Teki mieli avautua ajatuksistani,olen alkanut parin vuoden sisällä kokea että parisuhde on vanhanaikainen ja kaikinpuolin yliarvostettu juttu. Tuntuu kummalliselta,että ihmiset haluavat keskittyä yhteen ihmiseen jonka ympärillä koko elämä pyörii unohtaen esim.ystävät,sukulaiset ja muun elämän. Itsestä tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta,että yhdestä ihmisestä voisi saada irti kaiken elämässä tarvittavan. Tuntuu vaan tukahtuneelta ja pingotetulta elämäntavalta. En tarkoita pelkkää seksielämää,en ole erityisen seksuaalinen,mutta keskusteluita,huumoria,seikkailuja.Miksi kaikki ne loppuvat aikuisena ja pitää alkaa roikkua yhdessä ihmisessä.Olen kohta 40 v enkä vieläkään ymmärrä. Ehkä tästä syystä useat parisuhteeni ovatkin epäonnistuneet. Koen seurustelun ja liitot todella tylsiksi ja turhanpäiväisiksi.Itsekästäkin se on mielestäni keskittyä vaik yhteen ihmiseen.Tuntuu myös oudolta että parisuhdetta tarjotaan ainoana elämänmallina joka puolelta,kuin sinkku ja yksineläjä olisi jotenkin vajavainen vaikka todellisuudessa voi elää paljon rikkaampaa elämää kuin suhteessa elävä. Muita samoin tuntevia ?
Parisuhde pakko
Anonyymi
1416722
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 141
Vanhimmat
Minusta on tuntunut usean vuoden ajan siltä etten tarvitse ketään elämääni. Erityispiirteisyys on tähän varmasti yksi syy ja toinen on kauan kestänyt stressi. On vaikea sanoa mikä osuus stressillä on, se selviää ehkä joskus tai sitten ei koskaan. Omien lähisukulaisten lisäksi en koe mitään tarvetta jakaa aikaani yhdenkään muun ihmisen kanssa työajan ulkopuolella.
"erityispiirteisyytesi" vuoksi kanssasi ei viihdy kukaan. Sukulaiset ei voi valita, heidän pitää sinua kestää - jonkinverran
Ei sukulaisten oo pakko kestää eikä sukulaisia oo pakko kestää. Ite en oo omia sisaruksia nähnyt aikoihin. Joulun vietän lasteni seurassa. Eronnut olen,joten ei ole virtahepoakaan olohuoneessa enää. Ihanaa vapaata elämää. Jeppistä jee.
Eläimet ovat pariuskollisia kuten esimerkiksi joutsenet. Ihmiset sen sijaan ovat pedofiilejä ja milloin mitäkin kulloisenkin demonisen himonsa vaikutuksesta.
Avioliitto miehen ja naisen välillä on elämän perusta.
Väärin. Vaikka joutsenet lienevät "pariuskollisia", niin kaikki eläimet eivät ole. Niitä määrää kiima-aika yms. eläimelliset lisääntymiskeinot ja mitä muuta ihminenkään on kuin yksi luomakunnan eläimistä. - Nm. Tyhmin tosin
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät,asetti edenin puutarhaan,mutta sitten tapahtui lankeaminen.
Minä haluan syliä ja lämpöä, sitä että olen erityisrakas toiselle ihmiselle.
Kyllä on paskaa puhetta,,ikuisesta rakkaudesta,,nuorempana kun perhettä perustetaan,,lapset on pieniä,,kaikki mukamas tehty rakkaudella,,,VITSIT,,,joka pvä ajattelen avioeroa,,mutta säälin miespuolista,,,ne urokset on niin säälittäviä tapauksia,,,
Ei hän puhunut / sanonut aviosta mitään. - Nm. Vapaana saa parempaa / paremmin
Se on oikein...
Nuorempana halusin naista ja kun vihdoin löytyi mieleiseni nainen niin se oli lopun alkua, sillö tiellä ollaan vieläkin. Suhde vaan muuttunut arjen kumppanuudeksi, no ainakin joku jolle purkaa pahaa oloa ja purkaahan tuo kumppanikin. No, on joku läheinen sentään kun enää äiti elossa, aika yksin muuten olisi.
Minä itse en halua ketään elämääni, ja haluan ehdottomasti elää sinkkuna.
Kuitenkin lähiympäristössäni on pareja jotka ovat aidosti onnellisia yhdessä, ja yhteenkuuluvaisuus näkyy kauas.
Uskon kyllä että sellaista syvää rakkautta on olemassa. Se on täysin eri asia kuin pinnallinen hullaantuminen jota rakastumiseski sanotaan ja joka menee ohi ja josta kasvaa sitten se oikea rakkaus jos on kasvaakseen. Tai erotaan.
Jotenkin tuntuu että nykyaikana ihmiset ei enää osaa eikä pysty rakastamaan ja sitoutumaan. Kun alun huuma katoaa, tylsistytään ja halutaan hakea samaa uudelleen. Pitää aina ja koko ajan olla vaan kivaa ja hauskaa ja pilvissä leijailua. Toisen pitää jatkuvasti tarjota onnea ja hauskuutta, arkea toisen kanssa ei kestetä. Mistä lie johtuu?
Itse olen ihminen joka on siitä kohtaa rikki, tai sitten sitä taitoa ei koskaan ole päässyt edes kehittymään. Olen kasvanut sellaisissa oloissa että mihinkään ja kehenkään ei voinut luottaa, ainoastaan itseensä. Rakkaus ja huolenpito puuttui kokonaan. Me lapset olimme taakka ja ei-toivottuja. Siinä ei ollut kasvualustaa muulle kuin elossa selviämisen oppimiseen. Ja selvisinkin, ja kovan sisun kasvatin jonka avulla olen elämässä eteenpäin mennyt.
Koska en osaa luottaa, en myöskään halua ketään elämääni. Olen rakentanut itselleni hyvän elämän omalla tavallani ja olen tyytyväinen. En pysty millään kuvittelemaan miltä toiseen kiintyminen tuntuisi. Pidän kyllä kovasti ystävistäni ja monista työkavereistani. Eläimet ovat minulle tärkeitä koska ne eivät petä, jätä, tee pahaa. Olen kyllä seurustellut aikaisemmin, mutta koska en osaa kiintyä ihmiseen ei se kauaa ole kiinnostanut. Moneen vuoteen en ole edes yritänyt enkä sitä kaipaa.
"Tuntuu kummalliselta,että ihmiset haluavat keskittyä yhteen ihmiseen jonka ympärillä koko elämä pyörii unohtaen esim.ystävät,sukulaiset ja muun elämän"
Olet kyllä ymmärtänyt parisuhteen aika lailla väärin.
Meillä ainakin oli minun vanhemmat ja vaimon sinkku täti joulua viettämässä. Itsenäisyyspäivänä taas oli vaimon pari sinkkuystävää.
Sen sijaan itselläsi taitaa olla jotain vialla, kun pitää jouluna puoli kolme yöllä roikkua netissä Suomi24: ssä
Miten niin on jotain vialla, saa kait sitä roikkua missä haluaa ja mihin aikaan vaan, sehän juuri on sitä vapautta. Ihmeellistä arvostelua, oletko kateellinen .
Olipa surullinen kirjoitus; mutta niinhän se on, että nykyihmiseltä puuttuu kyky sitoutua mihinkään kovin pitkäksi aikaa. Komppaan edellistä kommentoijaa, sillä omaa jouluani olivat rikastuttamassa rakkaan aviopuolisoni lisäksi lapset puolisoineen ja pienet lapsenlapsetkin. En vaihtaisi sitä lämpöä ja läheisyyttä mihinkään. Liittomme on kestänyt jo 30 vuotta.
Kukahan tässä aloitti arvostelemalla parisuhteellisia?
Tottakai saa tehdä mitä huvittaa, mutta lähtökohtaisesti öisin nukutaan. Ymmärrän myös, että joskus yöllä ollaan baarissa tai töissä, mutta että Suoli24 palstalla on vähän säälittävää.
Säälittävää on myös kommentoida samalle palstalle , jota moittii.
Niin,itsekin nukun päiväunia,valvon joskus yöllä,luen suomi24 myös. Mitäpä vikaa siinä on. Käyn töissä ,elän itsenäistä sinkkuelämää ja rahani riittää. Matkustan. Harrastan.
Mulle riitti 12 vuotta miehen minuun kohdistamaa kyykytystä ja hän eli minun siivellä. Jäi ikuiset velat,hänen takia!! Onneksi lapseni ovat saaneet terapiaa ja itsekin. Kukaan ei voi käsittää mitä perhehelvetti on,kun mies kodin ulkopuolella on aivan eri ihminen kuin kotona!! Olen oppinut,etten edes ihastu kehenkään enää. Näin on ihan hyvä,kun kotona saa olla,rauhassa eikä kukaan määrää eikä tarvitse pestä kuin omat pyykit!
*Itte oot"-puolustus havaittu
Samoilla ajatuksilla!
Auts! Ja katsos: Tähän aikaan kun pitäs nukkua?! Haha.
Mitäs vikaa siinä on, että roikkuu yöllä netissä. On ihmisiä, jotka ovat yöt hereillä ja päivät nukkuvat. Joku tulee töistä kotiin aamuneljältä. Karmeaa yleistämistä, että heti on ihmisessä jotain vikaa, jos ei elä niin kuin sinä. Jokaisen ihmisen elämä on sille ihmiselle se oikea tapa. Miksi pitäisi elää tietyn kaavan mukaan?
” itte oot ” puolustus havaittu.
Pistä ja paina tämä kommenttisi aivolohkoosi niiin hyvin, että muistat sen muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Eli sitten, kun valvomisesi on tehnyt tehtävänsä ja olet monisairas ja raihnainen, huonosti voiva, kehnossa kunnossa, ''hyvässä' lykyssä dementti, vähän paremmassa jo pois kuollut. - Nm. Kaava takaa terveyden
Monien on pakko käydä töissä yöllä, halusi tai ei. Sairaalahenkilöstö, poliisit, tehdastyöläiset, nykyään myös kassat jne joutuu tekemään töitä yölläkin. Jos on valinnut jonkin noista ammateista, joutuu tuosta kaavasta luopumaan. Eikä työnantaja piittaa selityksistä pätkääkään.
Jooo-jooo, noin on ja se on ihan eri asia, kuin roikkua huvikseen tai aikaa tappaakseen yötä myöten turhuuksien turuilla. - Nm. Mutta "pakko" ei ole kuin kuolla
Itse olen ollut parin miehen kanssa pelkkä kaveri, mutta ne kaveruudet melko lailla loppuivat, kun kummatkin halusivat ruveta seurustelemaan. Olisihan se kiva jos niitä kavereita olisi, mutta yleensä se ei ainakaan miesten kanssa tahdo onnistua.
Sitten parisuhde on kaikkea muutakin kuin vain yhdelle ihmiselle omistautumista. Jos on esim. avioliitossa niin ihminen voi haluta vaikka perheen jossa lapsella olisi hyvä pohja kasvaa turvallisesti. Siinä sitten joutuu ajattelemaan monia muitakin kuin vain yhtä henkilöä.
Ihmiset haluavat vakaan pohjan elämälle joka ainakin joillekkin tarkoittaa pysyvää seurustelukumppania. Kaikki ihmiset eivät halua joka päivä käydä esim. baarissa tai tanssimassa tai muuallakaan. Ja voihan sitä oman kumppaninkin kanssa harrastaa kaikkia niitä asioita jos haluaa. Mutta sekin on kivaa vain rentoutua kotona rakastamansa ihmisen kanssa niin ettei tarvitse olla yksin jos kaikilla muilla kavereilla sattuisi vaikka olemaan muita menoja. Jotkutkin henkilöt vaihtavat joka yö kumppania joka on riskialtista tautien takia ja ainakin minusta se on todella häpeällistä jos voi sanoa olleensa kymmenien henkilöiden kanssa lähemmässä kanssakäymisessä.
Oletko kuullut kondomeista😂😂👍👍mulla ei ole ikinä yhtään tautia ollut.
Millä tavalla häpeällistä😂elätkö kivikaudella.
yhessä luonto dokumentissa apina paritteli jokaisen vastaantulijan kanssa.
On sitten vissiin kondomeita kulunut paljon? 🤔
Se olis jo vähän liikaa.. Meille ihmisapinoille? 😏
Parisuhde on vanhanaikainen ,elämässä mielenkiintoa kun vaihtaa aina välillä.Jos toinen alkaa kiukuttelemaan ja mikään ei kunnolla toimi ,etsi uusi tuttavuus.Minua inhottaa noi vanhat ikäiseni miehet ,mikään ei kunnolla enää luista,yhdessä olo on huutamista.Nuoremmissa sentää vähän järkeä ,hakevat kokemusta,mikä on hyvä.
Olen nuori mies ja minusta ainoastaan avioliitto ja sitoutuminen yhteen naiseen on ainoastaan uuden aikaista ja älykästä. Miettikää nyt, apinat eivät mene naimisiin. Avioliitto on kehitystä ja sivistystä. Avioliitottomuus on vajoamista takaisin apinaksi. Sinkkuus ei tietenkään ole mikään häpeä kun eivät kaikki kohtaa sopivaa ihmistä, mutta romanttisissa suhteissa kaikista kehittynein muoto on mielestäni yhden miehen ja naisen elämän pituinen liitto toisiinsa rakkaudessa.
Miten niin vain miehen ja naisen, myös miehen ja miehen ja naisen ja naisen.
Mielestäni homot ja lesbot saavat liittoutua keskenään mutta heidän ei kuuluisi esimerkiksi sotkeutua kirkkoon millään tavalla. Raamatussa kielletään moiset suhteet ja kirkossa ei siksi kuuluisi vihkiä heitä. Raamatussa kielletään myös esiaviollinen seksi
Omia perinteitä voi aina keksiä, ei ole pakko häiritä toisten uskonvapautta ja rauhaa.
Huh huh 😂😂voi voi.
Rasisti persu!
Minä olen Rasiti ja Vihreä. Homot pois Kirkosta. Ei lapsia ..Vai voiko äidin nimi olla Keijo?
riippuu varmaan ihmisen luonteestakin kuinka seurallinen eksovertti kaipaa seuraa ja on kiinnostunut ihmisistä, kun taas indovertti viihtyy yksinkin ja valikoi ihmis piirinkin pitkä parisuhdekin voi olla toimimattomana olla uuvuttava kokemus johon ei haluta enää toista kertaa uudenkaan ihmisen kanssa varsinkin keski ijällä nuoruuden kipänätkin sammuu vietin vähennettyä,
Nimenomaan. Itse olen se introvertti. Siksi sinkku.
Jokainen voinee kulkea polkunsa tyylillään. Siinä ei liene oikeaa eikä väärää tapaa, jokainen voi määrittää itselleen sopivan tavan. Kurja kuitenkin, jos haluaisi kumppanin eikä sitä sopivaa löydä.
Mutta jotkut olettaa jonkun olevan yksin,koska ei löydä ketään,vaikka henkilö ei edes halua ketään.
Aivan samaa mieltä. Allekirjoitan mielipiteen liian myöhään. Elettyäni lähes 40 vuotta kahlehtivassa ja ahdistavassa väkivaltaliitossa on ainoa kysymys itselle jäljellä, Miksi? Ja miksi ei ollut voimia ja rohkeutta lopettaa hulluus jo vuosikymmeniä sitten. Yksi syy löytyy hyvin autoritäärisestä ja alistavasta naiskäsityksestä, joka välittyi jo pienenä tyttönä päälleni oman äidin toimesta. Mitä ihmettä ajattelin noina hirveinä kärsimyksen vuosina? Miksi en uskaltanut irrottautua ja pelastaa ajoissa itseni ja lasteni mielenterveydet? Oma käsitykseni nyt on syy, josta naisk'sitys rakennettiin vuosikymmenten ajan kaikkialla ympärilläni. Eronnut nainen oli kunniaton nainen. Hyvä nainen on yhden miehen nainen ja hänen ikuisesti. Vaikka mikä olisi ja kuinka kärsimystä riittäisi. En uskoisi että olisin ollut noin heikko. Mutta olinpa vaan. Toivon ettei oma tyttäreni kokisi ja suostuisi kokemaan samaa. Vaikuttaa hyvin harva pariskunta onnelliselta aidosti. Yhdessä ollaan talouden ja oamisuuksien ja yleisen pakon vuoksi.
Hyvä nainen valitsee oikein. Jokainen tekee valintansa itse.
On aika vapauttavaa olla vastuussa teoistaan ja valinnoistaan itse. Toinen vaihtoehto on, että vihaa niitä muita sen oman valinnan takia. Aika paljastaa julman miehen tai naisen. Vähän kärsivällisyyttä ja löytää miehen kenen kanssa on hyvä olla. Ei Suomessa pakkoavioliitot yleisiä ole. Seurustelkaa pidempään ja kysykään oikeat kysymykset.
No monet tyttäret eivät kyllä seuraa äitinsä esimerkkiä saa kyllä täysrokotuksen kun alkaa ymmärtää että esim Äiti voi huonosti lähes koko ajan.Mutta onhan näitä naisia josta syystä tai toisesta eivät vaan lähde siinä vaan roikutaan ja osa osaa kyllä käyttää hyväkseen miehen ylikorostunutta velvollisuuden tuntoa kun vaan näyttää että vaimo ei millään pärjää tai ei vaan voi loukata toista lähtemällä- sitten tulee tottumus ja mukavuus ainakin joskus ja eletään siinä yhdessä. Ei ole sopivaa aikaa erota sanoi yksi mies-ja ei olekkaan ensin koulut sitten lasten opiskelut ja lopulta lapsen lapset ja niin se menee....
Jos kirjoitat noin pitkästi, olisi kiva jos käyttäisit välimerkkejä, jotta tekstiäsi olisi helpompi lukea...
Minä oon mieluummin vaikka kunniaton,mutta onnellinen😀
Niin näyttää, että vuoden sisällä päätettiin.
Asun Helsingissä keskustan lähellä. Mulla asuu paljon kavereita kävelymatkan päässä.
Bilettämisen lisäksi käymme urheilemassa ja kilttuuritapahtumissa. Tykkään paljon kävellä yksin pitkiä matkoja omien ajatusten kanssa. Raskaan työpäivän jälkeen haluan yleensä vain olla yksin rauhassa. Kun olen käynyt salilla ja peseytynyt ja väsännyt ruokaa ja syönyt telkun edessä niin siinä se arki-ilta onkin jo paketissa. Että en työpäivinä yleensä jaksa ketään tavata jos on seuraavakin päivä aamu herätys.
Olen kyllä rakastunut korviani myöten. Se rakkauden kohde on matkaopas. Kaunis kuin enkeli. Ja luonteeltaan samanlainen kuin minä. Hänkään ei jaksaisi olla kanssani joka päivä ympäri vuoden. Hän kaipaa vielä enemmän itsenäisyyttä kuin minä. Rakkaus kuolisi kuukaudessa jos asuisimme yhdessä.
Minä taikka hän emme kumpikaan tee mitään millään parisuhteella. Kokeiltu on. Ei sovi kaikille. Ja jos sinuiksi luotu yrittää parisuhdetta niin lopputulos on aina vain katastrofi. Me emme todellakaan kaikki kuulu yhteen sen jonkun oikean kanssa. Minä olen jo löytänyt sen oikean mutta liittoon emme mene.
Parisuhde on alle sata vuotta vanha keksintö, ja se on ehkä häviämässä kulttuuristamme. Parisuhdetta seuraa ydinperhe, jonka tarkoituksena on tarjota lapsille hyvä kasvualusta. Ydinperhe on harvoin kuitenkaan hyvä paikka vanhemmille, minkä takia nämä palstat ovat olemassa.
Peruskysymys on, onko vanhempien etu sama kuin lasten etu. Uskallan väittää että ei ole. Siksi vanhempien kuuluu kitkuttaa kiltisti ydinperheessä ja uhrata parhaat vuotensa lapsille.
No, lapsetkinhan ovat pikku hiljaa väistyvä yhteiskunnallinen ilmiö. Ne ihmiset, jotka täällä ovat vielä jäljellä, voivat omistautua lemmikeille, matkustukselle, työuralle ja karaokelle. Viimeinen sammuttakoon valot.
Sinkkuna on kivampaa https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/huono-parisuhde-miksi-pysya-yhdessa Myöntäkää liitoissa kituvat. Voi voi,jos ei osata yksin elää onnellisena.
Vanhanaikaista naimisiin meno, eronneita ja karanneita meidänkin suku täynnä
En tosiaan suosittele naimisiin menoa kenellekään, eläkää ihmiset vapaasti,
voihan sitä joskus hengailla jonkun kanssa, mutta papin aamen on vihonviimeinen niitti suhteissa.
Ja hassua se, että voidaan olla yhdessä vaan vaikka kakskyt vuotta. Mennään naimisiin yhtäkkiä, ja erotaan kohta?
Siinähän se loistaa selvästi kuin fläkki: kahleet kauhistuttavat ja kaleeriorjien aika on ollut ohi jo satoja vuosia. - Nm. Vapaus aennen kaikkea
Olet ymmärtänyt parisuhteen tyystin väärin. Ei parisuhteessa tarvitse unohtaa ystäviä ja sukulaisia, päinvastoin, parisuhde tuo elämääsi lisää ihmisiä puolison puolelta joiden kanssa hyvinkin löytyy uusia keskustelun aiheita ja vaikkapa uusia harrastuksia. Kuvittelet, että parisuhde on joku umpio johon ei muita päästetä, niin ei suinkaan saa olla. Koeta avartaa ajatustasi parisuhteesta, muuten et tule siinä koskaan tai kenenkään kanssa onnistumaan.
Valitettavasti vieläkään isoin osa parisuhteista ei ole noin vapaita ja valveutuneita. Ne ovat enemmän vallan taistelukenttiä, rajoitteita, estelyitä, estoisia kieltäymyksiä ... ja muita sellaisia ikäviltä kalskahtavia kahleketjuja, joista tavallisten ihmisten on liian vaikeaa rimpuilla pois. - Nm. Paitsi eroamalla
Hyvä kommentti. Samaa ihmettelin aloituksessa. No onhan näitä jotka tekee parisuhteesta oman vankilan.
" Oman vankilan " ? Kyllä se vankila muodostuu useimmiten siitä, että toinen rajoittaa toista. On toiveita, ehtoja, vaatimuksia ja vallankäyttöä toisen elämän ja persoonalisuuden rajoittamiseksi. - Nm. Eri asiat
HEI..nuorena ihastuin kaikkiin söpöihin tyttöihin..olin ns söpö urheilija ,se
oli hienoa aikaa..tuo että pitäisi vakiintua..olla kumppanin kanssa,,haistella sen pieruja samassa sängyssä..aamun eka sanat..onko kahvi valmista..yms..yksi hyvä ohje tuli
121 vuotiaalta naiselta oliko japani tai kiina ..yksi hyvä ohje pitkäikäisyyteen..
pysy sinkkuna..nuku levollinen rauhallinen uni..hiljaisuus arjessa..ei tressiä..tarpeesi saat tyydytettyä..ns..olemalla kimpassa mutta ei siihen tarvitse kirkon siunausta
ikiusesta liitosta..ei sitä ole..avio ero on tämän päivän suuri harmi..kyllä rahaa säästyis
jos jättäis suvun vanhempien yms painostuksen kuulematta..ok..onnellisia pareja on ,,ensisilmäyksellä yms...aivan totta..mutta nää roikkujat liitoissa..voi harmi..
kaikkea hyvää kaikille
Aika metkaa; juuri eilen paasasin yhrelle sukulaiselle samasta aiheesta. Olen aloittajan kanssa paljolti samaa mieltä, mutta sillä poikkeuksella, että parisuhteessa olevankaan ei tarvitse jämähtää entisenlaisiin parisuhdekahleisiin, vaan hän voi elää itsenäisesti ja olla oma persoonansa avo- tai aviopuolison sitä rajoittamatta. - Nm. Kalteritango
Parisuhde on nykyään ihan järettömän yliarvostettu "normi". Sen näkee esim iltapäiväkehtien otsikoinneista. Totuus on kuitenkin se, että sinkkuus lisääntyy, yleinen mielipide vaan kummeksuu ja paheksuu sitä epänormaalina eli ajastaan jäljessä.
"Sinkkuus" lisääntyy vain siksi, että parisuhteessa on paha olla. Jos parisuhe on vapaa ja siinä on kaksi valveutunutta tyyppiä, jotka eivät rajoita toisiaan, niin se on ihan yhtä hyvä paikka olla kuin yksinäisyyskin, kun saa olla oma itsensä toisen kahlehtimatta. - Nm. Vapaus ennen kaikkea
...tai ettei parisuhteissa osata olla kun heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen, etsitään uusi. Ihmissuhteet eivät ole kertakäyttötavaraa.
Parisuhteissa on paha olla no. sen takia, ettei niissä osata olla. Vastoinkäymiset syntyvät siitä, että toinen ei toimi niin kuin itse tahtoisi ja haluaisi. Vanhan kaavan mukaan pariutuneet muuttuvat yhdeksi ja tekevät kaikki asiat keskenään. Vapaus on tuntematon käsite ja suhteet ovat vankiloita. - Nm. Kulahtanut institutio
oletko vihreä pössyttelijä kun valvot tuohon aikaan ja mietit?
Katos aikaa! Ollaan minkävärisiä vaan,ajatus kulkee joskus yöllä paremmin😏
Ei muuten kulje. Yö on tarkoitettu nukkumiselle ja uni putsaa aivoja. Jos et nuku riittävästi, ajatukset loppuvat ennen pitkää kokonaan. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin
Jaa, miten sitten työn tekeminen onnistuu lääkäreillä, poliiseilla jne myös yöllä? Suomessa on paljon ihmisiä, joiden on pakko tehdä töitä yöllä.
Tiedän sen kyllä, olen itsekin tehnyt kolmivuoroa joskus. Tosin yötyötä tekevä nukkuu päivällä, itse en voinut valvoa pitempään, koska nukkuminen päivällä ei onnistunut.
Se on sangen surullista, että he, jotka tekevät yötyötä vuosikymmeniä, vanhenevat ja sairastuvat ennen aikojaan. Ja varsinkin, jos muutkaan elämäntapavalinnat eivät ole ns. hanskassa. Eikä osaa jotenkin valvomisen aiheuttamaa stressiä tasata. Toisille valvominen on helpompaa kuin toisille, en tiedä onko se fysiikasta vai mistä kiinni. - Nm. Hyvä nukkumaan(kin)
Jumalan siunausta kaikille.
Antakaa anteeksi itsellenne ja muille. Asioita ei silti tarvitse hyväksyä. Olkaa kiitollisia niistä asioista, jotka ovat hyvin.
Rakasta lähimmäistä. Rakasta itseäsi.
Siinä avaimia alkuun.
Voimia!
Ton ikäinen nuliikka ei tiedä mitään elämästä,ei ole sulle luoja antanu kaikkia
tunne-alueita käyttöön.
Vai tarkoitito satusi provoksi.
"Itsestä+tuntuu+jotenkin+oudolta+ajatukselta,että+yhdestä+ihmisestä+voisi+saada+irti+kaiken+elämässä+tarvittavan."
Miksi+yhdestä+ihmisestä+pitäisi+saada+kaikki+(elämässä+tarvittava?!+Eikö+juurikin+se+ole+tässä+se+pääasiallinen+ongelma,+että+noin+ajattelemalla,+sekä+toimimalla+sen+mukaan+asettaa+ne+hirvittävät+paineet+niin+itselle+kuin+sille+"yhdelle+ihmisellekin"??!
Ihmiset+on+kuitenkin+erilaisia,+eikä+kukaan+ole+täydellinen.+Parisuhteen+ongelmat+johtuu+nk."nykyaikana"+(ja+varmaan+ennenkin+johtuneet)+paljolti+siitä,+että+asetetaan+vaatimuksia,+ja+pakkomielteen+omaisesti+koetetaan+käyttäytyä+niiden+mukaisesti.+Mihin+muuhun+se+sitten+voi+johtaa+paitsi+levottomuuten+(haluun+syrjähyppyihin+jne.)+ja+sen+jatkuessa+kenties+mm.ahdistukseen,+joka+tiettyyn+pisteeseen+syvenee,+kunnes+jotain+"ratkaisevaa"+on+tapahduttava.
Entä+auttaisiko+sen+jotenkin+ihmissuhteita+yleensä,+jos+ei+oli+vaikkapa+parisuhdetta+kiinnekohtana?!+Voihan+olla,+tai+ainakin+pitäisi+olla+muitankin+ihmisiä+kiinnekohtana,+eikä+parisuhteen+nyt+missään+tapaksessa+pitäisi+lopettaa+kanssakäymistä+muihin+ihmisiin.
"Keskustelu,+huumori,+seikkailu",+ja+muut+kivat+jutut+kuuluisi+ehdottomasti+jatkua+elämän+läpi,+eikä+pysähtyä.+Onko+syy+enemmän+parisuhteen+vaiko+omien+korvien+välin,+vai+kenties+tavallaan+molemia?!
Kuitenkin+minusta+vaikuttaa+paljonkin,+että+ketjun+avaajan+ongema+ei+ole+parisuhteessa+sinänsä,+vaan+siinä+tavassa,+jolla+hän+tahtoo+"lukkiuttaa"+asioita+ja+elämäänsä+pyörimään+siinä+"kaavassa",+miksi+hän+perinteisen+parisuhteen+nyt+kokee.+Ja+se+on+varmaankin+aika+yleinen+ongelma.
Mutta+oli+sitten+parisuhteessa,+tai+eli+miten+tahansa,+niin+ei+pitäisi+ainakaan+elää+liian+kaavamaisesti.+Sen+on+ongelmien+alku+ja+juuri.+Päinvastoin,+pitäisi+etsii+mielekästä+tekemistä,+ja+mielekkäitä+ihmisiä+muitakin+elämäänsä.+Ja+sanottakoon+nyt+sekin,+että+ei+sekään+ole+monestikaan+hyvä,+jos+kaikenlaisia+ihmissuhteita+on+liikaa.+
Itseni+mielestä+elämä+tarvitsee+myöskin+kiinnekohtia.+Jos+niitä+kiinnekohtia+ei+esim.ihmissuhteista+löydä,+niin+elämä+voi+tuntua+vähintäänkin+sekavalta,+ja+aikaa+myöten+yhä+enemmän+varmaan+ailahtelevalta+ja+rikkonaiselta.+Koska+ympäröivistä+ihmissuhteista+kuitenkin+jotain+vaikuttaita+omaan+elämään+pakostakin+tulee.+
Siksi+pitäisin+mielekkäänä,+että+ne+ihmissuhteet+olisi+itselle+mielekkäitä+ja+sopivia,+sellaisia+jossa+tuntee+elämänilo,+tasapainoa,+elämästä+ylipäänsä+nauttimista.
