Miksi ilmastonmuutosta ei laiteta kertapäätöksellä kuriin? Tuntuu ettei ketään kiinnosta toimenpiteet, vaikka jeesustellaan hurumykket.
Tarvitaan hiilivoimalakiellon lisäksi täyskielto polttomoottoreille. Muussa tapauksessa ihmiskuntaa ei ole enää 10 vuoden kuluttua, koska koko maapallo on maastopalanut karrelle. Ja ne osat mitkä eivät ole palaneet, ovat hukkuneet merenpinnan alle.
Tekoja kiitos, ei joutavaa jeesustelua.
Tukholmassa kukkii kirsikkapuut tammikuussa
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aurinkovaloa ei ole tarpeeksi sellaiseen kukintaan, työnnä hanuriis ilmasto!
- Anonyymi
Kukkimisen alkaminen ei tarvitse välttämättä auringonvaloa lainkaan. Huonekasvitkin saattavat äityä kukkimaan kesken pimeimmän vuodenajan. "Kukkimiskalenteri" voi perustua siis johonkin muuhunkin kuin pelkkään valon määrään.
- Anonyymi
Laitetaan asia kerralla kuntoon ja tuprutellaan kunnon hiilidioksidit niin eskimotkin pääsee näkemään kirsikkapuita.
- Anonyymi
Jääkarhutkin voidaan opettaa kasvissyöjiksi kun Pohjoisnavalla voi poimia kirsikoita.
- Anonyymi
DENI EI ALSITANUT.
Ihmiset pyrkivät voittamaan väittelyt lyömällä vastapuolen otsaan milloin minkäkin ismin leiman ja sen jälkeen trollaamaan sen huonoksi, vähäpätöiseksi ja typeräksi. Perustelut kommunikaatiiviselle kompetenssille eivät kuitenkaan käy leimaajan osalta koskaan selväksi. Kukaan ei ole kaikkien alojen tietäjä, vaikka niin väittäisikin.
Otan esimerkin. Tee väitöskirja Okavangojoen kuivuneessa norsun jälänjäljessä elävien karppien, jotka nousevat uimaan sateiden täyttäessä kävelykuopa, siis niiden kudun avaruudellisista ja geometrisista ontologioista kesäkuun 14, ensi vuonna, siis vuonna 2021. ...Oho, sehän meni läpi ja sinusta tuli fysiikan tohtori. Nyt on siis aika ajaa pää kaljuksi, kasvattaa parta, alkaa partaradikaaliksi ateistiksi ja alkaa lyödä muilla tavoilla ajattelevia halveksien leimojen kantajiksi tieteen airueeksi itsenä mainiten ja sijoittaen.
Mutta kun asiaa tarkemmin selvitetään, tulee äkkiä mieleen "kaiken maailman dosentti" -nimitys lähihistoriasta.
Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus väheksyä tieteentekijöitä. Mutta jos vähän jostakin tietää, se ei myöskään oikeuta ottamaan tiedettä yhteiskunnallisen poliittisen ajojahdin välineeksi toisin ajattelevia kohtaan. Heitä väheksyen.
Kun pikkuisen pintaa raaputtaa, alta paljastuu nopeasti kaikkea muuta, kuin tieteelloinen argumentaatio. Puhumattakaan mistään tietoon perustuvasta. Ilkeämielisyyttään vain haluaa aliarvostaa kanssaihmisiään. Se voi toki lähteä joko omnipotenssista harhasta omasta erinomaisuudestaan tai sitten turhautumisesta, ettei oma ura ollutkaan kehittynyt toivotulla tavalla. "Kukapa se kissan hännän nostaa, ellei kissa itse" -tyyliin.
Säälittää tuommoiset ihmiset. Huhheijaa, mitä denialistilässytystä taas.
Hohhoijaa.- Anonyymi
Kerrankin asiallinen kommentti.
- Anonyymi
Tukholman alueella on lisääntynyt viime vuosina ukonilmalta kuulostavat jyrähdykset ja salaman kaltaiset välähdykset.Ehkä kirsikkapuista on alkanut tuntua että on tullut kesäaika kun jyrähtelee ja salamoi ja siksi alkaneet kukkimaan.
- Anonyymi
Kerro lisää kotioloistasi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57989Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103571Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53527
- 39518