Paljonko se maksaa?

Liittymät tukitaan lumella vuonna 2020 siitä jopa pitää maksaa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kiinteistövrolla ei ole mitään tekemistä aurauksen kanssa, vero on maksettava vaikka ei olisi tietäkään. Kaupungeissa vain liittymien puhdistus kuuluu kiinteistöille. Kahdessa eri kaupungissa olen asunut kolaan on pitänyt tarttua kummassakin kyllä se pidettiin luonnollisena asiana. Empä ymmärrä miksisi pitäisi Kemijärvellä yhteiskunnan hoitaa puhdistus.

Ihmisillä on monesti asennekysymys lumenpukkauksen kanssa sehän pitäisi otaa liikunnan kannalta joka on vielä ilmaista. Kuntosaleilla maksaa kuukausi 30-50€
Vanhukset ja sairaat ymmärrän heille pitäisi järjestää asiat että pystyisivät asumaan mahdollisimman kauan kotona.

Äänestä
  • Kiinteistöverotusta vuodesta 1993 lähtien
    ‒ Kiinteistövero v. 1993, jolla korvattiin katumaksu.
    Tiedoksi tietämättömälle!

    Äänestä

  • Yhtenä syynä kiinteistöveron asemalle nimenomaan paikallishallinnon verona on, että varsinkin anglosaksisissa maissa paikallishallinnon tehtävät ovat
    olleet laajalti palveluiden tuottamista kiinteistöille (mm. katujen kunnossapito,
    vesi- ja jätevesihuolto, palokunta). Tällöin kiinteistöjen arvossa pitäisi näkyä paikallishallinnon kiinteistölle tuottamien palveluiden arvo ja verojen määrä olisi
    siis suhteessa kiinteistöjen saamien palveluiden arvoon.

    Äänestä

  • Et+näköjään+ymmärrä,+KEMIJÄRVELLÄ+ASUU+LÄHES+70%+ELÄKELÄISIÄ+ja+omakoti+alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et+näköjään+ymmärrä,+KEMIJÄRVELLÄ+ASUU+LÄHES+70%+ELÄKELÄISIÄ+ja+omakoti+alueella.

    Eläkeläisillä on kokopäivä ja seuraavakin aikaa kolata piha ja liittymät puhtaiksi perkele!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläkeläisillä on kokopäivä ja seuraavakin aikaa kolata piha ja liittymät puhtaiksi perkele!

    Sinäkin nautit hyvästä sosiaaliturvasta ainoastaan nykyisten eläkeläisten ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin nautit hyvästä sosiaaliturvasta ainoastaan nykyisten eläkeläisten ansiosta.

    Koskaan ole päässyt nauttimaan sossun/kelan antimista... on se niin väärin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Liittymät tukitaan lumella vuonna 2020 siitä jopa pitää maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu