Rakkaushuijauksetyleistyneet

Anonyymi

37

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä miehiäkin joutuu uhreiksi, mutta he harvemmin tekevät rikosilmoitusta, koska eivät halua myöntää olleensa idiootteja.

      • Ulkomaiset huijarit on pääosin miehiä, niin ottavat kohteikseen naisia, jotta voivat esim puhelimessa puhua..?

        " Kotimaisin voimin tehdyissä tapauksissa useammin miehet ovat uhreina.

        Kortelaisen mukaan Lounais-Suomessa oli viime vuonna käräjillä isompi sarja, josta jaettiin tuomioita.

        – Nuori kaveri esiintyi naisena ja kirjoitteli miehille eri puolella Suomea. Kontaktipintoja oli Tinderistä, Facebookista ja eräältä kontaktipalstalta.

        Mies kalasteli uhreja, otti yhteyttä ja tekeytyi valmiiksi solmimaan ihmissuhdetta. Hän sai uhrin kiinnostumaan ja tarjoutui, että voi tulla käymään. Mies esiintyi köyhänä opiskelijana, pyysi ostamaan verkkopankkitunnuksilla juna- tai bussilipun, teki tilanteesta kiireisen ja pyysi lopulta verkkopankkitunnuksia itselleen.

        – Sinisilmäisyyttään antoivat nämä. Sitten vietiin rahaa tai ostettiin tavaraa. Siinä sarjassa oli pari-kolmekymmentä juttua. Se oli isoin sarja, jonka tiedän. Yksittäisiä hajatapauksia on ollut.

        Ongelma asiassa on, että rakkaushuijauksista iso osa jää Kortelaisen valistuneen arvauksen mukaan piiloon. Ilmoituskynnys on korkea, kun tunne-elämä on kokenut loukkauksen, ja on langennut huijarin ansaan."


      • Anonyymi

        Naiset siis avoimesti ovat idiootteja?


    • Anonyymi

      Oletteko katsoneet catfishia?

      • Anonyymi

        Tänäänkin tuli uusintana jakso missä ätmi kusetti entistä playboymallia ym.. Vaikka sellanen onkin perseestä niin tavallaan sen ymmärtää koska ei niistä naisista kukaan vastaisi ollenkaan jos ätminkäinen olisi omalla kuvallaan liikenteessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänkin tuli uusintana jakso missä ätmi kusetti entistä playboymallia ym.. Vaikka sellanen onkin perseestä niin tavallaan sen ymmärtää koska ei niistä naisista kukaan vastaisi ollenkaan jos ätminkäinen olisi omalla kuvallaan liikenteessä.

        Se on pinnalliselle naiselle ihan oikein joutua kusetetuksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänäänkin tuli uusintana jakso missä ätmi kusetti entistä playboymallia ym.. Vaikka sellanen onkin perseestä niin tavallaan sen ymmärtää koska ei niistä naisista kukaan vastaisi ollenkaan jos ätminkäinen olisi omalla kuvallaan liikenteessä.

        Kyllähän niitä ätmipoikia vedättää tuossa ohjelmassa vielä niitäkin rumemmat ja lihavammat naiset. Niillä sama logiikka että ei nuo vastailisi jos omalla kuvalla chattailisi. Typerää touhua toisten huijaaminen kaiken kaikkiaan.


    • Anonyymi

      Paljon on rumia, vanhoja kurppia joista yksikään mies ei ole kiinnostunut. Olisi kannattanut nuorena ja nättinä tyttönä etsiä kiltti ja kunnollinen mies niin nyt vanhana olisi muutakin seuraa kuin huijarit.

      • Anonyymi

        Totta joka sana. Kilttiä ja kunnollista 40-60 vuotiasta miestä ei ole olemassa, vapaana siis.


      • Anonyymi

        Ne "k & k" miehet kato kun ovat jo silloin vain runkkailleet peräkammarissaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne "k & k" miehet kato kun ovat jo silloin vain runkkailleet peräkammarissaan.

        Se koulukiusaaminen ja ulkopuolisuus kun eivät anna kovin hyviä valmiuksia sosiaaliseen elämään.


      • Anonyymi

        EI yksistään ulkonäkö, vaan eihän mies voi olla kiinnostunut jos huomaa naisen alkavan ottaa otetta ja taluttaa kuin nuorassa ja kaiken lisäksi on kuin kasvanut pullossa eikä tiedä kuin kapean etäisen alan sekä ei osoita mitään kiinnostusta miehen harrastuksiin ja tuskin on edes kiinnostunut todella miehestä. Mitä siis "kurppa" hakee, herää kysymys? Kuluttaako vain aikaa tutustuen miehiin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se koulukiusaaminen ja ulkopuolisuus kun eivät anna kovin hyviä valmiuksia sosiaaliseen elämään.

        Silloin kyseessä ei sitten ole oikeasti kiltti ja kunnollinen mies, vaan palstan tyylinen "k&k" mies. Ei sellaisia naiset huoli, vaikka maailmasta muut miehet katoaisi. K&k miehet on katkeria ja ihmisvihaajia, ei yksikään nainen semmosta halua katella hetkeäkään. K&k:t luulevat olevansa hyviä tyyppejä ja että olisivat suhteessa parasta a-laatua. Niiden harhaisuus tekeekin niistä vielä entistä pimeämpiä tapauksia.


    • Olisi selvästikin tilausta sellaiselle palvelulle, joka kuukausimaksua vastaan lirkuttelisi naisille kaikenlaista liibalaabaa mitä ne haluavat kuunnella. Nyt bisnes on huijareiden käsissä, mutta ystävät, omaiset tai rakkaudennälkäinen itsekin voisi tilata sellaisen nigerialaisen lentokapteenikirurgin rakastajaksi, joka ei erikseen pyytäisi rahaa vastineeksi vaan kaikki sisältyisi kiinteään maksuun. Ei menisi perinnöt haaskuuseen, kun mummelilla olisi tällainen finanssivalvonnan hyväksymä etärakas.

      • Anonyymi

        No onko se sitten parempi että joku nigerialainen äijä esittää jotain nuorta naista ja ätmit kiimoissaan lähettelevät kullikuviaan ja rahaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No onko se sitten parempi että joku nigerialainen äijä esittää jotain nuorta naista ja ätmit kiimoissaan lähettelevät kullikuviaan ja rahaa.

        "... lähettelevät kullikuviaan ja rahaa."

        Luulen, että Nigeriassa toivovat enemmän jälkimmäistä...

        Miesten osalta vähän useammin on niin, että jos on saanut jostain paljon rahaa, niin on saanut myös ymmärrystä käyttää sitä. Naiset useammin on otollisempia uhreja.


      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "... lähettelevät kullikuviaan ja rahaa."

        Luulen, että Nigeriassa toivovat enemmän jälkimmäistä...

        Miesten osalta vähän useammin on niin, että jos on saanut jostain paljon rahaa, niin on saanut myös ymmärrystä käyttää sitä. Naiset useammin on otollisempia uhreja.

        Varmaankin joo, mutta moni pölvästi luulee että ne kullikuvat toimivat naisiin. Eikä se että on rahaa todellakaan tarkoita että ois sen kummemmin ymmärrystä, monelle normityypille ja vanhoille pojille on kertynyt valuuttaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin joo, mutta moni pölvästi luulee että ne kullikuvat toimivat naisiin. Eikä se että on rahaa todellakaan tarkoita että ois sen kummemmin ymmärrystä, monelle normityypille ja vanhoille pojille on kertynyt valuuttaa.

        Jos on varakas ja yksinkertainen mies, niin taitaa usein löytyä löysät rahat pois ottava huijari jo kotimaasta. Mutta naiset kun on enemmän kansainvälisesti suuntautuneita ja avoimempia vieraille kulttuureille, niin pitää koijarit hakea oikein ulkomailta saakka.


    • se tytön ihastutuja oli joku huijari😑😑😑
      Lapsetkin tekee hänen oman luokkalainen tyttö esitti poikaa,(oli joku haaste)
      Käytti toisen lähettäviä viestejä tytölleni mitkä se poika lähetti whatsnappii.

      • Anonyymi

        Täh?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Täh?

        Niimpä.


    • Anonyymi

      Myös toisinpäin.

    • Anonyymi

      Vanha kurttu on epätoivoissaan helppo saalis hujiarille. Vanha nainen on sekä ruma, että tyhmä. Nuori nainen"vain"tyhmä ja myös nuorta naista on helppo huijata Tinderissä komean miehen kuvilla, nuori nainen ei sentää niin epätoivoinen ole että lähettäisi komealle miehelle kymmeniä tuhansia rahaa.

      • No nuoret naiset on sitten taas herkkiä antamaan itseään, kuviaan yms. vastineeksi lahjuksista. En tiedä onko se yhtään terveempää. Ei minun mielestä. Vanhempien pitäisi ymmärtää varoittaa nuoriaan näistä houkutuksista.


    • Anonyymi

      "Juha Tapion nimissä oli tehty Facebookiin valeprofiili. Artistin fanille oli lähetetty viesti, jossa kerrottiin, että laulaja on eroamassa, ja hän tarvitsisi 10 000 euroa eroprosessiin rahaa.

      Mitä teki laulajan naisihailija?

      Hän käveli pankkiin ja siirsi 10 000 euroa "Juha Tapiolle".

      Keski-ikäinen komistus saa naiset tekemään mitä vaan, tuskimpa yksikään nainen antaisi rahaa Arttu Lindemanille tai jollekkin toiselle finninaamalle.

    • Anonyymi

      "Nuorimmat suomalaisuhrit ovat iältään noin 40-vuotiaita."

      Tuohan on täysin luonnollista koska tuossa iässä nainen menettää seksuaaliarvonsa rippeetkin. Mies sen sijaan alkaa vasta pikkuhiljaa olemaan mies tuossa iässä.

      • Ei se nainen ikääntyessään huonone. Sinun kirjoitukset osoittaa, miten lapsellinen mies suhtautuu ikääntyvänä miehenä ikääntyvään naiseen. Asenne suoraan anaalista. Samalla tavalla sitä miehenäkin vanhenee ja on lopulta laho kuori entisestä.


      • Anonyymi

        Hahaha oi miten söpöä on tuo vankkumaton usko siihen että keski-ikäinen suomalainen mies olisi jotenkin erityisen haluttava tuote.

        On toki niitä harvoja miehiä jotka paranee vanhetessaan, kuten tämmöiset george clooneyt, leo dicapriot ja brad pittit.
        Kotimaassa nää enimmät jormat jämsästä ja terot tenojoelta ei vaan valitettavasti ihan samalla tavalla kypsy ... lähinnä mätänevät.


    • Huijarit yrittää facebookinkin kautta päästä kopeloimaan.

      • Anonyymi

        Sarahmaria kävi kuumana 😇


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sarahmaria kävi kuumana 😇

        Jaa. Eiköhän hänellekin löydy joku rapsuttaja, minä se en kuitenkaan tule olemaan. End of story.


    • Anonyymi

      Jos väsyttää niin tämä on hyvä päivittäis-looppi, kierros joka jatkuu hetken aikaa: kylve-nuku-syö-kylve-nuku-syö... sitten kun on riittävän pirteä niin jaksaa jo laittaa villahousut jalkaan ja rokata, villahousu-rock. Ajattele Ajatollah!

    • Kivaa että joillakin on rahaa tosta noin vaan heittää kymppitonneja jollekkin tyypille netissä. Antaisivat vaikka mulle saakeli ^_^

    • Anonyymi

      Jos joku antaa huijata itseään noissa asioissa arvelen sen olevan huijatun tyhmyyttä joka uskoo poppamiehiin siis lähetä mulle rahaa, nii sat puolet valtakuntaamme hähähähä

      • 'Me ihan jokainen haluamme, että joku rakastaisi meitä.

        Me parisuhteessa elävät emme aina edes tajua, mitä se on, jos haluaisi parisuhteen, mutta sitä ei löydy mistään.

        Millaista se on, kun kukaan ei odota sinua kotiin töistä, lenkiltä, työpaikan bileistä tai matkoilta.

        Ja miltä se tuntuu, kun kukaan ei koskaan laita viestiä, että minulla on hirveä ikävä!'


        Tämä. Rakkauden tarve, että joku ottaisi ja rutistaisi kainaloon. Olisi olemassa sinua varten.


    • Anonyymi

      Jos on nukahtamisongelmia niin tuollainen unimantra saattaa auttaa jos laittaa peiton kokonaan pään yli ja toistaa mielessään kylve-syö-nuku-kylve-syö-nuku.... niin kauan kuin jaksaa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe