Tilanne on se, etten ole enne kokenut työpaikkakiusaamista. Toki koulussa ja paljonkin. Mutta nyt alkaa jo sen verran olla täynnä tätä ettei edes haluaisi palata.
Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten kun sain kyseisestä firmasta harjoittelupaikan. Vihasin jo silloin koko paikkaa, koska aina kun tulin töihin olo oli aivan kamala henkisesti, mua pidettiin epäihmisenä, koska en ole yhtä korkekoulutettu kun muut 30hklöä jotka kaikki ovat mun pomoja ja samaan aikaan. Okei annoin sen olla, ja kasvoin siitä yli, nyt hymyilen nätisti ja ylläpidän heidän kaikkien egoa taivaissa ja vaan kehun heitä. (Omatuntoni on 0.)
Sitten tämä henkilö, ollaan koulutukselta samassa veneessä ja hänelläkkin on nämä 30 pomoa. Mutta hän on vanhempi. Istutaan jo 2 vuotta lähellä toisiamme. Hän todella usein korottaa ääntä syystä tai ilman, aina kun minulla on menoa (ja se on OK koska meillä on täysin liukuvat työajat, voit tulla vaikka yöllä jos huvittaa) niin kamala ilkeys iskee. Jos olen kipeenä, voi että siitä se alkaa, laitetaan viestiä siitä että tämä ja tämä on kyselly sua ja koska teen työni aina niin työskentelen etänäkin. Hän tarjoaa mun apua pomoille vaikka tietää hyvin että teen 4 projektii samanaikasesti (mihin itse hän ei suostuisi ikinä) ja aamulla ku tulen ihan stressaantuneena kertoo että sinäpäs teet myös tätä. Kiitos aivan sikana. Käyny nyt vuoden verran sydänkuvauksissa ja muissa kun ongelmana on että työpäivänä vaikka istun suurimman osan ajasta pulssi hyppelee 110-160 (normi paino, normi kaikki) mutta se lamauttaa ku kohoaa ja mä en pysty edes näkemään mitään ku sydän hakkaa silmissä, sitten tämä henkilö näkee sen, joudun menemään ulos seisomaan kun en saa henkeä, kun hän haluaa työpöydän ikkunalla, mutta ei ikinä anna sitä avata edes kun sisätiloissa kesäsin on 34, koska tuntee vetoa, mulle astmaatikolle se on kuolema olo, pölyssä (pölyallergia), ilma ei kierrä. Sovin yhden ”pää”pomoista että teen etänä aina kun tuntuu siltä. NOH tämä henkilö saa mut tuntemaan kamalaa syyllisyyttä siitä, en ymmärrä miten hän onnistuu.
Okei, menipä pitkäksi. Piti vaa avautua. En vaihda työpaikkaa ennen kun saan opiskelupaikan. Tarvitsen palkkaa. Olen kuitenkin alle 30 mutta terveyteni on jo siellä 50 vaikka yritän kaikkeni, liikuntaa, todella tarkka terveellinen ruokavalio. Voiko oikeesti joku stressi jonkun ihmisen takia tehdä tän kaiken?? Kokemuksia??
Onko tämä nyt tätä kiusaamista?
2
182
Vastaukset 2
- Anonyymi
Voi stressi tehdä kaikenlaista... Keskity vain omaan suoritukseen. Älä siitä toisesta välitä mitään. Vaikea sanoa rajaa, missä kiusaaminen menee, mutta tuon perusteella ei mielestäni ole kiusaamista.
- Anonyymi
Luin uudestaan. Se hiillostaa sua. Sano sille, että ei lupaa sinun puolesta asioita pomolle. Kerro, että sairaana ollessa ei kannata laittaa ylimääräisiä juttuja. Tee selväksi, että sulle ei koroteta ääntä ja sulla on oikeus liukumiin. Toi on tyypillistä vallankäyttöä yleensä vanhemmilta naisilta töissä, kun kokevat jonkun uhkana tai haluavat pompottaa. Älä anna siihen mahdollisuutta. Kiusaamisesta on vaikea edelleen sanoa, mut ei toi nyt hyvää työkäytöstä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451