2000-luku tulee olemaan dramaattisen nopean länsimaisen kulttuurin romahtamisen vuosisata.
Matala syntyvyys tuhoaa länsimaiden kulttuurin
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lapsettomuus on ilmastoteko. Kunnioitan suunnattomasti naisia, jotka kieltäytyvät tekemästä ilmastorikosta.
Eurooppa oli jo selvitymässä väestön liika kasvusta ja sen aiheuttamista haitoista.
Nyt tämä hulluus tuhoaa sen lopullisesti.
Lapsi on rikos ilmastoa kohtaan.
Euroopassa kantaväestö tulee syntymään 30 vuoden päästä enää 4 miljoonaa ihmistä ja vuosidan lopulla enää 2.5 miljoonaa. Muistutettakoot että Afrikassa Nigerian syntyvyys vuonna 2050 tulee olemaan lähes 13 miljoonaa. Pelkästään Malissa syntyy vuosisadan lopulla enemmän ihmisiä kuin Euroopassa.
Lännen loppu häämöttää. Kaikki tulee tapahtumaan seuraavien 80 vuoden aikana. Vasemmistoälymystö ja feministit tämän aikaansaivat.
peräti vauraassa norjassa syntyvyys laskenut 10 vuotta,kai äly puhelin korvaa nykyään parisuhteetkin kun lähes puolet suomessakin asuu yksin osa aivan omasta tahdosta,
Ei seisota enää! Kuka noita huutavia ja sottaavia lapsia jaksaa muutenkaan? En minä ainakaan.
Länsimainen kulttuuri romahtaa islamin ja afrikkalaisten invaasioon, ei alhaiseen syntyvyyteen, se on pelkästään hyvä asia.
Invaasiot ovat tuhonneet kautta historia kulttuureja ja kansoja.
Robotit korvaa ihmiset tekoäly, koneoppiminen ja automaatio, se on jo niin pitkällä että kaikkea vakoillaan, Isoveli valvoo jo.
Tekoäly simulaatiot pyörittää hallituksia ja sekoittaa niitä , koska elämme totuuden jälkeistä aikaa. Simulaatiot hallitsee alkeishiukkasia , koska olemme niitä, - millään ei ole mitään tarkoitusta, päitsi ääretän homo valtaa, ateistin märkä uni.
Suomelta osalta madaltunut syntyvyys tulee kulkemaan seuraavaa latua:
1948: 108,000 (kaikkien aikojen suurin)
1960: 83,000
1969: 67,000 (alle bruttouusiutumisen ensi kerran)
1985: 64,000
2019: 44,000
2050: 32,000
2080: 23,000
Tuhkamunille tuhkamunien kohtalo - sukupuuttoon kuoleminen.
Juu, kun toisille ei suomalaisille maksetaan sikiämisestä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16169582/tuulimyllyista-susi#comment-100185270
Susi-asiaa linkissä
Naiset haluavat olla teinipissiksiä 40v saakka. Sitte aletaan vasta perheen perustamista miettiä. Siinä syy.,
Monelle se onkin sitten myöhäistä.
Kyse on länsimaisen ihmisen moraalista kantaa oma vastuu lapsiasioissa.
Keenerit ja alkuasukkaat vain hässivät ja jättävät vastuun rahoituksesta ja kaikesta toisille.
Siksipä ainoastaan aivottomat ja tyhmät vastuutaankantamattomat alkuasukkaat lähi-idästä ja afrikasta saavat lapsia.