Kuinkahan kannattaisi toimia?

Anonyymi

Minulle on selvinnyt, että nykyisellä naisystävälläni on ollut ennen suhdettamme tällainen itseään nuorempi "toyboy" muutaman vuoden ajan. Hänellä on ollut myös kyseisenä aikana parisuhteita, mutta sitä en tiedä onko hän silloin ollut tekemisissä tuon "toyboyn" kanssa. Tiedän että naisystäväni on ollut yhteyksissä tuohon henkilöön myös parisuhteemme aikana. Kyseinen henkilö on myös naisystäväni Facebook kaveri. Haluaisinkin kuulla teiltä neuvoja kuinka tällaisessa tilanteessa kannattaisi toimia. Minulla ei ole siis mitään todisteita, että selkäni takana olisi toimittu väärin mutta minua häiritsee tämä Facebook kaveruus, koska tämä kyseinen henkilö on perillä yhteisestä elämästämme ja tapahtumistamme. Toisekseen olen miettinyt miksi tällainen henkilö pitää pitää Facebook kaverina, ja sen takia minut on vallannut pienoinen ahdistuneisuus, ja turvallisuuden tunne parisuhteesta on hieman kadoksissa. Haluaisin ottaa asian puheeksi naisystäväni kanssa mutta en tiedä kuinka aloittaisin, koska hän ei tosiaan tiedä, että olen perillä asiasta ja pelkään hänen reaktiotaan asiaa kohtaan, jospa hän ei vaan halua, että tiedän asioita hänen menneisyydestään ja kaikki onkin hyvin, eikä hätää ole. Olen myös miettinyt, että pitäisikö asian antaa olla ja sopeutua tuohon Facebook kaveruuteen ja yrittää unohtaa tällaiset asiat. Onko kellään saman tyyppisiä kokemuksia ja kuinka olette ratkaisseet asiat.

12

653

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No entäpä ittelläs millasia suhteita sulla on ennen ollu Häh? Kaikilla on menneisyytensä. Ajatteleppa nyt kuinka tyhmiä kyselet.

    • Anonyymi

      Jos Toyboy sinua todella noin paljon häiritsee, miksi sinäkin et olisi hänen kaverinsa?
      Olisi paljon suoraviivaisempaa kun partnerisi ystävät olisvat sinunkin ystäviä!

      Ellei tuo sovi heille, niin sitten taidat olla kolmas pyorä vaunuissa. Se ei taida oikein kulkea hyvin.
      On totta että jokaisella on historiaa, mutta silloin kun kahden ihmisen seurustelu muuttuu vakavammaksi, eiko se yleensä tarkoita että kolmannet pyorät (Toyboy tässä tapauksessa) jäävät taka-alalle?

      • Anonyymi

        Olen kokeillut tuotakin lähestymistapaa. Hän kyllä mielellään esittelee kavereitaan minulle mutta tuon kyseisen henkilön kohdalla hän ei halua että tutustun henkilöön tai olisin hänen kanssaan tekemisissä. Kun olen kysynyt häneltä miksi sitten itse olet hänen kaveri ja hän on sinun facebook kaveri saan vastaukseski että hän on vaan hauska tyyppi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kokeillut tuotakin lähestymistapaa. Hän kyllä mielellään esittelee kavereitaan minulle mutta tuon kyseisen henkilön kohdalla hän ei halua että tutustun henkilöön tai olisin hänen kanssaan tekemisissä. Kun olen kysynyt häneltä miksi sitten itse olet hänen kaveri ja hän on sinun facebook kaveri saan vastaukseski että hän on vaan hauska tyyppi.

        Saattaisiko Toyboy olla kiinostunut vain omasta sukupuolestaan? Jos noin, silloin sinulla ei ole aihetta huoleen. Toyboyt ovat (tavallisesti) hyvin teräviä, sanavalmiita ja hauskoja seuralaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaisiko Toyboy olla kiinostunut vain omasta sukupuolestaan? Jos noin, silloin sinulla ei ole aihetta huoleen. Toyboyt ovat (tavallisesti) hyvin teräviä, sanavalmiita ja hauskoja seuralaisia.

        Kyseinen henkilö on eri sukupuolta


    • Anonyymi

      Naiset on katalia ja uskottomia lisäksi.

      • Anonyymi

        En haluaisi uskoa tuota todeksi.


    • Anonyymi

      Parisuhteessa ei tule olla kolmansia. Salattuun suhteeseen liittyy aina jotakin ja jos naisystäväsi ei kykene selventämään tuota asiaa sinulle hän salaa sinulta jotakin.
      Puhukaa asia selväksi ja vaadi sitä häneltä.

    • Anonyymi

      On naisia jotka ei pääse menneisyydestään irti eikä tavoistaan uudessakaan suhteessa, olen ollut sellaisen naisen kanssa ja eroon päätyi mun toiveesta.

    • Anonyymi

      Esimerkkinä vaan, jos parisuhteessa oleva nainen esittelee miehille netissä alastonta vartaloa tai ottaa alastonkuvia ja lähettää jollekin ja ehdottelee tapaamista mättää jossakin, näitäkin naisia on.

    • Anonyymi

      Itse pyytäisin tuota naisystäväsi Facebook-kaveria kaverikseni ja kenties ilmoittaisin naisystävälle, ennen kuin jättäisin kaveripyynnön. Ihan vain lyhyt ilmoitus riittää, että "lähetinpä kaveripyynnön tälle miehelle, koska teillä on yhteinen kaveri, sinä".
      Mikäli naisystävä suuttuu tai hermostuu tästä, niin se kertoo paljon huonoa.

      Yhtä kaikki, mielestäni "exät ja "toyboyt" kuuluvat menneisyyteen, ainakin seksielämän osalta. En ole koskaan ymmärtänyt toisten naisten halua lirkutella muille parisuhteen seksielämästä. Naisystäväsi tuntuu olevan aika avoin teidän asioistanne, ja hän ei välttämättä huomaa sitä itse.

      Nim. Nainen -77

      • Anonyymi

        Menneisyys ei aina irrota otetta ja joidenkin naisten osalta eivät ehkä haluakkaan muutosta. Tunnen naisen joka oli seksisuhteissa tai harrasti yhden yön panoja, tapasi miehen jonka kanssa seurusteli ja siinä sivussa paneskeli edelleen muita, vielä naimisiin menivät, sitten alkoi miehelle selvitä totuus ja ero oli tosiasia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe