Lopetan silikonin pumppaamisen kehooni ja botoksin ruiskuttamisen huuliini koska näytän jo muutenkin liikaa Muppet shown hahmolta.
Yritän tästä lähin vanhentua arvokkaasti.
Syön kaikki lääkkeeni koska vain otettu lääke auttaa.
Puuman uudenvuoden lupaus
123
707
Vastaukset
- Anonyymi
Ja tämän kirjoitti Kallepetteri 34 vuotta, jolle oli kestämätön paikka kun Jaana 53 v. ei kelpuuttanut Kallepetteri petikaverikseen. Kallepetteri luuli olevansa todellinen lottovoitto itseään noin paljon vanhemmalle naiselle: hän luuli että Jaana kuola nuorempien miesten perään. Sen sijaan Jaana valitsi Erkin, 51 v., koska Erkki on hyväntuulinen fiksu herrasmies. Erkin pieni vyötärö makkara ei haittaa, koska Erkki on herkkä ja hauska, ja sitä paitsi hyvä rakastaja. Kallepetteri on tyhmä ja ilkeä. Kallepetteri kostaa pakit väittämällä että Jaanalla on botoksia ja silikonia. Ei ole. Jaanalla on myös omat hiukset ja omat hampaat. Kallepetterillä sen sijaan on jo nyt pari tekohammasta! Hän syö päivittäin karkkia eikä ole moneen vuoteen uskaltanut mennä hammaslääkäriin. Ne jäljelle jää eet hampaatkin alkavat olla nuuskan ja mällin mustuttamat. Kallepetteri ei ymmärrä miksi naiset eivät halua suudella.
- Anonyymi
Pikemminkin nuoret naiset näyttää nykyään muppet shown hahmoilta, me vanhemmat naiset näytetään luonnollisen kauniilta tai maltilla laitettu täyteaineita. Lääkkeitäkään ei tarvitse ottaa, kun pitää itsestään huolen, toisin kuin samanikäisen papan jolla jo kaikki kremppaa..
- Anonyymi
Tämä palsta on siitä hyvä paikka että on takuu halujen loppumiseen on 100%
Jos alkaa tehdä mieli niin ei tarvitse montaa riviä lukea kun halut loppuu kuin seinään.
Antimateriaa- Anonyymi
Naulan kantaan! Täsmälleen näin. Toimii naisillakin niin että seksihalut loppuvat. Ja toimii naisillakin sekä seksi- että seurusteluhaaveisiin. Kun naisena lukee täältä miesten tekstejä, sinkkuus alkaa tuntua parisuhdetta paremmalta vaihtoehdolta. Kuinkahan moni nainen on näiden kirjoitusten vuoksi lopettanut nettideittailu kokonaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Hyvä onkin että liiassa käytössä minuutensa ja miehen kunnioituksen menettäneet lattapillu puumat poistuvat vähin äänin markkinoilta ja alkavat keinutuolissa sukkaa kuntoon ja muisteleen menneitä.
Niin on luoja tarkoittanutkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä onkin että liiassa käytössä minuutensa ja miehen kunnioituksen menettäneet lattapillu puumat poistuvat vähin äänin markkinoilta ja alkavat keinutuolissa sukkaa kuntoon ja muisteleen menneitä.
Niin on luoja tarkoittanutkin.Lattapillupuuma on yhdyssana ja Luoja erisnimi. Taisit nukkua äidinkielen tunneilla. Vai oletko koululainen? Jos olet niin skarppaa vähän ja keskity opintoihin. Sivistynyt mies saa naisen. Jonain päivänä sinuakin voi onnistaa. Lykkyä tykö pieni poika!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lattapillupuuma on yhdyssana ja Luoja erisnimi. Taisit nukkua äidinkielen tunneilla. Vai oletko koululainen? Jos olet niin skarppaa vähän ja keskity opintoihin. Sivistynyt mies saa naisen. Jonain päivänä sinuakin voi onnistaa. Lykkyä tykö pieni poika!
En ole lainkaan mikään pieni poika, vaan olen ihan iso tyttö, ja aion hankkia itselleni uuden suuren mustan Dildon vanhan pieneksi käyneen tilalle.

Kallepetteri ei tiedä sitäkään, ettei botoxia laiteta huuliin. Kallepetterin pitäisi tosiaankin antaa itsensä kasvaa ulos hiekkalaatikkoleikeistä ja ehkäpä opiskella hieman lisää. Vain sisäistetty ja ymmärretty tieto auttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole lainkaan mikään pieni poika, vaan olen ihan iso tyttö, ja aion hankkia itselleni uuden suuren mustan Dildon vanhan pieneksi käyneen tilalle.
Niin, tokihan ne tiedämme että sinä Kalle-Petteri tahtoisit olla tyttö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä onkin että liiassa käytössä minuutensa ja miehen kunnioituksen menettäneet lattapillu puumat poistuvat vähin äänin markkinoilta ja alkavat keinutuolissa sukkaa kuntoon ja muisteleen menneitä.
Niin on luoja tarkoittanutkin.Uskomattoman törkeää, rumaa, typerää ja sivistymätöntä kielenkäyttöä. Mikä sinä olet muita moralisoimaan ja määräilemään itseäsi vanhempia ihmisiä? Eikö iso opettanut käytöstapoja? Entisajan mummi olisi pessyt sinulta suun saippualla ja sen jälkeen antanut vitsaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskomattoman törkeää, rumaa, typerää ja sivistymätöntä kielenkäyttöä. Mikä sinä olet muita moralisoimaan ja määräilemään itseäsi vanhempia ihmisiä? Eikö iso opettanut käytöstapoja? Entisajan mummi olisi pessyt sinulta suun saippualla ja sen jälkeen antanut vitsaa.
Jos kyseessä ei olekaan Kallepetteri, vaan mustis turbohuuli joka pelkää, että sen botoxaivoinen dildomies viedään vierestä jonkun puuman toimesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kyseessä ei olekaan Kallepetteri, vaan mustis turbohuuli joka pelkää, että sen botoxaivoinen dildomies viedään vierestä jonkun puuman toimesta.
En usko. Teksti huokui naisvihaa. Eivät nuoret naiset vihaa vanhoja naisia, eivätkä vanhat naiset nuoria. Naisten välinen solidaarisuus raivostuttaa reppanoita naisvihaajamiehiä Naisvihaajamies ei voi sietää sitä että naiset tukevat toisiaan.
Naisten määräily - miten naisten tulee pukeutua, puhua, esiintyä, ajatella, ja en en kaikkea miten naiset saavat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, vai saavatko ollenkaan - on kautta aikojen ollut naistenvihaajamiesten pakkomielle. Siitähän tämän palstan raivopäidenkin teksteissä on kyse: on ihan sietämätöntä kun nettideitissä naiset saavat ITSE päättää kenestä tykkäävät, kenen kanssa viestittelevät ja kenen kanssa lähtevät treffeille! Miestenhän kuuluisi saada valita itselleen mieluinen nainen, ja tämän naisen pitää lähteä sen miehen kanssa jonka miehet hänelle määräävät! Jo on aikoihin eletty kun naiset vaativat itse päästä päättämään omasta seurastaan!
Miehet myös haluavat asettaa naisille ikärajoja: tuossa iässä et saa enää kaivata rakkautta, seksistä puhj,attakaan. Ja kehtaavat vielä väittää että ne MIESTEN asettamat ikärajat ovat muka "luonnon" sanelemia tai jopa Jumalan pyhiä käskyjä. Miehet siis asettuvat Jumalan asemaan. Kuulostaa Isis-touhulta. Siellä Isiksen riveissäkin miehet keksivät kaikenlaisia naisia koskevia lakeja ja kehtaavat vielä väittää että ne käskyt ovat Allahilta lähtöisin. koskevia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko. Teksti huokui naisvihaa. Eivät nuoret naiset vihaa vanhoja naisia, eivätkä vanhat naiset nuoria. Naisten välinen solidaarisuus raivostuttaa reppanoita naisvihaajamiehiä Naisvihaajamies ei voi sietää sitä että naiset tukevat toisiaan.
Naisten määräily - miten naisten tulee pukeutua, puhua, esiintyä, ajatella, ja en en kaikkea miten naiset saavat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, vai saavatko ollenkaan - on kautta aikojen ollut naistenvihaajamiesten pakkomielle. Siitähän tämän palstan raivopäidenkin teksteissä on kyse: on ihan sietämätöntä kun nettideitissä naiset saavat ITSE päättää kenestä tykkäävät, kenen kanssa viestittelevät ja kenen kanssa lähtevät treffeille! Miestenhän kuuluisi saada valita itselleen mieluinen nainen, ja tämän naisen pitää lähteä sen miehen kanssa jonka miehet hänelle määräävät! Jo on aikoihin eletty kun naiset vaativat itse päästä päättämään omasta seurastaan!
Miehet myös haluavat asettaa naisille ikärajoja: tuossa iässä et saa enää kaivata rakkautta, seksistä puhj,attakaan. Ja kehtaavat vielä väittää että ne MIESTEN asettamat ikärajat ovat muka "luonnon" sanelemia tai jopa Jumalan pyhiä käskyjä. Miehet siis asettuvat Jumalan asemaan. Kuulostaa Isis-touhulta. Siellä Isiksen riveissäkin miehet keksivät kaikenlaisia naisia koskevia lakeja ja kehtaavat vielä väittää että ne käskyt ovat Allahilta lähtöisin. koskeviaAloitus oli selkeä provo, ei kannata ottaa itseensä palstajuttuja. Historiallisesti katsoen proto-/arjalais- ja germaaninaiset sekä skandinaavit ovat aina olleet niitä itsenäisimpiä ja tasa-arvoisimpia. Mitä enemmän etnistä geenipoolissa, sitä alkeellisempi yhteiskunta ja naisten asema johtuen jo yleisen ÄO- tason alkeellisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko. Teksti huokui naisvihaa. Eivät nuoret naiset vihaa vanhoja naisia, eivätkä vanhat naiset nuoria. Naisten välinen solidaarisuus raivostuttaa reppanoita naisvihaajamiehiä Naisvihaajamies ei voi sietää sitä että naiset tukevat toisiaan.
Naisten määräily - miten naisten tulee pukeutua, puhua, esiintyä, ajatella, ja en en kaikkea miten naiset saavat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, vai saavatko ollenkaan - on kautta aikojen ollut naistenvihaajamiesten pakkomielle. Siitähän tämän palstan raivopäidenkin teksteissä on kyse: on ihan sietämätöntä kun nettideitissä naiset saavat ITSE päättää kenestä tykkäävät, kenen kanssa viestittelevät ja kenen kanssa lähtevät treffeille! Miestenhän kuuluisi saada valita itselleen mieluinen nainen, ja tämän naisen pitää lähteä sen miehen kanssa jonka miehet hänelle määräävät! Jo on aikoihin eletty kun naiset vaativat itse päästä päättämään omasta seurastaan!
Miehet myös haluavat asettaa naisille ikärajoja: tuossa iässä et saa enää kaivata rakkautta, seksistä puhj,attakaan. Ja kehtaavat vielä väittää että ne MIESTEN asettamat ikärajat ovat muka "luonnon" sanelemia tai jopa Jumalan pyhiä käskyjä. Miehet siis asettuvat Jumalan asemaan. Kuulostaa Isis-touhulta. Siellä Isiksen riveissäkin miehet keksivät kaikenlaisia naisia koskevia lakeja ja kehtaavat vielä väittää että ne käskyt ovat Allahilta lähtöisin. koskeviaNaisten välinen solidaarisuus? HA! Pelkkää utopiaa..kyllä se on toinen nainen se pahempi susi naiselle.
- Anonyymi
Jos puuma oikeasti keskittyisi menopaussikipuilunsa hoitoon lääkkeillä eikä sotkisi muiden perhe elämää tai yrittäisi epätoivoisesti vampata nuorukaisia eikä kuvittelisi kuntosalilta saavan ikuista nuoruutta tai botox hoidoista, niin puumasta tulisi mukava pullantuoksuinen isoäiti joka kiikkustuolista kertoilisi satuja lapsenlapsilleen.
Siis sellainen miten suurin osa ikäisistään normaalisti käyttäytyy.
Siis normaali vanhus.
Oliko kirjoitus virheitä.? Auttaako niiden etsiminen kuumien aaltojen hoitoon ja helpottaako se ryppynarun löystymisestä auheutuvaa kireyttä,)- Anonyymi
Kun kerran kysyit, niin kaksi yhdyssanavirhettä tosiaan löytyi. Kirjoitusvirhe on yhdyssana, samoin botox-hoito. Jälkimmäiseen tulee myös väliviiva.
Sanoit että jos puuma lakkaa metsästämästä nuoria miehiä ja luopuu botox-hoidoista, hänestä tulee saman tien pullantuoksuinen mummi jota rakastetaan.
Kysymys. Entä jos puumalla ei ole lapsenlapsia? Putkahtavatko lapsenlapset heti maailmaan jos puuma noudattaa neuvojasi? Entä jos puumalla ei ole lapsiakaan; kuinka hän silloin muuttuu isoäidiksi pelkästään seksielämästä luopumalla? Entä jos puuma ei halua haista pulllalle? Onko pullalle haiseminen seksi elämästä luopumisen väistämätön seuraus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kerran kysyit, niin kaksi yhdyssanavirhettä tosiaan löytyi. Kirjoitusvirhe on yhdyssana, samoin botox-hoito. Jälkimmäiseen tulee myös väliviiva.
Sanoit että jos puuma lakkaa metsästämästä nuoria miehiä ja luopuu botox-hoidoista, hänestä tulee saman tien pullantuoksuinen mummi jota rakastetaan.
Kysymys. Entä jos puumalla ei ole lapsenlapsia? Putkahtavatko lapsenlapset heti maailmaan jos puuma noudattaa neuvojasi? Entä jos puumalla ei ole lapsiakaan; kuinka hän silloin muuttuu isoäidiksi pelkästään seksielämästä luopumalla? Entä jos puuma ei halua haista pulllalle? Onko pullalle haiseminen seksi elämästä luopumisen väistämätön seuraus?"Onko pullalle haiseminen seksi elämästä luopumisen väistämätön seuraus?"
Seksielämä on yhdyssana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onko pullalle haiseminen seksi elämästä luopumisen väistämätön seuraus?"
Seksielämä on yhdyssana.Seksistä elämäänsä sisältöä hakevat taitavat olla vähälahjaisia ja muutenkin lieroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksistä elämäänsä sisältöä hakevat taitavat olla vähälahjaisia ja muutenkin lieroja.
Näin on. Suuri osa tänne kirjoitravista miehistä on seksiaddikteja. Heidän raivonsa kumpuaa seksi elämän pettymyksistä. Kun ei aivokapasiteetti riitä sen asian tajuamiseen, ettei kukaan ole velvollinen täyttämään toisen ihmisen seksitarpeita. Jos ei löydy partneria niin sille ei voi mitään. Kaikille ei vain löydy, piste.
- Anonyymi
Vanhuus se tulee mummollekin.
- Anonyymi
Ja Kallepetterille. Ehkä jopa aiemmin Kallepetterille tulee parkinsonintauti, tai otsalohkodementia jo vanhuutta ennen. Diabetes ja metabolinen oireyhtymä sekä masennus häneltä taitaakin jo löytyä, niin ja ne huonot hampaat tosiaan. Odotettavissa myös piakkoin eturauhasvaivoja, ehkä eturauhassyöpäkin - joko Kallepetterin virtsasuihku on väsähtänyt? Siitä sen huomaa. Katsos kun alhainen koulutustaso ja yleinen äo:n heikko taso korreloivat positiivisesti aikaista ja vakavahkoa elintapasairastavuutta.
- Anonyymi
On kummallista että näistä puumavanhuksista on tehty jotain sankareita naistenlehtien höpö jutuissa.
Todellisuudessa virtsanpidätys vaivainen puuma on todellinen riesa.
Sotkee auton penkit ym.
Iso ei puumille.
Suuri kyllä pullantuoksuisille hymyileville ja perheestään huolta pitävile söpöläis mummoille.
Niille joita lapsen lapset rakastaa ja muut ihailee ja kunnioittaa.- Anonyymi
Pari kysymystä.
1. Onko mummin ehdottomasti oltava pullantuoksuinen eli tykättävä leipomisesta? Olenko huono mummi jos ostan pullan leipomosta? Entä jos lapset ja lapsenlapset eivät pidä pullasta; pitääkö minun silti leipoa pullaa ja syöttää sitä heille väkisin?
2. Onko minun pakko ostaa keinutuoli ollakseni hyvä mummi? Enkö SAA istua sohvalla tai nojatuolissa?
3. Eikö mummilla saa olla sukupuolielämää? Olenko huono mummi jos en elä selabaatissa? Enkö SAA nauttia seksistä ukin kanssa? Täytyykö minun pihdata, vaikka ukki ja minä kumpikin haluamme?
4. Jos en leivo pullaa, en omista keinutuolia ja jos minulla on hyvä seksielämä mieheni eli lastenlasten ukin kanssa, lakkaavatko lapsenlapset rakastamasta minua?
5. Jos joku mummi ei saa lapsilta eikä lapsenlapsilta tarpeeksi aikaa, rakkautta eikä huomiota, onko keinutuolin ostaminen, pullan leipominen ja selibaattilupaus ratkaisu ongelmaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pari kysymystä.
1. Onko mummin ehdottomasti oltava pullantuoksuinen eli tykättävä leipomisesta? Olenko huono mummi jos ostan pullan leipomosta? Entä jos lapset ja lapsenlapset eivät pidä pullasta; pitääkö minun silti leipoa pullaa ja syöttää sitä heille väkisin?
2. Onko minun pakko ostaa keinutuoli ollakseni hyvä mummi? Enkö SAA istua sohvalla tai nojatuolissa?
3. Eikö mummilla saa olla sukupuolielämää? Olenko huono mummi jos en elä selabaatissa? Enkö SAA nauttia seksistä ukin kanssa? Täytyykö minun pihdata, vaikka ukki ja minä kumpikin haluamme?
4. Jos en leivo pullaa, en omista keinutuolia ja jos minulla on hyvä seksielämä mieheni eli lastenlasten ukin kanssa, lakkaavatko lapsenlapset rakastamasta minua?
5. Jos joku mummi ei saa lapsilta eikä lapsenlapsilta tarpeeksi aikaa, rakkautta eikä huomiota, onko keinutuolin ostaminen, pullan leipominen ja selibaattilupaus ratkaisu ongelmaan?Hyvä, nyt olet asian ytimessä.
Kumpaa lapsenlapset ylpeydellä muistelee?
Puuma mummua, joka yöt heilu kapakoissa pentujahdissa.
Vaiko arvokkasti vanhentunutta mummelia jolta riitti aikaa ja muitakin tarinoita kuin kapakoiden baaripöydässä kuullut rasvaiset heitot.
Miksi ennenaikaisesti vanhentunutta rietastelevaa ja juopottelevaa mummoa yleensä kutsutaan puumaksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, nyt olet asian ytimessä.
Kumpaa lapsenlapset ylpeydellä muistelee?
Puuma mummua, joka yöt heilu kapakoissa pentujahdissa.
Vaiko arvokkasti vanhentunutta mummelia jolta riitti aikaa ja muitakin tarinoita kuin kapakoiden baaripöydässä kuullut rasvaiset heitot.
Miksi ennenaikaisesti vanhentunutta rietastelevaa ja juopottelevaa mummoa yleensä kutsutaan puumaksi?Jotkut puumat ovat hieman yksinkertaisia, seksinnälkäisiä akkoja. Toista on olla leijona, pistää suuhunsa niin puumat kuin pojusetkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, nyt olet asian ytimessä.
Kumpaa lapsenlapset ylpeydellä muistelee?
Puuma mummua, joka yöt heilu kapakoissa pentujahdissa.
Vaiko arvokkasti vanhentunutta mummelia jolta riitti aikaa ja muitakin tarinoita kuin kapakoiden baaripöydässä kuullut rasvaiset heitot.
Miksi ennenaikaisesti vanhentunutta rietastelevaa ja juopottelevaa mummoa yleensä kutsutaan puumaksi?En puhunut kapakoiden baaripöydistä enkä juopotelusta yhtään mitään. Kysymykseni koskivat keinutuolia, pullan leipomista ja ukin kanssa rakastelua. En saanut kysymyksiini vastausta. Kysyn siis uudestaan. Pitääkö mummin ehdottomasti leipoa, vaikka lapsenlapsen ei tee mieli pullaa, pitääkö mummin istua nimenomaan keinutuolissa ja eikö mummi saa nauttia seksistä? Voitko vastata?
Sinulla on kovin pintapuolinen näkemys siitä, millainen on hyvä mummi ja mitä on hyvä isovanhemmuus, jos uskot että olennaisia asioita mummina olemisessa ovat pullan leipominen , keinutuolissa istuminen ja seksistä pidättäytyminen.
Onko ihan mahdoton ajatus, että mummi viettää paljon aikaa lastenlasten kanssa, lukee lapsille satuja, leikkii ja touhuaa heidän kanssaan - ja silti työssäkäyvänä naisena joskus työpäivän jälkeen käy työtoverien seurassa juomassa oluen baaritiskillä? Tekeekö se olut hänestä huonon mummin?
Onko ihan mahdoton ajatus, että mummi on hellä, iloinen, turvallinen, kuunteleva ja hänellä on aina lapsenlapsille aikaa - ja silti hänellä on Tinderissä profiili, koska hän on eronnut, ja hän etsii itselleen miesystävää? Tekeekö se Tinder-profiili hänestä huonon mummin?
Onko ihan mahdoton ajatus että mummi vie lapsenlapset kirjastoon, leikkipuistoon, teatteriin katsomaan lastennäytelmää, kulkee heidön kanssaan museossa jossa kertoo heille jännittäviä tarinoita entisajan elämästä, käy heidän kanssaan uimahallissa, luistelemassa ja laskettelemassa - mutta ei koskaan leivo koska ei pidä leipomisesta, ei koskaan neulo sukkia koska ei pidä käsitöistä, ei kasvata ikkunalla pelargoniaa koska ei välitä kukista? Mikä siinä sukan kutomisessa ja pullan leipomisessa on niin tärkeää?
Ja lopuksi. Onko ihan mahdoton ajatus, että mummi on lastenlastensa elämässä se läsnäoleva, rakastava ja rakastettu, kunnioitettu, arvostettu ja tykätty ihminen - ja silti mummi on sinkku jolla edelleen on aktiivinen seksielämä? Onko ihan hirveää, jos mummi on hyvin säilynyt, terve, viriili ja kaunis? Onko lapsenlapsille haitaksi jos mummi joskus - mutta ei koskaan silloin kun lapsenlapset ovat yökylässä - tuo luokseen rakastajan ja viettää tämän kanssa kuuman yön? Onko lapsenlapsille haittaa siitä, jos jotkut mummin seksikumppaneista ovat mummia nuorempia? Millä lailla lastenlapset vahingoittuvat mummin seksielämästä, kun he eivät edes tiedä siitä mitään? Kyllähän mummi tietää mitkä jutut sopivat lasten korville ja mitkä eivät. Miesjutut eivät todellakaan sovi.
Pitääkö mummin ehdottomasti olla höpsähtänyt, 1960-luvulle jämähtänyt, räiskäleitä ja munkkirinkilöitä väkisin tuputtava, yhä uusia sukka- ja lapaspareja tyrkyttävä ääliö, joka loukkaantuu ja mököttää kun lapsenlapsi käyttää mieluummin kaupasta ostamaansa hupparia kuin mummin neulomaa villapaitaa? Vakuutan että tuollaista rasittavaa tyrkkymummia lapsenlapset häpeävät ainakin teini-ikäisinä: he eivät missään nimessä halua että kaverit näkevät heidät kaupungilla yhdessä vanhuudenhöperön mummin kanssa. Jos et tätä tiedä, et tiedä lapsista etä nuorista yhtään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En puhunut kapakoiden baaripöydistä enkä juopotelusta yhtään mitään. Kysymykseni koskivat keinutuolia, pullan leipomista ja ukin kanssa rakastelua. En saanut kysymyksiini vastausta. Kysyn siis uudestaan. Pitääkö mummin ehdottomasti leipoa, vaikka lapsenlapsen ei tee mieli pullaa, pitääkö mummin istua nimenomaan keinutuolissa ja eikö mummi saa nauttia seksistä? Voitko vastata?
Sinulla on kovin pintapuolinen näkemys siitä, millainen on hyvä mummi ja mitä on hyvä isovanhemmuus, jos uskot että olennaisia asioita mummina olemisessa ovat pullan leipominen , keinutuolissa istuminen ja seksistä pidättäytyminen.
Onko ihan mahdoton ajatus, että mummi viettää paljon aikaa lastenlasten kanssa, lukee lapsille satuja, leikkii ja touhuaa heidän kanssaan - ja silti työssäkäyvänä naisena joskus työpäivän jälkeen käy työtoverien seurassa juomassa oluen baaritiskillä? Tekeekö se olut hänestä huonon mummin?
Onko ihan mahdoton ajatus, että mummi on hellä, iloinen, turvallinen, kuunteleva ja hänellä on aina lapsenlapsille aikaa - ja silti hänellä on Tinderissä profiili, koska hän on eronnut, ja hän etsii itselleen miesystävää? Tekeekö se Tinder-profiili hänestä huonon mummin?
Onko ihan mahdoton ajatus että mummi vie lapsenlapset kirjastoon, leikkipuistoon, teatteriin katsomaan lastennäytelmää, kulkee heidön kanssaan museossa jossa kertoo heille jännittäviä tarinoita entisajan elämästä, käy heidän kanssaan uimahallissa, luistelemassa ja laskettelemassa - mutta ei koskaan leivo koska ei pidä leipomisesta, ei koskaan neulo sukkia koska ei pidä käsitöistä, ei kasvata ikkunalla pelargoniaa koska ei välitä kukista? Mikä siinä sukan kutomisessa ja pullan leipomisessa on niin tärkeää?
Ja lopuksi. Onko ihan mahdoton ajatus, että mummi on lastenlastensa elämässä se läsnäoleva, rakastava ja rakastettu, kunnioitettu, arvostettu ja tykätty ihminen - ja silti mummi on sinkku jolla edelleen on aktiivinen seksielämä? Onko ihan hirveää, jos mummi on hyvin säilynyt, terve, viriili ja kaunis? Onko lapsenlapsille haitaksi jos mummi joskus - mutta ei koskaan silloin kun lapsenlapset ovat yökylässä - tuo luokseen rakastajan ja viettää tämän kanssa kuuman yön? Onko lapsenlapsille haittaa siitä, jos jotkut mummin seksikumppaneista ovat mummia nuorempia? Millä lailla lastenlapset vahingoittuvat mummin seksielämästä, kun he eivät edes tiedä siitä mitään? Kyllähän mummi tietää mitkä jutut sopivat lasten korville ja mitkä eivät. Miesjutut eivät todellakaan sovi.
Pitääkö mummin ehdottomasti olla höpsähtänyt, 1960-luvulle jämähtänyt, räiskäleitä ja munkkirinkilöitä väkisin tuputtava, yhä uusia sukka- ja lapaspareja tyrkyttävä ääliö, joka loukkaantuu ja mököttää kun lapsenlapsi käyttää mieluummin kaupasta ostamaansa hupparia kuin mummin neulomaa villapaitaa? Vakuutan että tuollaista rasittavaa tyrkkymummia lapsenlapset häpeävät ainakin teini-ikäisinä: he eivät missään nimessä halua että kaverit näkevät heidät kaupungilla yhdessä vanhuudenhöperön mummin kanssa. Jos et tätä tiedä, et tiedä lapsista etä nuorista yhtään mitään.Kyllä mummossa täytyy olla jotakin vialla jos ei tuohon ikään oppinut pullaa leipoon tai kutomaan. Ymmärrän kyllä jos lapsenlapset häpeävät puumamummoa.
Toivottavasti lapsenlapsia ei jätetä pakkaseen odottamaan kun puumamummo käy ottamassa "parit" ja tsekkaamassa illan tarjonnan lähiöbubissa vakipaikassaan.
Tällaisessa tapauksessa en yhtään ihmettele että vanhukset jätetään yksin kun mikään muu ei onnistu eikä kiinnosta kun kaljakaroke teinivaahdolla höystettynä valomerkkiin asti. - Anonyymi
Kuule Kallepetteri. Käväisepä kirjastossa ja kysy kirjastonhoitajalta löytyisikö hyllystä sinulle oikeinkirjoitusopasta.
Ymmärrän että olet pettynyt kun se sinua vanhempi nainen antoi sinulle pakit. Yksi syy ehkä oli että vanhempi nainen on kouluja käynyt ja sivistynyt ihminen eikä innostunut profiilitekstistäsi jossa paljastui surkea kirjoitustaitosi ja täydellinen tietämättömyytesi. Jos haluat parantaa mahdollisuuksiasi naismarlkkinoilla, kannattaa aloittaa vaikkapa opettelemalla oikeinkirjoitusta.
Höpöjuttu on yhdyssana. Virtsanpidätysvaivainen on yhdyssana. Söpöläismummo on yhdyssana. Lapsenlapsi on yhdyssana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mummossa täytyy olla jotakin vialla jos ei tuohon ikään oppinut pullaa leipoon tai kutomaan. Ymmärrän kyllä jos lapsenlapset häpeävät puumamummoa.
Toivottavasti lapsenlapsia ei jätetä pakkaseen odottamaan kun puumamummo käy ottamassa "parit" ja tsekkaamassa illan tarjonnan lähiöbubissa vakipaikassaan.
Tällaisessa tapauksessa en yhtään ihmettele että vanhukset jätetään yksin kun mikään muu ei onnistu eikä kiinnosta kun kaljakaroke teinivaahdolla höystettynä valomerkkiin asti.Nyt alan ymmärtää.
Sinun mielestäsi vastuu lapsista kuuluu kokonaan mummille, jotta isän ja äidin ei tarvitse itse hoitaa niitä kiljuvia natiaisia. Et salli mummille ollenkaan omaa elämää, jotta voit hoidattaa lapset mummilla kun puolisosi kanssa liehutte maailmalla ilman lapsia 24/7. Jos mummilla on miesystävä, harrastuksia, ystäviä ja omaakin elämää, joudut joskus itse hoitamaan omia lapsiasi, ja siihenhän sinä et suostu. Joten komennat mummin keinutuolin kutomaan sukkaa. Haluat että nainen, kasvatettua omat lapsensa aikuiseksi, ryhtyy "pullantuoksuiseksi mummiksi" eli kokopäiväiseksi ilmaiseksi kasvattajaksi jotta isän ei tarvitse vaivautua.
Sinä siis jätät omien lasteni hoidon ja kasvatuksen kokonaan mummin vastuulle?
Olet huolissasi siitä että lapsenlapset palelevat ulkona odottaessaan että mummi tulee baarista ulos. Tuo on hyvin kuvaavaa ja paljastaa kuinka vastuuton vanhempi olet.
Toisin sanoen:
Kun mummi kerran kuussa käy iltapäiväoluella, niin lapsillasi ei sillä välin ole mitään paikkaa minne mennä. He ilmeisesti eivät syystä tai toisesta Voi mennä kotiin, koska sinä et avaa ovea. Katselet kotona pornoleffoja ja ryyppäät etkä halua että lapset tulevat häiritsemään. Eivätkö lapsesi voi edes paria tuntia olla kotona omien vanhempiensa hoidossa että mummilla olisi vähän omaakin aikaa? Pitääkö lasten tosiaan odottaa mummia ulkona pakkasessa? Millainen isä sinä oikein olet? - Anonyymi
Jokohan Pamelalla on lastenlapsia? Pamela tiedostavana naisena tarjoaa lastenlapsilleen varmaan mieluummin banaanipirtelöitä ja smoothia kuin pullaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pamela_Anderson#/media/Tiedosto:Pamela_Anderson,_Beehive.jpg - Anonyymi
Jokohan Pamelalla on lastenlapsia? Pamela tiedostavana naisena tarjoaa lastenlapsilleen varmaan mieluummin banaanipirtelöitä ja smoothia kuin pullaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pamela_Anderson#/media/Tiedosto:Pamela_Anderson,_Beehive.jpg
- Anonyymi
Stereotypioita. Aira Samulinkin on puuma, jos naimisiinmeno huomattavasti nuoremman kanssa otetaan huomioon.
- Anonyymi
Entä Katri-Helena? Eikös hänelläkin ole nuorempi miesystävä? Eikö saa olla? Mikä siinä ärsyttää? Presidentilläkin on itseään nuorempi vaimo. Eikö saa olla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä Katri-Helena? Eikös hänelläkin ole nuorempi miesystävä? Eikö saa olla? Mikä siinä ärsyttää? Presidentilläkin on itseään nuorempi vaimo. Eikö saa olla?
