Miten viikonloppu menee

Anonyymi

Kohta on joulukin, aiotko olla yksin kotona vai onko jotain muuta ohjelmaa?

13

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huomenna on tarkoitus leipoa joululeivonnaisia. Sunnuntaina matkustan vanhempieni luokse ja viivyn siellä useamman yön.

    • Jouluna ollaan kotona oman väen kanssa. Ei mennä mihinkään, eikä meille tule tänä vuonna jouluvieraita. Oikeastaan aika ihanaa olla vaan. Nähdään sukulaisia uuden vuoden jälkeen. Loppiaiseksi on suunniteltu alustavasti tapaaminen ja vierailuja.
      Pipareita aion vielä paistaa ja laittaa jouluruokia. Siinä tuo etenee... :)

    • Anonyymi

      Aion katsoa pornoa

      • Anonyymi

        Wau :))😘😘😘


    • Anonyymi

      Yksin kotona koko viikonlopun. Lepoa ja askartelua.

      Löytyi kolme ihanaa jouluista kangaspalaa kirpputorilta, aion niistä muokata jotain kaunista viikonloppuna. Olen ihan heikkona joulukoristeisiin. Joka vuosi tulee jotain uutta hankittua, kohtuudella kylläkin, mutta onhan niitä monta laatikollista vuosien varrella kerääntynyt. Viime vuonna askartelin joistan vanhoista joulukoristeistani uudenveroisia ja lahjoitin vanhainkotiin pari kassillista. Vähän mielikuvitusta käyttämällä vanhoista ja rähjäisistäkin joulukoristeista saa muokattua todella kauniita ja hoitolaitoksissa varmasti hoidokit nauttivat pienestä ylimääräisestä kauneudesta, kun muuten joulu saattaa tuntua ankealta..

      UFF kirpputorilla oli joulukoristeet ja takit puoleen hintaan😊

      Mukavaa joulun odotusta!!

    • Anonyymi

      Joululaatikoitten tekoa olisi ohjelmassa, ja vielä pari pakettia hankittava, Koiralle myös! Se rakastaa pakettien avaamista :D
      Muuten kaikki on valmista, Joulu saa tulla.

    • Anonyymi

      Viikonloppu menee ajaessa autoa, kotihommissa ja lempikirjasarjaa lukien. Tämä on kai jo 11 kerta kun luen sarjan a:sta ö:hön. Olen vain niin ihastunut erääseen kirjan hahmoon. Niinhän siinä helposti käy, jos on hyvä kirja.

    • Anonyymi

      Kaupassa kävin, kaljaa ostin nyt ryypätään 4 päivää. Laitoin myös 120 eurolla pitkävetoa.

      • Anonyymi

        Kadehdittavan ihana joulu sinulla, täytyy sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kadehdittavan ihana joulu sinulla, täytyy sanoa.

        Kävin juuri vanhan äitimuorini apuna isossa marketissa täällä Helsingissä. Myöhemmin menen toisen tyttäreni eläimiä hoitamaan täksi iltaa. Muutama olunen ehkä menee illan mittaan ja kenties vielä saunon ja pulahdan uima-altaaseen illan mittaan. Ou jee, vakiot on jätetty sisään jo aiemmin päivällä. Offcourse my horse kyllä se siitä. Huomenna sitten vie vanhan fillarin pihalta ruostumasta talvisuojaan ja ehkä järkkäilen hieman kellariani uuteen uskoon täällä stadissa. Vaikkakin meikäläisittäin kenties hieman jo snadissa myös.


    • Anonyymi

      Huomenna paistan kinkun, siinä menee 6 tuntia. Maanantaina haen savustettua lohta ja teen myös graavilohta. Nainen tulee luokseni 3 päiväksi. Käymme lenkillä ja syömme ruokaa, eipä siinä joulussa muuta iloa ole.

    • Anonyymi

      Syön ja juon yksin ja katson piirrettyjä ja kaikki mahdolliset jouluohjelmat vaikka olen 4 kymppinen.Käyn myös oravien luona.

    • Anonyymi

      "Miten viikonloppu menee..."
      Tukka putkella,,, siltä vaikuttaa, mutt liiketaloudellisesti; Hyvältä näyttää!
      Kahden asukkaan omaiset tulevat joululounaalle omaistensa kanssa, jo huomenna.
      Mummu ei halunnut lähteä pois täältä omaistensa luo jouluksi... joten.
      Toisessa suvussa taas eivät edes uskaltaneet ajatellakaan yhteistä joulua viettävänsä, yhteisen juoluaterian syövät siis täällä.

      Mä vaan toivon ettei pahempaa ruuhkaa synny, jos vielä muitakin ilmaantuu samaan aikaan lounalle, kun näistäkin ihmisistä tulee yhteensä jo yli kakskymment henkinen ruokailija ryhmä ja vakio porukka siihen päälle. Alkaa tehdä tiukkaa ehkä....
      Hyvällä tuurilla; jos ryhmät menee hieman lomittain ajoituksessa, niin kaikki menee loistavasti.

      Olkaahan siivosti... näin joulun alla, parempi mieli jokaiselle! Hyvää yötä!
      trollikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe