Muutoksen tuulissa

Makriina2

Viime aikoina ollaan nähty maailman muuttuvan vähän joka suunnalla.
Tällä palstallakin on tuulista ollut, mutta ehkä viima nyt jo alkaa vaimentua ja tuulet tasoittuvat.
Meille on syntynyt naisvoittoinen hallitus, joka on ihmettelyn alla muuallakin maailmassa. Voin kysyä, miksi. Annetaan nyt uudelle porukalle aikaa hoitaa asiat, ja ihmetellään sitten vasta.
Ilmastonmuutos tuntuu tarttuneen talveemme. Etelässä ei ole lainkaan lunta, ja pohjoisessa jossakin päin on ennätykselliset kinokset. Muuttuvatko sääolomme pysyvästi?
Briteissä erotaan EU:sta vimmaisasti. Tänään on äänestetty taas. Nyt ei enää mikään stoppi voi tulla.
Kuninkaallistenkin hovissa kuohuu, kun prinssi Harry ja vaimonsa Meghan ilmoittivat luopuvansa kuninkaallisista velvoitteistaan ja rupeavaansa tavallisiksi kansalaisiksi. Britit ovat pöyristyneitä, ja vahakabineteista poistetaan pariskunnan hahmot. Pariskunta pakenee merten yli elämään tavallisen kansan parissa.
Samanhan edessä oltiin Ruotsissa jo vuosia sitten, kun prinsessa Madelainen puoliso kieltäytyi kuninkaallisesta asemasta ja jatkoi bisnesmiehen uraansa muilla mailla ihan porvarillisissa oloissa.
On oltava avoimin mielin, ties mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä vielä eteemme avautuukaan, ennen kuin takaovi avautuu.

Ei kun etiäpäin, sano mummo virtuaalisessa lumessa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aina on muutoksia ollut, harvemmin vain näin nopeassa tahdissa. No, ehkä sentään maapallon akselin muuttuessa niin nopeasti. että mammutin kuolivat tuore ruohotuppo suussaan!
      No, siitähän emme mitään tiedä, mutta tämän talven leutous on hämmästyttänyt,..yhtä sateista ja pitkää marraskuuta se on ollut.Aivan varmaan ihmiskunnalta tullaan vaatimaan enemmän kuin mitä osaamme ajatella, jos selvitä aiomme. Me tulemme näkemään vastarintaa, jota aina liittyy, kun mukavussalueellemme puututaan.
      Hemmoiteltuja me demokratiassa elävät olemme muuhun maailmaan verrattuina.
      Ei rarvitse mennä Kiinaa pidemälle, mitä siellä kansalta on vaadittu kaikkina aikoina.
      Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka näkecät meidän elävän ihmiskunnan parasta aikaa,... minulla ei ainakaan ole koskaan ollut näin huoletonta kuin tämä eläkeläisaikani!
      Hinta millä nykykehitys saavutettiin, on vain niin kova jälkeemme jääville!

      • Kuuntelin huuri äsken radiosta miten haastateltavana ollut psykologi kertoi pelkäävänsä eläkkeelle jäämistä.
        Perusteli sillä, että tunsi itsensä niin terveeksi ja työkykyiseksi, halusi vielä jatkaa työn tekemistä.
        Hänelle oli kerrottu, ehkä itsekin huomannut, että eläkeläisiä pidetään kuin vähä älyisinä tai lapsina, no en ihmettele kaikin ajoin tuotakaan.
        Jopa täällä palstoilla tämän kokee, kun painitaan siitä onko ikää liikaa vai liian vähän.
        Säälittävää on, jos näinkin pitkän elämän kokemuksen hankkineet, ja eläkeiän tavoittaneet, eivätkä muuta sanottavaa keksi.

        Kehitystä on saavutettu, kun katsoo näitä palstojakin ja vertaa menneeseen, kyllä iso ero kaikessa on, nyt meikä mummot kirjoittaa tietokoneilla ja mielestäni hyvin terveen tuntuisia mielipiteitä.
        Monikin ihan itse näitä kiemuroita opetellut ja rohkeasti yritettyään uskaltautunut näiden nuorempien joukkoon.
        Pientä hymyilyä olen aistinut montakin kertaa, mutta en ole antanut sen haitata, jättänyt huomiotta.

        Maailma muuttuu ja sitä uutta olisi opittava ja hyväksyttäväkin, miksi kaikki ei kuitenkaan miellytä, jarruja jo toivoisin joihinkin asioihin.
        Käytöskulttuuri on yksi sellainen, olen huolissani nuorten ja mikä ikävintä myös vanhempien käytöksessä, mitään arvoja ei enää tunneta, saatikka kunnioiteta.

        Tuota "hovi" elämää en koskaan ole ihannoinut ja ymmärrän että siitä nuoremmat haluaa jo irtaantua, ei varmaan hohdokasta elämä ole, kun aina suurennuslasin läpi kaikkea katsotaan.

        Ilmaston muutos, no se on varmaan ihan totta, sen huomaamme, mutta silläkin on saatu hysteria liikkeelle, kohta mahdotonta löytää ruokaa mitä voisi syödä.
        Kohtuus unohdetaan ja he joilla olisi mahdollisuuksia suuremmin asiaan puuttua, hymähtelevät ja laativat ohjelmia, kuinka kansan on elettävä.

        Ollaan vaan avoimia ja odotetaan mitä tuleman pitää ja mikä meille sallitaan, vaikka välillä päätä joutuukin pyörittämään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      752
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      751
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      205
      546
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    8. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      463
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe