Ruotsissa paskoja on vielä enemmän kuin Suomessa

Anonyymi

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ruotsin jännämiehet on jännempiä kun suomessa. Ne ampuu kadullakin siellä jo naisia.

      • Anonyymi

        Suomalaiset ätmit kouluissa, tai no olihan ätmi talon katollakin.


    • Ei mitenkään suoraan sanottu, että mamutus = Rikollisuus.
      Mutta kuitenkin oli näin.
      Rikokset kääntyivät pitkään jatkuneen laskun jälkeen nousuun vuonna 2017
      ja sitten näin:"Vuonna 2018 maahanmuutto vastasi 80 prosentista väestönkasvua."

      -Mamutus lisää kuluja monin välillisin tavoin.. Pelkkä satojen miljoonien kotouttamis kulut eivät riitä sosiaaliturva maksujen lisäks, vaan sen lisäks on esim. rakennettava uusia vankiloita.

    • Anonyymi

      Tuollahan noita paskaloiskoiria riittää.

    • Anonyymi

      Ei muuta kuin rikolliset paskat ulkomajoitukseen. Pihalle tolppia pystyyn ja pahikset vaan kettingillä kiinni tolppaan ja viihtykööt ulkona, kun eivät osaa elää kiltisti.
      Ei kukaan ole pakottanut tekemään rikoksia, vaan itse ovat soppansa keittäneet, joten syökööt sitä, mitä ovat keittäneet.

    • Anonyymi

      Vankeinhoito ulkoistettava Venäjälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      101
      2456
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      225
      2006
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1792
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      40
      1437
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      103
      1359
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1138
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      278
      869
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      64
      778
    9. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      55
      730
    10. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      181
      723
    Aihe