Räsänen on valmis käräjille

Anonyymi

Uusi Tie -lehdelle antamassaan haastattelussa kansanedustaja pitää todennäköisenä, että hänen teksteistänsä aloitetut esitutkinnat etenevät syyteharkintaan ja sen jälkeen käräjäoikeuteen asti.

Elokuussa 2019 Helsingin poliisi aloitti esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen twiitistä, jossa hän otti kantaa kirkon osallistumiseen Helsinki Pride -tapahtumaan. Valtakunnansyyttäjä puolestaan määräsi marraskuussa esitutkinnan Räsäsen vuonna 2004 julkaistusta pamfletista ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”. Valtakunnansyyttäjä kumosi poliisin aiemman päätöksen olla aloittamatta esitutkintaa.

Päivi Räsäsen tämänhetkisen tiedon mukaan twiittitapaus on jo edennyt esitutkinnasta syyteharkintaan. Räsänen uskoo myös pamfletin etenevän syyteharkintaan.

”Kun sain käsiini valtakunnansyyttäjän paperin, tajusin, että molemmat tapaukset etenevät varmasti esitutkinnasta syyteharkintaan. Valtakunnansyyttäjän teksti oli niin kovaa”, Räsänen kommentoi Uudelle Tielle.

Hän pitää erittäin todennäköisenä, että tapaus johtaa käräjille.

”Ja se on silloin pitkä prosessi. Jos voittaisin käräjäoikeudessa, pitäisin todennäköisenä, että syyttäjä veisi sen eteenpäin hovioikeuteen ja lopulta korkeimpaan oikeuteen. Jos taas häviäisin, veisin itse sen eteenpäin.”

Räsänen ei pidä mahdollista sakkotuomiota katastrofina. Mutta jos hänet tästä lopulta tuomitaan, hänen pitäisi poistaa kyseiset tekstit internetistä, mitä hän ei halua tehdä.

Samalla logiikalla monen muunkin kristityn kirjoittajan tekstit pitäisi poistaa.

”Siitä seuraisi aikamoiset kirjaroviot. Samantapaista tekstiä on saatavilla vaikka kuinka paljon.”

172

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä Päivi 🤓

      • Anonyymi

        Pitääkö Räsänen tuomita siitä, että Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi? Onko oikeuslaitos sekopää, joka kuvittelee Päivi Räsäsen olevan Jumala?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin nuo väitteesi liittyvät 🤔❓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö Räsänen tuomita siitä, että Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi? Onko oikeuslaitos sekopää, joka kuvittelee Päivi Räsäsen olevan Jumala?

        Myös katolisen kirkon piirissä katsotaan että luonnolinen avioyhteys on vain miehen ja naisen välillä - ei kahden miehen välillä.

        Katolinen kirkko ei vihi papeiksi julki-homoja
        '

    • Anonyymi

      Kaksi vuotta linnaa.

    • Hehheh :)

      Päivi siellä äärikristilisessä lehdessä jakaa itse tuomion ja syyttää syytömiä kristittyjä.

      Minkä takia Päivin mahdollisista rikoksista pitäisi antaa tuomio joillekin muille kristityille?

      • Hetkinen, siis mitä Räsänen tuomitsee 🤔❓
        Ja mikä rangaistus ja kenelle ❓

      • Tiedätkö, sinä olet hyvä tunnistamaan oikeat uskovaiset😃

      • Anonyymi

        Tässä keskustelussa ei ole mainittu mitään äärikristillistä lehteä. Pitäisihän sinun se äärimytomaanina tietää. Tosin, tuo reaktiosi on täysin tuon äärimytomaniasi mukaista.

      • Anonyymi

        Sehän on täysin luonnotonta avio yhteys kahden samaa sukupuolta oleva välillä.
        Ihmiset ovat syntisiä kaikki tyyni ja vain voideltu Messias Kristus siitä voi vapauttaa

    • Anonyymi

      Päivi linnaan, niin loppuu mussutus!

    • "Räsänen ei pidä mahdollista sakkotuomiota katastrofina."

      Jo nyt joissakin maissa peritään kristityiltä omaa heille tarkoitettua veroa.

      • Anonyymi

        Muslimaissa kerätään pakkoryöstö lisäveroa kristityiltä.Ja jos ei ole varaa maksaa niun joutuu murhatuksi tai vankilaan islamvaltion vainonkohteena.

      • Anonyymi

        Niin peritään Suomessakin, sen nimi on kirkollisvero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin peritään Suomessakin, sen nimi on kirkollisvero.

        Ja oikeassa uskossa olevilta peritään kymmenykset. Sen lisäksi tietenkin vapaaehtoiset lahjat Herralle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin peritään Suomessakin, sen nimi on kirkollisvero.

        "Kirkollisvero Suomessa on Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kunnallisveroa maksavien jäsenten maksama vero. Kirkollisvero ei koske edellä mainittuihin kirkkoihin kuulumattomia. "

    • Tsemppiä päiville.

      • Anonyymi

        Oletko muistanut tsempata kaikkia muitakin jotka ovat vastaajina oikeudessa?

    • Anonyymi

      Vainolla on monenlaisia kasvonaamioita.

      Valtakunnansyyttäjä tulee asettaa esitutkittavaksi uskonvapauteen kohdistuvasta vainosta?

      • Valtakunnansyyttäjä edustaa esivaltaa, joka ei turhaan miekkaa kanna.

        Nytkö kristityn ei tarvitse enää lainkaan kunnioittaa esivaltaa, vaan sitä voi suorastaan herjata?

        Nykysuomalainen esivalta on käsittääkseni tuhannesti lähempänä kristinuskon ihanteita kuin Jeesuksen tarkoittama raaka Rooman valta vuonna 30 oli millään mittarilla.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Valtakunnansyyttäjä edustaa esivaltaa, joka ei turhaan miekkaa kanna.

        Nytkö kristityn ei tarvitse enää lainkaan kunnioittaa esivaltaa, vaan sitä voi suorastaan herjata?

        Nykysuomalainen esivalta on käsittääkseni tuhannesti lähempänä kristinuskon ihanteita kuin Jeesuksen tarkoittama raaka Rooman valta vuonna 30 oli millään mittarilla.

        "Valtakunnansyyttäjä edustaa esivaltaa, joka ei turhaan miekkaa kanna."

        Siis tämä on Jumalan ilmoittama asia!!

        Sinänsä hyvä että tuot esiin Jumalan tahtoa.

        Ja toiseksi tämä Sana pysyy voimassa vain jos tuo esivalta ei asetu vihamieliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jos Suomen esivalta alkaa olla vihamielinen Jumalan Sanalle ja tahdolle, niin Suomen esivalta menettää mandaattinsa Jumalan silmissä.

        Jumala on kymmeniä kertoja antanut demonstraatioita miten Hän kohtelee esivaltaa joka asettuu Häntä vastaan!!

        Vanha Testamentti tuo tämän esiin dramaattisesti monta kertaa ja profeetat ja Ilmestyskirja tuo esiin miten Jumala kohtelee esivaltoja jotka tulevat asettumaan Häntä vastaan. Amen

        >Ja toiseksi tämä Sana pysyy voimassa vain jos tuo esivalta ei asetu vihamieliseen suhteeseen Jumalan kanssa.

        Kuten totesin, Rooman raaka esivalta jos mikä oli paljon kauempana Jeesuksen opetuksista kuin tämä suomalainen. Tästä et kuule millään hellarikieroilulla irti pääse.😏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valtakunnansyyttäjä edustaa esivaltaa, joka ei turhaan miekkaa kanna."

        Siis tämä on Jumalan ilmoittama asia!!

        Sinänsä hyvä että tuot esiin Jumalan tahtoa.

        Ja toiseksi tämä Sana pysyy voimassa vain jos tuo esivalta ei asetu vihamieliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jos Suomen esivalta alkaa olla vihamielinen Jumalan Sanalle ja tahdolle, niin Suomen esivalta menettää mandaattinsa Jumalan silmissä.

        Jumala on kymmeniä kertoja antanut demonstraatioita miten Hän kohtelee esivaltaa joka asettuu Häntä vastaan!!

        Vanha Testamentti tuo tämän esiin dramaattisesti monta kertaa ja profeetat ja Ilmestyskirja tuo esiin miten Jumala kohtelee esivaltoja jotka tulevat asettumaan Häntä vastaan. Amen

        Sinullako hakkaava ja valtaansa alle PAKOTTAVA Jumala, tykkäätkö kun sinun on pakko tai käy kalpaten siksihän sinun on pakko olla pakkovallan alla, sekö on mieleesi, vai onko Jumalakuvasi sellainen kuin tahdot Jumalan olevan, sinä tahdot pakkoa , onko se kivaa ja hyvä elämä?

        Sinä maalaat hirmuvaltiaan kuvaa jossa ei ole kuin pakkoa tai saa kyllä tuta jos ei alistu. pidätkö sellaisesta, miksi - mikä saa sinut ihailemaan sellaista, kerro!

