Martina sopimukseen saksalaisen Puman kanssa!

Anonyymi

Suomessa Martina on liikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille, jotka haluavat harrastaa terveysliikuntaa. Nyt hän on tehnyt yhteistyösopimuksen saksalaisen urheiluvarusteita valmistavan Puman kanssa.

"Mä tein ison sopimuksen Puman kanssa, olen heidän kasvonsa 2020 vuonna. Puma lanseeraa uuden treenivaatemalliston ja kovaan harjoitteluun tarkoitetun PUMA Zone XT W -treenikengän maailmanlaajuisesti. Tämän kengän ympärille on järjestetty isompi tapahtuma, joka on Lewis Hamiltonin ja brasilialaisen huippumalli Adriana Liman isännöimä - he ovat Puman isoja kasvoja", Martina kertoo Iltalehdessä tänään.

171

678

    Vastaukset

    • Puma on yksi maailman tunnetuimpia brändejä, erityisesti urheilualalla.

      Ensi sunnuntaina Martina matkustaa siis Lontooseen. Hän viettää päivän Lontoossa ja osallistuu siellä Puman World Wide -testiasemalla treeneihin. Martina toivoo pääsevänsä treenaamaan ja ottamaan testeissä mittaa Lewis Hamiltonin kanssa.

      "En ole tavannut Lewisia koskaan aikaisemmin. Varmasti tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus", Martina sanoo Iltalehdessä.

      • Martina tuli aluksi kansan tietoon ns. kohujulkkiksena, mutta on tajunnut jo kauan sitten jättää moiset hommat pois. Hän on keskittynyt perheeseensä, työhönsä ja muutenkin oman elämän eteenpäin sujutteluunsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina tuli aluksi kansan tietoon ns. kohujulkkiksena, mutta on tajunnut jo kauan sitten jättää moiset hommat pois. Hän on keskittynyt perheeseensä, työhönsä ja muutenkin oman elämän eteenpäin sujutteluunsa.

        Martina on Helsingin liikunnan edistämisen lähettiläs. Sellaista työtä ei tehdä mediassa niin kuin ei tehdä monen muunkaan ihmisen normityötä.

        Hän vetää lasten ja nuorten liikuntaryhmiä sekä järjestää liikunnallisia tapahtumia, joihin voivat osallistua kaikki nuoret ihmiset - iästä ja koosta riippumatta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina tuli aluksi kansan tietoon ns. kohujulkkiksena, mutta on tajunnut jo kauan sitten jättää moiset hommat pois. Hän on keskittynyt perheeseensä, työhönsä ja muutenkin oman elämän eteenpäin sujutteluunsa.

        Martina on tehnyt ahkerasti töitä oman elämänsä eteen. Hänellä on positiivinen asenne elämään, ja hänen tarinansa on hyvin koskettava. Varmasti moni suomalainen pystyy samaistumaan hänen elämänkulkuunsa ja ajatusmaailmaansa.

        Martina on menestyvä, urheilullinen, itsenäinen ja aikuinen nainen, joka osaa tehdä oikeita valintoja elämässään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on menestyvä, urheilullinen, itsenäinen ja aikuinen nainen, joka osaa tehdä oikeita valintoja elämässään.

        Itsenäinen, joka elää avokin rahoilla. kaikki millä keekoilee hankittu muiden rahoilla. meidän lande, asunto, espanjan tönö, levin huvila ym.
        tämän kaiken omistaa elari pullan iskä.

      • Ynnääs nyt uudelleen. Martina Aitolehti tienasi yli 108 000 euroa vuonna 2018. Nouseva ansiotulokehitys jatkui vuonna 2019. Tänä vuonna on tehty yhteistyösopimus Puman kanssa ja Elämäni kunnossa -kirja ilmestyy maaliskuussa. Osaava liikuntavalmennus näkyy menestyksenä hänen kukkarossaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on tehnyt ahkerasti töitä oman elämänsä eteen. Hänellä on positiivinen asenne elämään, ja hänen tarinansa on hyvin koskettava. Varmasti moni suomalainen pystyy samaistumaan hänen elämänkulkuunsa ja ajatusmaailmaansa.

        Ei hassumpaa; monista töistä ja pienistä puroista mukava oma tulovirta (yli 100 000 €/v) Martinalle syntyy:

        * YVETTE x MARTINA -treenivaatteiden ja -uima-asujen mallisto, rojaltit
        * Suosittu blogi martinaaitolehti comissa, markkinointisopimuspalkkiot
        * Instagram-sivut, xxx - xxxx€/kuva
        * Miss Helsinki -kilpailun lisenssin omistajana lisenssimaksut
        * Valmennustuotteet, myyntipalkkiot
        * Mediayhteistyö, tv-ohjelmat, lehtien ja radion haastattelupalkkiot
        * Elämäni kunnossa -hyvinvointikirja (kevät 2020), osa myyntituotoista
        * Yhteistyösopimus saksalaisen Puma-brändin kanssa v. 2020, sopimuspalkkiot

        Tuo kertoo, että hänellä täytyy olla paljon asiakkaita koko Suomen alueella.

    • Lewisin kannataisi palkata muutama ylimääräinen
      henkivartija nyt, tietääköhän Lewis kuka täältä suomesta on tulossa.

      • Martina on osoittanut viime vuosina, että ammattitaitoisella ja määrätietoisella yrittämisellä ahkera ihminen voi todella tehdä mukavasti riihikuivaa rahaa perheelleen, siis menestyä.

      • Martinan ja Puman välisen sopimuksen arvo on kuusinumeroinen summa euroja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan ja Puman välisen sopimuksen arvo on kuusinumeroinen summa euroja.

        Puma on perustettu vuonna 1924, ja Puma nimenä vakiintui firman nimeksi ja alkoi kehittyä brändiksi vuodesta 1948 alkaen. Puma tunnetaan hyvin myös juoksukengistään, joita on käyttänyt muun muassa jamaikalainen Usain Bolt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan ja Puman välisen sopimuksen arvo on kuusinumeroinen summa euroja.

        Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. britti Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. britti Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

        Viikonloppuna Iltasanomat tiesi kertoa, että F1-supertähti, pumalainen Lewis Hamilton on tapahtumassa mukana. Hän tekee eri maiden täysivaltaisille Puma-lähettiläille - kuten Cara, Adriana, Selena ja Martina - stressi- ja paineensietokykytestin.

        Lontoon tapahtumaan saapuu urheilijoita ja somevaikuttajia kaikkialta maailmasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viikonloppuna Iltasanomat tiesi kertoa, että F1-supertähti, pumalainen Lewis Hamilton on tapahtumassa mukana. Hän tekee eri maiden täysivaltaisille Puma-lähettiläille - kuten Cara, Adriana, Selena ja Martina - stressi- ja paineensietokykytestin.

        Lewis Hamilton on vuonna 1985 syntynyt brittiläinen Formula 1 -sarjan kuusinkertainen maailmanmestari. Hänen automerkkinsä on Mercedes.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lewis Hamilton on vuonna 1985 syntynyt brittiläinen Formula 1 -sarjan kuusinkertainen maailmanmestari. Hänen automerkkinsä on Mercedes.

        IS: Hamiltonilla on ollut suomalaisia tallikavereita ja kuntovalmentajia. Vuonna 2016 menehtyneestä urheilulääkäristä Aki Hintsasta tuli yksi hänen parhaista ystävistään. McLaren-aikoinaan Hamilton harjoitteli Kuortaneen urheiluopistolla ja piti silloin erittäin paljon korvapuusteista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lewis Hamilton on vuonna 1985 syntynyt brittiläinen Formula 1 -sarjan kuusinkertainen maailmanmestari. Hänen automerkkinsä on Mercedes.

        Hamilton on monin tavoin tekemisissä musiikin kanssa. Soittaa kitaraa, kirjoittanut yli 80 laulua ja viettää aikaa musiikkistudioilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on osoittanut viime vuosina, että ammattitaitoisella ja määrätietoisella yrittämisellä ahkera ihminen voi todella tehdä mukavasti riihikuivaa rahaa perheelleen, siis menestyä.

        Onko verot maksettu, sakot, ulosottomaksut, ym. asuminen ilmaista avokin kämpässä.. mitään ei tarvii maksaa.

      • Martinan ansiotulot ovat 101 000€ (v. 2017) + 108 000€ (v. 2018) + 128 000€ (v. 2019, et.). Hän on hoitanut verojen maksun niin kuin jokainen tunnollinen kansalainen hoitaa: ajallaan. Hänellä ei ole ulosottovelkaa. Hänellä ei ole muutakaan velkaa. Hän on omillaan. Martina osallistuu Eiran asuntonsa lainalyhennykseen tasaveroisesti kihlattunsa Stefan Thermanin kanssa. Ihan normaalia perheen taloudenpitoa, ei mitään ihmeellistä.

    • Lewisin kannataisi palkata muutama ylimääräinen
      henkivartija nyt, tietääköhän Lewis kuka täältä suomesta on tulossa.

      • Martina on osoittanut viime vuosina, että ammattitaitoisella ja määrätietoisella yrittämisellä ahkera ihminen voi todella tehdä mukavasti riihikuivaa rahaa perheelleen, siis menestyä. Hän menee eteenpäin elämässään, pärjäilee hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on osoittanut viime vuosina, että ammattitaitoisella ja määrätietoisella yrittämisellä ahkera ihminen voi todella tehdä mukavasti riihikuivaa rahaa perheelleen, siis menestyä. Hän menee eteenpäin elämässään, pärjäilee hyvin.

        Martinan elämän kokonaisuus on ehyt ja sees, ja se muodostuu perheen arjen pyörittämisestä, työnteosta, treeneistä, ruokavaliosta ja valmennuksesta.

        Pumalta on ollut fiksu teko tehdä hänen kanssaan messevä sopimus, joka on varmasti hyödyllinen kaikille osapuolille: tuhansille suomalaisille liikkujille, Pumalle ja Martinalle.

        Arkea pyörittää kotiapulainen.

        Elää muutenkin tavallista helsinkiläisen perheenäidin elämää, kaupunkilaisarkea, johon kuuluu mm. kotitalousvähennyksen nojalla ostettuja palveluita silloin tällöin. Näitä ovat esimerkiksi siivous, lastenhoito, asunnon remontointi ja tietotekniikkalaitteiden asennus. Sadattuhannet suomalaiset hyödyntävät tätä kätevää kotitalousvähennystä vuosittain. Se on osa suomalaisperheiden järkevää taloudenpitoa.

    • Pumalle on nyt tapahtunut kämmi Martinan suhteen. Mutta saattuhan sitä, asiat voi aina korjata.

      • Puma on oikealla asialla. Martina valmentaa satoja ihmisiä heidän liikuntatarpeissaan viikoittain, hänen blogillaan on toista tuhatta lukijaa päivittäin, hän osallistuu tv-ohjelmiin, ja sponsorit mielellään tekevät yhteistyösopimuksia kaunissilmäisen ja reippaan asenteen omaavan helsinkiläisen perheenäidin kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puma on oikealla asialla. Martina valmentaa satoja ihmisiä heidän liikuntatarpeissaan viikoittain, hänen blogillaan on toista tuhatta lukijaa päivittäin, hän osallistuu tv-ohjelmiin, ja sponsorit mielellään tekevät yhteistyösopimuksia kaunissilmäisen ja reippaan asenteen omaavan helsinkiläisen perheenäidin kanssa.

        Martina näyttää esimerkkiä niin nuorille yrittäjille kuin arjen liikkujillekin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puma on oikealla asialla. Martina valmentaa satoja ihmisiä heidän liikuntatarpeissaan viikoittain, hänen blogillaan on toista tuhatta lukijaa päivittäin, hän osallistuu tv-ohjelmiin, ja sponsorit mielellään tekevät yhteistyösopimuksia kaunissilmäisen ja reippaan asenteen omaavan helsinkiläisen perheenäidin kanssa.

        Yrittäjä, kahden lapsen nuori äiti ja triathlonisti Martina on kasvattanut ansiotulojaan tasaisen varmasti vuosi vuodelta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puma on oikealla asialla. Martina valmentaa satoja ihmisiä heidän liikuntatarpeissaan viikoittain, hänen blogillaan on toista tuhatta lukijaa päivittäin, hän osallistuu tv-ohjelmiin, ja sponsorit mielellään tekevät yhteistyösopimuksia kaunissilmäisen ja reippaan asenteen omaavan helsinkiläisen perheenäidin kanssa.

        Hyvä, toimiva tuote ja tyytyväinen asiakaskunta sekä ahkera työnteko.

      • Nyt jää kaikki puma tuotteet ostamatta. urheileekö nainen silkku sarjassa. kun ei oikeilla urheilijoilla ole näkynyt, monen litran muovi utareita milloinkaan.

    • Jaahas! Taas on Martinan taustajoukot palkattu pönkittämään muijaa lukuisin sekopäisin viestein.
      Puma on totisesti lyönyt kirveensä kiveen palkatessaan tämän väkivallasta ja rattijuopumuksista tuomitun tyhjäpään mainoskasvokseen.
      Edes Suomessa nainen ei ole laajalti arvostettu julkis ,vaan pienen hörhölauman fanittama tyrkky.

      • Katsotaan nyt rauhassa. Rouvalla on ollut tapana mämmätä asioitaan...joten..

      • Martina on ilmiö, jolla on pitkä esilläolon historia.
        Hänellä on kansan suosio takanaan.
        Meidän Martina.

    • Puma on ollut mukavasti esillä Martinan instassa jo jonkin aikaa.

      • Jos näin on, tiedänpä ainakin mitä merkkiä vältellä. En halua samaistua väkivaltaiseen rattijuoppoon.

    • Martina on kyllä melkoinen luonnon lahjakkuus. Hän on tosiaankin saanut syytettyä liikunnan kipinän ja riemun tuhansiin suomalaisiin ja on esikuvana tuhansille nuorille naisille ja tytöille ja myös miehille. Puma on tehnyt loistavan valinnan Martinan suhteen. Ja onhan ne tuotteetkin todella laadukkaita.

      • Martina on hyvä esimerkki siitä, ettei kaiken elämässä aina tarvitse olla niin täydellistä. Elämään kuuluu vastoinkäymisiä. Niistä on mahdollista selvitä, kun vain asettaa oikeanlaiset tavoitteet ja työskentelee niin, että nämä tavoitteet saavutetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on hyvä esimerkki siitä, ettei kaiken elämässä aina tarvitse olla niin täydellistä. Elämään kuuluu vastoinkäymisiä. Niistä on mahdollista selvitä, kun vain asettaa oikeanlaiset tavoitteet ja työskentelee niin, että nämä tavoitteet saavutetaan.

