Räkätaudin aikaan.

Anonyymi

Ketogeeninen ruokavalio saattaa auttaa ehkäisemään influenssaa. Amerikkalaisen New Yale yliopiston tutkimusryhmän tutkimuksessa nimittäin huomattiin, että ketogeeninen ruokavalio suojasi hiiriä influenssalta. Hiirikokeessa influenssaan sairastuneille hiirille syötettiin paljon rasvaa ja vähän hiilihydraattia sisältävää ketogeenistä ruokaa, ja verrokkiryhmälle runsaasti hiilihydraattia sisältävää ruokaa. Ensimmäisen ryhmän hiirien eloonjäämisprosentti oli parempi, sillä niiden vastustuskyky oli parempi. Tutkimuksen tulokset julkaistiin marraskuussa Science Immunology -lehdessä ja niistä kertoi News Medical -sivusto.

Ketogeeninen ruokavalio, jossa syödään pääasiassa vähän tärkkelystä sisältäviä kasviksia ja lihaa, aktivoi keuhkojen T-soluja, mikä puolestaan johtaa lisääntyneeseen liman eritykseen. Lima puolestaan saattaa estää viruksen pääsyn elimistöön. Tulos yllätti tutkijat.

7

130

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ketogeeninen dieetti voi herättää kuolleetkin haudasta ;-D

      • Anonyymi

        "Ketogeeninen dieetti voi herättää kuolleetkin haudasta ;-D"

        Valitettavsti ei auta tyhmyyteen.


    • Anonyymi

      Tieteelliseen työhön kuuluu, että otetaan huomioon useita samasta aiheesta eri eri paikoissa tehtyjä tutkimuksia, myös eri tuloksiin päätyneitä. Yleensä fanaatikot pyörittävät vain mieleisiään tutkimustuloksia ilman mitään kritiikkiä.

      Eli mitä erilaisia ruokavalioita tutkimuksessasi huomioitiin? Entä muita ikä- ja elämäntapatekijöitä?

      Immuniteetti on heikoin elämänkaaren alku- ja loppupäissä (pikkulapset ja vanhukset). Toisin sanoen pikkulapset ja vanhukset sairastavat eniten. Onko mielestäsi ketogeeninen dieetti hyvä valinta nopean aineenvaihdunnan omaaville kasvaville lapsille tai kuihtuneille vanhuksille? Jos vastaat kyllä, niin pediatrit ja lastensuojeluviranomaiset sekä geriatrit ovat taatusti eri mieltä.

      Oikeasti ihmiset luulevat pysyvänsä terveinä ja pitkäikäisinä erilaisin fanaattisin keinoin. Todellisuudessa mikään ei todista karppaamisen tai ketogeenisen dieetin tarjoavan pitkää ja tervettä elämää. Käytännön elämä osoittaa jopa päinvastaista. Sopivan lupsakalla elämänasenteella ja kohtuullisuudella sekä tunnollisuudella potkii pitkälle. Terveysfanaatikot eivät usko perinteisiin lääketieteellisiin näkemyksiin ja hoitoihin, mikä lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä. Eli moni kiusaa itseään ja ennen kaikkea lähiympäristöään ihan turhaan.

      Itse en syö lisättyä sokeria ja syön muutenkin maltillisesti. Flunssia on vähän. Vatsatauteja tuskin koskaan. Kuolema on silti kätketty minun geeneihin, kuten sinunkin. Ikuista tervettä elämää ei ole olemassa. Parasta ennen ikä on lisääntymisikä. Sitten odotamme deadlineä, ja se saapuu, teemme mitä tahansa tai olemme tekemättä.

      • Anonyymi

        Jokohan olisi aika alkaa uskomaan että nykyiset ravintosuositukset makaavat erittäin heikolla tieteellisellä perustalla??

        Sokeri on tämä päivän tupakka.
        Kaloriteoria ei toimi ihmisen kohdalla läheskään sillä tavalla kuin monet yhä uskovat.
        Tyydyttyneestä rasvata ei ole ikinä osoitettu terveyshaitttoja.
        Nykyinen kolesteroliteoria on väärässä.
        Margariineista ja kevyttuotteista ei ole ikinä osoitettu terveyshyötyä.
        Myös kokojyvätuotteet nostavat verensokeria rajusti.
        Ihmisen ei tarvitse syödä sokeria/hiilihydraattia aivoje toinnan auttamiseksi.
        THL:n suositus 50% energiasta aiheuttaa sairauksia.
        Diabetesliiton olisi aika tunnustaa että diabetes on sairaus ja keskittyä puhumaan itse sairauden eikä sen oireiden hoidosta.
        Tiukka LCHF (VHH) on tieteeseen ja vahvaan käytännön kokemukseenperustuen sopiva hoitomuoto diabeteksessa ja ylipainossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokohan olisi aika alkaa uskomaan että nykyiset ravintosuositukset makaavat erittäin heikolla tieteellisellä perustalla??

        Sokeri on tämä päivän tupakka.
        Kaloriteoria ei toimi ihmisen kohdalla läheskään sillä tavalla kuin monet yhä uskovat.
        Tyydyttyneestä rasvata ei ole ikinä osoitettu terveyshaitttoja.
        Nykyinen kolesteroliteoria on väärässä.
        Margariineista ja kevyttuotteista ei ole ikinä osoitettu terveyshyötyä.
        Myös kokojyvätuotteet nostavat verensokeria rajusti.
        Ihmisen ei tarvitse syödä sokeria/hiilihydraattia aivoje toinnan auttamiseksi.
        THL:n suositus 50% energiasta aiheuttaa sairauksia.
        Diabetesliiton olisi aika tunnustaa että diabetes on sairaus ja keskittyä puhumaan itse sairauden eikä sen oireiden hoidosta.
        Tiukka LCHF (VHH) on tieteeseen ja vahvaan käytännön kokemukseenperustuen sopiva hoitomuoto diabeteksessa ja ylipainossa.

        Kuten ylläolevasta kirjoituksesta voimme havaita, aivot eivät toimi ilman sokeria.


    • Anonyymi

      Eläinkokeet ovat eläinkokeita. Hiiri on jyrsijä, ihminen ei.

    • Anonyymi

      Syökää marjoja ja riittävä d-vitamiinilisä.
      Vanhukset ja ne joilla jokin vakava sairaus, hakekaa influenssarokotus. Myös keuhkokuumetta vastaan on rokote.
      Ei tarvitse jättää kaurapuuroa pois. Eikä leipää. Hiiristä viis.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      146
      2434
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      54
      1059
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      917
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      786
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      757
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      166
      696
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      636
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      149
      623
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      619
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      594
    13. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      558
    14. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      164
      547
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      518
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      507
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      499
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    20. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    Aihe