Hortonomeilta, puutarhatalous ja myös maisemasuunnittelu kysyisin miten olette työllistyneet tai miten tunnette alalla tällä hetkellä työllisyystilanteen olevan? Tuntuu, että sesonkityöpaikkoja on auki mutta ei kyllä pitempiaikaista asiantuntija tason työtä. Entä kaupan puoli, jyräävätkö ammattikoulun puutarhurit kyseisiin paikkoihin vai otetaanko floristeja? Sitten vielä vihersisustusala, millainen työllistäjä se on? Itsellä kiinnostaisi puutarhapuolen hortonomina erityisesti kaupan puoli mutta mitä työhakemuksia olen laittanut, niin mitään ei oikein kuulu. Kaupan puoli olisi siinä mielessä hyvä, että olisi ympärivuotista hommaa.
Tällä hetkellä muutoinkin kaduttaa rajusti alan valinta. Tuntuu, että vain fyysisessä työssä viihtyville on alalla työpaikkoja. Pidän näin rehellisesti sanottuna alan palkkatasoa huonona ja töitä todella raskaina ja myös tympäisevinä omalle luonteelle. Sen tiedän, että eniten työllistävään viherrakennushommiin minusta ei oikein pienikokoisena naisena kauheasti ole. Esimies hommissakin monet paikat tuntuu olevan kausiluonteisia. Lukupäätä olisi ollut ehkä moniin muihinkin ammatteihin (yliopisto) ja tällä hetkellä pyöriikin ammatinvaihto mielessä melkein päivittäin muodossa tai toisessa. Tosin, kun opintotukikuukaudet on käytetty on mahdollisuudet kapeat eli ammattikoulu kutsuisi, jos alan alaa vaihtamaan.
Eli hortonomit, miten olette työllistyneet ja muita ajatuksia työllisyydestä alalta?
Hortonomeja palstalla
Anonyymi
0
63
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka782464- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811301EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79895
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe29731- 30686