juu, en nyt tiedä sopiiko tämä tälle palstalle, mutten parempaakaan keksinyt. elikä ongelmana on ystäväni ongelmat. olemme olleet parhaat ystävykset jo kohta kymmenisen vuotta ja pikku hiljaa vuosi vuodelta kaverille on ilmennyt koko ajan uusia ongelmia. olen yrittänyt parhaani mukaan lohduttaa ja auttaa, mutta ongelmat näyttää vaan pahenevan koko ajan, enkä tiedä enää mitä oikeaa osaisin sanoa ja tehdä. kyllä kaverini käy ammattiauttajallaki, mutta en usko että se riittää. on vaan niin ihmeellistä, kun kaikki ajattelevat eri tavalla..toinen ajattelee asiat eri näkökulmasta kuin toinen ja kaikki voi olla toisella hyvin. ollaan niin erilaisia, mikä on tietysti hyvä. olis vaan niin ihanaa jos kaverillakin joskus menis hyvin. onko minulla kohtalotovereita?
ystäväni ongelmat
ystävä
2559
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä on, apua ei suostu hakemaan, 24/h tukihenkilöä kuitenkin.
Ei halua kuunnella muita, ei laisinkaan..ei muuten ole hänellä aavistustakaan minun ongelmistani,kaikilla on omakin elämänsä elettävänä!
Tässä sinulle kohtalotoveri! Minulla myös on ystävä, jolla on jos jonkinlaisia ongelmia ja saan/joudun toimimaan hänen ilmaisena terapeuttinaan.
Ollaan oltu ystävät jo pian kymmenen vuotta. Hänellä on mielenterveysongelmia, vakavia sellaisia, lääkitys on ollut jo vuosikausia ja terapiassa hän on käynyt ahkeraan. Tähän asti olen jaksanut kuunnella häntä, mutta nyt alan olla totaalisen kyllästynyt... Mikä avuksi?? Tällainen ystävyys ottaa voimille. Se on kovin yksipuolista, minä saan kyllä kuunnella hänen ongelmansa juurta jaksaen, mutta häntä ei tietenkään kiinnosta minun ongelmani. Kommunikointi on enimmäkseen sitä että hän puhuu itsestään ja minä kuuntelen ja yritän auttaa. Kun yritän puhua omista asioistani, hän ei kuuntele, hän on kiinnostunut vaan ja ainoastaan itsestään... Miten kummassa sanon hänelle, että en jaksaisi enää?? Liian kilttinä ihmisenä en osaa sanoa hänelle suoraan. Pienet vihjailut ei mene perille. Ja jos sanon hänelle että en enää välittäisi puhua hänen kanssaan joka päivä, pelkään että hän masentuu. Mikä hänen tapauksessaan on hyvinkin todennäköistä! Tiedän toki että en ole vastuussa hänen mielenterveydestään, mutta ajatus siitä että hän masentuisi minun takiani tuntuu pahalta... Mua on alkanut myös todella kyllästyttää oma roolini aina muiden kuuntelijana ja ymmärtäjänä - kuka kuuntelisi vuorostaan mua??
Miltä susta, kohtalotoveri, tuntuu kun kuuntelet ystävääsi? Oletko sinä kyllästynyt kuuntelemaan? Haluaisitko koskaan lopettaa ystävyytenne? Mä en myöskään tiedä enää mitä osaisin ystävälleni sanoa tai mitä voisin tehdä. Surullista seurata vierestä kun toisella on aina vaan vuodesta toiseen paha olla. Eikä siinä näytä terapiat ja lääkkeet auttavan. Olen aika neuvoton hänen kanssaan. Joskus, tai aika useinkin, tekisi mieli pitää puhelin pois päältä niin että hän ei voi soittaa...