Painajaispäiviä töissä

Anonyymi

Viikon kaksi viimeistä työpäivää on ollut ihan painajaista. Se ei johdu työtehtävistä, vaan kyseisen osaston työilmapiiristä. Tunnen sen erittäin ahdistavaksi.
Yleensä toimin eri osastolla, jossa ei juuri riitoja ole, mutta kyseisellä osastolla on paljon riitoja. On vahtia paljon kyttäämistä, valehtelua, mollaamista ja juoruamista. Lisäksi esiintyy keksittyjä juttuja.
Työntekijöille ei kuulu vahtia muita työntekijöitä . Milloin joku räplää kännykkää tai milloin joku toinen taas menee vessaan. Se kuuluu työnjohtajalle.
Tänään sain suuria ahdistuskohtauksia töissä. Ei saanut olla edes hiljaa. Siitäkin tuli negatiivista palautetta ja naurettiin vielä päälle.
Päästyäni kotiin sain kotimatkalla voimakkaan paniikkikohtauksen. Minun oli mentävä matkan varrella sijaisevaan metsikköön itkemään. Pelkään maanantaita, jos joudun kyseiseen osastoon töihin.
Ajatuksiini tuli jopa itsemurhan suunnittelu.

5

181

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaihda heti työpaikkaa, tai jos et juuri tällä hetkellä syystä tai toisesta saa uutta työtä, irtisanoudu ja ole vaikka hetki työttömänä. Kenelläkään ei ole velvollisuutta kokea tuollaista työpaikalla. Säästä rahaa niin pärjäät mahdollisen karenssin, mutta luulisi työkkärissäkin ymmärrettävän että tuo on jo pätevä syy irtisanoutua.

      • Anonyymi

        Niin, mikä siinä on, että kiusatun pitää aina väistää...
        On tää vaan sairasta....Pahinta, mitä koskaan on, on porukasta pois sulkeminen. Itselle tehty tätä jo peruskoulussa, nyt sama meno jatkuu työssä. Ja taas miespuoleisten toimesta. Ei ihme, että olen yksin.


    • Anonyymi

      Kuulostaa siltä että olet valitettavasti sattunut oikeaan paskaporukkaan. Hyviäkin tyyppejä siellä on, mutta tarvitaan vain 1 kiero mulkero, joka on koko ajan äänessä niin se on siinä. Ajattele järkevästi miten muut ihmiset kohtelevat sinua, enemmistö kohtelee neutraalisti tai kunnioittavasti. Kiusaaja ja sen lähimmät kätyrit jotka ajattelee vain siten kuin kiusaaja itse haluaa heidän ajattelevan, ovat negatiivisia. Kiusaaja usein on itse hirveä pelkuri ja kunnon liero. Sellainen ei ymmärrä muuta kuin mielistelyä tai väkivaltaa. Parempi siis pysyä erossa tai vaihtaa työpaikkaa. Ylin johto on varmuudella jo hänen hallussaan. Niin se vain menee näitten ilkeiden narsistien kohdalla.

    • Anonyymi

      Minua on kiusattu työpaikalla jo pitkään. Kiusaajina ovat lähiesimies ja hänen esimiehensä. Tähän saakka olen yrittänyt tehdä työni hyvin ja olla välittämättä kiusaamisesta, mutta nyt en enää jaksa. Kun itsensä vahingoittaminen tulee mieleen, silloin ollaan jo liian pitkällä. Valitettavasti vain tässä yhteiskunnassa kiusattu jätetään YKSIN. Kiusatun velvollisuus on näyttää kiusaaminen toteen. Työnantajalla on lakimiesten joukko, jota vastaan yksittäisen ihmisen on turhaa taistella. Vihaan turhia korulauseita, kuten "työnantajan velvollisuus on puuttua työpaikkakiusaamiseen" tai "Työnantajan on huolehdittava työntekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta." Jokainen työpäivä on painajainen.

    • Anonyymi

      Valitettevasti et ole ainoa, joka joutuu tässä maassa henkisen väkivallan uhriksi omalla työpaikallaan.

      Olen itsekin ollut (vieläpä hoitoalalla) paikassa, jossa ilmapiiri oli erittäin myrkyllinen vain muutaman kauhuhoitajan takia. Muut hiljaa hyväksyivät hoitajien törkeydet ja lainvastaisen käytöksen myös vanhuksia hoidettaessa. Kukaan ei usklatanut sanoa tilanteissa "tämä on väärin!". Sekin on osaltaan henkistä väkivaltaa. Katsoa vierestä laittomuuksia ja kamaluuksia ja olla hiljaa. Toisaalta moni pelkää ja ei uskalla sanoa, ettei joudu näiden ilkeilijöiden silmätikuksi. Toisaalta silmätikuksi voi joutua nimenomaan siksi, ettei sano. Näille narsisteille kelpaa syyksi mikä vaan.

      Olin ainoa, joka asiasta kys. työpailkalla sanoi. Kyseiset hoitajat varmasti pelästyivät kun uskalsin sanoa heille suorat sanat ja sen jälkeen mielistelivät vanhuksia heidän omaistensa tullessa käymään eivätkä ainakaan minun silmille enää samalla tavalla hypänneet. Pelkäsivät varmasti, että ilmoitan omaisillekin heistä. Todella yököttävää käytöstä. Samaiset hoitajat itkettivät siellä törkeydellään nuorempia mukavia hoitajia yms. Se oli silkkaa vallan väärinkäyttöä ja ihmisten toimimista työssä, johon he eivät luonteensa puolesta edes sovellu (siis nämä kiusaajat).

      Sanoin asiasta johtajalle, mutta johtajaa taisi kiinnostaa enemmän rahan kiskominen vanhuksilta huonosta (tenkin henkisellä tasaolla taphtuvasta) hoidosta kuin aito puuttuminen näiden hoitajien kauheaan käytökseen. Kyse vieläpä erittäin kalliista helsinkiläisestä yksityisestä hoivakodista. Johtajastakaan ei jäänyt kovin empaattista kuvaa. Omaisten pitäisi olla tarkempia. Kaikki ei ole aina sitä, mitä päälle päin esitetään.

      Sinuna harkitsisin vakavasti irtisanoutumista. Menetät aivan varmasti terveytesi tuollaisessa työpaikassa. Saat varmasti muualta töitä ja vaikka et heti saisikaan, niin se ei haittaa. Aina on miljoonia parempia mahdollisuuksia kuin olla kauheassa työilmapiirissä muiden rikottavana.

      Valitettavasti maailma on täynnä kylmiä, ilkeitä ja narsistisia ihmisiä. He elävät muiden kiusaamisen kautta. Sinä tai kukaan muukaan ei ansaitse kohtelua, jota heiltä saa. Älä missään nimessä luovuta ja ajattele mitään oman hengen riistämistä. Se ei todellakaan ole ratkaisu, vaan työpaikan jättäminen. Älä mieti, mitä muut ajattelevat irtisanoutumisesta tai mitä esim. johtaja sanoo. Jokaisella on oikeus irtisanoutua. Valitettavasti henkinen väkivalta kyseisillä työpaikoilla aina vaan jatkuu ja seuraava uhri on sinunkin jälkeesi näiden tyyppien kynsissä. Tuollainen ilmapiiri ja sen ylläpitäminen kertoo myös todella huonosta johtamisesta, joten tuskin tilanne siitä siellä paranee.

      Muista, että sinä ansaitset paljon parempaa ja syy on näiden ihmisten epävakaudessa ja ilkeässä luonteessa, ei sinussa.

      Toivon, että rohkeasti mietit aivan muita vaihtoehtoja. Nykyään on enemmän kuin normaalia vaihtaa työpaikkoja ihan muutenkin. Ja jos ei sitä työtä heti saa, voi aina miettiä esim. uusien asioiden opiskelua yms. Elämää ei kannata pilata muiden ilkeilyjen takia. Tsemppiä ja aurinkoa sinulle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe