Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia...
Ei yllätä.
Anonyymi
43<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Seuraileppa eduskunta päätöksiä huomaat onko Perussuomalaiset työläisen asialla.
Puolue on oikeistopuolue samoin kuin Kokoomuskin. Maahanmuuttopolitiikan ansiosta köyhistä työläisistäkin on tullut oikeistolaisia.
Suomessa ainoa puolue joka on suomalaisten ihmisten puolue, piste.
Millä tavoin,se on jäänyt epäselväksi. Maahanmuuttajien vastustaminen on saanut naurettavia piirteitä. Puolueen Kellokkaat suoltavavat ulos totuutta,joilla ei ole totuuspohjaa. Muuten heillä ei olekaan sanottavaa eikä kykyä taloudellisiin parannuksiin Suomen hyväksi. Asiattomuuksia puolue kyllä osaa hyödyntää. Montako työpaikkaa ulkomaalainen on Kemijärveläisiltä vienyt. Odotatteko, että muu Suomi elättää teidät. Muuttakaa työnperässä ,niin ei tarvi haalia ulkomailta työläisiä.
Kyllä kannattaisi käydä vaikkapa Oulussa niin eiköhän tieto muuta ajattelua, pum pum.
Molemmat paikkat ovat tuttuja niin Kemijärvi kuin Oulukin. Enemmä olen huolissani Kemijärven tulevaisuudesta, täällä ahdistaa maahanmuuttajat vaikka ei niitä juuri olekkaan.
Kemijärven Persuille tuli hyvä ohje. Menkää etelään työhön pois valittamasta silloin ei tarvitse tuoda niinpaljon maahanmuuttajia.
Kuntavaalit tulossa, toivotaan uusia valtuutettuja. Kyllä pitää olla tyhmä jos vielä äänestää näitä nykyisiä jotka ovat istuneet vuosia, ja osaaminen on heikkoa heikompi.
Perussuomalaiset ovat koko Suomen asialla, Kemijärvi on vielä matu vapaa.
Saahan sitä räksyttää ja olla suuria puheita, kuitenkaan ei ole päättäjissä montakaan salonkikelpoista Persua joitta viitsisi viedä maan rajojen ulkopuolelle edustamaan Suomea.
Täällä kyläpolitiikkoina ne menee suunsoitossa kuitenkaan harvaa voi viedä eduskuntatalolle.
Nyt jo muutamien möläytykset on pilaamassa Suomen maineen. Lakimiehillä olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin olla tutkimassa " tollopersujen" sanomisia.
Kun sinne teollisuuslaitos tulee,niin paikalliset jäävät rannalle. Ne ovat PaMut jotka saa töitä. Heillä on työnteon osaamista ja halukkuutta työntekoon. Maahanmuuttajat ovat kiertäneet Kemijärven kaukaa,ei perspuhujien vuoksi . Siellä ei ole tulevaisuutta,siinä syy.
Sinullapa on sivistystä, lukenut hommofoorumia .Kannattais sinunkin käyvä Oulussa,vaan pelekääkkö joutuvan töihin.
"kun sinne - älä pidä lukijoita urpona - kun TÄNNE
Heh, täällähän minä olen.
Persu tai urpo,yhtä väläkkyjä. Kikypuolue vailla vertaa. PaMut tuloon ja menee töihin.
Pitkäkin tuomio.
Maahanmuuttajia ei ole vielä Kemijärvellä mutta tulevaisuudessa tulee olemaan. Persuja ne eivät pelkää ovat olleet sodissa ja nähneet paljon pahempaa kuin ylensyöneen Persun.
Maahanmuuttajissa on yrittelijästäkin porukkaa kun huomaavat miten kalainen järvi täällä alkavat hyödyntämään sitä.
Persumo töihin,vie työpaikka maahanmuuttajalta.
Hälläpyrrääjän uusi iskurepliikki
Kokoomus lähentetee persuja ei taida olla yksinkertaista, Halla-aho sanoi olevansa pitkävihainen, Orpolle.
Persujen kannatus on kohonnut persvakoa pitkin,kohta se valahtaa takaisin omaan soppeensa. Ruppunaru menee lopullisesti kiinni.
Rydman ei ole sama kuin kokoomus, hän on vain yksi harvoja hölmöjä kokoomuksessa.
Onneksi ET ole persu.
"Kuiskaajarajalla"on ollut äänessä!
Muutaman viinpullon kumaran jälkeen!
Kieli pysyy ruskeena vain suklaalla. Toisin on teillä persvakolaiset.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari piti brexit-päivänä Euroopan parlamentissa tunteikkaan jäähyväispuheen. Puheessaan hän kertoi jäävänsä kaipaamaan Brexit-puolueen meppejä.
Laura Huhtasaaren puhe on huomioitu myös Britanniassa. Brexit-mielinen Daily Express kirjoittaa Huhtasaaren sulattaneen EU-eromielisten sydämet tunteikkaalla puhellaan.
Lehti nostaa muutamia Huhtasaaren saamia sosiaalisen median kommentteja esiin.
– Rakastan tätä naista. Järjen ääni keskellä tätä mielipuolisuutta.
– Kiitos, Laura Huhtasaari! Tukesi meidän pitkän ja vaikean kamppailun kanssa on mahtavaa. Arvostamme sitä.
Huhtasaaren Twitter-tili on sekin täyttynyt kiitosviesteistä.
Siinä Tuppurainen kehuu Tappuraista, heh.
"järjen ääni keskellä mielipuolisuutta" Näin se on noilla populisteilla, ne kun kääntää aina kaiken päälaelleen ja heillä mielipuolisuus on yhtä kuin nykyinen sopimusyhteiskunta.
Kyllä naurattaa miten joku voi huu-huu-Huhtasaarta pitää järjen äänenä, kun suurin osa persuistakin häntä häpeää.
Onneksi ET ole persu.
Vapaavuori joka on Kokoomuksen aivot sanoi jyrkästi- PESÄERO PERSUIHIN:
No niin suuri osa kokkareista, itse olen aina ihmetellyt miksi Rydman on yleensä kokkareihin liittynyt, kun mielipiteet on olleet persuihin päin kallellaan aina. Kyse on kai hänelle imagosta, persuissa on niin paljon duunareita täysiä tolloja, että Rydman on mieluimmin kokkareiden imagolla, vaikka puheet kuin oppineella persulla.
On se hyvä ettet ole persu.
Sanos muuta !
Kyllä näin kokoomuslaisena persut on minulle vastenmielisin puolue, olisi karmeinta mitä tiedän, herätä joku aamu persuna.
Vassut on minulle vain eri näkökantaa edustavia ihmisiä, en heidän näkemyksiinsä yhdy, mutta he eivät kuitenkaan herätä sellaista vastenmielisyyttä minussa, mitä persutt.
Sanos muuta !
Kyllä näin kokoomuslaisena persut on minulle vastenmielisin puolue, olisi karmeinta mitä tiedän, herätä joku aamu persuna.
Vassut on minulle vain eri näkökantaa edustavia ihmisiä, en heidän näkemyksiinsä yhdy, mutta he eivät kuitenkaan herätä sellaista vastenmielisyyttä minussa, mitä persutt.
Vapavuoren maine ei kestä päivänvaloa.
Triathlonisti Kaisa Sali joutui puukotuksen uhriksi omalla kotipihallaan – tuntematon mies iski veitsen selkään, poliisi tutkii tapon yrityksenä!
Voiko johtua siitä uutisesta, että poliisi alkaa taas palauttamaan i-rakkeja kotiinsa? Joku pelkää tekosiaan kotomaassa niin paljon, että menee mieluummin turvaan vankilaan täällä?
Vihervammaisten maine ei kestä myöskään päivänvaloa.
Hallitus avaa rajat ulkomaalaiselle halpatyövoimalle | UMV-Kolumni
Suomen vihervasemmistolainen hallitus haluaa helpottaa työperäistä maahanmuuttoa. SDP:n työministeri Tuula Haatainen on ryhtynyt toimiin, joiden tarkoitus on käydä läpi työperäisen maahanmuuton prosessit ja lainsäädäntö.
Yhteiskunnalle tulee kalliiksi elättää halpatyövoimaa ja heidän perheitään!
Vain+6,1+%+Ruotsin+”uusista+siirtolaisista”+on+virallisesti+töissä
Ruotsiin+saapuu+valtavia+määriä+siirtolaisia,+mutta+heidän+työllistymisaste+on+laskenut+entisestään+vuonna+2019.+Laskua+mitataan+sen+jälkeen+kun+Ruotsin+työvoimaviranomaiset+lopettivat+verovaroin+tuettuja+lisäpalveluja.
Aina pitäisi pystyä katsoa totuutta silmiin ja mennä ajassa jopa taakseppäin.
Keskusta-Kokoomus- ja Perussuomalaisten hallituskaudella tuli ennätysmäärä maahanmuuttajia parhaana vuonna 350000 henkilöä.
Katsotaan nyt rauhassa lyökö Sanna Marinin hallitus Sipilän hallituksen ennätyksen.
Hyvin epätodennäköistä että Eurooppaa pystyisi vielä kulkemaan läpi kuin Silkkitietä aikoinaan. Eli voi melko varmasti sanoa, että sellaista määrää ei ylitetä.
Hallitus perustaa ilmastorahaston – tarkoitus ohjata satoja miljoonia euroja erilaisiin ilmastotoimiin!
On sitä rahaa!
Se onkin yksi asia mikä ei ole mitenkään huono juttu. Sillä teollisuus pystyy kehittämään prosesseja ja laitteistoja ympäristöystävälliseen suuntaan.
Niistä voi saada jopa vientituotteita, että ei kaikkia vassu-toimia pidä rutata vain sen takia, että ne on vassuilta peräisin.
Muinaisjäänteen tekohengittäminen on turhaa.
Luuletteko todella että PS olisi jokin yksinvaltias?
Asennemittaus PS ja kokoomuksen välisistä yhtäläisyyksistä ja eroista:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006394643.html?ref=rss
Persut jakaantuvat talousasioissa äärivasemmalta äärioikealle, ja kaikissa asioissa paljon konservatiivimpia kuin kokoomuslaiset. Suuret erot asennoitumisessa EU:hun Natoon ja maahanmuuttoon.