Vasemmisto

37<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

SAK on luvannut palkankorotukset suomalaisille duunareille

Äänestä
  • https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006350657.html

    Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työriita jatkuu – sovintoesitys kaatui jälleen palkankorotusten tasoon

    Teollisuusliiton mukaan yleiskorotusten taso oli edelleen alhainen valtakunnansovittelijan uudessa esityksessä. Teknologiateollisuus puolestaan piti esitystä ”kustannuksiltaan” ja ”rakenteeltaan” sellaisena, ettei sitä voinut hyväksyä.

    Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan toinen sovintoesitys ei tuonut sopua Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työriitaan. Kompastuskiveksi muodostuivat jälleen palkankorotukset, joiden tasoa Teollisuusliitto piti alhaisena ja Teknologiateollisuus puolestaan korkeana.

    Sovintoesitys olisi tuonut teknologiasektorin sovittelussa oleville aloille ensi vuonna 0,8 prosentin ja vuonna 2021 prosentin yleiskorotukset. Lisäksi toisena sopimusvuonna olisi tullut paikallinen työnantajan jakama 0,6 prosentin palkkaerä. Kahdessa vuodessa aloille olisi siis tullut kaikkiaan 2,4 prosentin korotukset.

    Äänestä

Työväen asioiden hoito on jätetty Perusuomalaisille. Vasemmistolle on nykyään tärkeämpää esim. sateekaari-ihmisten asioiden hoitaminen.

Äänestä
  • Joo ei persut mikään oikeistopuolue ole, vaikka niissä löytyy sitä äärioikeistoakin, tai ainakin sen hyväksyviä jäseniä.
    Persujen talouspolitiikka on samaa kuin vasemmistollakin.
    Persut on ihan duunaripuolue, ei siitä mihinkään pääse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ei persut mikään oikeistopuolue ole, vaikka niissä löytyy sitä äärioikeistoakin, tai ainakin sen hyväksyviä jäseniä.
    Persujen talouspolitiikka on samaa kuin vasemmistollakin.
    Persut on ihan duunaripuolue, ei siitä mihinkään pääse.

    Oishan se mukava nähä nämä persut johtamassa. Saisivat äänestäjät nähä miten ovat työläisten puolella. En naurais kyllä sitä paskasta naurua.......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oishan se mukava nähä nämä persut johtamassa. Saisivat äänestäjät nähä miten ovat työläisten puolella. En naurais kyllä sitä paskasta naurua.......

    ....mutta röhönaurun kylläki päästäsin tulemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ....mutta röhönaurun kylläki päästäsin tulemaan.

    Persut on kokoomustakin oikealla. Työväki ei kiinnosta...

    Äänestä

Näin kertoi perussuomalaisten propagandajulkaisu.

Mutta kuka sitten ajaa tavallisten työssä käyvien ihmisten asiaa, jos ei vasemmisto? Aloittajalta jäi se kertomatta.

Äänestä
  • Jos punaliput vaihetaan sateekaarilippuihin niin kenen asialla puolue silloin on? Kysyn vaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos punaliput vaihetaan sateekaarilippuihin niin kenen asialla puolue silloin on? Kysyn vaan?

    Kysy vaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy vaan!

    Niin kysynkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos punaliput vaihetaan sateekaarilippuihin niin kenen asialla puolue silloin on? Kysyn vaan?

    Minusta se on kyllä ihan tavallisen kansalaisen, hänen lastensa, sukulaistensa, ystäviensä ja myös tuntemattomienkin puolella. Jos esimerkiksi sinun lapsesi sattuu olemaan valtavirrasta poikkeava, häntä kohdellaan kuin valtaväestöön kuuluvaa.

    Sateenkaarilippu liitetään seksuaalivähemmistöihin, mutta todellisuudessa kyse on siitä, että yhteiskunta sallii sinun olevan sellainen kuin olet. Vastavuoroisesti sinun on sallittava muut sellaisena kuin muut ovat. Voit olla vaikka uusnatsi, jos sallit muut sellaisena kuin ne ovat. Tosin uusnatsit eivät sitä salli, joten tämä asettelu oli lähinnä teoreettinen.

    Kysy vielä!

    Tarkoittaako se,että ei hyväksy saateenkaarilippuja että on uusnatsi? Olin aikoinaan työläinen ja olen vieläkin mutta puolue on vaihtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoittaako se,että ei hyväksy saateenkaarilippuja että on uusnatsi? Olin aikoinaan työläinen ja olen vieläkin mutta puolue on vaihtunut.

    Olet takinkääntäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet takinkääntäjä.

    Niin olen. Punasta minusta ei löydy enää kuin takista. Käänty niin äkkiä että hehkuu vieläkin punasena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olen. Punasta minusta ei löydy enää kuin takista. Käänty niin äkkiä että hehkuu vieläkin punasena.

    Ethän vaan valehtele?

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Ethän vaan valehtele?

    En puhu edes muunneltua totuutta saati sitten valehtelisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En puhu edes muunneltua totuutta saati sitten valehtelisin.

    Että et levittele vääriä valheita? Hyvä. T. Anttelainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoittaako se,että ei hyväksy saateenkaarilippuja että on uusnatsi? Olin aikoinaan työläinen ja olen vieläkin mutta puolue on vaihtunut.

    Jos ei hyväksy sateenkaarilippua, ei tarkoita sitä että olisi uusnatsi.

    Se tarkoittaa sitä, että sinä annat toiselle luvan puuttua sinun asioihisi sillä perusteella, että hän ei pidä siitä millainen sinä olet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin olen. Punasta minusta ei löydy enää kuin takista. Käänty niin äkkiä että hehkuu vieläkin punasena.

    Mikä hehkuu punasena?

    Äänestä

  • Liberaalit ovat vallanneet vasemmistopuolueet. SDP:tä ja vasemmistoliittoa johtavat liberaalit. Ollaan olevinaan työväestön puolella, mutta puuhataankin näitä liberaalien juttuja, maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, EU-integraatiota ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kaikkein järjettömintä työväestön kannalta on kun kannatetaan innolla globalisaatiota, joka on ihmisarvoa polkevaa ja luontoa tuhoavaa kapitalistista riistoa. Globalisaation kannattaminen tekee liberaalien arvopuheista onttoa. Liberaalit ovat huijareita. Rehellisempää olisi jos liberaalit perustaisivat oman puolueen johon liittyisivät kaikki globalistit ja kansallisvaltion vastustajat vasemmistopuolueista, vihreistä ja kokoomuksesta. Se sitten kannattaisi Suomen valtion. siis hyvinvointivaltion ja oikeusvaltion alasajoa, raakaa kapitalismia ja luokkaerojen kasvattamista. Ay-liike on vähän eri juttu, se on jäänne siitä vanhasta työväenliikkeestä ja kansallisena instituutiona ehdottomasti säilyttämisen arvoinen vaikka sitä vielä demarit johtavatkin. Miettikääpä nyt vähän, vasemmistopuolueiden kannattajat. Jos Suomen kansallisvaltio romutetaan niin kuka sitten huolehtii suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta? Globaalikapitalistitko? EU-byrokraatitko? Ottakaa nyt järki käteen vasemmiston kannattajat. Liki neljännes suomalaisista on jo ottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liberaalit ovat vallanneet vasemmistopuolueet. SDP:tä ja vasemmistoliittoa johtavat liberaalit. Ollaan olevinaan työväestön puolella, mutta puuhataankin näitä liberaalien juttuja, maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, EU-integraatiota ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kaikkein järjettömintä työväestön kannalta on kun kannatetaan innolla globalisaatiota, joka on ihmisarvoa polkevaa ja luontoa tuhoavaa kapitalistista riistoa. Globalisaation kannattaminen tekee liberaalien arvopuheista onttoa. Liberaalit ovat huijareita. Rehellisempää olisi jos liberaalit perustaisivat oman puolueen johon liittyisivät kaikki globalistit ja kansallisvaltion vastustajat vasemmistopuolueista, vihreistä ja kokoomuksesta. Se sitten kannattaisi Suomen valtion. siis hyvinvointivaltion ja oikeusvaltion alasajoa, raakaa kapitalismia ja luokkaerojen kasvattamista. Ay-liike on vähän eri juttu, se on jäänne siitä vanhasta työväenliikkeestä ja kansallisena instituutiona ehdottomasti säilyttämisen arvoinen vaikka sitä vielä demarit johtavatkin. Miettikääpä nyt vähän, vasemmistopuolueiden kannattajat. Jos Suomen kansallisvaltio romutetaan niin kuka sitten huolehtii suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta? Globaalikapitalistitko? EU-byrokraatitko? Ottakaa nyt järki käteen vasemmiston kannattajat. Liki neljännes suomalaisista on jo ottanut.

    Vastuuhan on jättämällä jätetty Perussuomalaisille. Vasurit huolehtivat vain sateenkaariporukasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastuuhan on jättämällä jätetty Perussuomalaisille. Vasurit huolehtivat vain sateenkaariporukasta.

    Mitähän vastuuta persut on ottaneet. Paskanjauhantaa ja yritystä aivopestä kansaa. Ei persut pysty mihinkään ja kansa uskoo. Voi taivahantalikynttelit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän vastuuta persut on ottaneet. Paskanjauhantaa ja yritystä aivopestä kansaa. Ei persut pysty mihinkään ja kansa uskoo. Voi taivahantalikynttelit.

    Kukahan se aivopesee kansaa? Ei ainakaan Perussuomalaiset. Jos Kemissä, perinteisissä työväenkaupungissa aletaan liputtaa sateenkaaren väreissä. Hävetkää!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan se aivopesee kansaa? Ei ainakaan Perussuomalaiset. Jos Kemissä, perinteisissä työväenkaupungissa aletaan liputtaa sateenkaaren väreissä. Hävetkää!!!!!

    On tosi kauheaa.. Ihan hirvittävää kun on sateenkaarilippu! Haahhaahhaaaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos punaliput vaihetaan sateekaarilippuihin niin kenen asialla puolue silloin on? Kysyn vaan?

    No Tarja Halonenhan se oli oli SKP:äläinen kova demari ja homo-lespo järjestön puheejojtaja, myöhemmin vasemmistolaisten enemmistöjen valitsema presidenttikin. Kun kysyttiin mielidettä homopareista, niin ilman muuta Tarjan vastaus oli.
    Joten johtajan mukaan ei mitään esteitä vaihdolle ole.
    Onhan se hienompaa ja nykyaikaisempaa, hullu värihän se punainen onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tosi kauheaa.. Ihan hirvittävää kun on sateenkaarilippu! Haahhaahhaaaa...

    mutta tottuuhan siihen, kun sateen jälkeen näkee tuon hirvittävän kaaren väreineen, tulee heti mieleen homot

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoittaako se,että ei hyväksy saateenkaarilippuja että on uusnatsi? Olin aikoinaan työläinen ja olen vieläkin mutta puolue on vaihtunut.

    Sepä onkin suuri kyhitys askel tulevaisuuteen. Ei tietekään pidä hyväksyä aitoja luonnossa esiintyviä värejä saastutetaan homonpaskalla.
    Vihreät saastuttaa kaiken.

    Äänestä

  • Kysy+TOVERILTA,+joka+on+vaihtanut+puoluetta?+YLE+gallup+10.1.2020+kannatusluvut+PS+24+%++(750.000),+VAS+8%+(250.000),+VIHR+12%+(375.000)+ja+SDP+15%+(450.000).

    Äänestä

Eipä sitä ole nykyisin paljon mitään enää työväenluokastakaan jäljellä, joten onko ihme, että ei ole edunajajiakaan ?

Äänestä

Laiton maahantulo muuttuu entistä vaikeammaksi – uudella tekniikalla rajavartijat havaitsevat luvattoman maahantulijan jo kilometrien päästä

Vartiolentolaivueen Ke Koala -helikopterit varustetaan laitteilla, jotka käyttävät nykyaikaista lämpökameratekniikkaa.
Näin itärajalla!

Samaan aikaan länsirajalla;http://i.imgur.com/Yt9guWi.mp4

Mitä sanoo sisäministeri ja puolustusvoimain ylipäällikkö?

Äänestä
  • Itäraja on EU:n ulkoraja ja siksi sitä on tarkasti valvottava, sisärajoilla ei tarvita valvontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itäraja on EU:n ulkoraja ja siksi sitä on tarkasti valvottava, sisärajoilla ei tarvita valvontaa.

    Suomi-Norja on EU-ulkoraja!
    Tiedoksi tietämättömille!

    Äänestä

Miksi ei muka aja? Nykyinen hallitus toimii erittäin työväenluokka lähtöisesti?

Missä on muuten tuloerot tasaan raja?

Äänestä
  • Nykyhallituksessa olevien "perä"ei kestä ajaa polkupyörällä!
    Liian "tunkeileva" istuin?!

    Äänestä

  • Puheissaan vaan , että saa ääniä edustaja itse.

    Äänestä

Ketä on ne,jotka kulkee Venäjällä?
Ei ainakaan perussuomalaiset!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

ei aja enää työväenluokan asiaa
https://www.suomenuutiset.fi/ruotsalaiskommunisti-vasemmisto-aja-enaa-tyovaenluokan-asiaa-tilalle-tulleet-maahanmuuttajat-seksuaalivahemmistot/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu