Mulla on ollut pari vuotta suhde varattuun mieheen. Tapasin hänet netissä vähän ennen kuin oli varattu. Hän osoitti kiinnostuksen merkkejä, mutta minä torjuin, koska pelotti. Nyt hänellä siis avovaimo ollut kolme vuotta, mutta ollaan jatkettua yhteyden pitoa. Hän on kutitellut ja kosketellut minua, mutta koskaan ei ole yhdyntää tapahtunut.
Nyt viime tapaamisissa hän on kuitenkin yhtäkkiä mennyt astetta pidemmälle. Esimerkiksi siirtänyt käteni haaroihinsa, että koskettelisin häntä alushousujen päältä. Itsestä tuo tuntuu oudolta, koska tiedostan hänen kuitenkin olevan varattu. Hän myös on seisonut takanani pelkät alushousut jalassaan ja hinkannut itseään alastomaan peppuuni. Olin vähän huolissani kyseisestä jutusta, koska olin tuntevani jotakin paljasta ihoa, etten esim. raskaaksi tule :/ Hän kuitenkin vakuutti, ettei vaaraa ole. Sillä en ikinä suostuisi yhdyntään hänen kanssaan. Jokin raja minulla sentään on.
En ymmärrä mitä hän minusta haluaa, jos hänellä kuitenkin on avovaimo? Ja miksi vienyt pidemmälle asioita nyt lähiaikoina? Tuntunut hieman painostavaltakin nuo viime tapaamiset. Ikään kuin, että jos minä en koske häneen, ei silloin hänkään minuun :/ Ei ole sitä suoraan sanonut, mutta jos kieltäydyn koskemasta, heti hän vetäytyy pois. Tutustuessamme ja vielä vapaa ollessaan oli aivan eri ihminen. Kertoi kerran mm. yrittäneensä tukahduttaa tunteensa, koska ei saa minusta selkoa. Hän löysi toisen juuri siksi. Eli ei siis ole ainakaan aina pelkkää seksiä ole minusta halunnut. Miksi nyt toimii noin? Olen myös miettinyt onko hän valehdellut eli ettei hänellä olekaan avovaimoa ja nyt alkaa olla jo kärsivällisyys lopussa ja haluaisi jo tehdä sen kanssani.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Hmmm, jopas on erikoinen suhde.
Mitäs kaikkea muuta te nakuina harrastattekaan? Hieman udeltavakin, että missä päin tälläistä ystävyyttä oikein on?
Häntä en ole koskaan alasti nähnyt eli vain minä olen ollut ilman vaatteita hänen seurassaan. Mutta nyt viime aikoina hän on hieman riisunut itseään ja siitä juuri pelko, ettei liian pitkälle tätä vie :/
Nyt murkut nukkumaan, huomenna on koulupäivä. Hopi hopi.
Ja kuitenkin teemme välillä ihan normaaleja asioita kuten tänään laitoimme yhdessä ruokaa. Pitäisikö vain sanoa hänelle, että tästedes olemme pelkästään ystäviä ilman mitään hiplailuja?
Nakukokkailua? Erikoista, etten sano.
PROVO
Ei tietenkään alastomana kokkailua, mitä oikein luulet? Tarkoitin, että teemme ihan normaalejakin asioita välillä ilman mitään seksuaalista viritystä kuten teemme ruokaa yhdessä ja tietenkin vaatteet päällä. Enkä todellakaan ole provo!
Nyt oikeasti paha mieli tuon miehen vuoksi :( Tuntuu olo hyväksikäytetyltä noiden viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, ikään kuin hän vain ajaisi omaa etuaan :(
Osaisiko joku vastata asiaan? Kenties joku on ollut samassa tilanteessa?
Ap
Osaisiko joku vastata asiaan? Kenties joku on ollut samassa tilanteessa?
Ap
Aika erikoinen tilanne? Miksi kiusaat itseäsi tällaisella? Ihan kuin kiusoittelisit toista? Sinulla on oikeuksia käyttäytyä toisen edessä noin, en ymmärrä tällaisia juttuja? Varattu mies? Entä sitten, jo on sulle varattuna tulevaisuudessa, ilmeisesti sallit moisen käytöksen hänelle silloinkin toisen naisen kanssa??
Häh???
Taidatte olla kumpikin jostain uskonnollisesta piiristä lähtöisin. Nyt on sitten haettu se näkyvästi oleva seurustelukumppani mutta vanha tuttavuus on jäänyt sinun ja hänen välille. Se että leikitään noita kalsari hinkkauksia kertoo kyllä että pikkuhiljaa sitä hivutellaan lähempi kohti ihoa. yks kerta sitten voi lahkeetkin levitä ja tapahtunee se lähempi kontakti. Sitten taas seur . kerralla vähän pitempi kontakti ja kun hetken hinkkaa niin sinäkin myönnyt. näin se herra uskovainen sinut vielä saapi. Eli jos tarkoitus on olla koskematon omalle miehelle niin lopettaisin heti nuo kalsari harjotteet. älkää tavatko kuin julkisilla paikoilla. jää nuo jutut pois.
Voit olla oikeassa. Minä en erityisesti edes pidä noista hinkkauksista. Mutta huomaan hänen harjoittavan jotain valtapeliä. Esimerkiksi viimeksi, kun pyysin häntä kutittelemaan haaroista, hän koetti taas siirtää käteni omiin haaroihinsa. Mutta kun kiskaisin käteni pois ennen kuin hän ehti sen siirtää haaroihinsa, ei hänkään koskenut minuun. Ja vaikka olen yrittänyt kertoa, että jäänyt viime kertojen tapaamisista paha mieli kuin painostettaisiin (tarkoittaen juuri tuota käteni siirtoa haaroilleen, mutta en hänelle tätä suoraan kuitenkaan sanonut), ei hän joko ymmärtänyt tai sitten ei ota kuuleviin korviinsa. Ehkä minun pitäisi suoremmin puhua. Mutta mielestäni ei ketään saa painostaa mihinkään :/ Sama juttu, kun kieltäydyin hinkattuna olemisesta, hän ehdotti pitäisikö välillä pelata korttia.
Eikä siinä mitään, on kiva pelata korttia tai lautapelejä hänen kanssaan. Ehkä pitäisi tehdä pelkästään noita asioita.
Kuulostaa kyllä tosi oudolta ja epänormaalilta. Itse en kyllä suostuis tuollaiseen ja tuollaisen kanssa mihinkään. Onko hän aivan terve vai joku perverssi?
On kyllä vaivannut hänen viimeaikainen käytöksensä. Ei ole aiemmin noin toiminut, en ymmärrä miksi nyt yhtäkkiä. Täytyisi suoraan kysyä miksi tekee noin ja, että koen sen painostavaksi. Ei minusta kaikkeen ole pakko suostua enkä aiokaan.
Ensimmäisellä kerralla, kun hän siirsi käteni haaroihinsa, tuli paha mieli kuin tekisin jotakin väärin ja mies kertoi siinä itkiessäni, että hänelle tuli juuri samanlainen tunne pari vuotta sitten minua kosketellessaan. Muistan hyvin hänen kertomansa tapauksen pari vuotta sitten, kun hän silloin vuorostaan itki. Mutta ei kuulemma ollut mikään kosto, vaikka sitä hieman epäilinkin.
Sanoin, ettei mentäisi enää noin pitkälle, mutta silti hän seuraavallakin kerralla toimi samoin. Eli joko hänellä on huono muisti tai yksinkertaisesti ei piittaa siitä mitä sanon :/