Sadistista valmentamista.

Anonyymi

"Olisi ehkä helpompi, jos sä tappaisit ittes" – entiset valmennettavat kertovat menestyneen suomalaisvalmentajan nöyryyttävästä ja alistavasta käytöksestä sekä vuosia jatkuneesta henkisestä väkivallasta
-Leenan ympärille kerääntynyt huutorinki oli joukkueen valmentajan organisoima.Leena oli huutoringin keskellä haukuttavana noin kymmenen minuuttia.
-Valmentajan käytös on pahimmillaan johtanut nuorten urheilijoiden mielenterveysongelmiin tai syömishäiriöihin.
-– Valmentaja alkoi huutaa, että miten voin olla noin itsekäs. Ihan kuin olisin kaatunut tahallani.
-Valmentaja käski muut luistelijat kauemmas parkkipaikalle sellaiseen paikkaan, jossa ulkopuoliset eivät kuulisi heitä.

– Valmentaja käski muodostamaan ringin, jonka keskelle laitetaan Leena ja huutamaan Leenalle niin kauan, että hän murtuu, Maarit sanoo.
-Huutoringit olleet tavallisia kyseisen valmentajan joukkueissa
-Kukaan ei uskaltanut asettua kaatuneiden luistelijoiden puolelle, koska joukkueen jäsenet pelkäsivät valmentajaa.
-Luistelijat jaoteltiin “hyviin ja saastuneisiin ihmisiin
- luistelijoiden nöyryyttäminen koko joukkueen edessä on ollut toistuvaa kyseisen valmentajan joukkueissa.
-Valmentaja on järjestänyt useita kertoja niin sanottuja psyykeharjoituksia, joissa joukkueen jäsenet jaetaan hyviin luistelijoihin ja ihmisiin sekä huonoihin ja saastuneisiin ihmisiin.
-Psyykeharjoituksissa saatettiin itkeä, jolloin valmentaja sanoi, että älä itke. Jos joku ei itkenyt, valmentaja saattoi kysyä, etkö edes itke
-– Jäällä valmentaja kävi yksitellen läpi, kuka oli hyvä ihminen ja kuka oli paha ihminen. Minä olin saastunut ihminen, enkä saanut tehdä ohjelmaa joukkueen mukana. Menetin silloin kisapaikan, enkä saanut sitä enää koskaan takaisin
-– Harjoitus pysäytettiin joka kerta siihen, että minä olin “v-tun paska”. Valmentaja huusi kaukalon laidalta kurkku suorana, että “silmät auki v-tun hiiri”
-Useampi luistelija kertoo, että valmentaja on kehottanut valmennettaviaan tappamaan itsensä.
SAIRASTA !!!!!!
Lukekaa YLE:n sivulta

https://yle.fi/urheilu/3-11164048

7

211

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marigoldin Mirjami Penttinen

      • Anonyymi

        Ei todellakaan mitään tekemistä Marigoldin kanssa! Haloo!


    • Anonyymi

      Urheilussa on säännöt ja muut jutut, mutta kun kuuntelee noita selityksiä, niin kiinnitetään enemmän huomio siihen, että noin ei kävisi ja olemme ottaneet opiksi.
      Mitä helxxxxtiä eikö asioit ole otettu jo huomioon ja toimit niiden mukaan, mua naurattaa nuo selitykset, eli jos rikot saat rangaistuksen ja se astuu voimaan heti.
      Keltainen kortti ei kelpaa vaaan punainen on käytössä.
      Muutenkin urheilussa korruptio ja muu rikollisuus on rehoittanut jo kauan melillä ja muualla.

    • Anonyymi

      Seuran sivuilta juuri nyt kopioitu.

      "Perinteikäs, vuonna 1875 perustettu HSK on vireä ja alati kehittyvä urheiluseura, joka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet taitoluistelun harrastamiseen ja kilpavalmennukseen. Valikoimaamme kuuluvat yksinluistelu, muodostelmaluistelu, lasten luistelu- ja muodostelmaluistekoulut ja aikuisille mm. alkeita, tekniikkaa, jäätanssia ja erilaisia teemakursseja. Valmennuksesta kaikissa ryhmissä vastaavat ammattitaitoiset ja kokeneet valmentajat."

      Varsinkin tämä viimeinen lause on juurikin parasta mainosta.

    • Anonyymi

      ja jatkuu...

      "Toiminnastaan palkittu seura
      Kilpailumenestyksen perusteella Suomen Taitoluisteluliitto on nimennyt HSK:n kauden parhaaksi seuraksi useina vuosina ja palkinnoksi siitä olemme saaneet arvokkaan kiertopalkinnon, Walter ja Ludovika Jakobssonin maljan."

    • Anonyymi

      Kuinkahan tuo pyylevä valmentaja on pysynyt itse luistimilla pystyssä, on nimittäin massaa kertynyt sen verran paljon tuolle hirviölle.

    • Anonyymi

      Ai lapsille" voi sanoa ihan mitä vaan, heidän itsetuntonsa on niin kova", mistä helvetin planeetalta tämä Mirkku on lähtöisin? Toivottavasti saisi elinikäisen valmentaja kiellon, tuollaisia psykopaatteja ei tarvitse lasten pariin päästää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      94
      1506
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1023
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      896
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      682
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      13
      682
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      672
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      595
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      46
      569
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe