Mies tapaa naisen, molempien ollessa hieman alle kolmekymppisiä. Naisen biologinen kello oli selvästi alkanut tikittää ja hänen oli löydettävä lisääntymiskelpoinen mies, kriteerejä miehelle asetetaan tässä vaiheessa vähemmän kuin vielä 5-10 vuotta sitten.
Tällainen mies löytyy ja hän myös naiseen rakastuu. Nainen on fiksu ja kaunis, jolle olisi montakin ottajaa, ehkä enemmän kuin hän itse arvaakaan. Mies tunnustaa rakkautensa, nainen vastaa intohimoisin suudelmin. Hän kirjoittaa miehelle kirjeen, jossa kertoo olevansa iloinen miehen osoittamasta rakkaudesta, vaikka ei vielä tunne vastakaikua, mutta pyytää miestä jatkamaan hänen rakastamistaan. Nainen on miehelle hänen ensimmäisensä, naisella on ollut pari lyhyempää suhdetta aiemmin.
Muutama kuukausi ensitapaamisestaan nainen muuttaa miehen luokse asumaan. Kihlat enemmänkin sovitaan hetimiten ja häitä aletaan suunnittelemaan. Nainen ilmoittaa haluavansa pian naimisiin ja kaksi lasta. Mies on syvästi rakastunut ja on suunnitelmista hyvillään. Järjestetään mukavat häät, vaimo haluaa tietynlaisen timanttisormuksen ja hienoja kuvia, joihin tallentuu hänen kauneutensa. Häiden jälkeen on aika tehdä nopeasti ne kaksi lasta. Näin myös tapahtuu, kovin mekaanisesti ja vähemmän romanttisesti. Parin vuoden välein syntyy kaksi ihanaa tytärtä.
Mies on palavasti ja romanttisesti rakastunut yhä, naiselle tämä tunne ei ole koskaan ollut tärkeä. Mies tarjoaa kättänsä toiseen yhdessä kävellessä, mutta siihen ei koskaan tartuta. Vahingossa kerran mies näkee viestin, jossa vaimo kuvailee ystävättärelleen heidän rakkautensa olevan perherakkautta, keskinäistä välittämistä ja huolenpitoa, ei avioparin rakkautta. Tämä satuttaa rakastunutta miestä jonkin verran, hän tosin unohtaa ja haluaa unohtaa sen, ajattelemalla, että lapsiperheen arki varmasti usein on juuri tällaista, tämä olisi vain yksi vaihe elämässä.
Lapsenteon jälkeen aviopari on intiimisissä kanssakäymisissä, seksin noin kerran vuodessa. Nainen kokee tämän aviovelvollisuudekseen, tuolloin noin joka 300. päivä hän pukee päälleen pitsiset alusvaatteet ja menee makaamaan sängylle noin tunnin ennen nukkumaanmenoaikaa, aivan kuin hän olisi jostain lukenut, että näin kuuluu toimia. Hän ei viehäty miehestä, ei koskaan ole niin tehnytkään ja mies tietää sen kyllä.
Kerran mies löytää heidän yhteisestä makuuhuoneestaan miesten alushousut, jolle ei löydy omistajaa. Nainen kertoo niiden kuuluneen hänen kauempana asuvalle veljelleen, joka on ne epähuomiossa jättänyt ollessaan kesäaikaan parisen viikkoa käymässä. Mies kysyy niistä veljeltä, uskoen niiden kuuluvan hänelle. Ne eivät olleet edes hänen tyyliään, merkkiään eikä kokoaan, ei itse asiassa kenenkään muukaan tuntemansa. Asia jää mysteeriksi ja mies unohtaa sen, haluaakin unohtaa.
Nainen on hieno ja huolehtivainen äiti, se on selvästi aina ollut hänen unelmansa. Mies arvostaa tätä ja on valmis tekemään mitä vain perheensä eteen. Hän hukuttaa itsensä töihin, joita on pakko tehdä puolitoista-, joskus kaksikertaisen työviikon tuntien verran, jotta vaimon valitsema elämäntyyli, koti ja kaikki lukuisat lasten harrastukset saadaan katettua. Mies on perheen ainoa elättäjä, mutta vaimo on hyvä äiti ja huolehtii lapsista aina hienosti, pukee heidät aina kuin prinsessat. Mieskin haluaisi myös hoitaa tyttäriään aina kuin mahdollista, mutta hänen täytyy tehdä ylitöitä joka ikinen päivä perheen toimeentuloa varten. Aamuvarhaisesta iltamyöhään kestävien töiden, sen aikaansaaman häiriön ja varsinaisen läheisyyden puutteen vuoksi tämä pariskunta on jo vuosia nukkunut eri huoneissa ja sängyissä.
Nyt vasta 15 vuotta heidän ensitapaamisestaan mies vasta ensi kertaa todella ajattelee ja pohtii, kuuluuko heidän olla yhdessä vain perheidyllin ja lasten vuoksi? Vastaukseksi tähän hän löytää joka kerta, että “Kyllä, näin kuuluu tehdä. Tämä nainen on mahtava äiti ja ansaitsee tämän joukkueen pitämään keskinäisesti yhtä ja toimimaan yhdessä.” Mies kokee elämästä puuttuvan jotakin, mutta sen kaipaaminen olisi hänestä itsekästä. Hän ei myöskään arvostuksestaan naiseen ja tämän tarjoamasta huolenpidostaan perhettään kohtaan osaa nähdä kumppaninaan koskaan ketään muuta. Nainen ei myöskään, ainakaan enää, kaipaa elämäänsä mitään muunlaista sisältöä, hän näyttäisi elävän unelmaansa, meidän yhteistä unelmaamme, tällaisessa erilaisessa sopimusavioliitossa. Mies ei myöskään usko naiselle olevan suhdetta keneenkään kolmanteen osapuoleen, enää.
Onko tällainen arki teille tuttua?
Tällainen mies löytyy ja hän myös naiseen rakastuu. Nainen on fiksu ja kaunis, jolle olisi montakin ottajaa, ehkä enemmän kuin hän itse arvaakaan. Mies tunnustaa rakkautensa, nainen vastaa intohimoisin suudelmin. Hän kirjoittaa miehelle kirjeen, jossa kertoo olevansa iloinen miehen osoittamasta rakkaudesta, vaikka ei vielä tunne vastakaikua, mutta pyytää miestä jatkamaan hänen rakastamistaan. Nainen on miehelle hänen ensimmäisensä, naisella on ollut pari lyhyempää suhdetta aiemmin.
Muutama kuukausi ensitapaamisestaan nainen muuttaa miehen luokse asumaan. Kihlat enemmänkin sovitaan hetimiten ja häitä aletaan suunnittelemaan. Nainen ilmoittaa haluavansa pian naimisiin ja kaksi lasta. Mies on syvästi rakastunut ja on suunnitelmista hyvillään. Järjestetään mukavat häät, vaimo haluaa tietynlaisen timanttisormuksen ja hienoja kuvia, joihin tallentuu hänen kauneutensa. Häiden jälkeen on aika tehdä nopeasti ne kaksi lasta. Näin myös tapahtuu, kovin mekaanisesti ja vähemmän romanttisesti. Parin vuoden välein syntyy kaksi ihanaa tytärtä.
Mies on palavasti ja romanttisesti rakastunut yhä, naiselle tämä tunne ei ole koskaan ollut tärkeä. Mies tarjoaa kättänsä toiseen yhdessä kävellessä, mutta siihen ei koskaan tartuta. Vahingossa kerran mies näkee viestin, jossa vaimo kuvailee ystävättärelleen heidän rakkautensa olevan perherakkautta, keskinäistä välittämistä ja huolenpitoa, ei avioparin rakkautta. Tämä satuttaa rakastunutta miestä jonkin verran, hän tosin unohtaa ja haluaa unohtaa sen, ajattelemalla, että lapsiperheen arki varmasti usein on juuri tällaista, tämä olisi vain yksi vaihe elämässä.
Lapsenteon jälkeen aviopari on intiimisissä kanssakäymisissä, seksin noin kerran vuodessa. Nainen kokee tämän aviovelvollisuudekseen, tuolloin noin joka 300. päivä hän pukee päälleen pitsiset alusvaatteet ja menee makaamaan sängylle noin tunnin ennen nukkumaanmenoaikaa, aivan kuin hän olisi jostain lukenut, että näin kuuluu toimia. Hän ei viehäty miehestä, ei koskaan ole niin tehnytkään ja mies tietää sen kyllä.
Kerran mies löytää heidän yhteisestä makuuhuoneestaan miesten alushousut, jolle ei löydy omistajaa. Nainen kertoo niiden kuuluneen hänen kauempana asuvalle veljelleen, joka on ne epähuomiossa jättänyt ollessaan kesäaikaan parisen viikkoa käymässä. Mies kysyy niistä veljeltä, uskoen niiden kuuluvan hänelle. Ne eivät olleet edes hänen tyyliään, merkkiään eikä kokoaan, ei itse asiassa kenenkään muukaan tuntemansa. Asia jää mysteeriksi ja mies unohtaa sen, haluaakin unohtaa.
Nainen on hieno ja huolehtivainen äiti, se on selvästi aina ollut hänen unelmansa. Mies arvostaa tätä ja on valmis tekemään mitä vain perheensä eteen. Hän hukuttaa itsensä töihin, joita on pakko tehdä puolitoista-, joskus kaksikertaisen työviikon tuntien verran, jotta vaimon valitsema elämäntyyli, koti ja kaikki lukuisat lasten harrastukset saadaan katettua. Mies on perheen ainoa elättäjä, mutta vaimo on hyvä äiti ja huolehtii lapsista aina hienosti, pukee heidät aina kuin prinsessat. Mieskin haluaisi myös hoitaa tyttäriään aina kuin mahdollista, mutta hänen täytyy tehdä ylitöitä joka ikinen päivä perheen toimeentuloa varten. Aamuvarhaisesta iltamyöhään kestävien töiden, sen aikaansaaman häiriön ja varsinaisen läheisyyden puutteen vuoksi tämä pariskunta on jo vuosia nukkunut eri huoneissa ja sängyissä.
Nyt vasta 15 vuotta heidän ensitapaamisestaan mies vasta ensi kertaa todella ajattelee ja pohtii, kuuluuko heidän olla yhdessä vain perheidyllin ja lasten vuoksi? Vastaukseksi tähän hän löytää joka kerta, että “Kyllä, näin kuuluu tehdä. Tämä nainen on mahtava äiti ja ansaitsee tämän joukkueen pitämään keskinäisesti yhtä ja toimimaan yhdessä.” Mies kokee elämästä puuttuvan jotakin, mutta sen kaipaaminen olisi hänestä itsekästä. Hän ei myöskään arvostuksestaan naiseen ja tämän tarjoamasta huolenpidostaan perhettään kohtaan osaa nähdä kumppaninaan koskaan ketään muuta. Nainen ei myöskään, ainakaan enää, kaipaa elämäänsä mitään muunlaista sisältöä, hän näyttäisi elävän unelmaansa, meidän yhteistä unelmaamme, tällaisessa erilaisessa sopimusavioliitossa. Mies ei myöskään usko naiselle olevan suhdetta keneenkään kolmanteen osapuoleen, enää.
Onko tällainen arki teille tuttua?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.