Nyt kun mietin, niin oma äitinikin on itseasiassa puuma, Hänella on nykyään 10-15v. nuorempi mies, mutta kutoo sukkia, leipoo jne. Pitäisikö itsekin ottaa viriili huomattavasti nuorempi mies, jos ei muuta niin siksi koska kaikki muutkin? J
- Anonyymi
Mummi käy vakipaikassaan baarissa ottamassa "yhdet" kun lapsenlapset värjöttelevät pihassa kylmissään.
Siinä nykypäivän kullintuoksuiset mummot,)
Katrihelena ja airasamulin on tyylikkäitä rotunaisia.
Älkää te kassialmat verratko itseänne niihin.- Anonyymi
Mummi siis on kapakassa ja lapset heitteillä. Missä lasten vanhemmat ovat? Viikon mittaisella ryyppyreissulla jonka ajaksi työnsivät lapset mummille? Eiköhän vastuu lapsista kuulu vanhemmille!
Ja jos kyse on siitä että vanhemmat ovat ihan ok ihmisiä mutta mummilla on alkoholiongelma eikä mummi hallitse viinan kanssa hörhöilyään, niin eivät vastuulliset vanhemmat jätä ikäpäivänä lapsiaan sellaisen mummin hoitoon ja lähde itse omille teilleen! Kyllä he tietävät että siinä voi käydä niin että lastenvahdiksi lupautunut mummi lähteekin kapakkaan ja jättää lapset pihalle palelemaan. Luulisi että mummin ryyppääminen on alkanut jo vuosikymmeniä sitten kun isä itse oli pieni poika, ei se mitään uutta ole. . Nyt pistät omat lapsesi kokemaan saman helvetin jättämällä lapset alkkismummin hoitoon. Eikö hävetä? - Anonyymi
Ja niin on monet muutkin rotunaisia.. Onko sulla kristallipallo, kun tiedät kommenttoijien ulkonäön? Itse olen hyvässä ammatissa, urheilen, enkä käy lähiöräkälöissä vaan tasokkaissa paikoisa, missä ei ole sivistymättömiä Kalle-Petterin tasoisia urpoja!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niin on monet muutkin rotunaisia.. Onko sulla kristallipallo, kun tiedät kommenttoijien ulkonäön? Itse olen hyvässä ammatissa, urheilen, enkä käy lähiöräkälöissä vaan tasokkaissa paikoisa, missä ei ole sivistymättömiä Kalle-Petterin tasoisia urpoja!!!
Jo kirjoitusvirheesi kertovat että kuulut valkoiseen roskaryhmään jolle ABC.llä syöminen on suurinta luxusta ja Helsingissä käynti tuntuu vierailulla ulkomailla. Juuri tuollaiset puumat tukkivat kauppojen kassat tuhmine kysymykseen ja maksavat ostoksensa viiden centin kolikoilla.

Pieleen meni ja pahasti... Helmikuussa lähden lomalle Balille pariks viikkoo.. Absit ei kuulu minun tasoiselle rotunaiselle vaan trendikkäät ruokamestat.. mutta joo Kalle-Petteri käy Tallinassa kerran vuodessa, onhan sekin jo elämys.
- Anonyymi
Korjaus edelliseen. Erkki on Merjaa kaksi vuotta nuorempi. Ihmiset eivät kylläkään sitä helposti uskoisi koska Merja näyttää nuoremmalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus edelliseen. Erkki on Merjaa kaksi vuotta nuorempi. Ihmiset eivät kylläkään sitä helposti uskoisi koska Merja näyttää nuoremmalta.
Kyllä on puumalla fantasiat!
Että joku mies vielä aamulla heräisi vierestä.
Kyllä se puumat on niin että teidän rakastelu tapahtuu baari illan jälkeen lähipusikossa tennissukka suussa ja tapahtuma on lyhyt mutta raju.
Tyyliä teissä on yhtä paljon kuin Justiinalla.
Se että te ette ota maksua aktista johtuu vain siitä ettei kukaan suostu maksamaan siitä.
Ja kyllä te etelän matkoille pääsette. Juu, ISIS etsii uusia äitejä ankkurilapsilleen. - Anonyymi
Miltähän tieto pohjalta nimittelet kassialmoiksi ihmisiä joita et tunne? Mistä päättelet että sinulle vastanneet ihmiset ylipäänsä ovat naisia ja jopa alkoholisoituneita naisia? Tiedätkö myös ikäni, asuinpaikkani, painoni, hiusteni värin ja siviilisäätyni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on puumalla fantasiat!
Että joku mies vielä aamulla heräisi vierestä.
Kyllä se puumat on niin että teidän rakastelu tapahtuu baari illan jälkeen lähipusikossa tennissukka suussa ja tapahtuma on lyhyt mutta raju.
Tyyliä teissä on yhtä paljon kuin Justiinalla.
Se että te ette ota maksua aktista johtuu vain siitä ettei kukaan suostu maksamaan siitä.
Ja kyllä te etelän matkoille pääsette. Juu, ISIS etsii uusia äitejä ankkurilapsilleen.En ole puuma. En ole kiinnostunut itseäni nuoremmista miehistä. Mutta puolustan ns. puumia koska puolustan kyllä kaikenikäisten naisten ja miesten oikeutta omaan elämään ja omaan seksuaalisuuteen. Sinä haluat päästä määräilemään vanhoja naisia. Heillä ei muka ole samaa oikeutta rakkauteen ja erotiikkaan kuin muilla ihmisillä. Asenteesi on ikärasistinen ja oksettava.
- Anonyymi
Onko tällaisia oikeasti olemassa vai trollaako vaan? Kallepetteri näkee painajaisiakin meikkaavista puumista. Kun nainen täyttää 40v. huulipunakin on kielletty, koska se vie Kallepetterin yöunet.
Kyllä ne junatkin vielä pysähtyy, jos huolehtii hyvin asemastaan!! Mikään ei ole niin ihanaa, kun seksi nuoren kollin kanssa.. Tule sinäkin, sieltä 60-luvulta tähän päivään.. Jos sulla ei mätsää naisten kanssa niin turha täällä raivota
- Anonyymi
Myös vanhoilla naisilla on oikeus rakkauteen. Vanhoilla naisilla on lisäksi oikeus itse päättää kiinnostaako joku mies ja heillä on oikeus antaa pakit miehelle joka ei kiinnosta.
Olet sivistymätön ihminen joka ei osaa kuin solvata ja nimitellä. Olet täynnä sappea. Elämäsi on selvästi yksinäistä, koska noin ilkeä ihminen ei saa seuraa. Kukaan ei viihdy lähelläsi. Se nyt vain on niin ettei nuoruus ja komeuskaan auta, jos luonne on läpimätä. Kilpailussa naisista jäät aina kakkoseksi ja häviät ylipainoiselle itseäsi 20 vuotta vanhemmalle kaljulle miehelle, koska tämä on lämminsydäminen ja valoisa luonne ja älykäs ihminen. Et löydä ikinä ketään etkä osaa muuta kuin haukkua naisia. Räyh räksyti räksyti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös vanhoilla naisilla on oikeus rakkauteen. Vanhoilla naisilla on lisäksi oikeus itse päättää kiinnostaako joku mies ja heillä on oikeus antaa pakit miehelle joka ei kiinnosta.
Olet sivistymätön ihminen joka ei osaa kuin solvata ja nimitellä. Olet täynnä sappea. Elämäsi on selvästi yksinäistä, koska noin ilkeä ihminen ei saa seuraa. Kukaan ei viihdy lähelläsi. Se nyt vain on niin ettei nuoruus ja komeuskaan auta, jos luonne on läpimätä. Kilpailussa naisista jäät aina kakkoseksi ja häviät ylipainoiselle itseäsi 20 vuotta vanhemmalle kaljulle miehelle, koska tämä on lämminsydäminen ja valoisa luonne ja älykäs ihminen. Et löydä ikinä ketään etkä osaa muuta kuin haukkua naisia. Räyh räksyti räksyti.Vanhat puumat pitäsi kerätä junavaunuun ja kärrätä Siperiaan opettamaan kielioppia paikallisille.
Siellä oppisi puumat kaalisopan voimalla tekemään työtä ja kunnioittamaan miehiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat puumat pitäsi kerätä junavaunuun ja kärrätä Siperiaan opettamaan kielioppia paikallisille.
Siellä oppisi puumat kaalisopan voimalla tekemään työtä ja kunnioittamaan miehiä.Ai että puumat pitää opettaa tekemään töitä ja kunnioittamaan miehiä? Miesten ja naisten tasa-arvoko se sinua nyppii? Puuma on tehnyt töitä koko ikänsä ja elättänyt itse itsensä . Sinä sen sijaan olet nostanut sossusta rahaa ja kuluttanut sen lähipubissa olueen.
Sinuako pitäisi kunnioittaa? Luettele ne ansiosi ja hyvät ominaisuutesi joiden vuoksi sinua pitäisi kunnioittaa. Epäilen että vähissä ovat. Huom! Pelkkä jalkojen välissä roikkuva lerpuke ei ole syy saada kunnioitusta: poikavauvoillakin on sellainen. Luuletko että nuoremmat naiset kunnioittavat sinua? Eivät kunnioita. Kunnioitus ei ole sellainen asia jota voi vaatia vaan se pitää ansaita. Millä sinä sen ansaitset - minkään ikäisiltä naisilta tai miehiltä?
Isis-sotilaat kyllä tykkäisivät Naisia koskevista mielipiteistäsi ja olisivat samaa mieltä kanssasi. Et taida oikein sopia tänne moderniin demokraattiseen Suomeen. Irak ehkä olisi hyvä maa sinulle, tai Pohjois-Korea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat puumat pitäsi kerätä junavaunuun ja kärrätä Siperiaan opettamaan kielioppia paikallisille.
Siellä oppisi puumat kaalisopan voimalla tekemään työtä ja kunnioittamaan miehiä.Kirjoitustaidoton, huonohampainen, ylipainoinen, sossusta kaljarahaa hakeva Kallepetteri vaatii naisilta kunnioitusta! 😂😂😂😂😂😂
- Anonyymi
Olipas ideoita, vaan tiedä niiden terveellisyydestä. Pullaakin pitäisi välttää, mieluummin täysjyvä sämpylöitä,. Ei liikaa laihdutusta, ettei tule ryppyjä.
- Anonyymi
Luonto on tarkoittanut sen niin että kun naisille tulee menopaussi niin annetaan tilaa nuoremmille ja vitaalisemmille naisille
Niille joilla tukka kiiltää kauniisti, huulet on verevät ja lantiossa kaarta.
Tällainen nainen saa miehen kuin miehen halut heräämään ja vietit heräämään.
Puuma taas on kuin vanha auto.
Ollut monella omistajalla, huonoon kuntoon rässitty ja usein alakerta tiputtaa.
Puuman viemisestä vanhainkotiin pitäisi maksaa kierrätysmaksu kun autonromutuksestakin.- Anonyymi
Olet kyllä sivistymätön, katkera ja täynnä vihaa, jos sinua ei naisten kanssa onnista niin aina voi elämäänsä hakea muuta sisältöä. Nykyään nuorillakin monia seurustelu suhteita takanaan, ehkä enemmän kuin vanhemilla. Eipä nuo lantionkaaret enää monilla nuorilla naisilla näy, kun monet jo ylipainoisia. Hiukset voi kiiltää ja huulet olla verevät vaikka olis 100v. Mene nyt pappa lenkille,sieltä sohvan pohjalta, jos vaikka saisit itsesi kuosiin ja opettele sydämmen sivistystä, ehkä voisit löytää rakkauden.

Kaikkien yli 40- v naisten pitäisi vapaaehtoisesti pukeutua nilkat peittäviin vaatteisiin ja huiviin. Myös musta huntu sopii näille rokokoo säärisille Suomen kielen maistereille.

Rokokoosäärinen on yhdyssana. Suomi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella kun tarkoitetaan kieltä, isolla kun tarkoitetaan valtiota. Maassa nimeltä Suomi puhutaan suomea. Terveisin nainen, joka osaa puhua ja kirjoittaa virheetöntä suomea koska oman äidinkielensä hallitseminen kuuluu yleissivistykseen. Siihen ei yliopistotutkintoa tarvita; ne asiat opittiin neljännellä luokalla.

Juurikin näin👌mutta sivistymätön Kalle-Petteri ei osaa:))
- Anonyymi
Kukaan ei kiellä nuoria ja vutaalisia naisia nauttimasta elämästä, kaikkein viimeisimmiäksi vanhempi nainen! Kyllä ne ovat miehiä, jotka yrittävät rajoittaa kaikenikäisten naisten oikeutta elämästä nauttimiseen. Millä lailla se, että keski-iän ylittänyt nainen etsii miesystävää, haittaa nuorempia naisia tai minkään ikäisiä miehiä? Entä ne sinkkumiehet jotka etsivät ikäistään naista? Aiotko kertoa heille että sori vaan mutta nyt jäätte ilman, koska ikäisiä ne naisia on kielletty seurustelemasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien yli 40- v naisten pitäisi vapaaehtoisesti pukeutua nilkat peittäviin vaatteisiin ja huiviin. Myös musta huntu sopii näille rokokoo säärisille Suomen kielen maistereille.
Miehen logiikkaa. Kaikkien pitäisi, mutta silti se olisi vapaaehtoista? Eihän se ole vapaaehtoista jos se pitää tehdä.
- Anonyymi
Naisen olemassaolon tarkoitus ei ole saada miehen halut heräämään. Nainen elää itseään varten, ei miellyttääkseen miestä. Ei ainakaan ketään katkeraa naistenvihaajaa. Miksi kukaan nainen välittäisi saada jonkun sinun kaltaisesi halut heräämään? Naiset ovat vain helpottuneita jos et ole heistä kiinnostunut. En osaa kuvitella mitään oksettavampaa kuin perääni kuolaava misogyyni.
- Anonyymi
Ai sekö suututtaa että vanhemmalla naisella on elämänsä aikana ollut vientiä ja käyttöä? Voi kun sinua raukkaa olisi joku nainen edes kerran käyttänyt... Mutta ei. Sinulla on sekä pääkoppa että alakerta ihan käyttämätön. Yläkertaa et käytä itse, alakerran antaisit niiiiin mielelläsi kenen tahansa naisen käyttöön, mutta tähän mennessä kukaan ei ole ollut kiinnostunut. Ymmärrän että nuorta pojua harmittaa nähdä miten viisikymppisillä naisilla riittää viestiä, kun itse ei kolmikymppisenä kelpaa kenellekään. Mutta kuule, ei se oli noiden naisten vika ettei sinussa miehenä ole mitään kiinnostavaa eikä puoleensavetävää. Et ole komea, seksikästä etkä miehekäs. Mikäs me muut sille mahda ne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehen logiikkaa. Kaikkien pitäisi, mutta silti se olisi vapaaehtoista? Eihän se ole vapaaehtoista jos se pitää tehdä.
Vein tänään mukavalla vanhus naiselle ruokaa kotio.
Vaikka hän oli vanha, jo 45-vuotias hän ei hyökännyt kimppuuni puuman tavoin eikä vaatinut seksiä.
Hän vaikutti terveeltä ja tyytyväiseltä elämäänsä, johon ei kuulu kaljoittelu, nuorennus leikkaukset eikä libidon liikakasvu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vein tänään mukavalla vanhus naiselle ruokaa kotio.
Vaikka hän oli vanha, jo 45-vuotias hän ei hyökännyt kimppuuni puuman tavoin eikä vaatinut seksiä.
Hän vaikutti terveeltä ja tyytyväiseltä elämäänsä, johon ei kuulu kaljoittelu, nuorennus leikkaukset eikä libidon liikakasvu.Jos 45-vuotias tarvitsee jonkun tuomaan ruokaa kotiin eikä itse pysty huolehtimaan itsestään, hän on vakavasti sairas tai ehkä kehitysvammainen. Vanhus hän ei ole. Yhteiskunnan pitää huolehtia niistä jotka eivät pärjää yksin. Normaali terve ihminen hoitaa itse syömisensä, asumisensa ja elämisensä 80-vuotiaanakin, monet sitäkin vanhempana. Mainitsemasi naisen asiat eivät ole hyvin, jos hänelle pitää kantaa ruoka kotiin.
Aiotko itse heittäytyä syötettäväksi, juotettavaksi ja passattavaksi heti kun olet yli neljänkymmenen? Ts. etsit itsellesi naista omaishoitajaksi etkä rakkaussuhteeseen? En ihmettele ettet löydä ketään! Kukaan normaali nainen ei rupea aikuisen uusavuttoman miehen varaäidiksi.
Uskon kyllä täysin ettei se nainen hyökännyt kimppuusi vaatien seksiä. Ei tietenkään! Kukaan nainen ei tee sinulle niin koska kukaan ei halua seksiä kanssasi. Miksi haluaisi? Asiasi ovat siinä mielessä hyvin. Olet täysin turvassa kaikenikäisten naisten seksuaaliselta ahdistelulta. - Anonyymi
Onneksi on vanha auto. Kaltaisesi urpoheikit pysyvät kaukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos 45-vuotias tarvitsee jonkun tuomaan ruokaa kotiin eikä itse pysty huolehtimaan itsestään, hän on vakavasti sairas tai ehkä kehitysvammainen. Vanhus hän ei ole. Yhteiskunnan pitää huolehtia niistä jotka eivät pärjää yksin. Normaali terve ihminen hoitaa itse syömisensä, asumisensa ja elämisensä 80-vuotiaanakin, monet sitäkin vanhempana. Mainitsemasi naisen asiat eivät ole hyvin, jos hänelle pitää kantaa ruoka kotiin.
Aiotko itse heittäytyä syötettäväksi, juotettavaksi ja passattavaksi heti kun olet yli neljänkymmenen? Ts. etsit itsellesi naista omaishoitajaksi etkä rakkaussuhteeseen? En ihmettele ettet löydä ketään! Kukaan normaali nainen ei rupea aikuisen uusavuttoman miehen varaäidiksi.
Uskon kyllä täysin ettei se nainen hyökännyt kimppuusi vaatien seksiä. Ei tietenkään! Kukaan nainen ei tee sinulle niin koska kukaan ei halua seksiä kanssasi. Miksi haluaisi? Asiasi ovat siinä mielessä hyvin. Olet täysin turvassa kaikenikäisten naisten seksuaaliselta ahdistelulta.Heh olen tainnut olla tietämättäni sairas ja kehitysvammainen jo alkaen parikymppisenä, mistä on jo aikaa.. Tai yksinkertaisesti olisinko mukavuudenhaluinen välillä, kun kotiin tilannut ruokaa. Eilen viimeksi oli niin huono sää etten viitsinyt ylimääräistä kaupungilla kulkea joten sushit kotiovelle illalla. ;)
Enkä myöskään hyökkinyt toimittajan kimppuun.
Asiat ovat vallan mainiosti muuten. Kokisin ennemmin olevani heikossa asemassa mikäli en voisi esim. taloudellisista syistä johtuen niin usein teetättää ja toimittaa ruokiani arkisin.
Arkkuun kun ei noita tuloja kukaan saa.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh olen tainnut olla tietämättäni sairas ja kehitysvammainen jo alkaen parikymppisenä, mistä on jo aikaa.. Tai yksinkertaisesti olisinko mukavuudenhaluinen välillä, kun kotiin tilannut ruokaa. Eilen viimeksi oli niin huono sää etten viitsinyt ylimääräistä kaupungilla kulkea joten sushit kotiovelle illalla. ;)
Enkä myöskään hyökkinyt toimittajan kimppuun.
Asiat ovat vallan mainiosti muuten. Kokisin ennemmin olevani heikossa asemassa mikäli en voisi esim. taloudellisista syistä johtuen niin usein teetättää ja toimittaa ruokiani arkisin.
Arkkuun kun ei noita tuloja kukaan saa..Tuollaiselle on nimikin.
Uusavuton.
Selittele itsellesi mitä vaan kun et viinin lipittämiseltä kerkiä keittiöön tekeen lapsille ruokaa.
Arkkuun et rahojasi saa ja tuollaisilla elintavoilla ja poksahtanut maksa tekee sen lähdön nopeaksi.
Varmasti rakastat myös suklaata ja kilo irtokarkkeja menee kahvitauolla.
Miksi suomalaiset naisista tulee vanhemmiten muodottomia rasvamöykkyjä.?
Johtuu sekin varmaan huonoista valinnoista ja miehistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien yli 40- v naisten pitäisi vapaaehtoisesti pukeutua nilkat peittäviin vaatteisiin ja huiviin. Myös musta huntu sopii näille rokokoo säärisille Suomen kielen maistereille.
Olen jo aiemmin todennut että moni tänne kirjoittava mies ei oikein sopeudu länsimaiseen kulttuuriin. Saudi-Arabia olisi teille omiaan. Nyt se tuli toteen näytetyksi: ehdotatte naisille burkhaan pukeutumista.
- Anonyymi
Juuri tuollaiset vihakimput kuten tuo edellinen puuma saa miehen vakavasti harkitsemaan pippurisuihketta ja itsepuolustuskurssia kiimasta sekaisin olevien puumien takia.
Pimeällä polulla voi tapahtua ihan mitä vaan kun puuma huökkää.
Itse pidän nuoremmista ja hyvinkäyttäytyvistä naisista mutta ihmettelen kyllä mitä laitetaan puumien aamupuuroon nykyään kun he vaikuttavat raivohulluilta ja täysin pitelemättömiltä sekoilta.
Eikö mielenterveyspalveluita enää riitä vanhuksille?
Täällä ne vaan arvostelee toisten kirjoitustaitoa ja kuolaavat näppäimistölle.- Anonyymi
Täällä sinä urpoheikki jaksat kirjoitella puumista näkemistäsi painajaisista. Että puuma tulisi iltapimeällä polulla ihan vastaan sua?! Ja urpoheikkiä pelottaa, että puuma käy päälle ja raiskaa. Urpoheikki on varmaan aika hintelä mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä sinä urpoheikki jaksat kirjoitella puumista näkemistäsi painajaisista. Että puuma tulisi iltapimeällä polulla ihan vastaan sua?! Ja urpoheikkiä pelottaa, että puuma käy päälle ja raiskaa. Urpoheikki on varmaan aika hintelä mies.
Urpoheikki on vinosilmäinen, Eurooppaan eksynyt lyhytkasvuinen, tyhmä ja ruma käppänä, jolle jopa yli 40v. naiset ovat uhkia. Ja apua, naiset voivat tulla pimeällä vastaan. Urpoheikit pitäisi tosiaan kärrätä Siperiaan takaisin esi-isiensä maille.
- Anonyymi
Ihan oikeesti suosittelen melatoniinia, kärpäspaperia ja varvastossuja noin pahaan menopaussihulluskohtauksiin. Ehkä pakkopaita auttaisi myös hikisiin öihin ja kohdunpoisto mielialan vaihteluihin.
Jos joku mies kestää seurassanne varttia pitenpään sen täytyy olla kuollut.Terapiaakin on tarjolla ja lääkitystä pahaan oloosi. Kuka sua on noin pahasti satuttanut? Säälittävä olet ihmisparka.
- Anonyymi
Mistähän syystä sinulla on näin valtava kurpparaivo? Oletko pettynyt johonkin ns. puumaan elämässäsi? Hyvähän se on tietysti purkaa aggressioita täällä ja onhan näitä haukkumaketjuja täällä ollut ennenkin.
Tuo ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat asiat on vaan vääjäämätön tosiasia jokaisen naisen ja miehenkin kohdalla eikä se taida haukkumalla hävitä.
N 60v
- Anonyymi
Ai niin lobotomia unohtu.
Mutta veikkaan että puumille se on tehty jo neuvolassa.- Anonyymi
Katselin kaupassa käytävää tukkivaa "rakastunutta" puumaa joka osti toy boyn kanssa kondomeja.
Melkoinen optimisti pitää mummon olla jos pelkää kuuskymppisenä vielä tulevan raskaaksi.
Nämä ikinuoret puumat jäykkine polvineen tukkivat yleiset väylät ja myrkyttävät ilmapiirin missä ikinä liikkuvatkaan.
Miksei naiset osaa vanhentua arvokkaasti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katselin kaupassa käytävää tukkivaa "rakastunutta" puumaa joka osti toy boyn kanssa kondomeja.
Melkoinen optimisti pitää mummon olla jos pelkää kuuskymppisenä vielä tulevan raskaaksi.
Nämä ikinuoret puumat jäykkine polvineen tukkivat yleiset väylät ja myrkyttävät ilmapiirin missä ikinä liikkuvatkaan.
Miksei naiset osaa vanhentua arvokkaasti?Oletko koskaan kuullut sukupuolitaudeista mitään? Ehdotan että sinäkin ostat niitä kondomeja, ennen yhdyntää. Vaikka sieltä jortsusta ei tulisikaan muuta höyryä, voit saada vaikka hyppykupan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koskaan kuullut sukupuolitaudeista mitään? Ehdotan että sinäkin ostat niitä kondomeja, ennen yhdyntää. Vaikka sieltä jortsusta ei tulisikaan muuta höyryä, voit saada vaikka hyppykupan.
Olet oikeassa. Puuma on todellakin synonyymi sukupuolitaudeille.
Koskaan ei voi tietää mikä loinen siellä vuosikerta korvasienen sopukoissa kehittyy.
Sanotaan että AIDS tarttui apinasta.
Mutta muut taudit varmasti puumasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa. Puuma on todellakin synonyymi sukupuolitaudeille.
Koskaan ei voi tietää mikä loinen siellä vuosikerta korvasienen sopukoissa kehittyy.
Sanotaan että AIDS tarttui apinasta.
Mutta muut taudit varmasti puumasta.Mutta juurihan kerroit, että näit vastuullisen puuman ostamassa honeypupulin kanssa kondomeja. Ei tartu taudit kumpaankaan suuntaan. Ei kun hauskaa pitämään kondomien ja muiden seksilelujen kera. Hyvää kuumaa lauantai-iltaa sinullekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katselin kaupassa käytävää tukkivaa "rakastunutta" puumaa joka osti toy boyn kanssa kondomeja.
Melkoinen optimisti pitää mummon olla jos pelkää kuuskymppisenä vielä tulevan raskaaksi.
Nämä ikinuoret puumat jäykkine polvineen tukkivat yleiset väylät ja myrkyttävät ilmapiirin missä ikinä liikkuvatkaan.
Miksei naiset osaa vanhentua arvokkaasti?Tuo oli jotenkin positiivista tuo ikinuoret.. Vaikka jatkatkin, että kerrot puumien myrkyttävän ilmapiirin missä liikkuvatkin.
Huomaatkohan mitä tekstisi kautta tapahtuu?
Mitä myrkyttyy ja missä?
Voiko kysymyksen asettelu olla:
Mistähän syystä sinun on haastavaa suhtautua vanhempiin naisiin ja mitä ajattelet oman itsesi kehittymisestä ja kypsymisestä tässä asiassa?
N 60v
- Anonyymi
Hyvää viikonloppua, varovainen kannatta olla, vaikka kuinka hauskaa olis.
- Anonyymi
Sunnuntaisin puumat parantelee krapulassa vakiräkälän vakipaikalla ja miettivät mitä taas on tullut tehtyä.
Montako avioliittoa särjettyä.
Onneksi alholi auttaa ongelmiin ja viikon päästä alkaa uusi rundi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sunnuntaisin puumat parantelee krapulassa vakiräkälän vakipaikalla ja miettivät mitä taas on tullut tehtyä.
Montako avioliittoa särjettyä.
Onneksi alholi auttaa ongelmiin ja viikon päästä alkaa uusi rundi...Monet puumat rehkii sunnuntaisin salilla ja juomana menee terveellinen smoothie... mutta pappa vetää kaljaa ja huvikumpu vaan kasvaa.. Turha täällä meuhkata ja nyt pappa terveellinen uusivuosi:)
- Anonyymi
Jos tietyn ikäisiä/laisia naisia kutsutaan puumiksi,,,niin vastaavan laisia äijiä voi kutsua älykääpiöiksi tai apinoiksi. Tosin apinaksi nimittely on loukkaus eläinkuntaa kohtaa...
- Anonyymi
Puuma iässä vähäinenkin määrä alkoholia menee kaaliin ja seuraukset on sen mukaiset....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puuma iässä vähäinenkin määrä alkoholia menee kaaliin ja seuraukset on sen mukaiset....
Puumaikä on yhdyssana. Etkä todellakaan osaa edes oikeinkirjoituksen alkeita, vai kirjoitteletko juttujasi viinanhöyryssä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puumaikä on yhdyssana. Etkä todellakaan osaa edes oikeinkirjoituksen alkeita, vai kirjoitteletko juttujasi viinanhöyryssä?
Sinun vaihde vuotesi on nyt siinä pisteessä että purat kiukkuasi kaikkeen ja kaikkiin.
Pienikin kielioppi virhe tai väärä sana väärässä paikassa saa raivotautisen koiran sisälläsi valloilleen eikä siihen auta diapami eikä särkylääkkeet.
Toivottavasti opit elämään vaihdevuosiesi kanssa ja kiukunpurkaukset laantuvat koska lapsesi ja lapsenlapsesi pelkäävät tuollaisia huutavia ylipainoisia jätesäkkejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun vaihde vuotesi on nyt siinä pisteessä että purat kiukkuasi kaikkeen ja kaikkiin.
Pienikin kielioppi virhe tai väärä sana väärässä paikassa saa raivotautisen koiran sisälläsi valloilleen eikä siihen auta diapami eikä särkylääkkeet.
Toivottavasti opit elämään vaihdevuosiesi kanssa ja kiukunpurkaukset laantuvat koska lapsesi ja lapsenlapsesi pelkäävät tuollaisia huutavia ylipainoisia jätesäkkejä.Vaihdevuodet on yhdyssana, samoin kielioppivirhe. Etkö tosiaan osaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaihdevuodet on yhdyssana, samoin kielioppivirhe. Etkö tosiaan osaa?
Ei pappa osaa, kun meuhkata.. Taitaa papalla olla andropaussi ja testot laskennu:))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pappa osaa, kun meuhkata.. Taitaa papalla olla andropaussi ja testot laskennu:))
Oletteko koskaan nähneet älykästä puumaa?
En minäkään.
Nämä koulupudokkaat velkavankeutta pakoilevat meikkiläjät kansoittavat lähibaarit iltaisin ja yrittävät liottaa pois viimeisenkin aivosolunsa.
Kylä lähtee! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko koskaan nähneet älykästä puumaa?
En minäkään.
Nämä koulupudokkaat velkavankeutta pakoilevat meikkiläjät kansoittavat lähibaarit iltaisin ja yrittävät liottaa pois viimeisenkin aivosolunsa.
Kylä lähtee!No nyt meni oikein! Ei tällä kertaa yhtään yhdyssanavirhettä, vau! Ilmeisesti tarkistutit tekstisi jollain vanhemmalla naisella ennen kuin painoit lähetä-nappia? Oikein tehty. Tee niin jatkossakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko koskaan nähneet älykästä puumaa?
En minäkään.
Nämä koulupudokkaat velkavankeutta pakoilevat meikkiläjät kansoittavat lähibaarit iltaisin ja yrittävät liottaa pois viimeisenkin aivosolunsa.
Kylä lähtee!Taidokkaita silmämeikkejä ole heillä huomioinut.
- Anonyymi
Sisäinen rumuus.
Se mitä botoxilla tai meikeillä ei peitetä.
Se hirviö joka tulee esiin kun kantabaarin ohi kävelee.
Se kiero aviorikkojan luonne. Käärme sisällä joka joka repii kaiken rikki. Pilkunnussija kauhumummu.
Arvaa mitä ihmisryhmää tarkoitan?- Anonyymi
Kerroit että puuma rikkoo toisten perheitä ja avioliittoja suostuttelemalla ukkomiehiä syntiin.
Kysymys:
Miten se hirviö onnistuu houkuttelemaan siivoja aviomiehiä uskottomuuteen ja rikkomaan niin monta avioliittoa, kun se on jo ulkomuodoltaan ihan oksettava ruma, ja käytökseltäänkin aivan kauhea? Eikö niillä ukkomiehillä itsellään ole minkäänlaista arvostelukykyä, omaa tahtoa eikä käsitystä oikeasta ja väärästä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroit että puuma rikkoo toisten perheitä ja avioliittoja suostuttelemalla ukkomiehiä syntiin.
Kysymys:
Miten se hirviö onnistuu houkuttelemaan siivoja aviomiehiä uskottomuuteen ja rikkomaan niin monta avioliittoa, kun se on jo ulkomuodoltaan ihan oksettava ruma, ja käytökseltäänkin aivan kauhea? Eikö niillä ukkomiehillä itsellään ole minkäänlaista arvostelukykyä, omaa tahtoa eikä käsitystä oikeasta ja väärästä?Mieti sitä. Emäpuuma!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieti sitä. Emäpuuma!
Andropaussi papalla meneillään, mutta oletko muistanut ottaa verenpainelääkkeesi, kun kohta kurttuiset otsasuonet pullistuu päästäsi😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieti sitä. Emäpuuma!
Ei vaan sinun sitä pitää miettiä. Sinähän olet mies, joten täytyy sinun osata kertoa miten miehen ajatuskulku tuossa tilanteessa menee. En minä naisena voi sitä tietää. Onko mies ylpeä itsestään kun petti nuorta vaimoaan ja lastensa äitiä humalaisen ylipainoisen viisikymppisen puuman kanssa? Oliko nätisti tehty?
- Anonyymi
Jos vihan, katkeruuden ja pettymyksen voisi kääntää positiiviseksi elämässään niin olisipa se valtava voimavara ihmiselle itselleen.
- Anonyymi
Tiesittekö että kaikesta rasittavin on ns. positiivisesti asioihin suhtautuvat ihmiset. Tämä amerikkalainen itsepetos suggestointi on vaarallista että ihmistä sisältään syövää koska joutuu jatkuvasti valehtelemaan itselleen sekä ympäristölleen.
Esimerkiksi jos olet puuma, niin mitä järkeä on selitellä ympäristölleen positiiviselta kannalta että on miesten-nielijä, kehdonryöstäjä ja perheenrikkoja.
Kyllä kaikki tietävät mikä puuma on!!!
Tämä positiivisuus on pelkkää itsepetosta kuten myös puuman boxos hoidot, rasvaimut ja anaalin valkaisut.
Ulkoisista paranteluista huolimatta puumat on silkkoa sisältä ja vaarallisen usein mt-ongelmaisia kaappijuoppoja. - Anonyymi
Onko kaikki puumat frigidejä vanhojapiikoja joita ei ole koskaan pystynyt tyydyttämään nuoret kuin ikäisensä vanhat uroot?
- Anonyymi
Tiedätkö mitä tarkoittaa frigidi? Se on nainen joka ei nauti seksistä. Esimerkiksi minä olen frigidi. Seksi ei tunnu minusta miltään. En nauti siitä. Siksi en sitä harrastakaan. Elän vapaaehtoisessa selibaatissa.
En välitä seksistä, Olen hetero, voin ihastua ja rakastua mieheen mutta seksiä en tahdo. Inhoan sitä. Miehen löytäminen on vaikeaa, koska miehenkin pitäisi olla aseksuaalunen, eli pitää hellyydestä ja fyysisestä läheisyydestä mutta ilman seksiä. Haluan halata ja olla lähellä mutta en tahdo mitään seksuaalista. Valitettavasti harvat miehet haluavat suhteen jossa ei ole seksiä joten seurustelukumppanin löytäminen on vaikeaa, vaikka olen terve, kiva, iloinen ja kaunis. Miehet perääntyvät heti kun kerron etten pidä seksistä, ja kerron sen heti alussa koska se on reilumpaa.
Voisiko puuma olla frigidi? No ei mitenkään. Puumaksi kutsutaan keski-ikäistä naista joka on seksuaalisesti aktiivinen, ei halua sitoutua ja harrastaa seksiä itseään nuorempien kanssa. Puuma nauttii seksistä.
En ymmärrä puumia koska en ymmärrä miten kukaan voi nauttia siitä ilmaisesta nylkyttämisestä ja genitaalialueiden yhteen hinkkaamisesta. En tajua mitä ihanaa seksissä on.
Mitta vielä vähemmän ymmärrän puumiin kohdistuvaa vihaa. Jos kaksi aikuista ihmistä nauttii tuosta hinkkaamisesta ja tekee sitä toisilleen, niin mikä ihme siinä ulkopuolisia häiritsee ? Annetaan heidän nauttia toisistaan, ei se ole muilta pois. Ei sen pitäisi ketään häiritä eikä ärsyttää. -Olkoonpa hinkkaajapariskuntaan kuuluvat sitten ikätovereita tai eri ikäisiä.
Onko puuma frigidi? Ei takuulla ole. Jos hän olisi frigidi, hän ei olisi puuma.
Minä olen frigidi. Seksi ällöttää minua. - Anonyymi

Minä olen frigidi. Seksi ällöttää minua.Korjaus edelliseen. Tekstinsyöttö teki tepposiaan ja muutti yhden sanan niin että koko lauseen merkitys muuttui.
Tarkoitus oli sanoa etten ymmärrä mitä nautinnollista on seksiksi kutsutussa ilmaisessa nylkyttämisessä. Tekstinsyöttö muutti sanan limainen sanaksi ilmainen.
Mutta palatakseni asiaan. Yksi syy miksi minusta on tullut aseksuaalinen on miesten vallanhimoinen käytös seksiasioissa, halu päästä määräämään naista. Nuorempana ehkä olisin voinut tykätäkin seksistä rakastamani miehen kanssa, mutta innostus lopahti miehen määräyksiin siitä miten, missä ja kuinka usein. Minun tarpeeni unohdettiin kokonaan, minun toiveeni olivat nollan arvoisia. Seksi oli täysin peniskeskeistä ja tapahtui kokonaan miehen ehdoilla. Sama toistui kahden seuraavan miehen kohdalla, ja siinä vaiheessa päätin että seksi ei ole minua varten. En nauti itse ollenkaan. On tympeää katsoa vierestä toisen ähkymistä ja örinää ja kiimaa kun itsestä ei tunnu miltään. Päätin että muut naiset harrastakoot seksiä, minä en harrasta sitä kun en siitä tykkää.
Tämä ns. puumiin kohdistuva viha on sitä samaa miehistä kontrollointia. Toisaalta miehet valittavat naisten haluttomuutta, mutta kun löytyy naisia jotka todella tykkäävät siitä ja löytyy miehiä jotka haluavat tehdä sitä näiden naisten kanssa, joku ulkopuolinen kieltää koko touhuun koska nämä naiset ovat liian vanhoja! Miehet siis asettavat naisille myös ikärajoja, eli taas miesten pitää päästä määräilemään.
Jos haluatte saada naiset innostumaan seksistä, aloittajaa siitä lopetatte myötäilemisen. Minä olen iloinen siitä että näitä puumia on, koska silloin pääsen itse eroon vonkaamisesta sanomalla vonkaajamiehelle, että ”sori vain, minä en pidä seksistä, mutta niitäkin naisia on jotka pitävät joten kyllä sinä partnerin löydät - kunhan osaat olla ystävällinen ja jättää haukkumisen väliin!” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus edelliseen. Tekstinsyöttö teki tepposiaan ja muutti yhden sanan niin että koko lauseen merkitys muuttui.
Tarkoitus oli sanoa etten ymmärrä mitä nautinnollista on seksiksi kutsutussa ilmaisessa nylkyttämisessä. Tekstinsyöttö muutti sanan limainen sanaksi ilmainen.
Mutta palatakseni asiaan. Yksi syy miksi minusta on tullut aseksuaalinen on miesten vallanhimoinen käytös seksiasioissa, halu päästä määräämään naista. Nuorempana ehkä olisin voinut tykätäkin seksistä rakastamani miehen kanssa, mutta innostus lopahti miehen määräyksiin siitä miten, missä ja kuinka usein. Minun tarpeeni unohdettiin kokonaan, minun toiveeni olivat nollan arvoisia. Seksi oli täysin peniskeskeistä ja tapahtui kokonaan miehen ehdoilla. Sama toistui kahden seuraavan miehen kohdalla, ja siinä vaiheessa päätin että seksi ei ole minua varten. En nauti itse ollenkaan. On tympeää katsoa vierestä toisen ähkymistä ja örinää ja kiimaa kun itsestä ei tunnu miltään. Päätin että muut naiset harrastakoot seksiä, minä en harrasta sitä kun en siitä tykkää.
Tämä ns. puumiin kohdistuva viha on sitä samaa miehistä kontrollointia. Toisaalta miehet valittavat naisten haluttomuutta, mutta kun löytyy naisia jotka todella tykkäävät siitä ja löytyy miehiä jotka haluavat tehdä sitä näiden naisten kanssa, joku ulkopuolinen kieltää koko touhuun koska nämä naiset ovat liian vanhoja! Miehet siis asettavat naisille myös ikärajoja, eli taas miesten pitää päästä määräilemään.
Jos haluatte saada naiset innostumaan seksistä, aloittajaa siitä lopetatte myötäilemisen. Minä olen iloinen siitä että näitä puumia on, koska silloin pääsen itse eroon vonkaamisesta sanomalla vonkaajamiehelle, että ”sori vain, minä en pidä seksistä, mutta niitäkin naisia on jotka pitävät joten kyllä sinä partnerin löydät - kunhan osaat olla ystävällinen ja jättää haukkumisen väliin!”Apua, tekstinsyöttö perkele! TAAS se teki sen että muutti sanan limainen sanaksi ilmainen. Siis kolmannen kerran: en pidä seksistä, koska en tajua mitä nautinnollista on siinä limaisessa nylkyttämisessä. Siis LIMAISESSA, ei ilmaisessa, vaikka on kai se ilmaistakin. Se vielä puuttuisi että siitä ellottavasta genitaalien räpläämisestä ja ronkkimisesta pitäisi vielä maksaakin! Jotkut miehet ovat tosin valmiita maksamaankin. Jotkut miehet ovat niin hulluina tuohon genitaalien räpläämiseen että katkeroituvat jos eivät pääse sitä tekemään. Mutta miksi miehet sitten haukkuvat niitä naisia jotka suostuvat siihen ilomielin ja nauttivat siitä? En ymmärrä.
Tehkää sitä te jotka siitä tykkäätte, se ei ole minulta pois. Minä en tykkää siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apua, tekstinsyöttö perkele! TAAS se teki sen että muutti sanan limainen sanaksi ilmainen. Siis kolmannen kerran: en pidä seksistä, koska en tajua mitä nautinnollista on siinä limaisessa nylkyttämisessä. Siis LIMAISESSA, ei ilmaisessa, vaikka on kai se ilmaistakin. Se vielä puuttuisi että siitä ellottavasta genitaalien räpläämisestä ja ronkkimisesta pitäisi vielä maksaakin! Jotkut miehet ovat tosin valmiita maksamaankin. Jotkut miehet ovat niin hulluina tuohon genitaalien räpläämiseen että katkeroituvat jos eivät pääse sitä tekemään. Mutta miksi miehet sitten haukkuvat niitä naisia jotka suostuvat siihen ilomielin ja nauttivat siitä? En ymmärrä.
Tehkää sitä te jotka siitä tykkäätte, se ei ole minulta pois. Minä en tykkää siitä.Ja miehille vinkki. Kun saatte seksipartnerin, ÄLKÄÄ sängyssä arvostelko naisen vartaloa, älkää kertoko naiselle mistä naiset tykkäävät vaan kysykää mistä TÄMÄ nainen tykkää, älkää yrittäkö nopeusennätystä, älkää kysyjä naiselta jälkeenpäin että olinks mä hyvä ja saitko. Jos teidän täytyy tuota kysyä, niin on satavarmaa että olit huono eikä nainen saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö mitä tarkoittaa frigidi? Se on nainen joka ei nauti seksistä. Esimerkiksi minä olen frigidi. Seksi ei tunnu minusta miltään. En nauti siitä. Siksi en sitä harrastakaan. Elän vapaaehtoisessa selibaatissa.
En välitä seksistä, Olen hetero, voin ihastua ja rakastua mieheen mutta seksiä en tahdo. Inhoan sitä. Miehen löytäminen on vaikeaa, koska miehenkin pitäisi olla aseksuaalunen, eli pitää hellyydestä ja fyysisestä läheisyydestä mutta ilman seksiä. Haluan halata ja olla lähellä mutta en tahdo mitään seksuaalista. Valitettavasti harvat miehet haluavat suhteen jossa ei ole seksiä joten seurustelukumppanin löytäminen on vaikeaa, vaikka olen terve, kiva, iloinen ja kaunis. Miehet perääntyvät heti kun kerron etten pidä seksistä, ja kerron sen heti alussa koska se on reilumpaa.
Voisiko puuma olla frigidi? No ei mitenkään. Puumaksi kutsutaan keski-ikäistä naista joka on seksuaalisesti aktiivinen, ei halua sitoutua ja harrastaa seksiä itseään nuorempien kanssa. Puuma nauttii seksistä.
En ymmärrä puumia koska en ymmärrä miten kukaan voi nauttia siitä ilmaisesta nylkyttämisestä ja genitaalialueiden yhteen hinkkaamisesta. En tajua mitä ihanaa seksissä on.
Mitta vielä vähemmän ymmärrän puumiin kohdistuvaa vihaa. Jos kaksi aikuista ihmistä nauttii tuosta hinkkaamisesta ja tekee sitä toisilleen, niin mikä ihme siinä ulkopuolisia häiritsee ? Annetaan heidän nauttia toisistaan, ei se ole muilta pois. Ei sen pitäisi ketään häiritä eikä ärsyttää. -Olkoonpa hinkkaajapariskuntaan kuuluvat sitten ikätovereita tai eri ikäisiä.
Onko puuma frigidi? Ei takuulla ole. Jos hän olisi frigidi, hän ei olisi puuma.
Minä olen frigidi. Seksi ällöttää minua.En tykkää petipuuhista, mutta muuten on mukava naista helliä, pitää sylkyssä ja sillei. Pitkät halaukset ja käsikädessä kiinnipito kohtaukset tuntuu ...
- Anonyymi
Tiesitkö ilmainen kaikentietäjä että naisilla on pimppi myös vallankäytön väline?
Sitä myydään, sillä kiristetään ja siitä lähetetään kuvia nettiin että saadaan rahaa.
Missään muualla ei pyöri niin paljon rahaa kun seksin ympärillä.
Sillä myydään suklaapatukoista autoihin ja kaikkea siltä väliltä.
Ja siinä naiset on etusijalla. Siis mainonnassa.
Se että puumat on frigidejä on fakta. Vain tyydytttämätön seksinhalu saa vanhat naiset päivystämään baaritiskien liepeillä saalista illasta iltaan.
Tyydytetty nainen ja pullantuoksuinen koti on normaali koti. Ja se on kaiken suomalaisuuden perusta.- Anonyymi
Seksibisneksessä miespuoliset suteenöörit rikastuu. Nainen tekee työn, mies käärii rahat. Miehellä on kaikki seksuaalinen valta. Mies määrää, mies sanelee säännöt. Naisen pitää totella. Siksi moni nainen inhoaa kolo touhua. Aseksuaalisten, frigidien naisten määrä lisääntyy.
- Anonyymi
Et ilmeisesti osaa lukea. Tyydyttämään nainen ei ole sama kuin frigidi nainen.
Frigidi sanoo seksille kiitos ei. Frigidi ei halua eikä tarvitse seksiä. Frigidi ei pidä seksistä ja on mieluummin ilman.
Tyydyttämään nainen sanoo seksille kyllä. Hän haluaa ja kaipaa seksiä ja nauttii seksistä. Se, että hän on tyydyttämään, voi johtua monesta syystä. Esimerkiksi siitä ettei hänellä ole seksipartneria, tai partneri on impotentti tai muuten vain surkea rakastaja. Tyydyttymättömiä naisia on sekä sinussa että parisuhteessa olevissa. Puuma voi olla tyydyttämätön, ellei löydä ketään petikaverikseen. Puuma voi olla myös seksuaalisesti tyydytetty ja ikionnellinen. Tai jotain siltä väliltä. Mutta puuma ei varmasti ole frigidi. Ei frigidi nainen etsi rakastajaa koska ei halua seksiä ollenkaan.
Minä ole frigidi. En pidä seksistä enkä kaipaa sitä. - Anonyymi
Pimpin avulla myydään kaikkea suklaasta loistoautoihin. Kuka niitä autoja myy? Mies. Mies saa rahat. Siksi toiseksi, ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.
- Anonyymi
Frigidi nainen ei saalista miehiä seksiin koska frigidi nainen ei pidä seksistä. Tyydyttämätön nainen voi saalistaa, tai vaihtoehtoisesti olla saalistamatta.
- Anonyymi
Se pullantuoksuinen mummo ei useinkaan ole seksuaalisesti tyydytetty. Rakas ukkoutunut aviopuoliso ei enää pysty.
Mummo nimeltä Ritva muistelee aikoja jolloin Eetu pystyi ja jaksoi. Ritva huokaa suruissaan ja lohduttautuu leipomalla pullaa. Ritva näkee usein märkiä unia viriileistä miehistä ja herättyään ajattelee että vahinko että se oli vain unta. Mutta hän tyytyy osaansa ja toteaa että minkäpä sille mahtaa: ohi on ne ajat kun sain seksiä.
Ritvan elämä on silti ihan hyvää, koska hän on nainen, ja naiset harvemmin ovat seksiriippuvaisia. Olisihan se kiva saada joskus rakastella, mutta kun ei niin ei, onhan elämässä muutakin.
Ritvan paras ystävä nuoruusvuosilta asti on Leena, joka erosi muutama vuosi sitten. Leena ei halua enää sitoutua vaan elää hurjaa vapaan naisen elämää. Leena sekstailee itseään 20 vuotta nuorempien miesten kanssa.
Kun Ritva ja Leena tapaavat, Ritva vaatii saada kuulla kaiken. Leena kertoo viimeisimmästä kuumasta yöstä 37-vuotiaan miehen kanssa. Ritva myöntää että ihan hiukkasen käy kateeksi, koska hänen kohdallaan nuo ilot ovat ohi. Toisaalta Ritva-mummo on tyytyväinen omaan elämäänsä.
Ritva suo mielellään Leenalle seksi-ilot. Samoin kuin Leena suo mielellään Ritvalle mummoilun ilot, leipomisiin ja siivouspäivineen. Naiset ovat solidaarisia toisilleen.
Kummalla heistä on mukavampaa miehen kanssa? Lauantaina Leena iskee saa nuoren miehen, harrastaa seksiä tämän kanssa ja saa kolme orgasmia peräjälkeen. Samaan aikaan Ritva istuu sohvalla Eetun vieressä sukankutimet käsissään ja katsoo telkkarista lempisarjaansa. Molemmilla on kivaa mutta eri tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksibisneksessä miespuoliset suteenöörit rikastuu. Nainen tekee työn, mies käärii rahat. Miehellä on kaikki seksuaalinen valta. Mies määrää, mies sanelee säännöt. Naisen pitää totella. Siksi moni nainen inhoaa kolo touhua. Aseksuaalisten, frigidien naisten määrä lisääntyy.
Nuo lierot / äijät pitäis lopettaa...sukupuuttoon !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo lierot / äijät pitäis lopettaa...sukupuuttoon !!!
Sutenööreiltä pitäisi kiskoa munat juurineen irti.
- Anonyymi
Hurraa kaikki vedätetyt poikamiehet. Saatiinpa kerrankin rakkautta vaikka vain seksillä huijaten! Eläköön girl power.
- Anonyymi
Alapää on ainut mikä vetoo miehiin jollakin naisilla. Puumat on tästä esimerkki 1. Jos ei millään muulla saa kostettua paskaa elämää. Niin alapäällä sitten.
- Anonyymi
Onneksi se monasti mainitsemasi alfauros vetoaa naisiin nimenomaan älyllään ja muilla henkisillä ominaisuuksillaan.
- Anonyymi
Niin. Kallepetteri sai sen karvaasti kokea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi se monasti mainitsemasi alfauros vetoaa naisiin nimenomaan älyllään ja muilla henkisillä ominaisuuksillaan.
Todennäköisesti olet liikalihava vanhapiika. Säälin sinua.
- Anonyymi
Niin, vieläkö te puumat olette ylpeitä itsestänne: Vai pitääkö vielä perustella miksi te olette vain pelkkää pohjasakkaa.?
Vaikka oikeinkirjoitus ei suju, niin sujuu kyllä itsepäisten lehmien ruotuun laittaminen.
Tämä on teille opiksi.!- Anonyymi
Kysyit vieläkö pitää perustella.
Vielä sinun pitää perustella. Et ole saanut ketään vakuuttuneeksi. Yritä enemmän.
- Anonyymi
Rekkalesbot on kyvyttömiä rakkauteen.
Mielipiteitä kyllä niillä riittää.
Ihan kuin opettaisi isäänsä nussimaan.
Nuo frigidit kaikentietäjät.
Puuma ei pysty kiihottamman kuin itseään.- Anonyymi
Mistä tuota ragea riittää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tuota ragea riittää?
Sattuuko totuus?
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
MAISA TORPPA AVIOERO!!
Mitäs minä sanoin, ennustin että suhde kestää max 5 vuotta.2215829Puukkoko heilunut liikaa
On se ihme ettei missään netissä tai esim lehdessä ole juttua. Kuitenkin ihminen löytynyt Haapaveden teollisuusalueelta303204- 1621774
- 691406
- 1041324
- 631213
Havahduitkohan jälkikäteen siihen
että me molemmat haluttiin toisistamme kumppanit? Kumpikaan ei vain pystynyt olemaan järjen äänenä, sattuneesta syystä,121027Kristillisfanaatikkojen hyökkäys
Minä arvelen haistavani syyn. Heitä yksinkertaisesti pelottaa. Onhan täällä jo osoitettu mieltä jälleensyntymistä ym vas363911Nyt tutkijat vaativat hyssyttelemään lasten surkeasta pisa-tuloksesta koulussa!
Ensin tutkimuksessa todetaan että maahanmuuttajien oppimistulokset kouluissamme ovat surkeita ja aiheuttaa tulevaisuudes116889- 77852