Muutoksen tuulissa

Kuuntelin huuri äsken radiosta miten haastateltavana ollut psykologi kertoi pelkäävänsä eläkkeelle jäämistä.
Perusteli sillä, että tunsi itsensä niin terveeksi ja työkykyiseksi, halusi vielä jatkaa työn tekemistä.
Hänelle oli kerrottu, ehkä itsekin huomannut, että eläkeläisiä pidetään kuin vähä älyisinä tai lapsina, no en ihmettele kaikin ajoin tuotakaan.
Jopa täällä palstoilla tämän kokee, kun painitaan siitä onko ikää liikaa vai liian vähän.
Säälittävää on, jos näinkin pitkän elämän kokemuksen hankkineet, ja eläkeiän tavoittaneet, eivätkä muuta sanottavaa keksi.

Kehitystä on saavutettu, kun katsoo näitä palstojakin ja vertaa menneeseen, kyllä iso ero kaikessa on, nyt meikä mummot kirjoittaa tietokoneilla ja mielestäni hyvin terveen tuntuisia mielipiteitä.
Monikin ihan itse näitä kiemuroita opetellut ja rohkeasti yritettyään uskaltautunut näiden nuorempien joukkoon.
Pientä hymyilyä olen aistinut montakin kertaa, mutta en ole antanut sen haitata, jättänyt huomiotta.

Maailma muuttuu ja sitä uutta olisi opittava ja hyväksyttäväkin, miksi kaikki ei kuitenkaan miellytä, jarruja jo toivoisin joihinkin asioihin.
Käytöskulttuuri on yksi sellainen, olen huolissani nuorten ja mikä ikävintä myös vanhempien käytöksessä, mitään arvoja ei enää tunneta, saatikka kunnioiteta.

Tuota "hovi" elämää en koskaan ole ihannoinut ja ymmärrän että siitä nuoremmat haluaa jo irtaantua, ei varmaan hohdokasta elämä ole, kun aina suurennuslasin läpi kaikkea katsotaan.

Ilmaston muutos, no se on varmaan ihan totta, sen huomaamme, mutta silläkin on saatu hysteria liikkeelle, kohta mahdotonta löytää ruokaa mitä voisi syödä.
Kohtuus unohdetaan ja he joilla olisi mahdollisuuksia suuremmin asiaan puuttua, hymähtelevät ja laativat ohjelmia, kuinka kansan on elettävä.

Ollaan vaan avoimia ja odotetaan mitä tuleman pitää ja mikä meille sallitaan, vaikka välillä päätä joutuukin pyörittämään.