Kertokaa kokeneemmat millon kannattaa luovuttaa yrittämästä saada toista takaisin?
Milloin sitä huomaa ja tajuaa lopulta luopua toivosta. Kaikesta, pienestäkin herää toivo ja aian se murskaantuu. Ei jaksais enää, mutta aina sitä löytää sitten taas jonkun syyn, että miksi sen täytyy onnistua vielä.
Elämä on sirpaleina...ollut siitä saakka, kun hän ilmoitti, ettei halua olla minun kanssani. Tunnen itseni niin huonoksi ja epäkelvoksi mihinkään saati rakkauteen. Luottamus on menny. Rakastan häntä, hän on se kenen kanssa haluan elää kaikki mutkat ja mäen nyppylät, hänen kanssaan haluan saada lapsia ja vanheta...miksi hän ei halua sitä mun kanssa?
Kuinka voin unohtaa? Kuinka voin koskaan kuvitella ketään toista ainakaan ajatellematta häntä.
Kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin. Rakkautta ja välittämistä riitti, aikaa ei vaan ollut ja sitten minä en antanut aikaa, koska kaipasin niin ja pelkäsin vieläkin enemmän.
Hän on se mitä haluan, en tiedä miten kauan ehkä koko elämän.
Tiedän, että hänellä ainakin jotain tunteita vielä...parisuhdetta ei vaan tälleen halua, mitä se oli...miten mä voin saada sen takas...muuta en halua.
Milloin sitä huomaa ja tajuaa lopulta luopua toivosta. Kaikesta, pienestäkin herää toivo ja aian se murskaantuu. Ei jaksais enää, mutta aina sitä löytää sitten taas jonkun syyn, että miksi sen täytyy onnistua vielä.
Elämä on sirpaleina...ollut siitä saakka, kun hän ilmoitti, ettei halua olla minun kanssani. Tunnen itseni niin huonoksi ja epäkelvoksi mihinkään saati rakkauteen. Luottamus on menny. Rakastan häntä, hän on se kenen kanssa haluan elää kaikki mutkat ja mäen nyppylät, hänen kanssaan haluan saada lapsia ja vanheta...miksi hän ei halua sitä mun kanssa?
Kuinka voin unohtaa? Kuinka voin koskaan kuvitella ketään toista ainakaan ajatellematta häntä.
Kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin. Rakkautta ja välittämistä riitti, aikaa ei vaan ollut ja sitten minä en antanut aikaa, koska kaipasin niin ja pelkäsin vieläkin enemmän.
Hän on se mitä haluan, en tiedä miten kauan ehkä koko elämän.
Tiedän, että hänellä ainakin jotain tunteita vielä...parisuhdetta ei vaan tälleen halua, mitä se oli...miten mä voin saada sen takas...muuta en halua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos toinen on jättänyt sinut ja ilmoittanut, ettei halua enää olla kanssasi, silloin on aika lopettaa yrittämiset saada takaisin. Ilmeisesti sinun tapauksessasi nyt heti. Ai miksikö?No siksi, että toisen rakkautta ja tunteita ei voi pakottaa.
Aika helpottaa, kauanko lienee erosta on?
Kyllä hän olisi rinnallasi, jos olisi tunteita. Näin miehen näkökulmasta älä tee olettamuksia muiden puolesta. Et voi tietää mitä sinut jättänyt ihminen tuntee sisällään, hän itse vain tietää.Tunteet eivät tuo näemmä sinua kohti, vaikka kovasti haluat uskoa niin.
Itku vie aikansa, kunnes oppii elämään omaakin elämää sen sijaan, että eläisi vain muille.Voimia sinulle.
Tuttavasi on sentään sanonut, että ei halua jatkaa kanssasi. Entä kun mies ei sano mitään? Niinku mitään, on vaan hiljaa. Omassa tapauksessani, olen useasti pyytänyt sanomaan häntä suoraan, jos haluaa, ettei tavata enää. Mutta ei hän sano. Miksi ihmisellä on tälläinen uuvutustaktiikka? En aio luovuttaa, ennenkuin hän sanoo ääneen, ettei halua enää pitää yhteyttä. Kummasti sitä keksii toivon sirpaleita ja haaveilee
mulla meni just poikki puolen vuoden seurustelusuhde...musta tuli surullinen ja vihanen loppuaikoina kun olin niin epävarma. ikinä en saanu vastausta mihinkään mikä liitty meihin ja tunteisiin. joskus sentään sanottiin että tykkään susta. yx asia mikä ärsytti et muita naisia kehuttiin aina ja musta ei sanottu mitään vaikka kuinka yritin tälläytyä yms paskaa..kuitenkin mä halusin jatkaa ja yrittää koska oon rakastunut. mä olin varma et se suhde kestää ja asiat paranee ajan myötä, ihan varmA. mut yhtäkkiä asiat muuttu yhen riidan jälkeen. tuntui niinku se välttelis mua ja kun m kysyin et haluuko se viä olla mun kans, se sano ainoastaan ettei tiedä. mä yritin kysellä että mitä se haluaa,mistä tää johtuu, eikö se halua yrittää ja sanoo mulle heti jos haluaa et mä lähden. ei sanonu mitään. mä pakkasin kamat ja lähdin itku kurkus. vieläkin mietin ... mitä se ajattelee, mitä se haluaa...mä vihaan tätä tunnetta,mä itken vaan ja oon masentunu...
syvä hiljaisuus, lukemattomat kyyneleet peiton kulmassa, poskilla. ikävä, riistää, kuluttaa. anna ajan kulua, ota etäisyyttä, opi tuntemaan itseäsi, hajota entinen elämäsi levälleen, kokoa se uudelleen. anna haavoihin kasvaa arvet. unohtaa ei tarvitse, ei voi, muistele lämmöllä hyviä hetkiä. anna itsellesi aikaa, kerää voimia. hymyile peilistä katsoville kasvoille. elä ja nauti elämästäsi, tee asioita, jotka saavat sinut hymyilemään. ei elämää voi elää haaveiden varassa, jossitellen... ei saa jäädä paikoilleen odottamaan, jos sittenkin... siinä petät vain itseäsi. Näin itsekkin yritän ajatella, kun suhde päättyi maanantai yönä. olisi helpompi vihata kuin tykätä lujaa. välitän ja tulen aina välittämään. mutta pyrin jatkamaan tästä eteenpäin.
mulle kävi niin ettei mies ollu valmis sitoutumaan muhun ja muuttamaan mun kanssa yhteen ku eripaikkakunnilla asuttiin. aluks kaikki meni hyvin, suunniteltiin yhdessä ja kaikki oli okei. sit yhtäkkii alko epäröinti ja kaiken kyseenalaistaminen. hän oli silloin armeijassa, puolessa välissä vuoden palvelustaan ja armeijahan tunnetusti saa kaikkee ihmeellistä aikaseks. ensin hän halus taukoa suhteesta, muka selvittääkseen omaa päätään ja sit lopulta, kahden kuukauden epämääräisen seksisuhteessa olon jälkeen ilmoitti ettei tää voi olla rakkautta ku joutuu miettimään yhteen muuttamista kahteen kertaan. erottiin. siitä on nyt noin kuukausi. vaikka tiesin että ero tulee todennäköisesti, en pysty lopettaa itkemistä ja olo on aivan toivottoman yksinäinen. mun tulevaisuus pyyhkästiin pois ihan tosta vaan. mä tyhmä olin niin varma et muutettais yhteen ja olin suunnitellu kaikki sillee.
ihmetyttää myös mikä motiivi hänellä on kun kävin hänen luonaan viikko sitten ja puhuttiin vielä asioita selväks ja hän epämääräisesti vihjailee et ehkä vielä joskus päädytään takasi yhteen ja et haluis mun tulevan uudestaanki viel käymään. enhän mä voi tollaseen jäädä roikkumaan vaikka haluaisin. mä tiedän ettei tässä auta ku mennä eteenpäin mutta silti itku tulee joka ikinen ilta ja kaikki on ihan sekasin. kaikki joille oon erosta kertonu on ollu et miten siinä niin pysty käymään ku te sovitte niin hyvin yhteen. enkä mä itekään ymmärrä. oisin valmis ottaan hänet takas millon vaan. ehkä paluu normaali elämään avais hänen silmät ja hän hoksais et mä oon viel täällä odottamassa. mut pakko täältä on joskus nousta, ennemmin tai myöhemmin. ainaki kevätaurinko lämmittää ihanasti. en mä aio loppu elämääni odottaa, mut ehkä vielä jonku aikaa...