Pappi lukkari, talonpoika ja kuppari

Ex-ystävä syyttää useissa somekanavissa, että Janita olisi tehnyt keräämillään rahoilla omia ostoksia, mm. puhelimen, kameran, vaatteita, studiovälineitä ja sormuksia.

Janita kertoo, että on saanut reilun 1000 euron edestä sellaisia lahjoituksia, joissa oli saatteena kehotus käyttää niitä omiin tarpeisiin. Janitan mukaan kyseisissä lahjoituksissa sanottiin, että ”raha on sinulle, käytä se itseesi, tee itsesi onnelliseksi”.

Janita kertoo ostaneensa kyseisillä rahoilla esimerkiksi puhelimen 380 eurolla. Muita ostoksia hän sanoo tehneensä mm. lehtihaastatteluista saamillaan palkkioilla. Janitan mukaan avustuskeräykseen tulleet rahat ovat edelleen tallella ja menevät aikanaan säätiöön.

– En ole huijannut ketään keräyksellä, Janita sanoo.

Janita ihmettelee syytöksiä väärinkäytöksistä ja varsinkin sitä, että häntä on jopa kiristetty myöntämään käyttäneensä keräysrahat, jotta hänen perheensä jätettäisiin rauhaan. Janita toteaa, ettei voi suostua myöntämään käyttäneensä rahoja, jotka ovat vielä tallessa.

Janita kertoo myös huomanneensa, että hänestä puhutaan somekanava Jodelissa hyvin rumasti rahankeräyksen tiimoilta, joten hän aikoo tehdä kyseisistä kirjoituksista ilmoituksen poliisille.


https://www.metropoli.net/uutiset/saattohoidossa-oleva-janita-lukkarinen-ikavan-riidan-keskella-en-ole-huijannut-ketaan-kerayksella/
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuolevaakin pitää kadehtia. En ymmärrä.

Äänestä

Se on Sumppia, Kahvin Poroja, Poron Kahveja, kahvinporoja... LEIJONANPOROJA :d

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ex-ystävä syyttää useissa somekanavissa, että Janita olisi tehnyt keräämillään rahoilla omia ostoksia, mm. puhelimen, kameran, vaatteita, studiovälineitä ja sormuksia.

Janita kertoo, että on saanut reilun 1000 euron edestä sellaisia lahjoituksia, joissa oli saatteena kehotus käyttää niitä omiin tarpeisiin. Janitan mukaan kyseisissä lahjoituksissa sanottiin, että ”raha on sinulle, käytä se itseesi, tee itsesi onnelliseksi”.

Janita kertoo ostaneensa kyseisillä rahoilla esimerkiksi puhelimen 380 eurolla. Muita ostoksia hän sanoo tehneensä mm. lehtihaastatteluista saamillaan palkkioilla. Janitan mukaan avustuskeräykseen tulleet rahat ovat edelleen tallella ja menevät aikanaan säätiöön.

– En ole huijannut ketään keräyksellä, Janita sanoo.

Janita ihmettelee syytöksiä väärinkäytöksistä ja varsinkin sitä, että häntä on jopa kiristetty myöntämään käyttäneensä keräysrahat, jotta hänen perheensä jätettäisiin rauhaan. Janita toteaa, ettei voi suostua myöntämään käyttäneensä rahoja, jotka ovat vielä tallessa.

Janita kertoo myös huomanneensa, että hänestä puhutaan somekanava Jodelissa hyvin rumasti rahankeräyksen tiimoilta, joten hän aikoo tehdä kyseisistä kirjoituksista ilmoituksen poliisille.


https://www.metropoli.net/uutiset/saattohoidossa-oleva-janita-lukkarinen-ikavan-riidan-keskella-en-ole-huijannut-ketaan-kerayksella/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu