tämä kateus kuuluu usein puheessa ja näkyy teoissa.
Lopuksi vielä vakavaa puhetta: kyllähän parisuhde rajoittaa elämää. Jos suhteessa toinen haluaa lähteä ulkomaille esim. opiskelemaan, niin monet jättävät menemättä, koska eivät halua asettaa suhdettaan vaakalaudalle. Tämä kahle verrattuna sinkun vapauteen, saattaa olla joillekin sietämätön. Varsinkin kun suhde arkipäiväistyy, tämä rajoitus tulee räikeämmäksi. Ja toisaalta, joidenkin suhteessa elävien on ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää, että ilman miestä voi olla täysin onnellinen - eli parittamalla tuttaviaan he uskovat tekevänsä heille suuren palveluksen. Ja yksi fakta on se, että suhteen alussa kaverit tuppaavat unohtumaan kun ollaan niin toisten lumoissa. Se on lyhytnäköistä mutta sitä tapahtuu. Sen takia pitää äijät raahata tyttöjen iltoihinkin...
Ja ehkä ruoho näyttää aina vihreämmältä aidan tuolla puolen. Jostain syystä jotkut eivät ole koskaan tyytyväisiä elämäänsä, silloin kun hän seurustelee, hän haluaisi olla sinkku ja silloin kun hän on sinkku, hän haluaisi seurustella jne. Puheet sinkun vapauden ihanuudesta viittaisivat mielestäni tähän suuntaan.
Itse olen myös törmännyt sääliin: "Kyllä sinäkin (aivan varmasti!) saat vielä joskus kokea tämän!", "kyllä sinullekin joku jossain on!". Sitten nämä jotkut parisuhteilijat kerskailevat parisuhteillaan ja seksillään yrittäen kenties pönkittää itsetuntoaan (tästä oli joku näköjään pistänyt pystyynkin keskustelun).
Ja toiseksi pahinta on se, että parisuhteilijat sulkevat pois sinkut. Enää en kelpaakaan seuraksi korkeintaan kun silloin, kun parisuhdesymbioosissa lilluvan toinen puolisko on ollut jo monta minuuttia kateissa ja yksinäisyys saa symbiootin yltymään suisidaalisen depression mustaakin mustempaan murheenalhoon. Ja samassa kun toinen saapuu niin "mun pitää mennä terve". Minulle tulee joskus hyväksikäytetty ja hyljätty olo.
Ei onneksi kaikki ole sellaisia. Jotkut osaavat elää suhteessa ja ottaa vielä sinkkukaveritkin huomioon.
Minulla on yksi ystävä joka jaksaa aina kun tapaamme selittää sitä miten hän toivoisi jo näkevänsä minun asettuvan aloilleni, kun hänkin on niin onnellinen jätkänsä kanssa... Koko ajan puhuen siihen tyyliin että kuinka paljon onnellisempi olisin kun vakiintuisin ja asettuisin aloilleni. Hänkään kun ei koskaan yksin ollessaan tuntenut olevansa kokonainen, kun hänellä ei ollut sitä toista puolikasta...
Olen hänelle monet kerrat sanonut olevani erittäin tyytyväinen omaan elämääni, enkä ole koskaan hänelle sanonut miten minusta tuntuu kuin jotain puuttuisi...
Hyvinkin onnellisena eläjänä en ole koskaan voinut sietää hänen tapaansa yrittää puuttua omiin valintoihini!
Monet parisuhteessa eläjät aina luulevat, koskaan he eivät tiedä.
Se on tosiaan kumma, kun aikuista sinkkua ei jätetä rauhaan. Itse olen ollut vasta muutaman kuukauden sinkkuna. Satuin sitten tädilleni puhelimessa mainitsemaan että "Mika" kävi kylässä ja jutelitiin aiheesta blaa blaa.. Tähän sain heti kommentin, "kukas se Mika on". Voi veljet. Kaveri. Tosiaan sinkku tarvitsee kavereita. Tuntuu, että kaikki miespuoliset, jotka satun mainitsemaan nähdään jonain poikaystäväkandidaattina.
Yleensäottaen kummastuttaa se, kuinka aikuiselta sinkulta kehdataan aina vaan uudestaan kysyä, etät miten ne miesasiat. Teini-ikäiseltä voi ehkä kysyä, että onko poikakaveria. En minäkään mene kysymään, että mites se teidän avioliitto. Vieläkö 20 vuoden jälkeen sänkyhommat sujuu?
yks jonka sain kuulla tänään:
Se oikea ihminen tulee kohdalle, kun sitä vähiten odotat.
Pitäisikö paikkansa vanha sanonta; ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Me sinkut valitetaan ja parisuhteessa olevat valittavat.. koskaan ei ole täysin hyvin. Hyvät ja huonot puolensa molemmilla; ehkä sellainen välimuoto olis ihan paras ;)