Mulla on vakityö,menestyn työssäni ja palkkauksestani voin nähdä arvostukseni. Minulla on pärjäävät lapset,kiva koti. Ystäviä. Ja silti mä oon niin helvetin yksin ja yksinäinen.
Mun ystävillä on perheet,perheet joihin kuuluvat puolisot. He viettävät iltamia,joissa kokoonnutaan pariskuntina. Mulla vaan ei ole sitä paria,joten kutsuja ei tule.
Joku heittää,että liity tinderiin,ja liityinkin lopulta. Löysin mukavan miehen,joka ilmeni pössyttelijäksi. Minun arvomaailmani taisteli vastaan,mutta yksinäisyys vaakakupissa käski jatkaa. No,eihän siitä mitään tullut. Me pystyttiin olemaan yhdessä kaksin,mutta oman kuplamme ulkopuolinen maailma oli aivan liian erilainen. Joten,yksinäisyys ovesta sisään samalla kun mies lähti.
Ulkoisesti kaikki on siis hyvin. Käyn lasten kanssa reissuissa,työporukalla istumassa iltaakin kerran pari vuodessa. Muuten olenkin kotini vanki,vaihtoehtoina on lähteä yksin tai olla menemättä. Toisaalta,lasten vuoksi en oikeastaan pääsisi edes lähtemään minnekään.
Julminta on se,etten pysty kellekään edes sanomaan,kuinka iltaisin käyn nukkumaan itkien ikävääni toiseen ihmiseen. Pelkään toisaalta jo tutustuakin ihmisiin,koska olen niin yksin,osaanko enää edes tutustua. Entä jos tutustun ja jäänkin taas yksin.
Helvetin monta vuotta yksinäisyyttä edessä,enkä tiedä kelle kertoisin. Tämä korttitalo luhistuu jonain päivänä ja se on yllätys kaikille muille,paitsi minulle.
Mun ystävillä on perheet,perheet joihin kuuluvat puolisot. He viettävät iltamia,joissa kokoonnutaan pariskuntina. Mulla vaan ei ole sitä paria,joten kutsuja ei tule.
Joku heittää,että liity tinderiin,ja liityinkin lopulta. Löysin mukavan miehen,joka ilmeni pössyttelijäksi. Minun arvomaailmani taisteli vastaan,mutta yksinäisyys vaakakupissa käski jatkaa. No,eihän siitä mitään tullut. Me pystyttiin olemaan yhdessä kaksin,mutta oman kuplamme ulkopuolinen maailma oli aivan liian erilainen. Joten,yksinäisyys ovesta sisään samalla kun mies lähti.
Ulkoisesti kaikki on siis hyvin. Käyn lasten kanssa reissuissa,työporukalla istumassa iltaakin kerran pari vuodessa. Muuten olenkin kotini vanki,vaihtoehtoina on lähteä yksin tai olla menemättä. Toisaalta,lasten vuoksi en oikeastaan pääsisi edes lähtemään minnekään.
Julminta on se,etten pysty kellekään edes sanomaan,kuinka iltaisin käyn nukkumaan itkien ikävääni toiseen ihmiseen. Pelkään toisaalta jo tutustuakin ihmisiin,koska olen niin yksin,osaanko enää edes tutustua. Entä jos tutustun ja jäänkin taas yksin.
Helvetin monta vuotta yksinäisyyttä edessä,enkä tiedä kelle kertoisin. Tämä korttitalo luhistuu jonain päivänä ja se on yllätys kaikille muille,paitsi minulle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.