Toivoisin asiallisia kommentteja ja ns.puolueettomia mielipiteitä. Olen suht uudessa suhteessa miehen kanssa, olemme olleet yhdessä nyt vuoden. Olemme etäsuhteessä, näemme suht harvoin Meillä molemmilla on takana perhe-elämää ja entisistä liitoista lapsia. Itseäni vaivaa kovasti mieheni entinen liitto ja perhe. Hänellä on kaksi erityislasta, jotka tottakai vaativat ns.enemmän tukea ja panostusta elämässä. Mieheni entinen vaimo, lasten äiti pitää yhteyttä mieheen päivittäin. Kertoo ja kysyy lasten kuulumisia ja asioita, riippuen kummalla lapset ovat. Tämä entinen vaimo pitää yhteyttä myös kun meillä mieheni kanssa yhteistä aikaa, ilman kummankaan lapsia. He käyvät"perheenä" tekemässä yhdessä erilaisia asioita ja mm.kahvittelevat yhdessä, käyvät ostoksilla yhdessä. Itseäni asia vaivaa todella paljon ja koen itseni aina ulkopuoliseksi ja ns kolmanneksi pyöräksi, vaikka en osallistu heidän näihin yhteisiin hetkiin. Mielestäni en ole mustasukkainen persoona. Lähinnä koen juurikin tätä ulkopuolisuutta. Olen miehelle asiasta jutellut useasti, mutta hän kokee että hänen on toimittava näin, lasten takia. Mieheni siis sanoo ettei pitäisi minkäänlaista yhteyttä ent.vaimoon ilman lapsia, vaan hän lähinnä inhoaa entistä vaimoa. Ja monesti moittiikin minulle hänen tekemisiään ja elämäänsä. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa tai onko kokemuksia vastaavasta?
Uusi suhde ja entinen perhe
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Erikoiselta tuntuu että eronneet ovat yhteydessä päivittäin ja silloinkin kun lapset ovat äidillä. Onko ero täysin selvä kuitenkaan. Pitäisikö teidän mennä parisuhdeterapiaan käsittelemään asiaa.
Niin, lasten äiti eli entinen vaimo tosiaan soittelee/viestittelee myös meidän yhteisenä aikana. Mutta asiat koskevat lapsia ja hän vetoaakin siihen, että lasten asiat on hoidettava. Suhteemme alussa yhteydenpitoa oli heillä paljon enemmän ja paljon muistakin kuin lasten asioita. Mainitsin monesti että asia vaivaa minua, joten mieheni sai "hoidettua" asian niin, että enää pitää yhteyttä vain lasten asioista. Mieheni itse ei pidä ent.vaimoon yhteyttä lähes ollenkaan, ainakaan minun aikana.
Jos on yksikin erityislapsi (toki vakavuudesta riippuen) niin yhteydenpito on melkeinpä pakollista, siinä on niin monta menoa ja terapiaa hoidettavana, molempien on jatkuvasti pysyttävä ajantasalla lapsen tai lapsien senhetkisestä tilasta. Ehkä siinä haetaan myös lapselle alkuun turvallisuudentunnetta kun on ns. "perhe" koossa ja kun tilanne vakiintuuu niin yhteydenpito harvenee... Tuon verran tiedän kokemuksesta.
Se jos on muutenkin tekemisissä niin sitten toinen asia, ei jokainen suhde aina pääty siihen että tarvitsee olla verenmaku suussa eksää vihaamassa. Jotkut pysyvät hyvissäkin väleissä.
Tokihan siinä uusi kumppani itsensä tuntee äkkiä epävarmaksi, mutta puhumalla tuo selviää jos on selvitäkseen.
Itselläni ei erityislasten kasvatuksesta ole kokemusta. Enkä tosiaan tiedä kuinka merkittävää on ilmoittaa millä tuulella lapsi lähtee kouluun, mitä hän on päivän aikana syönyt tms. Erosta miehelläni on jo useampi vuosi, joten en usko että perheen koossa pito tuo turvallisuutta tms. Hyvät välitkin ent kumppaniin ymmärrän, jos välit aidosti ovat hyvät. Mieheni kun moittii jatkuvasti entistä kumppaniaan.
Mielestäni karu totuus on se, sinä et pysty tuohon parisuhteeseen.
Pystyn kyllä, mutta tässä itse pohdin millä hinnalla