Kyllä pelottaa nainen, ei uskalla lähestyä naista. En mene yleensäkään istumaan samaan pöytään, jossa nainen istuu, koska silloin yleensä nainen poistuu pöydästä äkkiä ja vain siksi että tulin samaan pöytään istumaan.
Tai jos istuu pöydässä ja nainen tulee samaan pöytään, kun se on ainoa vapaa paikka, niin tulee sellainen höntti olo, kun se nainen on siinä läheisyydessä ja tulee vaivatunut olo, kun ei tiedä pitäisikö jotain jutella vai olla vaan hiljaa.
Ongelma on vaan se, että kun ei keksi mitään puhumista.
Naisen vierellä tulee aina tunne, että kaikki asiat on jo kerrottu ja puhuttu, ei ole mitään puhumista, joten mitään suhdetta ei voi naisen kanssa ajatella, vaikka miettii koko ajan, että voi kun on ihana nainen, mutta eihän tuo nainen meikäläistä kelpuuta, joten on turha alkaa mitään juttelemaan ja sitäpaitsi naisella on varmana miesystävä.
Kyllä täytyy miehellä olla paljon erikois ominaisuuksia, kun saa naisia.
Täytyy olla komea, sosiaalisesti lahjakas, saada nainen hykertelemään onnesta, ettei naiselle käy aika pitkäksi ja tylsäksi, eikä mikään tuppisuu saa olla.
Tai jos istuu pöydässä ja nainen tulee samaan pöytään, kun se on ainoa vapaa paikka, niin tulee sellainen höntti olo, kun se nainen on siinä läheisyydessä ja tulee vaivatunut olo, kun ei tiedä pitäisikö jotain jutella vai olla vaan hiljaa.
Ongelma on vaan se, että kun ei keksi mitään puhumista.
Naisen vierellä tulee aina tunne, että kaikki asiat on jo kerrottu ja puhuttu, ei ole mitään puhumista, joten mitään suhdetta ei voi naisen kanssa ajatella, vaikka miettii koko ajan, että voi kun on ihana nainen, mutta eihän tuo nainen meikäläistä kelpuuta, joten on turha alkaa mitään juttelemaan ja sitäpaitsi naisella on varmana miesystävä.
Kyllä täytyy miehellä olla paljon erikois ominaisuuksia, kun saa naisia.
Täytyy olla komea, sosiaalisesti lahjakas, saada nainen hykertelemään onnesta, ettei naiselle käy aika pitkäksi ja tylsäksi, eikä mikään tuppisuu saa olla.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Semmoistahan se sitten on. Voi voi.
Riittää kun hymyilet etkä tee yhtään mitään ylimääräistä.
Toisaalta...syytäkin+on+:D
Eilen+sain+eräältä+miespuoliselta+kommentin,+että+olen+välillä+pelottava+ja+kuulun+kuulema+johonkin+%-ryhmään+sen+ominaisuuden+kanssa+:D+mitäh+helv...+ei+ihan+avautunut+:D
Tuolla+selitys:
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Tiesitkö-mitä-tarkoittavat-jengien-käyttämät-AFFA-Dequaillo-1-ja-hängä/1016261
"1%+Tullut+vanhasta+lausunnosta,+jossa+joukko+yhdysvaltaisia+moottoripyöräilijöitä+sanoi,+että+99+prosenttia+moottoripyöräilijöistä+on+kunnollisia+lakia+kunnioittavia+kansalaisia.+Lakia+kunnioittamattomat+loput+kerhot+alkoivat+merkitä+itseään+1%-merkillä+eli+heitä+kutsutaan+prosenttikerhoiksi.+Prosenttimerkki+tarkoittaa,+ettei+kunnioita+lakia,+poliisia+eikä+muita+viranomaisia."
No ei kait nyt tommoseen verrattu!
Aika tylyä. No mitäs pelkää :) miehet on kyllä ihme olioita. Just just..:)
Ehkäpä häntä pelottaa että pelottavassa olotilassa olisit valmis vaikka laittomuuksiin :D hommaa prosenttiliivit niin sitten nekin osaa varoa jotka ei tuota prosenttiominaisuutta tiedä :D
Ei kait se sun kaveri ollu? Noinhan se sanoi! Että just se prosentti istuu sellissä! Whaaat, kuuletko sinä mun keskustelut! :O
Musta oli töykeää, että niin sanotaan. Ei mussa ole semmosta ominaisuutta. Ihan on oudot jutut nyt.
Mitäs jännäjennailet, ei kai siinä varmaan muuta vois sitten sanoa kun hirvittää :D
No ehkä se on vähän liioitellut tohkeissaan . Laitakin vaan vaikka promilleliivit niin sekin uskaltaa rentoutua sun seurassa mutta ei kuitenkaan hyopi nenille kun on se promille siellä :D
No jos syömään yrittää päästä niin liekö sitten tuommosen ilveilyn takana vertailu typerään nälkäkiukkuun...
Toisekseen se kaveri hoitaa ihan s...nan hitaasti sen toimitettavat asiat ja sitä ei jaksa kattoa kukaan. Siitä on voinu tulla jossain käänteessä sanomista. Oisko sitten ilkeilly takasin. Meillä ei mee aina sen kanssa yksiin.
Se voipi olla että on jossain vaiheessa ottanut nokkiinsa jostain, tai sitten ei, voihan se olla tarkoittanut tuota tavallaan kehuksi, että olet kunniotettavan pelottava sille päälle sattuessasi, niin äläpä tuota liikaa mieti että miksi :)
Otan sen kuittailuna. Pyydän, että laittaa numerovalikkoon ’Calamity-Jane’. Noh se on aina semmosta nälvimistä. Ei uuttakaan.
Pariviikkoa sitten olin pelottavassa hetkessä, kun istuin pöydän äärellä, vieressä oli nuorempi mies ja huoneeseen tuli naisia istumaan etäämmälle, ei siis samaan pöytään samassa huoneessa.
Istuin siinä hiljakseen, en suuta paljon uskaltanut avata.
Etäältä nainen kysyi mitä harrastan ja vastasin, että harrastan sitä sun tätä näin....
Lähempänä kohtisuoraan 3 metrin päässä istunut nainen kysyi toiselta mieheltä mitä tämä harrastaa ja tämä vastasi, että sitä sun tätä.
Seurasi hiljaisia hetkiä ja höntti olo alkoi painamaan päälle, paniikkiko iskee.
Vieressä oleva mies kysyi ihan yllättäen uudelleen, että mikä naisen nimi oli, kehui naisen nimeä kauniiksi ja kysyi, missä nainen asuu ja asuuko lähellä
Nainen vastaili miehen kysymyksiin iloisesti, että missä asuu.
Minä en olisi uskaltanut kysyä naiselta tuollaisia ja todennäköisesti nainen olisi sanonut, että mitä se sinulle kuuluu missä asun.
Kerran 2 vuotta sitten nainen kysyi, että mikä nimeni oli ja kun kysyin, että mikä naisen nimi on, niin nainen tylysti sanoi, että ei minun sitä tarvitse tietää, mutta selvitin naisen nimen, kun tiesin missä nainen viettää aikaa ja naaman perusteella facebookissa oli saman näköinen nainen.
Hetken päästä lähdin pois ja toinen mies jäi juttelemaan naisen kanssa.
jos naiselle vastaa nimenkysymiseen että ei sinun tarvitse sitä tietää niin tulee läimäisy naamalle tai käsilaukusta päähän.
Teinköhän vakavan virheen kun kerran työpaikkaruokalassa yksi nainen tuli istumaan viereen niin en muuta juteltavaa keksinyt kuin puhelimella selaamani Tekniikan Maailman artikkeli.
Jotain voi tietysti päätellä siitä että se jäikin ainoaksi kerraksi kun nainen istui viereen...
Naisia ei taida tekniikan maailmat kiinnostaa. Olis kannattanut varmaan jutella naiselle ruuasta ja kysyä mitä ruokaa nainen tekee.
Opetusvideo, kuinka naista kohdellaan:
https://youtu.be/TzQfpxYXzBk?t=387