Lopuksi+vielä+kysyn,+että+onko+"vanhanaikaisuus"+pakosta+"paha"+asia?!+Ja+vastaan,+että+ehkä+on+jos+se+sitoo+liikaa,+siten+mitä+ei+haluaisi.+Mutta+jos+vaihtoehto+on+liikaa+kaikkea,+ja+jotain+"sinkkuirroittelua",+niin+jossain+vaiheessa+se+mitä+kutsut+"vanhanaikaiseksi"+voi+pitää+sisällään+myös+paljon+vakautta,+ja+turvaa.+Tosin+lopulta+kyse+on+siitä+miten+kaiken+elämässä+rakentaa,+mutta+ei+pidä+tosiaan+liian+rajoittava+olla,+ei+itseään+eikä+muitakaan+kohtaan.
Ja+aika+yleisiä+ongelmia+nämä+kyllä+on,+mutta+se+myytti+olisi+purettava,+että+joku+"irtiotto"+muuttaisi+kaiken+lopullisesti.+Niin+on+isoja+askelia+ja+pieniä+askelia,+itse+jos+saisin+valita+"vakauden"+ja+"muutoksen"+välillä,+niin+tahtoisin+noin95+%+vakautta+ja+5+%+tai+allekin+muutosta+...
Olisiko niin, että kun ihminen kohtaa kaltaisensa, joka tarkoittaa sitä, että kokee olevansa yhtä toisen kanssa. Kokee elämän mielekkäämpänä jakaa toisen ihmisen kanssa kuin yksin. Tietysti voi olla niinkin , että kokee itsensä eheämmäksi kun saa tutustua muihin ihmisiin ilman rajoitteita. Itse olen kokenut hyvin harvan kanssa, sitä, että viettämäni aika toisen ihmisen kanssa, saa minusta esille piirteitä, ajatuksia, turvallisuutta ja tunteita. Olen enemmän MINÄ, hänen kanssaan kuin yksin, koska hän näkee, kuulee, aistii minusta ja minä hänestä, minkä koen Rakkaudeksi.
Ei parisuhteeseen tarvitse hakeutua, mistään muusta syystä...
Kaltaisensa? Tarkoitatko näitä juntti(eukkoja) jotka pomppivat tinderkuvissaan ympäri maailmaa suu ammollaan kuin lehmät kesälaitumilla ja brasaavat miten ovat niiin kovia matkustelijoita ja kosmopoliitteja? Enpä koe noiden kantturoiden kanssa mitään yhteistä, eikä ole tarviskaan.
On narsistinen piirre etsiä jotain "peilikuvaa" itsestään, ja illuusio tulee nopeasti karisemaan heti kun toinen ihminen vikoineen ja puutteineen alkaa käydä tutuksi. Se ei myöskään auta että ulkonäkö rapistuu vuosien varrella. Suurin osa ihmisistä on sellaisia vatipäitä että eipä kyllä kiinnosta "sielujen" kohtaaminen. Hauskempaa etsiä koirankakkaa kaduilta.
Minä en ole ajatusmaailmaltani enkä myöskään sinun kaltaisesi, eli en ajattele ihmissuhdetta Tinderistä.Enemmänkin vastauksesi kertoi sinun maailmankuvastasi, jos et ole koskaan kokenut yhteyttä naiseen, ja että sinusta parisuhde perustuu ulkonäköön.
En usko sinulle löytyvänkään sielunkumppania sinun arvomaailmasi kautta...
Itse kun kirjoittaa itselleen mieluisan mielipide kirjoituksen, niin sitä on hetken päästä kiva itse fanittaa.
Eikö tee mieli vauvoja
Ei todellakaan.
Eiköhän tähänkin päde se, että kukin tehkööt mikä omalta tuntuu ja elämäänsä sopii, omalla tyylillään. Ei se toisen sinkkuus tai parisuhde ole toiselta pois.
Assosiaalinen erakko ja sitoutumiskammoinen, joka ei sopeudu. pysykkin vaan iteksesi.
Saa sitten vanhuksenakin myös turjottaa ihan itsekseen kun lapsiakaan ei tullut hankittua.
No se nyt ei mitään takaa, että lapset huolehtis susta, kun olet vanha ! Kuinka paljon on yksinäisiä vanhuksia, joita ei omat lapset jouda huolehtimaan . Eikä tarvitsekaan, sekin aika on jo ohi. Yhteiskunta huolehtii ; siellähän sitä on hoivakodissa sitten paljon muitakin , on seuraa !
Juu panoja vaan reiältä reiälle, akat hankkii lapsia joka oksalle ja saavat erilaisia tukia.
Näin sosiaalihuolto kiittää, naisia voi jymäyttää ja kiertää kertapanoilla kun he ovat niin ykisnkertaista väkeä. antavat pillua ilmaiseksi.
Tekevät lapsia ja veronmaksajat maksavat erilaisina tukina isoja rahamääriä näille, ns. panoille. Kuinka monta ns. lehtolasta tulee jne......
Sosiaalietuuksien tuet pitäiis poistaa naisilta, jotka hankkivat lapsia joka panon kanssa. Isyys myös vahvistettava, ettei synny ns. sukurutsa lapsia.
Päin vastoin. Lehtolapset vaihtavat kerran sinunkin vaippojasi, joten maksa vaan verosi kiltisti, jotta he pysyvät leivän syrjässä.
Minä en äijää ota huusholliani sotkemaan.
Minä en ala ketään passaamaan.
Yksinkin voi elää, tai seurustella useiden kanssa, määrän voi aina asettaa laadun edelle. Perustelut olivat tässä tapauksessa kuitenkin harvinaisen itsekkäitä ja narsistisia. Ei osaa varmaan uneksiakaan siitä, mitä lämmin parisuhde parhaimmillaan voi olla. Se on kahden ihmisen suhde, jossa kumpikin antaa ja saa.
Sama juttu, ei mimmien kanssa pidempään roikkumisesta ole tullut koskaan mitään muuta kuin harmia ja pahaa mieltä.
Nyt olisi jonossa oven takana tarjolla sitten vanhempaa naisväkeä, mutta siitä ei ole paljoa iloa, sillä monet vanhemmat eukot näyttää olevan aivan saakelin jääräpäisiä tässä asiassa että pitää EHDOTTOMASTI olla PARISUHDE, ei saa eikä voi harrastaa mitään irtoseksiä. Aivan kuin joku haluaisi heihin enää sitoutua. Ikävä juttu heille, vienti kohoaisi kaksikymmenkertaisesti jos tuosta pinttymästään tajuaisivat päästää irti.
Ne vanhemmat naiset haluavat varmaan olla suhteessa eivätkä vain mitään huoria, joka on ainakin mielestäni järkevää.
No kuis ihan ikäloppu naiset?
Jos lapsia haluaa niin silloin ei kerkiä riennellä monen kanssa hääräilemässä ja viihtymässä, jos haluaa antaa lapsille hyvät eväät kotoa. Mutta totta on että kun lapset eivät enää tarvitse hoitoa niin alkaa tympäistä ja vähän pelottaa pitääkö tuon kanssa loppuelämä pärjätä. Erosimme kun lapset lähtivät kotoa ja otimme molemmat uuden suhteen. Nyt olen taas kyllästynyt tähän, yli 10 v oltu yhdessä. Nyt on kyllä isompia kiinnostuksen ja kiireen aiheita ettei oikein jouda bongailemaan, mutta mielessä on.
Tuntuu. Elämä on joillekin halpaa, kun ei ole muuta hajotettavaa.
En todellakaan haluaisi elää pinnallista sinkkuelämää. Taitaisi tulla niin eläen yksinäinen vanhuus? Käyhän ne lapset sentään sillointällöin katsomassa. Nytkin oli tytär kaksi yötä käymäsillä. Ja nyt taas jaksaa olla pitkänmatkaa taas silleen yksin.
https://www.seiska.fi/Hllwd/Love-Island-seksipommin-aiti-jarkyttyi-parikymppinen-kaunotar-aloitti-strippaamisen-huh-mitka
Ka, tässäkin joku elämiinsä kyllästyny.
Jokainen saa elää omalla tavallaan , kelle ei sovi parisuhde niin olkoon yksin . Nykyisin ihmiset hokevat että haluavat olla vapaita. Se heille suotakoon , mutta miksi arvostella toisten elämänmuotoa. Itse olin aviossa ja olisin varmaan vieläkin jos luoja olisi sen suonut. Onneksi on lapset ja lapsenlapset ilonani elämässä ja myöhemmin jakamassa minun vanhuuttani . Ystävät on myös joiden kanssa saan jakaa niin iloni kuin suruni. Antakaa kaikkein kukkien kukkia talvellakin:) .
Ootteko ikinä miettinyt, että seksiä voi olla ilman parisuhteen haittoja? Itse en ikinä oo etsinyt parisuhdetta, vain seksiseuraa. Kantsii kokeilla, oon http://www.seksiseuraa.biz sivustolla nimimerkillä rouva92
Minulla,seksisuhde naapuriin . Kätevää,vaikka kateellisia näkyy olevan,kun juoruilevat meistä.
Kyllä parisuhde on tärkeä mutta juurikin se vanhanaikaisuus on unohtunut pareilta.
Parit ovat vain liian itsekkäitä.
Koen, että tänä päivänä parisuhteesta on muodostunut yhdessä mutta erikseen saatettuja suhteita, joissa ei rakasteta eikä nähdä toisen tunteita ja haluja.
Aivan liian kiire kokea ja osallistua elämän näytelmään.
Itsekin pitkään sinkkuna olleena arvostan kumpaakin suhteen muotoa mutta en löydä pareista enää kovinkaan montaa, jotka olisivat yhtä.
Samaa mieltä ainakin oman miehen kohdalta. Itse olen toteuttanut mieheni unelman ja teen kaikenlaista mitä hän haluaa. Silti en ole saanut yhtäpaljon takaisin.
No jotain outoahan itsessäkin täytyy olla jos noin päästää parisuhteessaan itselleen käymään. Ainahan voi vaihtaa ns. MAISEMAA.
Samoin avioliitto on vanhentunut ja harrastetaan eniten maaseudulla, tulevat muutenkin n20 vuotta stadilaisia perässä "mökkihöperöt".
Sorry baby, sinä kuulostat paaaljon höperömmältä kuin kukaan täällä. - Nm. Ahtaus(ko) ahdistaa
Nykyajan nuoriso hengailee kännyköittensä kanssa, homoilee ja lesboilee.
Vanhanajan parisuhteet ovat auttamattomasti ohitse, ei enää muotia.
Mitähän ihmettä oikein höpötät? Parisuhde on paljon muutakin kuin vain sitä yhteen ihnmiseen tuijottamista ja keskittymistä.
Voi olla, että sinun lähipiirisi parisuhteet ovat sellaisia, joita kuvailit mutta erittäin harvinaista on esim. se, että ystävät jäisivät parisuhteen muodostuessa.
MItähän vanhanaikaista on siinä, että haluaa olla jonkun kanssa, jonka seurassa viihtyy ja erityisesti jota rakastaa ja jolta saa rakastaa. Se luultavimmin on yksi perustarpeistamme; toki on olemassa monenlaista rakkautta, jolla tuon rakkauden tarpeen voi tyydyttää.
Onneksi nykyaikana jokainen voi olla yksin, parisuhde ei ole mikään pakko tai velvollisuus. Koita sinäkin vain sietää erilaisuutta.
Parinkymmenenvuoden päästä sulle, aloittaja alkaa luullakseni vasta selvitä, miten tärkeitä ne itse luodut omat lapset, omasta kehosta, olisi olleetkaan, ettei loppuelämää tarvinut, aivan yksin istuskella kiikkustuolissaan.
Hohhoijjaa. Ei tarvii yksin kenenkään vanhana kiikkustuolissa istuskella. Ja siksikö lapsia pitäis tehtailla, että ne sun tarpeita ruokkis , kun omakin elämä on . Uskokoon ken tahtoo.
Niin nyt minäkin havaitsen,38 vuotta myöhemmin, että yhä joudun elättämään lastani, ei tullut sitä mistä aikoinani ajattelin,että olisi vain kunnollinen ammatti ja elättäisi itsensä. Nyt mietin, että tein virheen kun halusin lapsen. Kukaan ei tullut sanomaan eikä neuvomaan et näinkin voi käydä sitten vuosien kuluttua. Olenkin sanonut kaikille nuorille köyhille ei niin älykkäille, etteivät tekisi lapsia tähän orjuuttavaan yhteiskuntaan.
Mutta aikahan on sellaista monen mielestä, että se seisahtaa noille nuoruuden vuosiin ja pysyy kymmeniä vuosia tarkasti pysähtyneenä niissä.
Joo niinhän minäkin elämältäni toivon. Mutta mutta kaksikymmenluvun lopulla vuonna 2029 olen jo 73 vuotias vaikka en tahtoisikaan.
Ihmiset nuoruudessaan pysähtyvät mielellään aikaan jossa ovat mielestään James Diinejä. Niinhän se taisi olla jo ennen nettiaikaa?
Peiliin katsomisen paikka sinulla!
aloittaja on selvästi antisosialisoitumassa. Kohta hän huomaa eristyvänsä ja syrjäytyvänsä ja huomaa ettei elintä enää irtoakaan, niin sitten onkin loppuelämä onanoimista tyynni. Onneksi olkoon...
Noinhan se menee parisuhteessakin, paitsi että onanoinnille on vaikeampi löytää tilaisuutta, kun kotona ei saa yksityisyyttä.
Keneens sitä vaimoaan vaihtamaan, jos sen kanssa juttuun tulee? Johonkin homo veikkoonko? Lutuista rakkautta Kymijoenlaaksosta.
onhan ne pari suhteet melko hankalia..mut kestää sen minkä kestää...lapset on ainakin mukavia...
Olet selvästikkin epäonnistunut paska, joka ei ole päässyt suhde elämään, joka saa sinut ajattelemaan negatiivisesti suhteista. Kyllä sinun pullasormet tekstinkautta välittyvät ja taitaa hieman(paljon)ylipainoa olla. Olen valitettavasti eri mieltä kanssasi sillä suhteessa on kaikki normaalisti se on kuin ystävä seksin kanssa ellet sitten ole vielä neityst, Tero
Tero on nyt vaan hyvä ja poraa Turoa. Niin me kaikki ollaan onnellisia!
Hyi. Sulla on Tero pahoja ongelmia.
Ajattelen juuri päinvastoin. Ihmiset eivät enään oikein pariudu, kun pitävät parisuhdetta ummehtuneena tilana, vaikka ei sen tarvis olla.
Nuo arabithan edustaa nykyvihervasujen ihannetta....vieläkö jätettäs pöksyt kotia ja kuljettas nelinkontin,niin olisi luontevaa paritella ja helponpaa....
Itse en jaksa huomioida ketään https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006101036.html olen siis liian laiska suhteeseen😀
Parisuhteesi ovat epäonnistuneet... No tämä jo kertoo riittävästi.
Parisuhdepakko onkin näyttänyt kasvonsa luopumuksessaan. Kasvot ne on siinä luopumuksessaan ihan jokaisella. Kansaneläkelaitokseelle jää asiantuntijoiden ongelmansa. Keksiköön maailma nimensä uudelleen.
Kantsisko nukkua yöllä? - Nm. Mitäääh
Älkää naiset ikinä ottako miestä, joka ei ole päivääkään asunut yksin ilman äitiä!
Miksi? Hyvin toiminut vuosikymmenien avioliitto siltäkin pohjalta.
Minuakin kritisoidaan kun haluan ystäviä,
ulkopuoliset ihmiset ovat erittäin kiukkuisia kun on mies miksi.
Tämä juuri Suomessa tosi omituista...ystäviä ja kavereita ei aikuisilla enään ole ,pitäisi luuhata miehensä kanssa 24/7 .Ulkomaalaisia usein näkee isoissa laumoissa ,nais-ja mieslaumoja ,paljon tuttuja ja ystäviä...tässä miedän kulttuurissa on jotakin tosi pahasti vialla.
Ei ole pakko vaan luonnon julma juoni!
Parisuhde on ihan OK joillekkin, mutta kaikki aikanaan jos on tullakseen. itse en tarvii ikinä mitään tyttöystävää, ja jos on liian epätoivoinen tai yrittää liikaa niin ei siitä seurustelusta silloin tuu mitään. Paras tapa löytää tyttöystävä on että Oot oma itsesi. Mutta elämä on kaikista mielekkäintä ilman tyttöystävää . Lopetan luentoni Pekka paasin sanoin "vetäkää pojat reilusti käteen"
On muita samoin tuntevia
Kahta en kadu; nuorena naimista ja .. .. en muista miten sananlasku jatkuu. Toi eka osa on mulle totta. Onhan tämä melkoinen koulu ja luontoretki ihmisluontoon. Omaan ennenmuuta. Aikaisemmin ajattelin, että vaimon luontoon. Neljäkymmentä vuotta takana. Missä muussa prosessissa olisi voinut kokea ja nähdä enemmän = oppia elämää. Oppi on vielä kesken. .. kunnes kuolema meidät erottaa..
Olet samanlainen kuin nykyinen pääministeri (=nainen) joka ei tiedä ollakko lintu vai kala? Mee tekeen itsari...
Tunnetko nykyisen PM:n ja aloittajan henkilökohtaisesti? Oletko miettinyt oman ongelmasi nimeä koskaan? - Nm. Oletko possu vai pässi
Harmi,ettet ole kokenut sitä mitä minä. Aikansa siinä meni kunnes se oma rakas löytyi.
Melkein 15v mennyt yhdessä ja on vaikea lähteä kavereiden kanssa saunailtaan.
Hän on niin tärkeä,niin rakas minulle !
En voisi parempaa kumppania koskaan löytää.
Teen kaikkeni hänen eteen mitä pystyn ja osaan !
Olisin täydellisesti surun murtama jos en saisi olla hänen kanssaan.
Elämän ilot ja surut olemme jakaneet sekä todella paljon naurua elämässä on!
Hän on se..minun toinen puolikas,jota etsin !
Toivon sinulle samaa, Rakkautta elämään.
mies 69
Toivotaan todella, että se toinen on yhtä mieltä kanssasi. - Nm. 'Rakkauskin' voi ahistaa
Täällä toinen samoin ajatteleva ja samoja kokemuksia omaava. Toivon erittäin hartaasti, että en enää ikinä tunne velvollisuutta sitoutua toiseen ihmiseen enkä enää yhdenkään yksittäisen ihmisen vuoksi leikkaa elämästäni 50 prosenttia pois.
Olen ketjun aloittaja ja yhä samaa mieltä.
😊😊