Aihe: Paluu tulevaisuuteen? 1
megatherium
07.01.2004 20:37:47
Olen tullut joskus pohtineeksi, että voitaisiinko säveltaiteeseen soveltaa "Paluu tulevaisuuteen" elokuvatrilogian ideaa aikakonematkustelusta siinä mielessä, että kaikkina aikoina ovat huomattavat säveltäjät luoneet teoksia, jotka joissakin tapauksissa ovat olleet, jos eivät suorastaan profeetallisen näynomaisia kauaskatseisuudessaan, niin ainakin taiteen tuntijoiden ja säveltäkäkollegoiden piirissä hyvin esikuvallisia sekä ennen muuta paljon edellä omaa aikaansa. Toisinaan heidän kynästään syntyneet merkittävätkin teokset ovat saattaneet olla sovinnaisia, vanhempia mestareita plagioivia ja taaksepäin katsovia, kuten esim. sävellysmuodoltaan omana aikanaan vanhentuneet Bachin fuugat. Voihan taideteos olla kumpaakin samanaikaisesti: saada tyylillisiä vaikutteita menneiden aikojen tai oman aikansa suurien säveltäjien luomuksista ja olla siitä huolimatta sävelkieleltään läpeensä persoonallinen, kauttaaltaan yksilöllisen ja omaleimaisen näkemyksen kyllästämä mestariteos vai voiko?
Luullakseni Chopin ei liene säveltänyt valssejaan niiden alkuperäistä kätännöllisiä tarkoitusperiä palvelevaa käyttötarkoitusta eli tanssimista ajatellen kuten esim. Schubert, vaan pikemminkin puhtaasti esteettisistä syistä, yhtenä taidemusiikin muotona, ts. ilman tanssin säestystehtävää, kuten tekivät myös Schumann ja Brahmskin.
Beethoveniin verrattuna Schubertin edistyksellisyys säveltäjänä näkyy nimenomaan tanssimusiikin saralla siinäkin, että hän suurena tanssin ystävänä, vaikkei itse tanssinutkaan, ei suinkaan ylenkatsonut tanssimusiikin tuottamista, vaan hänen teosluettelostaan löytyy pitkälle toistasataa schubertiadeissa improvisoimaansa ja myöhemmin muistiin merkitsemäänsä valssia, kun taasen Beethovenin kynä oli valssin saralla tuottelias vain yhden ainokaisen tanssin verran WoO84.
Schubert on säveltänyt mm. 36 ensimmäistä valssia D 365, 12 Grazilaista valssia D 924, 12 valses nobles D 969, 20 viimeistä valssia D 146, 34 valses sentimentales D 779, 12 valssia D 145 jne.
Vaikkakin Schubert, kuten Mozart, Haydn ja Beethovenkin, sävelsivät tanssinsa tanssittaviksi, seuraava anekdootti Richard Straussista osoittaa että ne olivat paljon enemmän. 21-vuoden ikäisenä hän pyysi Brahmsilta neuvoa kuinka parantaisi sävellyksiään. Brahms pyysi häntä tarkastelemaan hyvin huolellisesti Schubertin tansseja ja keksimään 8-tahdin mittaisia yksinkertaisia melodioita!". Schubertin tanssit ovat kuitenkin lopullisessa kirjoitetussa muodossaan enemmän kuin yritys säilyttää satunnainen inspiraatio, spontaani ajatus tai melodis-harmoninen idea.
Melodisen mestaruutensa lisäksi hän oli myös harmonian mestari: Kun katsomme säestäviä ääniä, jotka on toisinaan merkitty vain oienellä aksentilla, huomaamme kuinka mielikuvituksellisesti ja taitavasati ne on sijoitettu.
Miltei jokaista Schubertin yli 400 tanssista voi verrata kiillotettuun miniatyyrii, pieneen, mutta kallisarvoiseen ja yksinkertaisesti täydelliseen. Jokainen niistä heijastelee Schubertin taidetta mikrokosmoksen tavoin.
Tuskin kukaan toinen säveltäjä milloinkaan on onnistunut niin menestyksellisesti käyttämään pianon tarjoamia uusia sointiominaisuuksia ja ilmaisumahdollisuuksia hyväkseen kuin Schubert.
En ole pahemmin Chopinin valsseja kuullut, mutta eikös hänen pianotyylinsä ole harmonisesti varsin omaperäistä värikkäässä kromatiikassa, rohkeissa dissonanssikuluissa ja yllättävissä modulaatioissa.
Varmasti totta, mutta aiemmin en osannut kuitenkaan arvostaa hänen monia varhaisempia sonaattimuotoon sävellettyjä soitinteoksiaan, kuten esim. sonatiineja viululle ja pianolle, mm. hiukan rutiininomainen ja mozart-henkinen D 384, joissa hänen kipeästi leijuva lyriikkansa ei ottanut sopiakseen klassisten muotokaavioiden puitteisiin, mitä ongelmaa esim. hänen varhaisissa jousikvartetoissaan, nelikätisissä pianofantasioissaan, pianominiatyyreissään tai vokaaliteoksissaan puolestaan ei ole. (Tämän todistaa jo n. 15-vuotiaana sävelletty Viel tausend strene prangen D 642 sekakuorolle ja pianolle, joistakin haydnvaikutteistaan huolimatta). Oikeastaan vasta sonaatti pianolle D 459 ja D 459A on ensimmäinen persoonallinen ja kypsä hänen tämän lajityypin teoksensa, josta puhuu välitön schubertilaisen tenhon maailma ja henki, vaikkakin jotkin hiukan varhaisemmatkin katkelmalliseksi jääneet sonaatinosat saattavatkin todistaa jotain muuta, kuten D 178, D 178B, D 346, D 347, D 348, D 349 jne.
Näkisin niin, että Schubert oli kuitenkin musiikihistorian ensimmäinen säveltäjä, joka kykeni lähestulkoon pelkkiin melodis-ilmaisullisiin keinovaroihin turvautuen, toki myös rytmin ja soinnutuksen avulla, ratkaisemaan kaikki taiteen polttavimmat ja keskeisimmät probleemit ja luomaan ilmaisuvoimaista ja pakahduttavaa säveltaidetta, joka kykenaee liikuttamaan ihmisten mieliä iäti. Hän oli ilmeisesti myöskin ainoa laatuaan länsimaisen säveltaiteen historiassa, joka löysi näköjään itsestään ehtymättömän melodisen lähteen, jonka kuohunta työnsi esiin toinen toistaan kauniimpia melodis-harmonisia oivalluksia tasaisena ja milloinkaan hellittämättömänä luomisvirtana. Käsittämätön saavutus ja vertaansa vailla oleva luova kyky, johon ei yksikään säveltäjä ennen eikä jälkeen Schubertin ole milloinkaan kyennyt yhtä vakuuttavalla ja intensiivisellä tavalla. Kuinka paljon hänellä olisikaan ollut vielä annettavanaan ihmiskunnalle ehtymättömästä musiikillisesta aarreaitastaan, mutta valitettavasti vain on niin, että tieteen, ja etenkin lääketieteen, ja taiteen kehitys eivät kulje milloinkaan käsi kädessä. Sillä jos näin olisi niin schubertin, Mozartin, Chopinin ja monen muunkin suuren neron luomistaipale olisi saanut kukoistavamman ja arvokkaamman päätöksen, eikä musiikin tai minkään muunkaan taiteen historiankirjoitus olisi niin surullista luettavaa ennen aikojaan mana majoille menneiden, varhain kuolemaan vihittyjen, säveltäjämestareiden tragedioina, murhenäytelminä.
megatherium
07.01.2004 20:37:47
Olen tullut joskus pohtineeksi, että voitaisiinko säveltaiteeseen soveltaa "Paluu tulevaisuuteen" elokuvatrilogian ideaa aikakonematkustelusta siinä mielessä, että kaikkina aikoina ovat huomattavat säveltäjät luoneet teoksia, jotka joissakin tapauksissa ovat olleet, jos eivät suorastaan profeetallisen näynomaisia kauaskatseisuudessaan, niin ainakin taiteen tuntijoiden ja säveltäkäkollegoiden piirissä hyvin esikuvallisia sekä ennen muuta paljon edellä omaa aikaansa. Toisinaan heidän kynästään syntyneet merkittävätkin teokset ovat saattaneet olla sovinnaisia, vanhempia mestareita plagioivia ja taaksepäin katsovia, kuten esim. sävellysmuodoltaan omana aikanaan vanhentuneet Bachin fuugat. Voihan taideteos olla kumpaakin samanaikaisesti: saada tyylillisiä vaikutteita menneiden aikojen tai oman aikansa suurien säveltäjien luomuksista ja olla siitä huolimatta sävelkieleltään läpeensä persoonallinen, kauttaaltaan yksilöllisen ja omaleimaisen näkemyksen kyllästämä mestariteos vai voiko?
Luullakseni Chopin ei liene säveltänyt valssejaan niiden alkuperäistä kätännöllisiä tarkoitusperiä palvelevaa käyttötarkoitusta eli tanssimista ajatellen kuten esim. Schubert, vaan pikemminkin puhtaasti esteettisistä syistä, yhtenä taidemusiikin muotona, ts. ilman tanssin säestystehtävää, kuten tekivät myös Schumann ja Brahmskin.
Beethoveniin verrattuna Schubertin edistyksellisyys säveltäjänä näkyy nimenomaan tanssimusiikin saralla siinäkin, että hän suurena tanssin ystävänä, vaikkei itse tanssinutkaan, ei suinkaan ylenkatsonut tanssimusiikin tuottamista, vaan hänen teosluettelostaan löytyy pitkälle toistasataa schubertiadeissa improvisoimaansa ja myöhemmin muistiin merkitsemäänsä valssia, kun taasen Beethovenin kynä oli valssin saralla tuottelias vain yhden ainokaisen tanssin verran WoO84.
Schubert on säveltänyt mm. 36 ensimmäistä valssia D 365, 12 Grazilaista valssia D 924, 12 valses nobles D 969, 20 viimeistä valssia D 146, 34 valses sentimentales D 779, 12 valssia D 145 jne.
Vaikkakin Schubert, kuten Mozart, Haydn ja Beethovenkin, sävelsivät tanssinsa tanssittaviksi, seuraava anekdootti Richard Straussista osoittaa että ne olivat paljon enemmän. 21-vuoden ikäisenä hän pyysi Brahmsilta neuvoa kuinka parantaisi sävellyksiään. Brahms pyysi häntä tarkastelemaan hyvin huolellisesti Schubertin tansseja ja keksimään 8-tahdin mittaisia yksinkertaisia melodioita!". Schubertin tanssit ovat kuitenkin lopullisessa kirjoitetussa muodossaan enemmän kuin yritys säilyttää satunnainen inspiraatio, spontaani ajatus tai melodis-harmoninen idea.
Melodisen mestaruutensa lisäksi hän oli myös harmonian mestari: Kun katsomme säestäviä ääniä, jotka on toisinaan merkitty vain oienellä aksentilla, huomaamme kuinka mielikuvituksellisesti ja taitavasati ne on sijoitettu.
Miltei jokaista Schubertin yli 400 tanssista voi verrata kiillotettuun miniatyyrii, pieneen, mutta kallisarvoiseen ja yksinkertaisesti täydelliseen. Jokainen niistä heijastelee Schubertin taidetta mikrokosmoksen tavoin.
Tuskin kukaan toinen säveltäjä milloinkaan on onnistunut niin menestyksellisesti käyttämään pianon tarjoamia uusia sointiominaisuuksia ja ilmaisumahdollisuuksia hyväkseen kuin Schubert.
En ole pahemmin Chopinin valsseja kuullut, mutta eikös hänen pianotyylinsä ole harmonisesti varsin omaperäistä värikkäässä kromatiikassa, rohkeissa dissonanssikuluissa ja yllättävissä modulaatioissa.
Varmasti totta, mutta aiemmin en osannut kuitenkaan arvostaa hänen monia varhaisempia sonaattimuotoon sävellettyjä soitinteoksiaan, kuten esim. sonatiineja viululle ja pianolle, mm. hiukan rutiininomainen ja mozart-henkinen D 384, joissa hänen kipeästi leijuva lyriikkansa ei ottanut sopiakseen klassisten muotokaavioiden puitteisiin, mitä ongelmaa esim. hänen varhaisissa jousikvartetoissaan, nelikätisissä pianofantasioissaan, pianominiatyyreissään tai vokaaliteoksissaan puolestaan ei ole. (Tämän todistaa jo n. 15-vuotiaana sävelletty Viel tausend strene prangen D 642 sekakuorolle ja pianolle, joistakin haydnvaikutteistaan huolimatta). Oikeastaan vasta sonaatti pianolle D 459 ja D 459A on ensimmäinen persoonallinen ja kypsä hänen tämän lajityypin teoksensa, josta puhuu välitön schubertilaisen tenhon maailma ja henki, vaikkakin jotkin hiukan varhaisemmatkin katkelmalliseksi jääneet sonaatinosat saattavatkin todistaa jotain muuta, kuten D 178, D 178B, D 346, D 347, D 348, D 349 jne.
Näkisin niin, että Schubert oli kuitenkin musiikihistorian ensimmäinen säveltäjä, joka kykeni lähestulkoon pelkkiin melodis-ilmaisullisiin keinovaroihin turvautuen, toki myös rytmin ja soinnutuksen avulla, ratkaisemaan kaikki taiteen polttavimmat ja keskeisimmät probleemit ja luomaan ilmaisuvoimaista ja pakahduttavaa säveltaidetta, joka kykenaee liikuttamaan ihmisten mieliä iäti. Hän oli ilmeisesti myöskin ainoa laatuaan länsimaisen säveltaiteen historiassa, joka löysi näköjään itsestään ehtymättömän melodisen lähteen, jonka kuohunta työnsi esiin toinen toistaan kauniimpia melodis-harmonisia oivalluksia tasaisena ja milloinkaan hellittämättömänä luomisvirtana. Käsittämätön saavutus ja vertaansa vailla oleva luova kyky, johon ei yksikään säveltäjä ennen eikä jälkeen Schubertin ole milloinkaan kyennyt yhtä vakuuttavalla ja intensiivisellä tavalla. Kuinka paljon hänellä olisikaan ollut vielä annettavanaan ihmiskunnalle ehtymättömästä musiikillisesta aarreaitastaan, mutta valitettavasti vain on niin, että tieteen, ja etenkin lääketieteen, ja taiteen kehitys eivät kulje milloinkaan käsi kädessä. Sillä jos näin olisi niin schubertin, Mozartin, Chopinin ja monen muunkin suuren neron luomistaipale olisi saanut kukoistavamman ja arvokkaamman päätöksen, eikä musiikin tai minkään muunkaan taiteen historiankirjoitus olisi niin surullista luettavaa ennen aikojaan mana majoille menneiden, varhain kuolemaan vihittyjen, säveltäjämestareiden tragedioina, murhenäytelminä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ku on jääny tuo oikean viestin kirjoittaja tuonne ylös näkyviin kopiodessa...