Onko muilla vastentahtoisesti yksinäisillä mitään iloja vai lävistääkö rakkaudettomuuden tuska kaiken? Minulla on joskus ihan pieniä lohtuja mutta iloista en voi puhua. Kyllähän yksinolemista aikansa kestää ihan hyvin mutta jossain vaiheessa lasi tulee täyteen ja kaikki ylimenevä ikävä läikkyy yli.
Yksinäisen ilot
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
maksulliset naiset on ainoa ilo mitä yksinäinen mies saa.
maksulliset naiset on ainoa ilo mitä yksinäinen mies saa.
Yksinäisen ilot ovat aina valitsemansa naisen kanssa seksin ilot?
Lävistää.
Ei rakkaudesta voi puhua .
Se on niin vahvaa.
Kun tykkää joka helv.....ttin ilonpisarasta mitä näkyy.
Talvi,kesä
,kevät.
Tänään paisto.
Oli kuin uudestisyntyny vaikka surut mieltä kaivertaa välillä tai tuntuu että liikoo aina....🥺
En oo aitoo rakkautta suanu koskaan.
Kuolemia toivon että piäsis ite jo elämään!
Nykyään yksinäisillä on edes some. Ennen ei ollut.
Tietty se voi olla myös yksinäisyyden yksi syy, kun monelle somessa on jo tarpeeksi sosiaalisuutta eikä siten jaksa enää irl tavata kavereita..
Voi varmaankin liittyä moniin erilaisiin asioihin...
Musiikista löytyy rakkaus ja ilo. Tähän kun liitetään vielä huumori ei ole huolia eikä murheita. Tosin joskus pitää itkeä jos siltä tuntuu. Tämäkin vain yhden sinkun elämää 😁
Ja taas ollaan tässä, että miehen ainut ilo ja onni maailmassa on kuitenkin se nainen.
Se jota pilkataan ja solvavataan, nimitellään ja vähätellään tällä palstallakin varsin voimakkaasti.
Kummallinen ambivalenssi: se joka on mitätön ja huono, (nainen, huora ja lortto) on kuitenkin miehen onnen ainoa tae! Rakkauden perään porataan eikä edes tiedetä mitä oikea aito rakkaus on, eikä osata rakastaa vaikka mahdollisuus tulisi.
Siinä on elämän eväät heikoissa kantimissa jos onnea ja iloa elämäänsä ei osaa hakea eikä saada mistään muualta kuin naisesta. Yksi todiste siitä että mies on heikko, ja kaikki se uho ja älämölö on sen heikkouden peittämistä.
Minä elän yksin ties monettako vuotta, ja pärjään maimiosti vaikka minulla ei varmasti ole ketään joka minua rakastaisi. Vanhemmat kuolleet, sisaruksia ei ole. Ystäviä on, ja tiedän että he pitävät minusta paljon ja minä heistä. Kiintymyssuhde heihin on olemassa.
Saan paljon iloa ja sisältöä työstäni, työkavereistani, harrastuksistani, lukemisesta ja opiskelusta, kaikesta ympärilläni. Kauniista säästä kun sellainen sattuu olemaan, upeasta maisemasta, kaikesta.
Myönnän kuitenkin että jonkinlainen pieni kaihon säde silloin tällöin lävistää kun näen pariskuntia jotka selvästi rakastavat toisiaan ja ovat syvästi sitoutuneita. Sellaisia ihan tavallisia naisia ja miehiä, monet jo vuosia yhdessä olleita ja yhteen hioutuneita. Kaiken kokoisia ja näköisiä, ja siitä juuri näkee että rakkaus on sisäistä, ei ulkonäössä, iässä tms.
Sellaista sisäistä rauhaa ja harmoniaa, se joskus hektisenä päivänä nostaa kaihoa siihen levollisuuteen. Kuitenkin olen vapaaehtoisesti yksin, koska tiedän että minusta ei saisi hyvää puolisoa kukaan. Olen liian itsenäinen ja työorientoitunut. En haua sitoutua. Tottahan toki myös rakkautta voi kaivata, mutta siitä ei saa tulla koko elämän ja olemisen nielevä sisältö! Elämässä on valtavasti eri puolia ja valtavasti hienoja asioita kun vain lakkaa tuijottamasta itsesäälivästi siihen yhteen asiaan mitä ei ole. Itsesääli ja marttyrius ei ole hukuttelevaa kenenkään mielestä.
Ennen olin töissä ja täytin päivät työnteolla. Siihen kyllästyin, nykyään pelaan vaan pleikkarii, käyn kalassa tais salilla.