    • Anonyymi

      Matt.10:19-20 Mutta kun he vievät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen. Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä. Mark.13:11 Kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki. Luuk.12:11-12

    • Anonyymi

      Päivi joutuu nyt vastaamaan teoistaan suomen oikeuslaitokselle ja hyvä niin sillä rikollisuutta emme saa maassamme loppumaan ennen kuin nämä vihanlietsojat laitetaan ruotuun

      Kuinka paljon täälläkin palstoilla alettaisiin laittamaan viha siteerauksia mm..hitlerin taisteluni kirjasta tms. raamatun ohella jos päivin kaltaisia olisi enemmän

      Toivotaan että päivi saisi rangaistuksen ja sitten oppisi elämään muita arvostaen

      • Anonyymi

        Kerro vihdoinkin ketä Päivi ei arvosta ja miten sen on ilmaissut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro vihdoinkin ketä Päivi ei arvosta ja miten sen on ilmaissut.

        Parinsadan tuhannen homon luonnon saneleman elämäntavan hän julistaa häpeäksi. Näin hän ilmaisee, keitä ei arvosta. Mitenhän sen arvostamisen puutteen voisi paljonkaan selvemmin sanoa?

        Comprendo? No... 😒

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Parinsadan tuhannen homon luonnon saneleman elämäntavan hän julistaa häpeäksi. Näin hän ilmaisee, keitä ei arvosta. Mitenhän sen arvostamisen puutteen voisi paljonkaan selvemmin sanoa?

        Comprendo? No... 😒

        "Parinsadan tuhannen homon luonnon saneleman elämäntavan hän julistaa häpeäksi. "

        Älä valehtele!

        Päivi ei loukkaa homoseksuaalien elämäntapaa, mutta tuo kylläkin esiin, kuten uskovat kautta historian, että seksuaalinen kanssakäyminen samaa sukupuoltaolevien kesken on synti ja häpeä jokaisen ihmisen, heteron, bi-ihminen ja homoseksuaalin, kohdalla eli kaikkien ihmisten kohdalla koko maailmassa. Tästä porukasta on mahdotonta saada vähemmistöä aikaan.

        Sait aikaan virkkeen, joka on täydellisessä ristiriidassa itsensä kanssa. Tekisi mieli melkein onnitella. 😄

        Ei tarvi onnitella mutta sen sijaan toivomuksestani panen uudestaan tuon virkkeen, sillä se sisältää jotain olennaista mikä mahdollisessa tulevassa oikeudenkäynnissä sitten otetaan esiin ...

        "Päivi ei loukkaa homoseksuaalien elämäntapaa, mutta tuo kylläkin esiin, kuten uskovat kautta historian, että seksuaalinen kanssakäyminen samaa sukupuoltaolevien kesken on synti ja häpeä jokaisen ihmisen, heteron, bi-ihminen ja homoseksuaalin, kohdalla eli kaikkien ihmisten kohdalla koko maailmassa. Tästä porukasta on mahdotonta saada vähemmistöä aikaan."

        Mitä se on?

        1) Päivi ei loukkaa homoseksuaalien elämäntapaa
        2) Päivi tuo historiallisen tosiasian että Jumalan katsoo seksuaalinen kanssakäyminen samaa sukupuoltaolevien kesken on synti ja häpeä
        3) Tämä ei koske pelkästään homoseksuaaleja, vaan Jumala antoi tämän varoituksen Sanan kaikille ihmisille, myös heteroille
        4)Tämä Jumalan varoitus koskee siis koko ihmiskuntaa
        5) Koko ihmiskunta ei muodosta vähemmistöä

        Täytyy myös ottaa huomioon setalaisten usein esiintuoman asian, että jokaisen ihmisen sisällä asuu pieni homoseksuaali ( jos ymmärrät mitä tarkoitan :) )
        Täytyy myös huomioida, että Pride-marssiin osallistui kaikenlaisia ihmisiä, ei pelkästään homoseksuaaleja.

        >1) Päivi ei loukkaa homoseksuaalien elämäntapaa

        Hän tekeekin enemmän: loukkaa heidän koko ihmisyyttään, jonka keskeinen osa homoseksuaalisuus on.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >1) Päivi ei loukkaa homoseksuaalien elämäntapaa

        Hän tekeekin enemmän: loukkaa heidän koko ihmisyyttään, jonka keskeinen osa homoseksuaalisuus on.

        Rauhoitus taas! Kierrokset on taas punaisella :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rauhoitus taas! Kierrokset on taas punaisella :)

        Toinen meistä on täysin rauhallinen, etkä se ole ilmeisesti sinä. 😄

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Toinen meistä on täysin rauhallinen, etkä se ole ilmeisesti sinä. 😄

        Turhaan kiukuttelet! Jos olet ottanut alkoholia niin ei siinä tilassa nyt kannata kirjoitella sitten millään :)) *ystävän neuvo*

      • Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan kiukuttelet! Jos olet ottanut alkoholia niin ei siinä tilassa nyt kannata kirjoitella sitten millään :)) *ystävän neuvo*

        Kiitos vaan, mutta et Luojan kiitos ole ystäväni (oletkohan oikeasti kenenkään?) enkä minä ole ottanut alkoholia juuri tällä hetkellä noin viikkoon joten tuskin enää suurestikaan vaikuttaa. Huomenna on kyllä luvassa punaviiniä sisäfileen, uuniperunoitten ja vihannesten kanssa. 😋

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Parinsadan tuhannen homon luonnon saneleman elämäntavan hän julistaa häpeäksi. "

        Älä valehtele!

        Päivi ei loukkaa homoseksuaalien elämäntapaa, mutta tuo kylläkin esiin, kuten uskovat kautta historian, että seksuaalinen kanssakäyminen samaa sukupuoltaolevien kesken on synti ja häpeä jokaisen ihmisen, heteron, bi-ihminen ja homoseksuaalin, kohdalla eli kaikkien ihmisten kohdalla koko maailmassa. Tästä porukasta on mahdotonta saada vähemmistöä aikaan.

        Jos sinun ja kaltaistesi elämäntapa on jonkun mielestä synti ja häpeä, niin voisiko se sinua, sinua, sinua ja teitä loukkamatta joku kirjoittasi blogiinsa tai minne lie sellaista. no totta mooses loukkaisi, vai?

        Ja päälle tietenkin todettais silmät ymmyrkäisinä että emmehän me suinkaan halua loukata sinua ja ryhmääsi, mutta me vain nyt sanomme niin mutta eihän me niin ajatella mutta kun se kirja..siis me vain matkimme(lainaamme) kirjaamme tämän toteamalla tms.
        mitä pitäisit?

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Parinsadan tuhannen homon luonnon saneleman elämäntavan hän julistaa häpeäksi. Näin hän ilmaisee, keitä ei arvosta. Mitenhän sen arvostamisen puutteen voisi paljonkaan selvemmin sanoa?

        Comprendo? No... 😒

        Lue mitä raamattu sanoo homoudesta, Sitäkö vastaan suomen oikeuslaitos käy, vaikka on valtionkirkko joka onhyväksynt raamatun

    • Anonyymi

      Kerro vihdoinkin ketä Päivi ei arvosta ja miten sen on ilmaissut.

      Ensinnäkin päivi on halveksinut suomen lakia ja siten jokaista suomalaista sanomalla että muinaisten uskontojen kirjat voisivat yhteiskunnassamme olla lakiemme yläpuolella

      Samaten päivi on muinaisen uskonnollisen kirjan oppeja siteerannut julkisuudessa jotka opit ovat vihapuhetta ihmisryhmää vastaan eikä päivi ole sanoutunut irti tästä vihapuheesta vaan jatkanut sitä vihan kiihkoissaan

      Näin ollen Päivi niin kuin muutkin kaltaisensa ovat rikollisia ja heidät pitää tuomita SUOMEN LAIN säädösten mukaan samoin kuin on jo muitakin tuomittu erilaisista vihapuheista ihmisryhmiä vastaan

      • Anonyymi

        Voitko laittaa ihan lainaukset noista Päivin omista sanoista? Sinun vihaa tuhkusi valheitasi on todella ikävä lukea.

      • Anonyymi

        Viharikos taisi nyt täyttyä. Valehtelua Päivistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viharikos taisi nyt täyttyä. Valehtelua Päivistä.

        Julkkistyrkyt joutuvat kestämään paljon enemmän henkistä kuormaa kuin me tavikset ennen kuin mikään rikosnimike täyttyy.

    • Anonyymi

      Missä on vihapuheen määrittely j a kuka sen on tehnyt ja milloin?

      • Anonyymi

        Vihapuhetta on kaikki se, mistä homot tai mamut ei tykkää.

    • Anonyymi

      Vähän on huvittavaa kun presidenttikin puhuu vihapuheesta kuin reikäleivästä vaikka koko käsite on täysin mileivaltaisten tahojen ja tarpeiden tyydyttäjä ilman mitään laitoja ja kattoa.

      • Anonyymi

        se on nyt trendisana jota populistit toistavat.

      • Odotahan toveri vaan, kunhan hallitus saa määriteltyä sen nykyistä tarkemmin lakiin niin se on sitten siinä. Hallituksella on tässä selvästi kansan enemmistön tuki takanaan. Vain osa persuista "tarvitsee" oikeutta halventaa toisten ihmisarvoa – hyvä jos puolet edes heistä.

    • Anonyymi

      Katsotaan ehkäpä tällaisen tapauksen jälkeen täälläkin vihapuheet pakostakin laantuvat esimerkiksi jos joku kirjoittaa että uskonnottomat ja muun uskoiset jne...ovat saatanasta ja joutuvat lahkolaisten helvettiin missä heitä kidutetaan ja poltetaan .

      Jos joku siis kirjoittaa noin ja vielä pitää asiaa oikeutettuna tämä syyllistyy vihapuheeseen ihmisryhmiä vastaan j a haluaisin nähdä ennakkotapauksen tällaiseenkin vihan lietsontaan

      Päivi nyt on ennakko tapaus ainakin omissa jutuissaan

      • Anonyymi

        Taidat hyvinkin uskoa siihen stanaasi kun noin kovasti olet huolissasi!

        mihinkä arvelet sen ässäsi aikanaan joutuvan, oletko tutkinut asiaa?

    • Anonyymi

      Voitko laittaa ihan lainaukset noista Päivin omista sanoista? Sinun vihaa tuhkusi valheitasi on todella ikävä lukea.

      Ovat poliisilla tutkittavana kuulustelupäiväkirjat tulevat kyllä aikanaan meidän kaikkien tietoisuuteen malttia nyt uskovaiseni vai aiotko alkaa painostamaan julkista oikeuslaitostakin asiasta

      • Anonyymi

        Päivin sanat ovat täysin julkisia.

    • Anonyymi

      Suomessa pitää noudattaa maan lakeja, ei jotain juutalaisten vanhoja tappokäskyjä. Suomen laissa ei ole kostoa lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Suomessa edes lapsia ei rankaista vanhempien rikoksista, saati lasenlapsien lapsia.

      • Anonyymi

        Olis sinunkin siinä helpompaa kirjoittaa jos jotain tajuaisit kolmansista polvista ja vastaavaista tappokäskyistä, mitä oikein meinaat kun haluat koko mialmalle kertoa tietämättömyytsi !?

        Tietämättömyyteni on lainaus Raamatusta. Oletko kuullut sen nimisestä kirjasta? Näköjään et, lue joskus.

        Lainaus jonka konteksistä et ymmärrä yhtään mitään, vai ymmärrätkö?

    • Anonyymi

      Suomen laissa ei ole tappokäskyjä eikä kostoja jälkipolville se riittää meille suomalaisille

      • Anonyymi

        Päiviä vastaan asiallisesti ottaen on mahdotonta muodostaa syytettä tai tuomiota, koska hän esitti vain kysymyksen kirkon johdolle. Samalla Päivi liitti mukaan Jumalan ilmoittaman asian, mikä taasen on ilmoitettu kaikelle kansalle eikä yhdellekään vähemmistölle. Samaa sukupuoltaolevien seksinharjoitus on kielletty kaikilta ihmisiltä, ei pelkästään homoseksuaaleilta. Jumalan kiellot tehdä syntiä kohdistuu itseasiassa kaikille maailman ihmisille.

        Toinen asia on että politisoidaanko oikeuslaitos eli rikotaanko vallan kolmijako, niin totalitaarisissa maissahan näin menetellään ja nyt myös tullaan näkemään haluaako oikeuslaitos, että Suomi ei enää olekaan oikeuslaitos.

        Tässä siis katsotaan samaan aikaan kahta eri asiaa. Tuomitseeko oikeuslaitos myös itsensä rikkomalla vallan kolmijako periaatteen?

      • Anonyymi

        Teille muutamille se riittää kun ette viitsi sen vertaa asiaan perehtyä että tajuaisitte jotain noista kuvittelemistanne käskyistä.

        mutta ei, käsi koukistu muuhun kuin kaljaprkin hakuun jääkaapista, se riittää muutamille suomalaiselle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päiviä vastaan asiallisesti ottaen on mahdotonta muodostaa syytettä tai tuomiota, koska hän esitti vain kysymyksen kirkon johdolle. Samalla Päivi liitti mukaan Jumalan ilmoittaman asian, mikä taasen on ilmoitettu kaikelle kansalle eikä yhdellekään vähemmistölle. Samaa sukupuoltaolevien seksinharjoitus on kielletty kaikilta ihmisiltä, ei pelkästään homoseksuaaleilta. Jumalan kiellot tehdä syntiä kohdistuu itseasiassa kaikille maailman ihmisille.

        Toinen asia on että politisoidaanko oikeuslaitos eli rikotaanko vallan kolmijako, niin totalitaarisissa maissahan näin menetellään ja nyt myös tullaan näkemään haluaako oikeuslaitos, että Suomi ei enää olekaan oikeuslaitos.

        Tässä siis katsotaan samaan aikaan kahta eri asiaa. Tuomitseeko oikeuslaitos myös itsensä rikkomalla vallan kolmijako periaatteen?

        Niin kauan kuin sitä jumalaasi ei voi mitenkään kuulustella eikä edes haastatella, voisit lopettaa kyseisen otuksen sotkemisen maalliseen lainkäyttöön.

        Vitsi vitsi, et sä Korkkiruuvi mitään lopeta. 😄

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Niin kauan kuin sitä jumalaasi ei voi mitenkään kuulustella eikä edes haastatella, voisit lopettaa kyseisen otuksen sotkemisen maalliseen lainkäyttöön.

        Vitsi vitsi, et sä Korkkiruuvi mitään lopeta. 😄

        "Niin kauan kuin sitä jumalaasi ei voi mitenkään kuulustella eikä edes haastatella, voisit lopettaa kyseisen otuksen sotkemisen maalliseen lainkäyttöön."

        Ei silloin kun kyseessä on kristinuskon sisäinen asia. Maallinen oikeuslaitos ei voi tähän puuttua muuta kuin rikkomalla oikeusvaltioperiaatteen. Jumala Sana kuuluu uskoville ja Jumalalle. Ketään ihmistä ei voida syyttää mitä Jumala on Sanassaan ilmituonut kaikelle kansalle.

        Kiihotus kansanryhmä vastaan on kyllä ihan maallinen lainkohta, ja rikkomukset sitä vastaan tutkitaan maallisista lähtökohdista. Homoseksuaaleista puhuminen julkisesti ei ole kirkon sisäinen asia millään tavalla.

        Jos meillä olisi natsiporukka joka omilla sivuillaan huutaa kuolemaa juutalaisille koska heidän jumalhahmonsakin niin huusi, pitäisikö tuo tosiaan jättää natsien sisäiseksi asiaksi?

        "Kiihotus kansanryhmä vastaan on kyllä ihan maallinen lainkohta, ja rikkomukset sitä vastaan tutkitaan maallisista lähtökohdista. Homoseksuaaleista puhuminen julkisesti ei ole kirkon sisäinen asia millään tavalla."

        Olet oikeassa tuosta!

        Päivi ei kuitenkaan ole edes puhunut kysymyksessään homoista yhtään mitään! Ja Jumalakin kohdisti Sanansa Roomalaiskirjeessä koko ihmiskunnalle eikä koko ihmiskunta ole mikään vähemmistö.

        Ei nyt edelleenkään sotketa sitä jumalaasi maalliseen oikeuteen. Kyllä se homoseksuaalisuuden häpeäksi kutsuminen nyt vain homoja (ja biseksuaaleja) koskee, sillä heteroiden homostelu on nyky-Suomessa ihan marginaalinen ilmiö.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ei nyt edelleenkään sotketa sitä jumalaasi maalliseen oikeuteen. Kyllä se homoseksuaalisuuden häpeäksi kutsuminen nyt vain homoja (ja biseksuaaleja) koskee, sillä heteroiden homostelu on nyky-Suomessa ihan marginaalinen ilmiö.

        Seksiaktin samaa sukupuoltaolevien kesken synnillisyys koskee kaikkia ihmisiä, ei pelkästään homoseksuaaleja. Jumalan Sana kohdistuu kaikelle kansalle, ei millekään vähemmistölle. Amen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seksiaktin samaa sukupuoltaolevien kesken synnillisyys koskee kaikkia ihmisiä, ei pelkästään homoseksuaaleja. Jumalan Sana kohdistuu kaikelle kansalle, ei millekään vähemmistölle. Amen

        Juutalaisten säännöt on eri asia kuin Suomen lait. Täällä ei noudateta jonkun aasialaisen heimon tapoja. Miksei sitten Allahin "antamia" määräyksiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seksiaktin samaa sukupuoltaolevien kesken synnillisyys koskee kaikkia ihmisiä, ei pelkästään homoseksuaaleja. Jumalan Sana kohdistuu kaikelle kansalle, ei millekään vähemmistölle. Amen

        Onpa epätoivoista länkytystä. 😁

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Onpa epätoivoista länkytystä. 😁

        On tai ei mutta kuitenkin osa sitä Jumalan tahtoa mihin Päivi viittasi!

    • Anonyymi

      Samalla Päivi liitti mukaan Jumalan ilmoittaman asian, mikä taasen on ilmoitettu kaikelle kansalle eikä yhdellekään vähemmistölle. Samaa sukupuoltaolevien seksinharjoitus on kielletty kaikilta ihmisiltä, ei pelkästään homoseksuaaleilta. Jumalan kiellot tehdä syntiä kohdistuu itseasiassa kaikille maailman ihmisille.

      En minäkään voi ilmoittaa että juutalaiset on hirtettävä jos vaikka uskoisin lutheria vaikka kuinka inttäsin että tämä tiedotus on kaikelle kansalle sekä niille jotka aikovat juutalaisiksi

      Ja tuo jumal hömppä on aivan turhaa koska siinä syyllistetään ensinnäkin kaikki jumalat ja toisekseen tuollainen jumal ilmoitus olisi voinut juudeassa sopiakin 2000v sitten nyky suomessa sinun jumalasi on suurimmalle osalle ihmisistä olematon taruolento

      Lähtökohta on että suomen lakia on rikottu vihapuheella käytetään sen tueksi hitlerin "taisteluni"teosta tai mitä muuta samanlaista vihakirjaa vaan

      Millään muulla ei ole merkitystä kuin suomen lainsäädännöillä

      • Anonyymi

        Päivi ei ole sanonut, että homot on hirtettävä. Päivi kysyi Luomalta miten hän voi ohiittaa sen mitä Raamattu sanoo homouden harjoittajista.
        Se ei ole vihapuhetta eikä kiihotusta ketään vastaan.

      • Anonyymi

        Entä monikultturisuus?

    • Anonyymi

      Eiköhän asia tutkita ja sitten hutkita

      Valtakunnansyyttäjän mukaan on syytä epäillä, että Räsänen on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan halventamalla homoseksuaaleja heidän ihmisarvoaan loukkaavalla tavalla.

      • Anonyymi

        Räsänen si voi sille mitään, että Jumalan sana sanoo homouden harjoittamisen häpeälliseksi ja synniksi. Ja kysyy, miksi kirkko lähtee tukemaan tuollaisella ylpeilyä.

        Ihan sama mitä jossain juutalaisten juttukirjassa kerrotaan. Ne jutut eivät koske suomalaisia. Meillä on omat lakimme ja niitä noudatetaan täällä. Saa muuttaa Lähi-Itään jos siellä arabien sakissa on parempaa.

        Jumalan laki ei katso uskontokuntia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Räsänen si voi sille mitään, että Jumalan sana sanoo homouden harjoittamisen häpeälliseksi ja synniksi. Ja kysyy, miksi kirkko lähtee tukemaan tuollaisella ylpeilyä.

        >Räsänen si voi sille mitään, että Jumalan sana sanoo homouden harjoittamisen häpeälliseksi ja synniksi.

        Tästähän ei ole kysymys lainkaan, vaan siitä, että Päkällä on täysi valta siihen, mitä hän julkisesti sanoo, kuten kaikilla muillakin ihmisillä. Ja täysi vastuu sanomastaan, kuten muillakin ihmisillä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Räsänen si voi sille mitään, että Jumalan sana sanoo homouden harjoittamisen häpeälliseksi ja synniksi.

        Tästähän ei ole kysymys lainkaan, vaan siitä, että Päkällä on täysi valta siihen, mitä hän julkisesti sanoo, kuten kaikilla muillakin ihmisillä. Ja täysi vastuu sanomastaan, kuten muillakin ihmisillä.

        Päivi ei ole vastuussa silloin jos tuo esiin Jumalan Sanaa kaikelle kansalle. Täytyy tiedostaa, että Roomalaiskirjeen jakeet Jumala on suunnannut kaikille ihmisille, heteroille, bi-ihmisille ja homoseksuaaleille eli koko maailman ihmisille. Mitään vähemmistöä tästä ryhmästä ei saa kuin Natsien tai Stalinin oikeusasteet. Suomen oikeuslaitoksen ei tule liittyä tähän porukkaan!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan laki ei katso uskontokuntia.

        Allah on suuri ja Muhammed hänen profeettansa. Sitä pitää jokaisen ihmisen noudattaa. Muut kymmenet Jumalat pitää ottaa huomioon samalla lailla.

    • Anonyymi

      Räsänen si voi sille mitään, että Jumalan sana sanoo homouden harjoittamisen häpeälliseksi ja synniksi.

      En minäkään voi sille mitään että lutherin mielestä juutalaiset tulisi hirttää?

      Ero on vain siinä että päivi siteeraa jotakin viha kirjaa ja sanoo seisovansa sen takan minä en sitä tee

      Päivi on vielä julkisuuden henkilö jolloin pitäisi hyvin tarkkaan miettiä miten toimia suomen lain puitteissa ettei kohdista vihakirjoituksiaan ihmisryhmiin

      • Anonyymi

        Sama Jumalan sana käskee tappamaan sapattina työtä tekevät. Ai niin, pitihän ne homotkin Päivin lainauksen mukaan tappaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama Jumalan sana käskee tappamaan sapattina työtä tekevät. Ai niin, pitihän ne homotkin Päivin lainauksen mukaan tappaa.

        Sinun pitää jatkaa lukemista eteenpäin. Se kielto on kumottu jo tuhansia vuosia sitten.

        Jeesus antoi uuden käskyn uuden liiton uskoville eli Rakastakaa ...

        Mitä pahaa muuten näet rakkaudessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitää jatkaa lukemista eteenpäin. Se kielto on kumottu jo tuhansia vuosia sitten.

        Onko tämä kumous Raamatussa? Mikä kohta, haluaisin lukea tekstin alkuperäisenä.

    • Anonyymi

      Eikös päiviä epäillä useammastakin saman tyylisestä rikoksesta

      • Anonyymi

        Mutta missä on ne näytöt?

    • >Samantapaista tekstiä on saatavilla vaikka kuinka paljon.

      Ehkä, mutta monenko tuottaja on niin merkittävässä ja seuratussa yhteiskunnallisessa asemassa kuin Päkä? Ei yhdenkään.

      • Anonyymi

        ">Samantapaista tekstiä on saatavilla vaikka kuinka paljon."

        Tämä myös avaa uskoville tilaisuuden tuoda esiin myös homoseksuaaleille suunnattua Totuuden Sanaa. Amen

    • Anonyymi

      Mutta missä on ne näytöt?

      Poliisin esitutkinta pöytäkirjoissa emme voi kuin odottaa ...malttia

      • Anonyymi

        Ei kai Päiviä syytetä niissä esittämistään puheista?

    • Anonyymi

      Jos suloisesta vauvasta tulee pahankurinen kakara, on se selvä merkki uudestisyntymisen epäonnistumisesta. Ei uskovainen voi niin käyttäytyä. Rahat voi vaatia takaisin papeilta.

    • Tässä olisi hyvä repliikki Päivi R.:lle käräjätupaan:

      "Tässä seison enkä muuta voi!"

      Kukahan lie sanonut.

      • Anonyymi

        Päivi ei pelkää eikä muuta puheitaan. Siinä on todellinen uskovainen, vähän kuin Jeesus aikanaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päivi ei pelkää eikä muuta puheitaan. Siinä on todellinen uskovainen, vähän kuin Jeesus aikanaan.

        Sanktiot vain oli Rooman verisessä komennossa vähän toiset. 2000 vuoden takaisessa Palestiinassa Päkä olisi ollut erittäin hiljainen tytteli. 😉

        Miten muuten Jeesus oli uskovainen? Hänhän oli Jumala _itse_, vai onko tähän opinkappaleeseen tullut nyt jokin muutos?

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Sanktiot vain oli Rooman verisessä komennossa vähän toiset. 2000 vuoden takaisessa Palestiinassa Päkä olisi ollut erittäin hiljainen tytteli. 😉

        Miten muuten Jeesus oli uskovainen? Hänhän oli Jumala _itse_, vai onko tähän opinkappaleeseen tullut nyt jokin muutos?

        "Miten muuten Jeesus oli uskovainen?"

        Jeesus ihmisenä ollessaan uskoi Isään Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Miten muuten Jeesus oli uskovainen?"

        Jeesus ihmisenä ollessaan uskoi Isään Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan.

        Jonka yksi olemus hän itse oli. Uskoi siis itseensä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jonka yksi olemus hän itse oli. Uskoi siis itseensä.

        Ihmisenä ollessaan Jeesus oli ihminen!

        1. Tim. 2:5

        Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisenä ollessaan Jeesus oli ihminen!

        1. Tim. 2:5

        Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        Tästä olemme siis tasan samaa mieltä, että Jeesus oli ihmisenä ollessaan ihminen. Eikä koskaan mitään sen enempää.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tästä olemme siis tasan samaa mieltä, että Jeesus oli ihmisenä ollessaan ihminen. Eikä koskaan mitään sen enempää.

        Eikös ole kivaa kun olemme näin yksimielisiä? Käsi kädessä kuin kaksi marjaa :)

    • Anonyymi

      Uskoville tämä oikeudenkäynti avaa valtavat näköalat evankelioinneille koska meillä on silloin lupa vastata esitettyihin haastamisiin. Olkaamme siis ahkeria Jeesuksen nimessä. Amen

    • Anonyymi

      Tässä Päivi Räsäsen mahdollisessa oikeudenkäynnissä ratkaistaan Suomen kohtalo ainakin kahden eri momentin kohdalla.

      1) Jatkaako Suomi oikeusvaltiona, onko vallan kolmijako jatkossa voimassa. Jos oikeuslaitos ja osittain myös poliisi politisoituu ajamaan Natsi- ja Neukkutyyliin yhtä poliittista agendaa niin nämä molemmat rikkoutuvat.

      2) Asettuuko Suomen oikeuslaitos ja siis myös Suomi vihamieliseen suhteeseen Jumalan Sanan ja tahdon kanssa?

      • >2) Asettuuko Suomen oikeuslaitos ja siis myös Suomi vihamieliseen suhteeseen Jumalan Sanan ja tahdon kanssa?

        Meillä on perustuslaki, joka sanoo että jokaisen ihmisarvo on loukkaamaton. Jos sinä ja jumalasi olette toista mieltä, sen ikävämpi sitten teille molemmille.

        Miten hukkaan kallis koulutus sinussa menikään...

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >2) Asettuuko Suomen oikeuslaitos ja siis myös Suomi vihamieliseen suhteeseen Jumalan Sanan ja tahdon kanssa?

        ">2) Asettuuko Suomen oikeuslaitos ja siis myös Suomi vihamieliseen suhteeseen Jumalan Sanan ja tahdon kanssa?

        Meillä on perustuslaki, joka sanoo että jokaisen ihmisarvo on loukkaamaton. Jos sinä ja jumalasi olette toista mieltä, sen ikävämpi sitten teille molemmille."

        Tosi hyvä kohta perustuslaissa, eikö totta :)

        Et taidakaan tietää, että Jumala on tuon loukkaamattoman ihmisarvon määritellyt ja kopioitu sitten omalla tavalla perustuslakiin?

        Kohta on tosi hyvä, ja siihen perustuu myös laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

        Edelleenkään tähän ei kannata sotkea otuksia joita kukaan ei voi havaita, sillä oikeuskaan ei tule niin tekemään.

      • Anonyymi

        Jos Päivi tuomitaan, Suomen on tuomittava omat juurensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Päivi tuomitaan, Suomen on tuomittava omat juurensa.

        Kyllä Päde on ehtottomasti tuamittava vaikka noitana.ps.Roviot ry.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >2) Asettuuko Suomen oikeuslaitos ja siis myös Suomi vihamieliseen suhteeseen Jumalan Sanan ja tahdon kanssa?

        Meillä on perustuslaki, joka sanoo että jokaisen ihmisarvo on loukkaamaton. Jos sinä ja jumalasi olette toista mieltä, sen ikävämpi sitten teille molemmille.

        Miten hukkaan kallis koulutus sinussa menikään...

        Pitääkö Päivin vannoa sitten käräjillä käsi Raamatulla vai miten?

    • Anonyymi

      Huutakaa mitä huudatte tää on taas tätä ihanaa teatteria jota vihervasemmisto luulee hallitsevansa.Lähärin kirkosta jo pari vuatta sitten kun tuli nää piispat ja papit huutelemaan mitä mun pitäis teherä vastoin omia neuvojaan.K yllä nuo uskonjohtajat sitten hokaavat kun kassa on tyhjä ja "rippikouluja" ei ole enää ole eikä kirkollisveronmaksajia.

    • Anonyymi

      Jos Päivi tuomitaan, Suomen on tuomittava omat juurensa.

      Kristinuskon juuret
      Ainakin siihen saakka kun kristinsuko jalkapuineen tuotiin tänne

      Suomen omia juuria ei tarvitse tuomita

      • Anonyymi

        Suomen ja kristinuskon juuret eivät ole samat vaikka toki risteävät. Siksi kait meillä nykyään ihaan maallinen lainsäädäntö. Eli veikalla vedän ei Räsänen noista linnaa saa mutta jonku pienen sanktion ihan vaan muistutuksena, ettei Räsänenkään mikään Jeesus ole .

    • Anonyymi

      No Räsänen voi olla valmis, hyvä niin, koska Raamatulla ei siellä ole mitään painoarvoa.

      • Anonyymi

        Mutta Setalla on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Setalla on?

        Ei Setallakaan kuten ei myöskään KD.llä

        Siitähän se on niin hienoa elää suomessa. Laki on sama kaikille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Setallakaan kuten ei myöskään KD.llä

        Siitähän se on niin hienoa elää suomessa. Laki on sama kaikille.

        Jännä nähdä miten tuomitaan ”rikoksesta” jota ei ole edes määritelty laissa 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        No tavallaan todistustaakkahan on Räsäsellä, eli hänen pitäisi toimittaa alkuperäiset Raamatun jakeet (todistettavasti) sekä myöskin valtakirjat siitä, että hän saa niitä lainata. Viimeisenä vielä se, että oikeusistuimmen pitäisi kumota maallisetlait ja alkaa noudattamaan Räsäsen tuomio Mooseksen kirjoja.

        Veikkaan siis , että pataan tulee. No ei Räsänen linnaan joudu. Lainsäädäntö kun on pelkästään armollinen noinkin vanhalle naiselle mutta joku sanktio tulee se on varma. Ei voi puhua Jeesuksen tai Raamatun nimeen, elleivät nuo sitten saavu todistamaan.

        Ei Raamatulla ole käyttökieltoa 😃
        Jos Räsänen tuomitaan, niin tulee melkoinen rumba kun kaikki Raamattua koskevat kirjoitukset ja opetukset tutkitaan ja hutkitaan.
        Ne pitää kieltää, koska aina joku jostain loukkaantuu.

        Et taida olla ihan terävimmästä päästä. Raamatulla on sama painoarvo oikeudessa kuin vaikka Täältä ikuisuuteen kirjalla.

        Eikä mitään tarvitse tutkia tai hutkia, koska suomessa on käytössä vain maallinen lainsäädäntö jolla ratkaistaan oikeusistuinten asiat.

        Toki suomessa on uskonnonvapaus mutta se juuri onkin sen juju, että se on kaikilla, niin yksilöillä kuin myös tuomioistuimmilla joten uskonto, uskoi mihin tahansa ei paina siellä yhtään enempää kuin naapurin Jalmarin mielipide.

        Sinun terävyytesi ei edes riitä siihen, että en ole puhunut Raamatun painoarvosta oikeudessa yhtään mitään 😃

      • Anonyymi

        "No Räsänen voi olla valmis, hyvä niin, koska Raamatulla ei siellä ole mitään painoarvoa."

        Kyse on kirkon sisäisestä asiasta eli kristinuskoon liittyvä asia, missä keskipiste on Jumalan Sana.

        Siitähähän Päivi juuri puhuu 🤓 mutta homouden pakkosyöttäjät eivät hyväksy, että kaikille ei heidän keitoksen uppoa.

        Kirkko määrittelee sisäisesti ihan omat arvonsa. Ja vaikka kirkko päätyisi lopputulokseen , että homous onkin kauhistus jne. niin silläkään ei ole mitään virkaa maallisessa tuomioistuimmessa koska siellä pätee vain Suomen Laki, ei siihen ole kirkolla sananvaltaa.

        Koettakaa nyt ihan oikeasti ymmärtää tuollainen asia ja siksi toisekseen vaikka kirkolla olisi valtaa niin miksi menisi puollustelemaan ihmistä jonka takia kymmenet tuhannet on jättäneet kirkon :D

        Melkoisia suuruuden kuvitelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tavallaan todistustaakkahan on Räsäsellä, eli hänen pitäisi toimittaa alkuperäiset Raamatun jakeet (todistettavasti) sekä myöskin valtakirjat siitä, että hän saa niitä lainata. Viimeisenä vielä se, että oikeusistuimmen pitäisi kumota maallisetlait ja alkaa noudattamaan Räsäsen tuomio Mooseksen kirjoja.

        Veikkaan siis , että pataan tulee. No ei Räsänen linnaan joudu. Lainsäädäntö kun on pelkästään armollinen noinkin vanhalle naiselle mutta joku sanktio tulee se on varma. Ei voi puhua Jeesuksen tai Raamatun nimeen, elleivät nuo sitten saavu todistamaan.

        "No tavallaan todistustaakkahan on Räsäsellä, eli hänen pitäisi toimittaa alkuperäiset Raamatun jakeet (todistettavasti) sekä myöskin valtakirjat siitä, että hän saa niitä lainata. "

        Ja kun Räsänen nämä toimittaa niin oikeuden tulee todeta, että Päivi oli vain viestintuoja välittäessään Jumalan antaman viestin koko ihmiskunnalle.

        Raamatun Sanahan ja jakeet on osoitettu koko ihmiskunnalle eli kaikelle kansalle eikä koko ihmiskunta ole mikään vähemmistö.

