Täällä on asioista tietäviä immeisiä, suhdeasioiden asiantuntijoita suorastaan, niin kysynpä nyt neuvoa miehenvalintaan. Takana on alle 10 suhdeyritystä, yksi pidempi, (josta pari mukulaa , maailmalla jo) ja muutama lyhyempi yritelmä. Kun ei ole sitä sopivaa löytynyt, niin ehkä valinnassani on mennyt jotain pieleen.
Speksit tässä:
Ikää on jo 50 mutta silti tuntuisi, että elämää voisi olla vielä parisuhteessakin. Varsin mainiosti viihdyn itseksenikin, mutta oma kulta olis kiva. Luulisin ainakin. Tai siis kuvittelen.
Ja kun ulkonäkökin jotain merkkaa, niin kerron, että vartaloltani olen kuin venus-patsas. Ihan tosi. Ja olen rehellinen. Töissä olen ja tulen hyvin toimeen, löytyy iso talo ja uudehko auto. Niinkun niillä jotain merkitystä olisi. Asun 500 km pääkaupungista pohjoiseen, pienen kylän kupeella. Pidän rauhallisesta elämästä.
Tähän asti miehet olen valkannut aika lailla sattuman kautta. Varsinkin nämä viimeisimmät ihan vain joku treffipalstalta yhtenä iltana bongattu. Ihan aitoa ihastumista ainakin minun puoleltani ollut jokaisen kohdalla. Mikä sitten on kuitenkin ollut vikana? Ei runsas alkoholinkäyttö ole sellainen juttu, jota kumppanissa jaksaisin pidemmän päälle katsoa, se tuli selväksi yhdessä suhteessa, vaikka siinä oli kyllä läjäpäin hyviäkin puolia. Ei kerran vuodessa tapaaminen sitten kuitenkaan ole minulle riittävästi suhteen yllä pitämiseen. Voiko sellaista edes suhteeksi kutsua. toisaalta toinen halusi heti muutta luokseni asumaan ja se taas tuntui jokseenkin ahdistavalta. Raivokohtauksia en jaksa, rauhallisesta elämästä kun pidän. Tämmöisiin asioihin suhteet on karahtaneet.
No jos sitten oikeasti tässä alkaisi kumppania itselleen katselemaan, niin millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota? Kannattaako treffipalstoille mennä ihan tosissaan? Siis laatia ihan oikea profiili jne. Tansseissa tai baareissa en käy.
Oikeastaan voi olla, että olen liian laiska. Liian laska saamaan miestä.
Ai niin, olenhan aikonut tehdä asialle jotain. Hankin vaaleanpunaiset lakanat. Feng shuin mukaan se auttaa saamaan romantiikkaa elämään.
Millainen mies minulle
34
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Utopian aloitus...
Nyt Pujis tänne.
- Anonyymi
Etkö itse ole kiinnostunut? Samaa ikäluokkaa sun kanssa ja luulisi tuolla parralla naisen kuin naisen polvet notkahtavan. Välimatka on vain hidaste, tosin sinä miehenä joudut matkustamaan.
Anonyymi kirjoitti:
Etkö itse ole kiinnostunut? Samaa ikäluokkaa sun kanssa ja luulisi tuolla parralla naisen kuin naisen polvet notkahtavan. Välimatka on vain hidaste, tosin sinä miehenä joudut matkustamaan.
Minun sydämeen mahtuu vain yks ämmä kerrallaan.
- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Venuspatsaita..
https://i.pinimg.com/originals/35/f8/42/35f842fbc9b90f62c3a93bc8950b43c8.jpgAina positiivista, kun tunnetaan vähän taidetta ja historiaa.
- Anonyymi
Kun kerran saatte haluamanne paskan, niin miksi laitatte sen paskan kiertoon monien muidenkin kanssasisarustenne mielenterveyttä pilaamaan? Lapsennekin opetatte kertakäyttökulttuuriin ja mielenterveysjonoihin laitatte.
Kierrätys on päivän sana☝️
Tosin voishan niihin jonkun lajittelumerkinnän laittaa...siis että mihin tarkoitukseen sopivin vai meneekö biojätteisiin..🤔- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Kierrätys on päivän sana☝️
Tosin voishan niihin jonkun lajittelumerkinnän laittaa...siis että mihin tarkoitukseen sopivin vai meneekö biojätteisiin..🤔Ongelmajäte ei sovellu kierrätettäväksi. Hautaaminen pitkällisen säilytyksen jälkeen lienee se oikea menettelytapa.
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmajäte ei sovellu kierrätettäväksi. Hautaaminen pitkällisen säilytyksen jälkeen lienee se oikea menettelytapa.
Eiköhän nuokin voi työntää Suomen peruskallioon..
- Anonyymi
Hmmmm...Helmikuun alussa tyyppi johon ihastut kävelee elämääsi. Kyllä, kävellen hän ilmestyy vaikka autokin on.
Kävelee uskomattomasta suunnasta, mikä erinomaista, tiedät hänestä jotain, siis ei tule ihan puskista eikä puun takaa.
Malta siihen asti ja kerro sitten;)
Ole tarkkana ja pälyile ympärillesi silloin tällöin sillä silmällä.- Anonyymi
Apua! Nyt tuli paniikki.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apua! Nyt tuli paniikki.....
Ei mitään syytä panikoida, yrittäisit edes olla luonteva ……..
Minulla on tunne että helpottaa, tai sitten ei, kun tulet kohtaamaan hänet,,,;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään syytä panikoida, yrittäisit edes olla luonteva ……..
Minulla on tunne että helpottaa, tai sitten ei, kun tulet kohtaamaan hänet,,,;)koko alkuvuoden lymyilen jossain nurkissa nyt kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
koko alkuvuoden lymyilen jossain nurkissa nyt kyllä.
Miksi ihmeessä, etkös olekaan vähän niin kuin hakupäällä?
Minähän lupasin sinulle helpon kohtaamisen !?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä, etkös olekaan vähän niin kuin hakupäällä?
Minähän lupasin sinulle helpon kohtaamisen !?!Kukapa tietää, ehkä hänkin siellä syrjemmällä viihtyy?
Vaan ei, olet oikeassa: kun nyt Sen Kunnon Kaverin kohtaaminen on lähestulkoon varmaa, niin minun on koottava itseni. Siispä olen helmikuussa rohkea ja reipas kuin Nasu ja silmäni hamuilevat tarkkaavaisesti yllättävistä suunnista saapuvia miehiä! Varmaan häneen on suotavaa ottaa ihan katsekontakti ja peräti hymyilläkin hiukkasen. Vaaditaankohan minulta ihan jotain luontevaa repliikkiäkin siinä ultimaalisessa sielujen kohtaamisessa? Säästä voisin jotain mainita, kenties?
Mutta jos sitten kuitenkin käy niin, että missaan jostakin syystä tuon tilaisuuteni ja ystävänpäivä livahtaa ohi ilman viestiä uudelta vanhalta tuttavaltani (ei toki mitään yltiörakastunutta tuossa vaiheessa toki, vasta niin vähän aikaa tunnettu lähemmin), niin sitten täytyy tosissaan treffipalstat kahlata läpi. Sinne tuli hyviä neuvoja. Eihän sieltä tarvitse löytyä kuin yksi mies, joka mulle on sopiva -- ja minä hänelle.
Varmuuden vuoksi voin vaihtaa vaaleanpunaiset lakanatkin., jotta energiani virittäytyisivät vastaanottamaan ilahduttavan ihmissuhteen.
Palaan asiaan helmikuussa.
- Anonyymi
sulle sopii kokenut jännämies joka on istunut vankilassa mutta haluaa aloittaa uuden elämän.
- Anonyymi
Mistäs semmoinen löytyisi?
- Anonyymi
Naiset ei osaa valita muita kun huonoja miehiä. Luultavasti sinua petetään vielä.
- Anonyymi
Sitähän minä vähän olen tässä ajatellut, että "valintakriteerini" saattavat ollakin ihan väärät. Että olen ihan pihalla suhdeasioissa.
- Anonyymi
Yli viisikymppisenä lähinnä vaan noita on jäljellä, joissa on joku niin oleellinen vika, ettei kukaan sitä kestä. (Itse olen sua 10v nuorempi.) Ei koskaan tiedä, mitä oikeasti tulee vastaan. Neuvoni on sitkeä yritys. Älä tyydy sellaiseen, joka ei kiinnosta. Tyytymättömyys on väärin molempia kohtaan. Jos joku tuntuu oikeasti kiinnostavan, älä anna pikkuasioiden haitata. Treffipalstalle kannattaa laittaa paljon iloisia kuvia. Ei niin filtteröityjä ja vanhoja, ettei niistä kukaan tunnista. Tee profiilistasi mielenkiintoinen ja ystävällinen. Ei negatiivista vaatimuslistaa. Älä aseta liian tiukkoja vaatimuksia myöskään iän, pituuden tai painon suhteen. Älä lähde treffeille, jos et ole puhunut puhelimessa ensin. Kirjoittele vähintään viikko. Valinnanvaraa siellä kyllä on! Ei siis kannata pettyä, jos joku ei kiinnostu. Silloin vaan next.. Panosta treffeihin myös itse. Naisellisuus toimii aina. Vaikea sanoa, millainen mies sinulle oikeasti sopii. Jos rauhallisuus on ainoa kriteeri, niin ei se ole kohtuuton vaatimus. Itse törmäsin aikoinaan noihinkin. Muuten hyviä, mutta eivät vaan puhuneet mitään..
- Anonyymi
Mitä sitten jos mies ei lähetä kuvaansa tai kerro ikäänsä?
- Anonyymi
Kiitos vinkeistä!
Kyllä jotain saisi tietty puhuakin, kunhan ei hermojaan menetä joka asiasta. Päässä saa mielellään olla paljonkin ajatuksia ja mietiskelyjä ja niitä olisi kiva kahdenkesken pohdiskella. Kenties.
Että ihan tosissaan voisi treffipalstatkin ottaa...
Jos joku on oikeasti tosissaan, niin laitan muutaman oman ajatuksen. Takana ainoastaan yksi pidempi suhde, joten kommenttien asiantuntevuuteen kannattaa suhtautua varauksella.
"Pidän rauhallisesta elämästä."
- Rauhalliselle naiselle rauhallinen mies. Samikset kestää toisiaan paremmin, vaikkei niin vauhdikasta olisikaan.
Tässä on jotain ristiriitaa:
"Tähän asti miehet olen valkannut aika lailla sattuman kautta. Varsinkin nämä viimeisimmät ihan vain joku treffipalstalta yhtenä iltana bongattu. Ihan aitoa ihastumista ainakin minun puoleltani ollut jokaisen kohdalla."
- Itse vaadin ihastuakseni pidemmän ajan tuntemisen ainakin jollain tasolla. Täytyy päästä toisen luonteesta perille. Ei siinä venuspatsaat auta, jos toinen on aivan eri maata.
"Tämmöisiin asioihin suhteet on karahtaneet."
- Hyvä. Tiedät mitä et halua.
"No jos sitten oikeasti tässä alkaisi kumppania itselleen katselemaan, niin millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota? Kannattaako treffipalstoille mennä ihan tosissaan? Siis laatia ihan oikea profiili jne. Tansseissa tai baareissa en käy."
- Jos ei tuttava-, harrastus- tai työpiirin kautta asia ole järjestettävissä, niin pakkohan se on sinne sovelluksiin tai treffisivustoille mennä ja olla mahdollisimman rehellinen. Varmaan joutuu panostamaankin. Äläkä ota sitä ensimmäistä, älä edes innokkainta. Itse kirjoittelisin jonkin aikaa ennen treffeille lähtöä.
"Oikeastaan voi olla, että olen liian laiska. Liian laska saamaan miestä."
- Tämä on meillä monilla vikana. Täytyisi tavoittaa ensin se oma tahtotila. On helppo luulla haluavansa parisuhdetta, mutta onko näin tosissaan?
"Ai niin, olenhan aikonut tehdä asialle jotain. Hankin vaaleanpunaiset lakanat. Feng shuin mukaan se auttaa saamaan romantiikkaa elämään."
- Unohda naistenlehtien höpinät, ja tee hyvää karjalanpataa.- Anonyymi
Ei ole olemassa ”karjalanpataa” taukki. Se on karjalanpaistia !
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole olemassa ”karjalanpataa” taukki. Se on karjalanpaistia !
Ops,
Hyvää ruokaa kumminkin.- Anonyymi
Thymallus kirjoitti:
Ops,
Hyvää ruokaa kumminkin.No niin.. tajusihan se.
- Anonyymi
Kiitos. Oikeesti.
Itse koen, että minulla on vielä paljon opittavaa elämästä. Niinkuin aito, hyvä parisuhde.
kyllä minä karjalanpadan pyöräytän hyvinkin. Eli miesonni on taattu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Oikeesti.
Itse koen, että minulla on vielä paljon opittavaa elämästä. Niinkuin aito, hyvä parisuhde.
kyllä minä karjalanpadan pyöräytän hyvinkin. Eli miesonni on taattu?Sonni on taattu. Pyörittele vaan pataa.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Oikeesti.
Itse koen, että minulla on vielä paljon opittavaa elämästä. Niinkuin aito, hyvä parisuhde.
kyllä minä karjalanpadan pyöräytän hyvinkin. Eli miesonni on taattu?Toivotaan parasta.
- Anonyymi
Monikulttuuriset miehet voivat olla hyvinkin kiinnostuneita myös suhteesta vanhempiin naisiin, niin että sellaistakin voisit harkita.
500 km tarkoittaa noin Kokkola-Iisalmi-Nurmes akselia eli nopea ohje olisi että Tinder tulille kun siellä on miehiä enemmän kuin naisia eli sieltä vaan valitset kuin karkihyllyltä.
Varmaan etsit kumppania jonka elämäntilanne on suunnilleen "lapsivapaa" joten siinä mielessä suhde esim tapaamisten suhten antaa hieman eri vapauksia. Kannattaa heti alussa tehdä omat toiveet selviksi esim tapaamisten suhteen. Onko pelkät viikonloput ok vai onko arkikin juhlaa tapaamisten muodossa?
Tietysti harrastukset ja mieltymykset on hyvä tuoda esille. Mitä harrastaa ja matkustaako yms?
Jossakin vaiheessa sitten tietysti olisi hyvä avata mitä rauhallinen elämä sinulle tarkoittaa. Jos tulet töistä kotiin isketkö sormet multaan ja kitket juurikkaita vai otatko kutimet ja istahdat elokuvien ääreen. jneNo toi Feng Shui-tempaus pitänee itsekin kokeilla joskus. 👌😀
No mä tutkin ja kokeilin montaa ohjelmaa ja systeemiä, mutta ne toimii ihan hyvin. Kyllä ne ainakin minut yhdisti ihmisiin. Mutta ehkä niillä voi korkeintaan karsia jotain viiteryhmää, ei välttämättä kaivaa timantteja automaattisesti
Mutta tämän enempää en osaa sanoa... sopivan ihmisen löytäminen on vaan vaikeaa, varsinkin vanhemmalla iällä. Niin se on. 😄 Sitä on jo niin nirso ja mukavuudenhaluinen. 🤣
Mutta jospa se Feng Shui toimisi! ☝️😀
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525632Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "692701Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181980No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371816Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1561808- 191743
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5150881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah64946