        Martina on hyvä esimerkki siitä,että kaiken elämässä ei tarvitse aina olla täydellistä saati totta.
        Elämään kuuluu vastoinkäymisiä,niistä on mahdollista selvitä asioita maton alle lakaisemalla ja aktiivisella unohtamisella.
        Tavoitteiden asettamiseen ei aina kuulu kouluttautuminen ,kun muutenkin onnistuu hyväuskoisten avulla ”menestyminen”.
        Tavotteiden saavuttamiseen ei aina tarvitse työskennellä laikaan kun valkopesua ja markkinointia suorittaviin toimittajiin on suhteet jotakuinkin kunnossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on hyvä esimerkki siitä, ettei kaiken elämässä aina tarvitse olla niin täydellistä. Elämään kuuluu vastoinkäymisiä. Niistä on mahdollista selvitä, kun vain asettaa oikeanlaiset tavoitteet ja työskentelee niin, että nämä tavoitteet saavutetaan.

        Kahden lapsen perheenäiti Martina Aitolehti on osoittanut, että yrittäjyydellä, vahvalla osaamisella ja sinnikkyydellä kuka tahansa nainen voi päästä asiallisiin tuloihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kahden lapsen perheenäiti Martina Aitolehti on osoittanut, että yrittäjyydellä, vahvalla osaamisella ja sinnikkyydellä kuka tahansa nainen voi päästä asiallisiin tuloihin.

        Kahden lapsen,lähes aina poissaoleva perhenäiti on osoittanut ,että jatkuvalla yrittämisellä kouluttamatonkin ”hyvinvointi” puoskari voi saada hyväuskoiset tollot vakuuttumaan osaamisestaan ja syytämään rahaa ,muualta ilmaiseksi saataviin ,kopioituihin treneihin-
        Kuka tahansa täyspäinen nainen hankkiutuu kyllä asiallisten ammattilaisten pariin palveluja tarvitessaan.
        Vahvaa osaamista Martina on osoittanut ainoastaan satujen sepittämisessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kahden lapsen perheenäiti Martina Aitolehti on osoittanut, että yrittäjyydellä, vahvalla osaamisella ja sinnikkyydellä kuka tahansa nainen voi päästä asiallisiin tuloihin.

        Martina - perheenäiti, PT, triathlonisti - julkaisee Elämäni kunnossa -hyvinvointikirjan maaliskuussa 2020. Kirjan ideana on toimia liikunnasta iloa saavan, valikoituneen joukon hyvänä tieto- ja inspiraatiokirjana.

        Hän kirjoittaa teoksen yhdessä Taru Schroderuksen kanssa, joka on terveyteen, ravitsemukseen ja hyvinvointiin erikoistunut ammattitoimittaja. Molemmat ovat perheenäitejä ja kestävyysliikunnan harrastajia. Kuvatoimittaja on Juuli Rönkä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina - perheenäiti, PT, triathlonisti - julkaisee Elämäni kunnossa -hyvinvointikirjan maaliskuussa 2020. Kirjan ideana on toimia liikunnasta iloa saavan, valikoituneen joukon hyvänä tieto- ja inspiraatiokirjana.

        Onko koko kirja netistä kopsattuja muiden ohjeita, ilman lainaus merkkejä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina - perheenäiti, PT, triathlonisti - julkaisee Elämäni kunnossa -hyvinvointikirjan maaliskuussa 2020. Kirjan ideana on toimia liikunnasta iloa saavan, valikoituneen joukon hyvänä tieto- ja inspiraatiokirjana.

        Kirjan kustantaa kotimainen Fitra, joka on kokenut ja tunnettu liikunta- ja hyvinvointialan kirjallisuuden kustantaja ja sisällöntuottaja. Fitran verkkokauppa välittää kirjoja maan joka kolkkaan. Kirjan menekiksi on arvioitu muutama tuhat kappaletta.

        nämä kirjan jutut voi lukea netistä, josta ne on kopsattu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjan kustantaa kotimainen Fitra, joka on kokenut ja tunnettu liikunta- ja hyvinvointialan kirjallisuuden kustantaja ja sisällöntuottaja. Fitran verkkokauppa välittää kirjoja maan joka kolkkaan. Kirjan menekiksi on arvioitu muutama tuhat kappaletta.

        Kirja ei pyri Suomen myyntitilastojen kärkeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirja ei pyri Suomen myyntitilastojen kärkeen.

        Suuret hitit ovat harvinaisia nykyään. Vrt: Tuntematon sotilas, Puhdistus, Teemu, Putinin trollit ja Kimi ovat olleet poikkeuksellisia. Lukijakenttähän on sirpaloitunut, ja kustantajat keskittyvät ajassa olevien pienempien erityisryhmien tietotarpeiden täyttämiseen. Täten Martinan kirja täyttää oman tehtävänsä hyvinvointikirjallisuuden paletissa.

    • Ainakin Martti on palkannut täysipäiväisen, vaan ei -päisen pr-vohlon kirjoittamaan palstat täyteen omakehuja. Ei mene läpi, salarakas mersupysäköijä on mikä on.

      • Vinku vinku vali vali.

      • Pr- vohlolla ei ole lainkaan omaa elämää. Hän elää ja hengittää Martinaa.

      • Ketjun aiheena oleva henkilö on varmasti ihan ok, mutta kuka ihme, siis kuka oikeasti kirjoittelee näitä ketjut täyttäviä palvovia viestejä. Jos joku ei ole maksanut näistä viesteistä, niin nyt asianosaisen henkilön kannattaisi ottaa yhteyttä idoliinsa ja pyytää jo rahaa palveluksistaan.
        Kyseinen kirjoittelija on nimittäin niin aktiivinen ja hyvää suomea kirjoitteleva henkilö, että kannattaisi jo melkein maksaa hänen palveluksistaan tiedottamisessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketjun aiheena oleva henkilö on varmasti ihan ok, mutta kuka ihme, siis kuka oikeasti kirjoittelee näitä ketjut täyttäviä palvovia viestejä. Jos joku ei ole maksanut näistä viesteistä, niin nyt asianosaisen henkilön kannattaisi ottaa yhteyttä idoliinsa ja pyytää jo rahaa palveluksistaan.
        Kyseinen kirjoittelija on nimittäin niin aktiivinen ja hyvää suomea kirjoitteleva henkilö, että kannattaisi jo melkein maksaa hänen palveluksistaan tiedottamisessa.

        ihan parhaita viestejä alla. Aletaan keskustella turvallisista autoista ja hyvistä juoksukengistä.
        oikeasti aika hyvää s24-ilmatilan hallintaa. Kysehän on markkinoinnista ja somen hallinnasta. Aika nerokasta tavallaan, en tiedä paljon siitä maksetaan, mutta varmaan joku viestinnän opiskelija voisi ottaa tästä oppia, liittyä tiimiin ja harjoitella sitä kautta vaikuttamista keskustelupalstoilla. Tavallaan arvostan, toisaalta mitä väliä ja kolmanneksi kysyisin, että mikä on p:n puhumisen raja johon pystyy henkisesti ja pystyy vielä kunnioittamaan itseään.

        Komppaan .
        On nyt täysin selvää,että palstoille on pesiytynyt Martina markkinointia harjoittava joukkio.
        Terävimmät ja osuvimmat arvostelut siivotaan palstalta ja korvataan naista koskevalla diipadaapalla.
        Kaikkea sitä rahalla saa ostettujen someseuraajien lisäksi—en vain käsitä miten näin ilmiselvä kusetus parantaa naisen imagoa.

    • Martina on mahtava tyyppi.

      • Kehujalla on ollut työteliäs ilta ja aamu. Toivon että nuoret naiset hakisivat esikuvansa muualta kuin Martinasta, opiskelisivat ammatin itselleen, oppisivat kieliä ja eläisivät tasapainoisen onnellisen, terveen elämän.

      • Lotta Harala on Suomen Puma keulakuva 😊. Urheilee oikeasti ammattimaisesti. Martina taitaa olla tavisurheilijan mallina mukana ja ehtii juoksemaan kaikissa kissan ristiäisissä mukanaan hihittelevä kameratyttö. Lotta treenaa ja urheilee tosissaan.

      • Martina on hoitanut työ-, raha- ja perheasiansa hyvin. Kunpa muutkin nuoret julkkisnaiset pystyisivät samaan omassa elämässään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on hoitanut työ-, raha- ja perheasiansa hyvin. Kunpa muutkin nuoret julkkisnaiset pystyisivät samaan omassa elämässään.

        Tästä syystä hänellä on varaa pitää turvallista autoa perheelleen, tehdä pari lomamatkaa ulkomaille vuosittain ja elää muutenkin tavallista helsinkiläisen perheenäidin elämää, kaupunkilaisarkea.

      • Kaikki kunnia Lotta Haralalle, joka on yrittänyt päästä edustamaan Suomea MM- ja olympiatasolla, muttei ole saavuttanut asetettuja tulosrajoja. Harala on yksittäinen urheilija, Martina liikuttaa massoja.

        Puman yhteistyösopimukset näiden leidien kanssa siis täydentävät toisiaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä syystä hänellä on varaa pitää turvallista autoa perheelleen, tehdä pari lomamatkaa ulkomaille vuosittain ja elää muutenkin tavallista helsinkiläisen perheenäidin elämää, kaupunkilaisarkea.

        taitaa autot olla muiden nimissä, marsu vaan käyttää niitä. pysäköintiä ratikkakiskoille ja kännissä ajelua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kunnia Lotta Haralalle, joka on yrittänyt päästä edustamaan Suomea MM- ja olympiatasolla, muttei ole saavuttanut asetettuja tulosrajoja. Harala on yksittäinen urheilija, Martina liikuttaa massoja.

        Puman yhteistyösopimukset näiden leidien kanssa siis täydentävät toisiaan.

        Kukaan ei ole täydellinen kaikessa, mutta kaikki ovat hyviä jossakin.

    • Mahtava TROLLI! :))

    • Lewis Hamilton on ollut jo pitkään formula ykkösten suurin supertähti. Hän on hallinnut suorastaan suvereenisti sarjaa viime vuodet.

      • Siksipä hän ei tuhlaa ajatustakaan Martinan tyyliselle wt-pyrkyrille.
        Pelkälle työkeikalle komennettu ns.mainoskasvo on tilaisuudessa pelkästään pönkittämässä itseään ei niinkään tuotetta.
        Kyllä Puman markkinointi tiimi teki hutivalinnan kun päätyi tähän kyseenalaisen maineen omaavaan ,ainoastaan juorulehdissä ansioituneeseen tyrkkyyyn

      • Kaikki tietävät sen, että Martinan toimialalla leipä on murusina koko valtakunnan alueella, ja että Martinan tuhannet kanta-asiakkaat ovat olleet halukkaita maksamaan hänen tuotteistaan ja palveluistaan. Suomessa hän on tuiki tärkeän arkiliikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille, jotka haluavat harrastaa terveysliikuntaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tietävät sen, että Martinan toimialalla leipä on murusina koko valtakunnan alueella, ja että Martinan tuhannet kanta-asiakkaat ovat olleet halukkaita maksamaan hänen tuotteistaan ja palveluistaan. Suomessa hän on tuiki tärkeän arkiliikunnan kasvot ja roolimalli aivan tavallisille arjen peruskuntoilijoille, jotka haluavat harrastaa terveysliikuntaa.

        Puma on havainnut tämän ja arvostaa asiaa. Puman ja Martinan yhteistyösopimus on allekirjoitettu. Ja voi olla, että Puma, Martina ja Lewis tekevät liikuntahenkisen kiertueen lietsoakseen suomalaisia liikkumaan enemmän. Ainakin olisi hienoa, että kolmikantayhteistyön tuloksena Lewis Hamilton tulisi vetämään jumppasetin yhdessä Martinan kanssa Helsingissä. Katsotaan, mitä saavat keskenään sovittua Lontoossa.

        Martinan rikosrekisteri on ainakin huikea.

        Kautta maan Martinan valmennukset ovat suosittuja, koska niillä on selvää vaikutusta ihmisten liikunnallisuuden ja hyvän olon lisääntymiseen.

    • Martina tarjoaa Pumalle kanavan tuoda tuotteitaan esiin koko maassa. Puma maksaa Martinalle palkkiot. Ihmiset hyötyvät hankkiessaan Puman laadukkaita tuotteita. Asiassa Puma ja Martina ovat tehneet tavanomaisen yritysyhteistyösopimuksen.

      • Pyhä yksinkertaisuus mitä tekstiä, ei päätä eikä häntää.😂😂😂

      • Martinahan on ollut julkkis jo pitkään ja nimenä suomalaisille tuttu.
        Hän on brändi. Martina-ilmiö.

      • Luonnollisesti, sillä näin sen pitääkin mennä.

    • Martinan Elämäni kunnossa -kirja lanseerataan 20.3.2020.

      • Kirjan ideana on toimia liikunnasta iloa saavan, valikoituneen joukon hyvänä tieto- ja inspiraatiokirjana. Arjen perusjuttujen terävöittämistä, ei mitään ihmeellistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjan ideana on toimia liikunnasta iloa saavan, valikoituneen joukon hyvänä tieto- ja inspiraatiokirjana. Arjen perusjuttujen terävöittämistä, ei mitään ihmeellistä.

        Martina ei kiinnosta enää ketään. Sorry.

      • Keskustelupöhinää ja kommentointia; nykypäivän maailmaa ja huomiotaloutta.

    • Miksi Martina ei käytä Puuman tossuja juoksutapahtumissa?

      • Käyttää, käyttää. Tsekkaa myös Martinan instan kuvat ja videot viime päiviltä.

        Hyvät juoksukengät ovat aivan ratkaisevassa asemassa. Kun harjoitellaan ja juostaan kilometrejä, kengän pitää lieventää jalkoihin kohdistuvaa iskutusta, antaa riittävästi tukea ja suojata sääoloja vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käyttää, käyttää. Tsekkaa myös Martinan instan kuvat ja videot viime päiviltä.

        Ratkaisu on riittävästi iskunvaimennusta antava peruskenkä.
        Sen vahva rakenne tarkoittaa yleensä myös pitempää käyttöikää.

      • Peruslenkkari sopii monelle myös kisakengäksi maratonille tai puolikkaalle. Kenkä on hieman raskas, mutta tukevuus ja iskunvaimennus helpottavat lihasten väsymystä viimeisillä kilometreillä ja suojaavat asvaltilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käyttää, käyttää. Tsekkaa myös Martinan instan kuvat ja videot viime päiviltä.

        Hyvät juoksukengät ovat aivan ratkaisevassa asemassa. Kun harjoitellaan ja juostaan kilometrejä, kengän pitää lieventää jalkoihin kohdistuvaa iskutusta, antaa riittävästi tukea ja suojata sääoloja vastaan.

        Myös juoksuaskel on helpompi säilyttää hyvänä väsyneillä jaloilla riittävän tukevan kengän avulla. Naisten hyvät, tuetut juoksukengät pitkille lenkeille ovat esimerkiksi Hybrid Rocket Runner -kengät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käyttää, käyttää. Tsekkaa myös Martinan instan kuvat ja videot viime päiviltä.

        Hyvät juoksukengät ovat aivan ratkaisevassa asemassa. Kun harjoitellaan ja juostaan kilometrejä, kengän pitää lieventää jalkoihin kohdistuvaa iskutusta, antaa riittävästi tukea ja suojata sääoloja vastaan.

        Jos kuntoilija käy juoksukisoissa, silloin on tärkeää jalkineen keveys ja hyvä rullaavuus. Nämä ominaisuudet mahdollistavat nopean ja taloudellisen juoksuaskeleen. Useimmilla kestävyysliikkujilla ovat harjoittelukengät ja kisakengät erikseen.

        Kisakenkien pohjakuviointi on matala, mutta se takaa hyvän pidon asvaltilla, hiekkatiellä tai juoksuradalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos kuntoilija käy juoksukisoissa, silloin on tärkeää jalkineen keveys ja hyvä rullaavuus. Nämä ominaisuudet mahdollistavat nopean ja taloudellisen juoksuaskeleen. Useimmilla kestävyysliikkujilla ovat harjoittelukengät ja kisakengät erikseen.

        Nopeita juoksukenkiä ostettaessa on syytä pitää mielessä niiden nopea kiertonopeus. Mikäli juoksee nopeat harjoitukset ja kilpailut tällaisilla kengillä, kuluvat ne yhden vuoden aikana. Nopeiden kenkien tukirakenteet ovat niin kevyitä, että ne juostaan loppuun jo muutamien satojen kilometrien aikana.

      • Kaikenlaisesta liikuntaharjoittelusta on hyötyä. Harjoittelu voi sisältää esim. juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, kävelyä, retkeilyä, jalkapalloa, koripalloa, kuntosalia, sulkapalloa, lentistä, jne. On mukavaakin vaihdella lajista toiseen vaikkapa vuodenaikojen ja sään mukaan. Rennolla otteella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaisesta liikuntaharjoittelusta on hyötyä. Harjoittelu voi sisältää esim. juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, kävelyä, retkeilyä, jalkapalloa, koripalloa, kuntosalia, sulkapalloa, lentistä, jne. On mukavaakin vaihdella lajista toiseen vaikkapa vuodenaikojen ja sään mukaan. Rennolla otteella.

        Hyvän hapenottokyvyn edellytyksenä ovat hengitys- ja verenkiertoelimistön (keuhkot, sydän ja verisuonisto) hyvä toimintakyky sekä lihaksiston hyvä kyky tuottaa energiaa hapen avulla. Nämä kehittyvät vaihtelevalla harjoittelulla esimerkiksi liikkumalla korkeuseroiltaan vaihtelevassa maastossa.

      • Vaihtelevuudella ja monipuolisuudella tarkoitetaan myös fyysisten ominaisuuksien monipuolisuutta ja harjoittelun mielekästä vaihtelua. Esim. triathlonharjoittelussa kehitetään tasapainoisesti kaikkia keskeisimpiä fyysisiä ominaisuuksia.

      • Kestävyys on tärkeä perusominaisuus kaikissa urheilu- ja liikuntalajeissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kestävyys on tärkeä perusominaisuus kaikissa urheilu- ja liikuntalajeissa.

        Kestävyyden merkitys on suurin lajeissa, joissa suorituksen yhtämittainen kesto on useita minuutteja tai tunteja, kuten maastohiihdossa tai kestävyysjuoksussa tai intervallityyppisissä lajeissa, joissa pitkän ajan kuluessa toistetaan useita lyhyitä ja tehokkaita työjaksoja kuten useissa pallopeleissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kestävyys on tärkeä perusominaisuus kaikissa urheilu- ja liikuntalajeissa.

        Taloudellinen lajitekniikka kuluttaa vähän energiaa, minkä vuoksi kestävyys on myös lajiin sidottu ominaisuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kestävyys on tärkeä perusominaisuus kaikissa urheilu- ja liikuntalajeissa.

        Tärkeä osa liikkujan harjoittelua - etenkin lapsilla ja nuorilla - on peruskestävyysharjoittelu. Sillähän tarkoitetaan matalatehoista ja pitkäkestoista harjoittelua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kestävyys on tärkeä perusominaisuus kaikissa urheilu- ja liikuntalajeissa.

        Peruskestävyyden osalta kannattaa hyödyntää myös viikoittaisia työ- ja harjoitusmatkoja, joista ainakin osa kannattaa tehdä kävellen tai polkupyörällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kestävyys on tärkeä perusominaisuus kaikissa urheilu- ja liikuntalajeissa.

        Kestävyysliikunnalla on lukuisia myönteisiä vaikutuksia sydämeen ja verenkiertoon. Nämä vaikutukset ovat sekä toiminnallisia että rakenteellisia. Kaikesta kestävyysliikunnasta peruskestävyysliikuntaa tulisi olla kolmeneljäsosaa.

        Peruskestävyysliikunta muun muassa kasvattaa sydämen iskutilavuutta, lisää lihasten hiussuonitusta ja mitokondrioitten määrää. Myös elimistön kyky käyttää rasvaa energianlähteenä paranee.

      • Peruskestävyyden mukana tulee olla vauhti- ja maksimikestävyysliikuntaankin. Nämä kestävyysalueet ovat kuitenkin sen verran kovatehoisia, että niitä tulee tehdä vain vähän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Peruskestävyyden mukana tulee olla vauhti- ja maksimikestävyysliikuntaankin. Nämä kestävyysalueet ovat kuitenkin sen verran kovatehoisia, että niitä tulee tehdä vain vähän.

        Vauhtikestävyystasolla liikkuminen kohentaa suorituskykyä ja kykyä vastustaa väsymystä. Maksimikestävyysharjoittelu puolestaan parantaa maksimaalista hapenottokykyä ja kykyä sietää maitohappoa.

    • Martina on luvannut laittaa materiaalia sometileilleen ja blogiinsa suoraan Lontoosta tulevan viikonlopun ajan.

      • Siinähän sinulle on odottamista😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän sinulle on odottamista😂

        Nyt ei ole vielä myöhäistä.

    • Puma ei maksa näille urheilu lähettiläille rahaa ainoastaan puman tuotteita sekä matkat ja matkakorvauksia se siitä miljoona sopimuksesta.

      • Puma ja Martinan yritys ovat tehneet tavanomaisen yritysyhteistyö- ja markkinointisopimuksen. Sellainen on aivan eri asia kuin jokin urheilulähettilässopimus.

        Martinan yritys tarjoaa Pumalle laajasti seuratun somekanavan tuoda tuotteitaan esiin koko maassa tavallisille perusliikkujille; siis katujen, hiekkateiden ja polkujen tavistallaajille. Siitä Puma maksaa Martinan yritykselle. Ihmiset hyötyvät hankkiessaan Puman laadukkaita tuotteita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puma ja Martinan yritys ovat tehneet tavanomaisen yritysyhteistyö- ja markkinointisopimuksen. Sellainen on aivan eri asia kuin jokin urheilulähettilässopimus.

        Moi Mara 😁😊😃

        Ei hassumpaa noin niin kuin maailmanluokan tasolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puma ja Martinan yritys ovat tehneet tavanomaisen yritysyhteistyö- ja markkinointisopimuksen. Sellainen on aivan eri asia kuin jokin urheilulähettilässopimus.

        Martinan yritys tarjoaa Pumalle laajasti seuratun somekanavan tuoda tuotteitaan esiin koko maassa tavallisille perusliikkujille; siis katujen, hiekkateiden ja polkujen tavistallaajille. Siitä Puma maksaa Martinan yritykselle. Ihmiset hyötyvät hankkiessaan Puman laadukkaita tuotteita.

        Varmaan hyvä diili. Martina menee eteenpäin elämässään, pärjäilee hyvin.

    • Eli ihan evankelista ei muuta. No sen leipää syöt kenen lauluja laulat:)

      • Jotain kummaa on tapahtunut... 😵 Pantterista tuli siis Puma!

    • Puma on pornomaailman tunntuimpia brändejä myös ruotsista, joku Cougar amerikasta olisi ehkä vielä parempi kaveri Martinalle.

      Noh tuosta höpövitsailusta: Martinalla on erittäinkin hyviä kuten se sitruunavesijuttukin on hyvä jos siitä poistaa sen suolan :)

    • Saksalainen vaatteiden ja kenkien tuotemerkki Puma on ollut esillä Martinan instassa jo pitemmän aikaa. Juoksu- ja treenikenkien lisäksi Puman valikoimissa ovat muun muassa hupparit, collegehousut, verryttelyhousut, treenivaatteet ja urheilutakit.

      • Martinan yrityksen kotimainen Yvette-sopimus ja kansainvälinen Puma-sopimus täydentävät toisiaan sortimenteiltaan. Martina tarjoaa yhteistyökumppaneilleen tuoda laadukkaita tuotteitaan esiin tavallisille perusliikkujille laajasti seuratun somekanavan koko maassa.

      • Martinan lisäksi Puman kanssa yhteistyötä tekevät mm. britti Cara Delevinge, brasilialainen Adriana Lima ja amerikkalainen Selena Gomez.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinan yrityksen kotimainen Yvette-sopimus ja kansainvälinen Puma-sopimus täydentävät toisiaan sortimenteiltaan. Martina tarjoaa yhteistyökumppaneilleen tuoda laadukkaita tuotteitaan esiin tavallisille perusliikkujille laajasti seuratun somekanavan koko maassa.

        Markkinointitapahtumahan tuo Lontoon häppeninki on, maailmantähdet vetonauloina.

    • Martina on korkeasti koulutettu ja se näkyy hänessä kaikilta osin. Samoin paperilentsjkari.

      • Martina takoo yli 100 000 euron ansiotuloja vuodesta vuoteen. Röngän Juuli, joka tunnetaan nimellä Paperplanesj, on päässyt mukavasti alkuun työurallaan; hänen ottamansa kuvat ovat näyttäviä ja tasokkaita. Hän on luova lahjakkuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina takoo yli 100 000 euron ansiotuloja vuodesta vuoteen. Röngän Juuli, joka tunnetaan nimellä Paperplanesj, on päässyt mukavasti alkuun työurallaan; hänen ottamansa kuvat ovat näyttäviä ja tasokkaita. Hän on luova lahjakkuus.

        Martina ja Juuli laittavat materiaalia sometileilleen ja blogeihinsa suoraan Lontoosta tulevan viikonlopun ajan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina ja Juuli laittavat materiaalia sometileilleen ja blogeihinsa suoraan Lontoosta tulevan viikonlopun ajan.

        Martina hehkutti lennokkia instassaan, kuinka kovalla työllä tämä on tehnyt unelmistaan totta. Tarkoittaako nyt sitä, että tämä on uransa huipulla, kun saa seurata "suurta staraa" kuvaamassa milloin missäkin?

        Reilu parikymppinen Paperilennokki on tarkoittanut, että hän on onnellinen, kun on päässyt koulujensa jälkeen työuran alkuun. Ensimmäinen kanta-asiakas on siinä tärkeä. Tuosta on hyvä laajentaa asiakaskuntaan laadukas referenssi tukenaan. On siis matkalla uransa huipulle.

        Juuli R. on kirjoittanut blogia vuodesta 2009. Blogin keskeisimmät aiheet ovat olleet elämäntyyli ja muoti. Lisäksi hän usein tutkailee matkustamista, taidetta ja valokuvaamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Reilu parikymppinen Paperilennokki on tarkoittanut, että hän on onnellinen, kun on päässyt koulujensa jälkeen työuran alkuun. Ensimmäinen kanta-asiakas on siinä tärkeä. Tuosta on hyvä laajentaa asiakaskuntaan laadukas referenssi tukenaan. On siis matkalla uransa huipulle.

        Paperplanesj on Martinan Elämäni kunnossa -kirjan kuvatoimittaja. Kirja ilmestyy kuukauden päästä.

        Vai on paperilennolkki Nähdään pian! Uransa huipulle—no siinä tapauksessa olis järkevää hankkia edes vähän hyvämaineisempi asiakas,kun tämä juorulehtien vakiokasvo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paperplanesj on Martinan Elämäni kunnossa -kirjan kuvatoimittaja. Kirja ilmestyy kuukauden päästä.

        Tuosta on hyvä laajentaa asiakaskuntaa kirja-alalla laadukas referenssi mukanaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai on paperilennolkki Nähdään pian! Uransa huipulle—no siinä tapauksessa olis järkevää hankkia edes vähän hyvämaineisempi asiakas,kun tämä juorulehtien vakiokasvo.

        Näyt kamppailevan oman identiteettisi kanssa. Ja opettelehan kirjoittamaan suomea ennen kuin tänne mitään suollat.

    • Puma haluaa brändinä ilmeisesti olla mukana alati kasvavassa nuorten naisten liikuntaharrastuksessa. Martina on tähän loistava valinta. Hän edustaa arvoiltaan ja tekemisellään juuri niitä arvoja, joita nuoret naiset kokevat omakseen. Yleensä tämän tason sopimuksissa puhutaan miljoonista euroista tai taaloista. Riihimäen flikka on päässyt pitkälle. Martina on super-tyttö!

      • Martina on Helsingin flikka. Hyvää settiä edellä, mutta korjaan asiavirheesi. Martina Aitolehti on syntynyt Helsingissä heinäkuussa 1982. Hän on siis syntyperäinen stadilainen, ja asunut ylivoimaisesti suurimman osan elämästään Helsingissä. Nykyinen koti on Eirassa. Hänellä ovat laajat ja toimivat tuttava- ja työverkostot pääkaupungissa jo vuosikymmenten ajalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on Helsingin flikka. Hyvää settiä edellä, mutta korjaan asiavirheesi. Martina Aitolehti on syntynyt Helsingissä heinäkuussa 1982. Hän on siis syntyperäinen stadilainen, ja asunut ylivoimaisesti suurimman osan elämästään Helsingissä. Nykyinen koti on Eirassa. Hänellä ovat laajat ja toimivat tuttava- ja työverkostot pääkaupungissa jo vuosikymmenten ajalta.

        On minunkin kaksi vanhinta lastani syntyneet Kätilöopstolla Helsingissä, mutta ei se heistä tee syntyperäisiä helsinkiläisiä. Molempien virallisissa dokumenteissa syntymäkotikunta on Espoo.

        Martina Aitolehden syntymäkotikunta on Helsinki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina on Helsingin flikka. Hyvää settiä edellä, mutta korjaan asiavirheesi. Martina Aitolehti on syntynyt Helsingissä heinäkuussa 1982. Hän on siis syntyperäinen stadilainen, ja asunut ylivoimaisesti suurimman osan elämästään Helsingissä. Nykyinen koti on Eirassa. Hänellä ovat laajat ja toimivat tuttava- ja työverkostot pääkaupungissa jo vuosikymmenten ajalta.

        Ok, kiitos, hyvä tarkennus 👍

    • Jos nyt kuvitellaan, että yritys hakee tuottoa sijoitetulle pääomalle. Yritys valitsee omaan brändiin, halutulle sektorille kasvot niin tässä tapauksessa on kyseessä edustaja ja yksi niistä monista joiden rooli on pitää päällään merkin tuotteita ja saada nille positiivisia, markkinoivia sekä merkkille ei vain näkyvyyttä vaan myös kohderyhmä/t kiinni joiden mielikuvaan halutaan vaikuttaa ja saada yksinkertaisesti asiakkaita. Risuaita merkki löytyy näitä lähettiläitä, jotka menossa mm myös LW tai AL tapaamaan. Ikärasismi on arkea siellä ja pitää olla oikeasti fresh ja nuori. Markkinointi ja sen tutkiminen osoittaa nämä. Puma merkin tukemat tai sopimukset löytyy hakemalla ja siellä näkee miten nämä jakautuu eri lajien kesken ja kenen kanssa. Muut on näitä "voin pitää teidän paitaa" yms muita tuotteita ja ottaa kuvia. Saanko siis pari paitaa koko xxx ja sukat koko xx. Ne lähettää ja odottaa saavansa vastinetta. Mitään rahaa ei liiku siinä mihinkään suuntaan. Kaikille ne ei tosin lähetä ja siitä voi olla oikeasti onnellinen et joku sai parit lenkkarit yms. Muuta ei tapahdu.

      • Vaikka ei ole hyvässä lähtökunnossa, niin kannattaa aloittaa urheilullinen ja terveellinen elämä, siitä tie vie ylöspäin.

    • Martinan Lontoo-visiitti meni erinomaisen hyvin. Suunnitellusti hän tapasi Lewis Hamiltonin ja Puman johtoa. Lisäksi hän osallistui Puman treeni- ja testiasemalla erilaisiin testeihin yhdessä muiden pumalaisten kanssa. Martinan Instassa on kuvia ja videoita näistä.

      • Olitko paikalla kun kerrot että tapasi Punan johtoa? Treenasiko Hamiltonin kanssa? Tekikö Hamilton hänelle painetestin? Entä se hehkutettu naistähti, oliko paikalla? Huikeeta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olitko paikalla kun kerrot että tapasi Punan johtoa? Treenasiko Hamiltonin kanssa? Tekikö Hamilton hänelle painetestin? Entä se hehkutettu naistähti, oliko paikalla? Huikeeta!

        Ei tainnut treenata brasilialaisen huippumallin Adriana Liman kanssa😏

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sekä Iltasanomat että Iltalehti raportoivat tuoreeltaan (17.2.) Martinan Lontoon tapahtumasta: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b6cc45fc-9597-4373-b626-0f6356d26eb7 Lewis ja Martina olivat yhteiskuvissa ennen Lewisin kaikille pumalaisille vetämää yhteistreeniä.

        Höpö höpö. Hamilton oli paikalla 15 minuuttia, ei ehtinyt vetää treeniä yhdessä Martinan kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sekä Iltasanomat että Iltalehti raportoivat tuoreeltaan (17.2.) Martinan Lontoon tapahtumasta: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b6cc45fc-9597-4373-b626-0f6356d26eb7 Lewis ja Martina olivat yhteiskuvissa ennen Lewisin kaikille pumalaisille vetämää yhteistreeniä.

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Harmi ettei Suomen Puman toiseksi edustajaksi ole valittu Suomesta kansainvälistä urheilijaa joka osaisi englantia. Onneksi Lotta on Puman päätähti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Nää on niin eilisen uutisia...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Martina osallistui Puman treeni- ja testiasemalla erilaisiin testeihin yhdessä muiden pumalaisten kanssa. Instassa on kuvia ja videoita näistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina osallistui Puman treeni- ja testiasemalla erilaisiin testeihin yhdessä muiden pumalaisten kanssa. Instassa on kuvia ja videoita näistä.

        Eräällä noista videoista näkyy, kuinka Martina suorittaa "lattiasta seisomaan" -liikettä tietyn ajan. Syke, joka näkyy näytöllä, on 171-173 l/min. Liike on osa testiä, jonka Lewis teki Martinalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Harmi ettei Suomen Puman toiseksi edustajaksi ole valittu Suomesta kansainvälistä urheilijaa joka osaisi englantia. Onneksi Lotta on Puman päätähti.

        Turha on ollut sun yritys rakentaa jotain v*tun vastakkainasettelua, heh hee. Ketjussa toiseen. Niin väsynyttä, niin väsynyttä. Monessa ketjussa olet koettanut siis vääntää ja vääntää ilman minkäänlaista perustaa. Ei se nyt vaan onnistu. 😀

      • Anonyymi kirjoitti:

        Harmi ettei Suomen Puman toiseksi edustajaksi ole valittu Suomesta kansainvälistä urheilijaa joka osaisi englantia. Onneksi Lotta on Puman päätähti.

        Lotta Haralakin on OK. Hänhän on yksittäinen ammattilaisurheilija. Martina liikunnan inspiroija ja harrastaja, liikuttaa massoja. Puman yhteistyösopimukset näiden leidien kanssa siis täydentävät toisiaan. Lotta on Puman urheilulähettiläs henkilönä, Martinan yritys on tehnyt yritysyhteistyö- ja markkinointisopimuksen Puman kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martina osallistui Puman treeni- ja testiasemalla erilaisiin testeihin yhdessä muiden pumalaisten kanssa. Instassa on kuvia ja videoita näistä.

        Instassa on kuva, jossa tarkastellaan ja analysoidaan Lewis Hamiltonin Martinalle tekemän testitreenin dataa: "Mielenkiintoinen aihe - SYKKEET. Sykkeet kertoo meille paljon kehon toimivuudesta, kehityksestä, palautumisesta ja ylikuormituksesta.

        Sykkeet on mun harjoittelun seurannassa isossa roolissa, ja urheilukello onkin kädessä aamusta iltaan. Lontoossa meidän tehtävä oli pitää keho tietyllä sykealueella kovan kuorman aikana ja tätä kautta oppia tunnistamaan kehon viestejä paremmin. Äärimmäisen mielenkiintoista ja opettavaista."

        Toisaalla Lewis Hamilton sanoo, että samaa testiä hän käyttää treenatessaan Formula 1 -kilpailukautta varten. Kilvanajo on näet kova fyysinen suoritus. Valmistautunut pitää olla. Syketasoa tarkkailemalla ja hallitsemalla hän välttää kohtalokkaat virheet radalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lotta Haralakin on OK. Hänhän on yksittäinen ammattilaisurheilija. Martina liikunnan inspiroija ja harrastaja, liikuttaa massoja. Puman yhteistyösopimukset näiden leidien kanssa siis täydentävät toisiaan. Lotta on Puman urheilulähettiläs henkilönä, Martinan yritys on tehnyt yritysyhteistyö- ja markkinointisopimuksen Puman kanssa.

        Toivottavasti heidän jokaisen yhteistyö syvenee ja tuottaa tulosta Suomen liikkuvalle kansanosalle jatkossakin.

        Kyseessä on HIIT-treeni, High Intensity Interval Training.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Aika harva meistä on päässyt tapaamaan, käynyt keskusteluja ja ollut yhteiskuvissa kuusinkertaisen Formula 1 -maailmanmestarin kanssa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Sinällään Martinan ja Lewisin tapaaminen oli sivujuonne Lontoossa; Martinahan oli siellä tapaamassa Puman johtoa yhteistyön merkeissä, koska Martinan yritys on eräs Puman yritysyhteistyö- ja markkinointikumppaneista.

        "Mä tein ison sopimuksen Puman kanssa, olen heidän kasvonsa 2020 vuonna. Puma lanseeraa uuden treenivaatemalliston ja kovaan harjoitteluun tarkoitetun PUMA Zone XT W -treenikengän maailmanlaajuisesti", Martina kertoi Iltalehdessä viime viikolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika harva meistä on päässyt tapaamaan, käynyt keskusteluja ja ollut yhteiskuvissa kuusinkertaisen Formula 1 -maailmanmestarin kanssa?

        MTV Uutiset raportoi: "... Tapahtumassa mukana on todellisia maailmanluokan tähtiä. Aitolehti pääsi tapaamaan muun muassa F1-kuljettaja Lewis Hamiltonin, joka niin ikään on yksi Puman kasvoista..." Lisää: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/martina-aitolehti-tapasi-f1-supertahti-lewis-hamiltonin-poseeraavat-yhteisissa-kuvauksissa/7730078#gs.wu7h8r

      • Anonyymi kirjoitti:

        Martinalla oli bestis paperilennokki mukana, eikö osaa matkustaa ilman sitä.

        Kielitaidotomalla on hyvä olla mukana joku edes auttavasti kieltä osaava henkilö

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Vai luisti täysin kielitaidottomalla Martinalla juttu hyvin maailmantähden kanssa?
        Voi ihmettä,naisellahan on suuria vaikeuksia seurata fiksumpien keskustelua jopa suomen kielellä.
        Kouluttamattomuus ja sivistymättömyys näkyy naisessa kauas.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Iltasanomat kertoi: "... Martina Aitolehti tapasi kuusinkertaisen F1-mestarin Lontoossa... Huulenheitto saa Aitolehden purskahtamaan spontaaniin nauruun. Tämän jälkeen kaksikko poseeraa keskittyneesti kameroille..." Artikkeli (17.2.20): https://www.is.fi/viihde/art-2000006410715.html?ref=rss

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mä tein ison sopimuksen Puman kanssa, olen heidän kasvonsa 2020 vuonna. Puma lanseeraa uuden treenivaatemalliston ja kovaan harjoitteluun tarkoitetun PUMA Zone XT W -treenikengän maailmanlaajuisesti", Martina kertoi Iltalehdessä viime viikolla.

        Varmasti hyvä diili. Martina menee eteenpäin elämässään, pärjäilee hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti heidän jokaisen yhteistyö syvenee ja tuottaa tulosta Suomen liikkuvalle kansanosalle jatkossakin.

        Siitä tulisi todella mielenkiintoista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti hyvä diili. Martina menee eteenpäin elämässään, pärjäilee hyvin.

        Yhteenvetona ketjun keskustelu: Martina on Puman kasvot vuonna 2020, kun Puma lanseeraa uuden treenivaatemalliston ja Zone XT W -treenikengän maailmanlaajuisesti. 👍👍👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Videoiden ja kuvien perusteella Martinalla ja Lewisillä tuntui olevan hauskaa Puma-tapahtumassa, ja juttu heillä luisti hyvin.

        Lisää Lontoon Puma-kuvia ja -videoita on ilmestynyt Martinan instaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinällään Martinan ja Lewisin tapaaminen oli sivujuonne Lontoossa; Martinahan oli siellä tapaamassa Puman johtoa yhteistyön merkeissä, koska Martinan yritys on eräs Puman yritysyhteistyö- ja markkinointikumppaneista.

        Lewis on vedellyt kovia kierroksia Barcelonan F1-testeissä tällä viikolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lewis on vedellyt kovia kierroksia Barcelonan F1-testeissä tällä viikolla.

        Varmaan sai buustia, kun pääsi näyttävien naisten keskelle Lontoossa maanantaina. 😀Lontoo oli kaikille pumafam-julkkiksille varmasti hieno elämys. 👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lotta Haralakin on OK. Hänhän on yksittäinen ammattilaisurheilija. Martina liikunnan inspiroija ja harrastaja, liikuttaa massoja. Puman yhteistyösopimukset näiden leidien kanssa siis täydentävät toisiaan. Lotta on Puman urheilulähettiläs henkilönä, Martinan yritys on tehnyt yritysyhteistyö- ja markkinointisopimuksen Puman kanssa.

        Lotta on Martinan hyvä kaveri. Hänhän on pika-aituri, jonka kilpailusuoritus kestää 10-20 sekuntia. Martina on kestävyysurheilun harrastaja, triathlonisti. Molemmat tekivät em. HIIT-testin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisää Lontoon Puma-kuvia ja -videoita on ilmestynyt Martinan instaan.

        Martinan uusia Lontoon kuvia, esimerkki: https://www.instagram.com/p/B80f2tpnre2/ Lewisillä ovat komeat tatuoinnit. Molemmat ovat kuvassa nätisti.

    • Martina kertoi palaavansa Suomeen (tänään). Hän menee hiihtolomalle Levin lumisiin maisemiin Stefan-kihlattunsa ja kahden tyttärensä luo.

      • Kertoi näkevänsä tyttärensä, miehestä ei puhunut mitään...

      • Martina kertoo, että tarkoitus on, että tarkoitus, että tyttäret pääsevät mäkeen joka toinen päivä ja opettelevat uusia taitoja. Yhdessä harrastetaan myös pulkkamäkeä ja lumessa peuhaamista. Välillä rentoudutaan täysin, saunotaan ja ollaan vaan rauhallisissa tunnelmissa. Lasten kanssa tehdään keittiöpuuhia yhdessä.

    • Martina Aitolehti on edennyt askel askeleelta uusille tasoille elämässään, laajentanut maailmankuvaansa uteliaasti ja pärjännyt hyvin.

      • Samaa mieltä. Myös perheonni hymyilee. Yleensä menestys luo menestystä ja onnea myös perhe-elämässä.

      • Olen sanaton!!!!!

    • Martina ei ole myöskään arastellut hypätä uusiin ulottuvuuksiin.

      • Mutta missä puppeli?

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 175 pakolaista tulossa Suomeen

      Sisäministeriö vahvisti IL:n tiedot: Suomi ottaa Välimeren pakolaisleireiltä enintään 175 alaikäistä tai yksinhuoltajaperheiden jäseniä https://www.il
      Maailman menoa
      193
      3621
    2. Suomeen tarvitaan minimipalkkalaki

      Suomesta on tulossa yhä enmmän kurjien palkkojen ja nollatuntisopimusten maa. "Kansainvälisen kilpailukyvyn" nimissä erityisesti sisämarkkinoilla toim
      Maailman menoa
      107
      982
    3. Taas on yksityisautoilija paha ihminen

      Taas on yksityisautoilija paha ihminen Traficomin tutkimus: ”Polttoaineen tulisi maksaa ainakin 2,26 euroa litralta, jotta autoilijat alkaisivat vähe
      Maailman menoa
      103
      846
    4. Miten mä voin olla ihastunut vieläkin, vaikka mennyt yli kolme vuotta.

      Tunsin jotain erittäin harvinaista vetovoimaa meidän välillä ja tiedän sun myös tunteneen. Myöhäistähän se enää on miettiä ja jos elämäntilanteeni oli
      Ikävä
      29
      524