        Nyt siis ratkaistaan onko Suomen oikeuslaitos jo politisoitunut eli onko Suomi enää oikeuslaitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko määrittelee sisäisesti ihan omat arvonsa. Ja vaikka kirkko päätyisi lopputulokseen , että homous onkin kauhistus jne. niin silläkään ei ole mitään virkaa maallisessa tuomioistuimmessa koska siellä pätee vain Suomen Laki, ei siihen ole kirkolla sananvaltaa.

        Koettakaa nyt ihan oikeasti ymmärtää tuollainen asia ja siksi toisekseen vaikka kirkolla olisi valtaa niin miksi menisi puollustelemaan ihmistä jonka takia kymmenet tuhannet on jättäneet kirkon :D

        Melkoisia suuruuden kuvitelmia.

        "Ja vaikka kirkko päätyisi lopputulokseen , että homous onkin kauhistus jne. niin ..."

        Tässähän ei ole kyse homoudesta, vaan Jumalan ilmoituksesta kaikille ihmisille. että seksinharjoitus samaa sukupuoltaolevien kesken on synti ja häpeä. Tämähän ei koske pelkästään homoseksuaaleja vaan setalaisten mielestä myös heterot ja bi-ihmiset tuntevat kiusausta seksiin samaa sukupuolta kohtaan. Jumalan ilmoitus on kaikille maailman ihmisille eikä kaikki maailman ihmiset ole mikään vähemmistö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No Räsänen voi olla valmis, hyvä niin, koska Raamatulla ei siellä ole mitään painoarvoa."

        Kyse on kirkon sisäisestä asiasta eli kristinuskoon liittyvä asia, missä keskipiste on Jumalan Sana.

        ""No Räsänen voi olla valmis, hyvä niin, koska Raamatulla ei siellä ole mitään painoarvoa."

        Kyse on kirkon sisäisestä asiasta eli kristinuskoon liittyvä asia, missä keskipiste on Jumalan Sana."

        Tässä tosiaan ratkaistaan kumpaa oikeus kuuntelee, vihervasemmistolaista politiikkaa vai kristittyjen pyhänä pitämiä arvoja mistä Jumalan Sana on eräs tärkeimpiä.

        Itse ymmärrän että Suomen oikeuslaitos hylkää vallan kolmijaon tässä tapauksessa ja antaa poliittisen tuomion samaan tyyliin kuin Natsi- ja Neukkuoikeudet aikoinaan. Paineet tähän ainakin ovat valtavat.

        >Tässä tosiaan ratkaistaan kumpaa oikeus kuuntelee, vihervasemmistolaista politiikkaa vai kristittyjen pyhänä pitämiä arvoja mistä Jumalan Sana on eräs tärkeimpiä.

        Höh? Jos oikeus kuuntelee noista kumpaa tahansa, tuomarit on erotettava välittömästi. Oikeuden tulee noudattaa vain lakia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "No Räsänen voi olla valmis, hyvä niin, koska Raamatulla ei siellä ole mitään painoarvoa."

        Kyse on kirkon sisäisestä asiasta eli kristinuskoon liittyvä asia, missä keskipiste on Jumalan Sana.

        Kansanedustajan puheet homouden häpeästä ovat täysin maallinen asia, joka maallisesti myös ratkaistaan.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei Raamatulla ole käyttökieltoa 😃
        Jos Räsänen tuomitaan, niin tulee melkoinen rumba kun kaikki Raamattua koskevat kirjoitukset ja opetukset tutkitaan ja hutkitaan.
        Ne pitää kieltää, koska aina joku jostain loukkaantuu.

        >Jos Räsänen tuomitaan, niin tulee melkoinen rumba kun kaikki Raamattua koskevat kirjoitukset ja opetukset tutkitaan ja hutkitaan.

        Se vasta onkin rumba, kun uskovaiset alkavat ilmoitella omia kirjoituksiaan poliisin tutkittavaksi. Ei muuten tule tapahtumaan. 😃

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Siitähähän Päivi juuri puhuu 🤓 mutta homouden pakkosyöttäjät eivät hyväksy, että kaikille ei heidän keitoksen uppoa.

        Ja hyvä niin.

    • Anonyymi

      Päivi vapautettaisiin syyntakeettomana höppänänä.

      • Anonyymi

        Päivillä on enemmän järkeä ja vastuuta kuin sinun koko suvullasi yhteensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivillä on enemmän järkeä ja vastuuta kuin sinun koko suvullasi yhteensä.

        ”Koululuokallinen lapsia murhataan kohtuun”, kertoo Päivi. Sinä varmaan tiedät, mitä ne koululaiset siellä kohdussa oppii? 🤣🤪🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Koululuokallinen lapsia murhataan kohtuun”, kertoo Päivi. Sinä varmaan tiedät, mitä ne koululaiset siellä kohdussa oppii? 🤣🤪🤣

        Aivan, se määrä lapsia murhataan äitiensä kohtuihin nykyään muutamassa minutissa.
        42, 3 miljoonaa vuodessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, se määrä lapsia murhataan äitiensä kohtuihin nykyään muutamassa minutissa.
        42, 3 miljoonaa vuodessa.

        Kysyin mitä ne lapset koululuokassansa siellä kohdussa oppii? 🤣🤪🤣

        Et sinä ainakaan ole oppinut mitään,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, se määrä lapsia murhataan äitiensä kohtuihin nykyään muutamassa minutissa.
        42, 3 miljoonaa vuodessa.

        Tuo aina kätevästi laitetaan naisten "tilille" ja tyystin unohdetaan se, että HEI kait siihen tarvitsi sitä toistakin. Ja suurinosahan tehdään suomessakin aborteista koska MIES ei halua vastuuta kantaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ainakaan ole oppinut mitään,

        Itse asiassa kohdussa on jo puolivalmiita vanhuksia! Kuka ihme haluaa murhata tulevat mummot ja papat! 🤣🤪🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo aina kätevästi laitetaan naisten "tilille" ja tyystin unohdetaan se, että HEI kait siihen tarvitsi sitä toistakin. Ja suurinosahan tehdään suomessakin aborteista koska MIES ei halua vastuuta kantaa.

        Naisella on oikeus päättää omasta kehostaan.

        Eilen radiossa puhuttiin, että myös mies kärsii näistä aborteista.

        Aborttihan tuhoaa itseasiassa enemmän tai vähemmän kolme ihmistä, abortoitu lapsi kuolee, äiti maksaa joskus karmean hinnan psyykkisesti lapsestaan kun joka "synt.päivä" miettii minkäikäinen hänen lapsensa nyt olisi ja radioasiantuntijan mukaan myös lapsen siittäjä eli isä miettii lastaan, jos on saanut tietää abortista. Tämä äidin ja isän mieli muistuttaa tästä abortoidusta lapsesta koko elämän ajan, jos nimittäin nämä isät ja äidit ovat terveitä mieleltään eikä aineet ym. ole jo tuhonneet psyykettä.

        Moni nainen juo alkoholia ja jatkaa kiimoissaan huorintekoa abortin jälkeenkin keitä sattuu tapaamaan huorinteon merkeissä. Nämä ovat pian useiden eri miesten möyhentämiä ja se näkyy naisen käytöksessä tämän huorintekonsa vaikka itse hän ei ymmärrä että hänet tiedetään sinkkuhuorintekijäksi.

        Mies ei halua huorintekijää vaimoksi ellei ole piip piip piip piip. Kunnian mies ottaa neitsyen vaimoksi.

        >Kunnian mies ottaa neitsyen vaimoksi.

        Ehdottomasti! Aaltoja! 👍🏻

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eilen radiossa puhuttiin, että myös mies kärsii näistä aborteista.

        Aborttihan tuhoaa itseasiassa enemmän tai vähemmän kolme ihmistä, abortoitu lapsi kuolee, äiti maksaa joskus karmean hinnan psyykkisesti lapsestaan kun joka "synt.päivä" miettii minkäikäinen hänen lapsensa nyt olisi ja radioasiantuntijan mukaan myös lapsen siittäjä eli isä miettii lastaan, jos on saanut tietää abortista. Tämä äidin ja isän mieli muistuttaa tästä abortoidusta lapsesta koko elämän ajan, jos nimittäin nämä isät ja äidit ovat terveitä mieleltään eikä aineet ym. ole jo tuhonneet psyykettä.

        >Eilen radiossa puhuttiin, että myös mies kärsii näistä aborteista.

        Sattuiko olemaan peräti Patmosradio, Korkkiruuvi?

        >äiti maksaa joskus karmean hinnan psyykkisesti lapsestaan kun joka "synt.päivä" miettii minkäikäinen hänen lapsensa nyt olisi

        Eli jos on kerran tehnyt abortin pitää luopua koko lapsenteosta, sillä onhan se kauheaa jos äiti kasvattaessaan ihania eläviä lapsiaan ajattelee koko ajan sitä joskus abortoitua alkiotaan. Ei tule kansamme kasuamaan, ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni nainen juo alkoholia ja jatkaa kiimoissaan huorintekoa abortin jälkeenkin keitä sattuu tapaamaan huorinteon merkeissä. Nämä ovat pian useiden eri miesten möyhentämiä ja se näkyy naisen käytöksessä tämän huorintekonsa vaikka itse hän ei ymmärrä että hänet tiedetään sinkkuhuorintekijäksi.

        Mies ei halua huorintekijää vaimoksi ellei ole piip piip piip piip. Kunnian mies ottaa neitsyen vaimoksi.

        Mistä kunnian mies löytää neitsyen näinä aikoina? Ulkomailleko on suunnattava?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa kohdussa on jo puolivalmiita vanhuksia! Kuka ihme haluaa murhata tulevat mummot ja papat! 🤣🤪🤣

        Murhat näkyvät murhaajan käytöksessä. Harva ihminen tunnustaa suoraan tappaneensa ihmisiä paitsi ollessaan päissään ja halutessaan uhkailla muita ihmisiä yrittäessään pakottaa muut ihmiset hyväksymään laittomat tekonsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kunnian mies löytää neitsyen näinä aikoina? Ulkomailleko on suunnattava?

        Muslimiperheitten ulkonaliikkumiskiellon alaisista tyttäristä voi vielä neitsykäinen löytyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisella on oikeus päättää omasta kehostaan.

        Juuri niin, naisella on oikeus päättää VAIN omasta kehostaan EI syntymättömän lapsensa kehosta.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Muslimiperheitten ulkonaliikkumiskiellon alaisista tyttäristä voi vielä neitsykäinen löytyä.

        Mitä muuten olet mieltä iranilaisnaisen kommentista, missä kritisoitiin Suomen feministejä, joiden toteaa elävän omassa ahtaassa kuplassaan eivätkä yhtään ymmärrä mikä on Iranissa maallistuneiden naisten asema ja tuntemukset?

        Eivät varmaan ymmärräkään, eikä se ymmärtämättömyys taatusti koske pelkästään feministejä.

    • Anonyymi

      En minäkään kohdun koululuokkaa muista oikeastaan en muista mitään kysesestä paikasta en tainnut olla edes syntynyt silloin en tainnut edes olla vielä kehittynyt ihminen silloin...synnyinkin kohdussa oloni jälkeen vasta .

      Entä itse ?

    • Anonyymi

      Siinä niitä huorintekijöitä kaikki raskaana "pyhästä hengestä"

      Hoos. 1:2 "Kun Herra alkoi Hoosealle puhua, sanoi Herra Hoosealle: Mene, ota itsellesi haureellinen vaimo ja haureudesta syntyneet lapset, sillä maa on peräti rikkonut avion luopumalla Herrasta."
      Matt. 1:18 "Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä."

    • Anonyymi

      Suomen laki on jumalaton kun se syntihyväksyy valehtelun mutta totuuden sanomisen se kieltää ja pyrkii kieltämään koska totuus loukkaa synnintekijöitä?

      Homostelijoita kun sanotaan homostelu , valehtelu synniksi.

      Epäjumalanpalvojia kun sanotaan idolatria, murhaaminen,valehtelu, vainoaminen synniksi.

      Suomen oikeusistuimissa on tehty myös vääriä tuomionantoja sakkorangaistuksina?Sananvapautta loukattu sakkotuomioilla kun on kerrottu tilastofaktoja.Nämä poliittisesti toimineet rikollisesti tuominneet tulee saada vankilaan sen sijaan että he jatkavat syyttömien ihmisten sakottamista.

      • Usko ei ole sinunkaan onnellisuuttasi yhtään lisännyt. Kannattaa kiertää lahkot kaukaa, kuuluu neuvoni siis yhä.

    • Anonyymi

      Suomen laki on jumalaton

      Totta ja näin sen pitääkin olla ei tämä mikään teherani ole vaan maallinen hyvä tasavalta (SUOMI) Maailman paras paikka asua ja maailman onnellisin kansa =johtuneeko maallistumisesta

      • Anonyymi

        Nettoveronmaksajat haluavat vaan myydä yrityksensä ja lähteä pois Suomesta? Jos ei ole nettoveronmaksajia ei pian ole sossua eikä nykymuotoista Kelaakaan tukijärjestelmineen. Samoin virkamiesten sekä valtion ja kuntien työntekijöiden määrää joudutaan vähentämään rajusti. Sellaisia vaikutuksia saavat aikaan nettoveronmaksajat ja voi se onnellisuus olla kiven alla kun opiskelijalla ei ole varaa opiskella yhteiskunnan tukijärjesteömien puuttuessa, koska isäpapalla ei antaa rahaa opiskeluun opiskelun kalleuden vuoksi muun maailman tapaan.

    • Anonyymi

      Räsäsen käräjillä tulee olemaan valtavat yhteiskunnalliset seuraukset. Jokainen suomalainen, myös liberaalit ja vasemmisto, ymmärtää, että kyseessä on tekaistu ajojahti, mikä on hyökkäys suomalaista oikeudentajua vastaan. Ja kun tämän vuoksi käynnistetään iso tiedotuskamppanja missä tuodaan esiin kaikki tähän liittyvät tosiasiat, niin suomalaisten enemmistön "hermo" ei enää kestä vihervasemmistolaista kostoa minkä ovat aloittaneet voimansa tunnossa. Luulevat että kun ovat vallanneet median, ison osan politiikkaa, kulttuuriväen, poliisin ja oikeuslaitoksen, niin voivat vapaasti aloittaa kostotoimenpiteet aitoa kristinuskoa ja uskovaista ja perinteisiä arvoja kannattavaa kansanryhmää kohtaan.

      • Voi Korkkiruuvi, kun se Päkä ei edelleenkään ole mikään kansanryhmä. 😄

        Yhtäkään samoin julistavaa ja rikosilmoitettua seuraajaa ei ole Päkälle kuukausien kuluessa löytynyt, joten näyttää siltä että mitään ryhmää ei saada kasahan ollenkaan.

        >Ja kun tämän vuoksi käynnistetään iso tiedotuskamppanja missä tuodaan esiin kaikki tähän liittyvät tosiasiat

        Missä te tuon käynnistätte? Valtamedian kookkaat maksetut ilmoitukset ovat hyvin kalliita, eikä teidän omaa mediaanne seuraa kuin te itse.

      • >Nettoveronmaksajat haluavat vaan myydä yrityksensä ja lähteä pois Suomesta?

        Eivätpä juuri, sillä Suomea turvallisempaa ja vakaampaa yrittämisen ympäristöä ei maailmasta löydy, ja kun tuohon vielä lisätään väestön hyvä ostovoima, niin eiköhän laskutoimituksen tulos ole melko selvä.

      • Anonyymi

        Poliisien ja syyttäjien joukossa on myös homoja, ja kirkkoon kuuluvia homoja joita räsänen on syvästi loukannut.
        Myös käräjäoikeuden tuomari voi olla kirkkoon kuuluva homo, joka ei mielisty siitä että Räsänen tulee häntä oikeussalissa haukkumaan häpeälliseksi ja syntiseksi. Räsästä odottaa 2 vuoden vankilatuomio.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Voi Korkkiruuvi, kun se Päkä ei edelleenkään ole mikään kansanryhmä. 😄

        Yhtäkään samoin julistavaa ja rikosilmoitettua seuraajaa ei ole Päkälle kuukausien kuluessa löytynyt, joten näyttää siltä että mitään ryhmää ei saada kasahan ollenkaan.

        >Ja kun tämän vuoksi käynnistetään iso tiedotuskamppanja missä tuodaan esiin kaikki tähän liittyvät tosiasiat

        Missä te tuon käynnistätte? Valtamedian kookkaat maksetut ilmoitukset ovat hyvin kalliita, eikä teidän omaa mediaanne seuraa kuin te itse.

        "Voi Korkkiruuvi, kun se Päkä ei edelleenkään ole mikään kansanryhmä. "

        Mistä sulle nyt tuli typerä ajatus että Päivi olisi joku kansanryhmä? Pidä nyt vaan ajattelusi kasassa :)

        ">Ja kun tämän vuoksi käynnistetään iso tiedotuskamppanja missä tuodaan esiin kaikki tähän liittyvät tosiasiat

        Missä te tuon käynnistätte? "

        Sas se :)

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Nettoveronmaksajat haluavat vaan myydä yrityksensä ja lähteä pois Suomesta?

        Eivätpä juuri, sillä Suomea turvallisempaa ja vakaampaa yrittämisen ympäristöä ei maailmasta löydy, ja kun tuohon vielä lisätään väestön hyvä ostovoima, niin eiköhän laskutoimituksen tulos ole melko selvä.

        ">Nettoveronmaksajat haluavat vaan myydä yrityksensä ja lähteä pois Suomesta?"

        Jotta Suomi voitaisiin talouden puolesta pelastaa, niin tämä hallitus tulee kaataa jo keväällä että saadaan syksyksi hallitus joka ottaa vastuuta suomalaisista eikä aja pelkästään vihervasemmistolaista ihmisiä vakavasti rappeuttavaa politiikkaa.

        Neuvottomuutta ilmassa? Enpä ihmettele. 😁

        Profetoin, että mitään ihmeempää tiedotuskampanjaa emme tule näkemään – isosta nyt puhumattakaan.

        Tietysti jos te pidätte OM:n, Patmosradion ja TV7:n kampanjaa "isona" niin sillehän emme me todellisuudessa eläjät sitten mitään voi. 😏

        Usko nyt Antsu että ei Mestari edes halua hallitukseen kannatustaan hukkaamaan. Persut pysyy näennäisesti suurena vain niin kauan kuin se ei joudu näyttämään todellista politiikkaansa.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Nettoveronmaksajat haluavat vaan myydä yrityksensä ja lähteä pois Suomesta?

        Eivätpä juuri, sillä Suomea turvallisempaa ja vakaampaa yrittämisen ympäristöä ei maailmasta löydy, ja kun tuohon vielä lisätään väestön hyvä ostovoima, niin eiköhän laskutoimituksen tulos ole melko selvä.

        Suomalaisia on vähän oli suomalaisilla millainen ostovoima tahansa, jotta yrittäjä tulisi hyvin toimeen kaikkialla Suomessa. Vertailun vuoksi: Suomi 5,5 miljoonaa asukasta, Saksa 83 miljoonaa asukasta. Lisäksi pääkaupunkiseutu on ainoa suurempi ihmiskeskittymä Suomessa. Suomelta puuttuu myös laaja-alaista erikoisosaamista ulkomaanviennin alalta, esimerkkinä Ruotsin Volvo-autot ja Saab Jas 39 Gripen-hävittäjät. Suomessa on kylläkin muiden automerkkien kopiomiseen kykenevä autotehdas Uudessakaupungissa.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Usko nyt Antsu että ei Mestari edes halua hallitukseen kannatustaan hukkaamaan. Persut pysyy näennäisesti suurena vain niin kauan kuin se ei joudu näyttämään todellista politiikkaansa.

        "Persut pysyy näennäisesti suurena vain niin kauan kuin se ei joudu näyttämään todellista politiikkaansa."

        Miten niin?

        Eihän tähän tarvita muuta kuin terveitten elämäntapojen ja terveen järjen palauttaminen. Tietenkin vasemmisto ja liberaalit haluavat edelleen tuhota Suomen kansaa, mutta luotetaan Suomen kansan tahtoon puolustaa elämäänsä totalitarismia vastaan.

        Tarvitaan siis kokonaan aivan uusi lähtö kansakunnan elämään. Otetaan mallia Englannista mikä kohta aloittaa oman kansakuntansa rakentamisen ja opitaan siitä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Neuvottomuutta ilmassa? Enpä ihmettele. 😁

        Profetoin, että mitään ihmeempää tiedotuskampanjaa emme tule näkemään – isosta nyt puhumattakaan.

        Tietysti jos te pidätte OM:n, Patmosradion ja TV7:n kampanjaa "isona" niin sillehän emme me todellisuudessa eläjät sitten mitään voi. 😏

        "Profetoin, että mitään ihmeempää tiedotuskampanjaa emme tule näkemään – isosta nyt puhumattakaan."

        Ai et näe vaikka itse vastustat sitä joka päivä? Oletko nyt ihan sokea? Ilmaankos huitelet summassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Persut pysyy näennäisesti suurena vain niin kauan kuin se ei joudu näyttämään todellista politiikkaansa."

        Miten niin?

        Eihän tähän tarvita muuta kuin terveitten elämäntapojen ja terveen järjen palauttaminen. Tietenkin vasemmisto ja liberaalit haluavat edelleen tuhota Suomen kansaa, mutta luotetaan Suomen kansan tahtoon puolustaa elämäänsä totalitarismia vastaan.

        Tarvitaan siis kokonaan aivan uusi lähtö kansakunnan elämään. Otetaan mallia Englannista mikä kohta aloittaa oman kansakuntansa rakentamisen ja opitaan siitä.

        <<Tarvitaan siis kokonaan aivan uusi lähtö kansakunnan elämään.<<

        En kyllä ymmärrä, että miten tämän voisi tehdä, koska ihmiset on jo aivopesty. Miten silloin sen terveen järjen voisi edes palauttaa?!

        "En kyllä ymmärrä, että miten tämän voisi tehdä, koska ihmiset on jo aivopesty."

        Näin luultiin ennen talvisotaa kesällä 1939 Neukuissa, maailmalla ja myös Suomessa, mutta toisin kävi. Historia voi toistaa itseään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Profetoin, että mitään ihmeempää tiedotuskampanjaa emme tule näkemään – isosta nyt puhumattakaan."

        Ai et näe vaikka itse vastustat sitä joka päivä? Oletko nyt ihan sokea? Ilmaankos huitelet summassa?

        No jos tämä enintään parille kolmellesadalle immeiselle näkyvä somelänkytyksesi on "iso tiedotuskampanja", niin sitten sulla Korkkari on kyllä jo loputkin käsitteet täysin sekasin. 😄

        Toivoisin todella näkeväni ison tiedotuskampanjanne, siis sellaisen jonka huomaa 666 000 muutakin, mutta olen 99-prosenttisen varma että turha on toivo moisesta mahtavasta säpinästä. Yllättäkääpä minut ja ostakaa Hesarista sivullinen. 😏

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Persut pysyy näennäisesti suurena vain niin kauan kuin se ei joudu näyttämään todellista politiikkaansa."

        Miten niin?

        Eihän tähän tarvita muuta kuin terveitten elämäntapojen ja terveen järjen palauttaminen. Tietenkin vasemmisto ja liberaalit haluavat edelleen tuhota Suomen kansaa, mutta luotetaan Suomen kansan tahtoon puolustaa elämäänsä totalitarismia vastaan.

        Tarvitaan siis kokonaan aivan uusi lähtö kansakunnan elämään. Otetaan mallia Englannista mikä kohta aloittaa oman kansakuntansa rakentamisen ja opitaan siitä.

        >Otetaan mallia Englannista mikä kohta aloittaa oman kansakuntansa rakentamisen ja opitaan siitä.

        Osuit vahingossa asian ytimeen, nimittäin muutaman vuoden päästä Iso-Britannia voi tosiaan olla pelkkä Englanti Wales, ja se tulee olemaan sellainen shokki että sen jälkeen siellä rukoillaan takaisin EU:hun eikä turhaan rukoillakaan, sillä briteille on jo luvattu että takaisin on tuleminen heti kun paska nousee polviin saakka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        <<Tarvitaan siis kokonaan aivan uusi lähtö kansakunnan elämään.<<

        En kyllä ymmärrä, että miten tämän voisi tehdä, koska ihmiset on jo aivopesty. Miten silloin sen terveen järjen voisi edes palauttaa?!

        >En kyllä ymmärrä, että miten tämän voisi tehdä, koska ihmiset on jo aivopesty.

        Minua aivopestiin ankarasti hengeltään umpikristillisessä ja tunnustuksellista uskonnonopetusta tarjonneessa koulussa, mutta eihän se onnistunut. Näköjään epäonnistuminen kristillisyyden juurruttamisessa olikin enemmän sääntö ja onnistuminen sitten poikkeus.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        No jos tämä enintään parille kolmellesadalle immeiselle näkyvä somelänkytyksesi on "iso tiedotuskampanja", niin sitten sulla Korkkari on kyllä jo loputkin käsitteet täysin sekasin. 😄

        Toivoisin todella näkeväni ison tiedotuskampanjanne, siis sellaisen jonka huomaa 666 000 muutakin, mutta olen 99-prosenttisen varma että turha on toivo moisesta mahtavasta säpinästä. Yllättäkääpä minut ja ostakaa Hesarista sivullinen. 😏

        Huomaan että tosiaan ajattelet asioita ahtaasta vassarikuplasta!

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >En kyllä ymmärrä, että miten tämän voisi tehdä, koska ihmiset on jo aivopesty.

        Minua aivopestiin ankarasti hengeltään umpikristillisessä ja tunnustuksellista uskonnonopetusta tarjonneessa koulussa, mutta eihän se onnistunut. Näköjään epäonnistuminen kristillisyyden juurruttamisessa olikin enemmän sääntö ja onnistuminen sitten poikkeus.

        "Minua aivopestiin ankarasti hengeltään umpikristillisessä ja tunnustuksellista uskonnonopetusta tarjonneessa koulussa, mutta eihän se onnistunut."

        Näyttää onnistuneen, ei kuitenkaan kuten opet halusivat. Vieläkin käyt alitajuista ja vihamielistä taistelua näin opettajia vastaan ja hukkaat elämäsi. Hanki elämä! Tämä kehoitus on kohdallasi mitä totisinta totta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomaan että tosiaan ajattelet asioita ahtaasta vassarikuplasta!

        Kovin kryptistä tekstiä, Korkkiruuvi. Fakta on kuitenkin se, että mitään "isoa kampanjaa" ei koskaan tule, eikö olekin?

    • Anonyymi

      Milloin Suomi valmistautuu?

      • Anonyymi

        Mihin?

    • Anonyymi

      Siunaan Jumalaa, joka suurimman kriisin keskellä ei päästänyt Päiviä, Lauraa tai Jussia hallitusvastuuseen vaan antoi vallan järkeville naisille! 🙏🙏🙏

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      268
      9653
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      307
      6836
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1705
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1421
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1297
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1079
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      41
      882
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe