MISTÄ ATEISTILLE ELÄMÄN TARKOITUS?

On kaksi vaihtoehtoa:
1. Sinä määrittelet, mitä tavoitteita asetat elämällesi.
2. Joku muu määrittelee, mitä sinun tulee tavoitella elämässäsi.

Minä pidän enemmän ensimmäisestä vaihtoehdosta.

Onneksi en omaa teistin elämän tarkoitusta mikä on paimentolaismiehen keksimän mielikuvitusjumalan palvominen.

Elämä on. Ateisti ei ainakaan tuhlaa ainutkertaista elämäänsä uskomalla satuja todeksi ja alistumalla mielikuvitusolennon mielivaltaisuuksiin.

Elämänsä voi elää täysin rinnoin, tai sitten sen voi hukata olemattoman palvomiseen ja ikuisten itkuvirsien veisaamiseen. Sitä paitsi ei ole olemassakaan mitään sen egoistisempaa kuin kuvitella että ansaitsee ikuisen elämän. Se on superhyper-egoismin ylin huipentuma.

Mistä ateisti oikein repii elämäänsä sisältöä ja tarkoitusta

Ei sitä mistään revitä se on

Ensin vanhemmat koulut tyttöystävät ystävät tavoitteet vaimo lapset harrastukset työ perhe yhteiset hyvät ajat kiva oleminen keski-ikä vanhemmuus jne....jne...

Kun ihminen ymmärtää ettei ole tämän universumin ja maailmankaikkeuden keskipiste ei tätä kaikkea ole tehty juuri sinua varten .

Ei ole yksittäistä maailmankaikkeuden ja universumin hallitsijaa joka miljardeista tähdistä tulisi juuri tälle pienelle pallolle ja miljardien ihmisten joukosta etsi juuri sinua ja valitse juuri sinua pelastettavaksi suureen suunnitelmaansa.

Kun ihminen hahmottaa oikeasti olevansa maailman kaikkeuden kokonaisuudessa mitätön olematon hiukkanen kaikkeutta hän ymmärtää nauttia ja iloita elämästään jossa hän voi olla kaikille läheisilleen ja kanssa eläjilleen korvaamaton osanen heidä elämäänsä kuin myös omaansa .

Ne narsistiset ihmiset jotka kuvittelevat jonkun maailmankaikkeuden hallitsijan elämäänsä juuri heitä varten ja odottavat odottamistaan kuolemaa että tämä sitten heille autuuden antaa ...

Taitavat hukata elämänsä turhuuden odottamiseen

Elämä on elämistä varten ja kuolema kuolemista varten tehään ne asiat juurta jaksian kunnolla

Uskova aloittaja nähtävästi halveksii elämää. Ei ihme, sillä uskovat ovat aina olleet ristiriitasia: heille annetaan elämä, ja samantien he rupeavat tahtomaan ikuista elämää. Aika omahyväistä!

Ei elämällä mitään tarkoitusta ole. On vain termodynamiikan toisen pääsäännön sivutuote.

Aloittaja syntyi.
Elää hetken ja
kuolee sitten.

Mieti, olisiko sinun kannattanut jättää syntymättä.

Minä koen että elämälläni ei ole "tarkoitusta", mutta sillä on minulle (ja toivottavasti läheiselleni) merkitys. Keskeinen osa tuota merkitystä on se, että elämä on rajallinen. Rajallisuus antaa elämälle arvon. Rajattomuus (ikuisuus) tekisi jokaisesta päivästä ja hetkestä viime kädestä merkityksettömän. Kaikki on toistettavissa rajattomasti, joten sillä mitä on juuri nyt ei olisi merkitystä.

Itse voisin kuvata itseäni klassiseksi hedonistiksi. Mielihyvän lähteitä ovat läheiset ihmiset, taide, kulttuuri, vapaaehtoistyö, liikunta ja luonto.

Elämän tarkoitus? Jatkaa sukua sekä pitää omalta osaltaan huoli siitä tulevilla sukupolvilla on puhtaampi ja turvallisempi maailma elettävänään jotta hekin voivat jatkaa sukuaan. Helppoa, ymmärrettävää ja järkeen käypään. Ilman että siihen tarvitaan ensimmäistäkään yliluonnollista elementtiä hämärtämään elämän todellista tarkoitusta.

Uskovan mielestä tällä elämällä ei ole mitään merkitystä, vaan ainoa tarkoitus on kilvoittelu siitä taivaspaikasta ja ikuisesta elämästä jossain kuvitteellisessa paretiisissa. Niinpä uskova jättää tämän ainutkertaisen elämänsä elämättä, koska ei uskalla tehdä mitään pelätessään sen taivaspaikkansa menetystä. Uskova kärvistelee koko elämänsä hirvittävässä pelossa, ettei vain tulisi tehtyä tai sanottua tai edes ajateltua mitään väärää ja joutuisikin helvettiin ja niin elämä jää kokonaan elämättä.

Elämää ei kannata käyttää kuvitteeellisten asioiden pelkoon tai tavoitteluun.

Ei elämällä ole mitään tarkoitusta, ellei itse elossapysyminen.