Se kliseinen äidin yksinäisyys.
Ei kyse ole siitä ettenkö olisi yrittänyt, mutta on se todella haasteellista näin aikuisena edes yrittää luoda uusia suhteita. Kuinka siinä oikeasti onnistuu. Kaipaisinkin kohtalontovereita jotka samaistuvat ko. aiheeseen..
Tuntuu että itse olen tippunut kyydistä hyvän aikaa sitten, koska viimeksi kun itselläni ollut laajakin ystäväpiiri, oli teini-ikäisenä ja täysi-ikäiseksi tultuani hetken aikaan. Silloin tapasin nykyisen puolisoni jonka kanssa perustimme perheen. Sen jälkeen ne "hyvätkin ystävät" katosivat ja tieni sosiaaliseen elämään katosi. Äitiys vie mennessään, ymmärrettävää. Enkä vaihtaisi vanhemmuutta mistään hinnasta pois. Mutta nyt kun lapsen kasvettua itsenäisemmäksi, olisi aikaa taas itselläkin ikäänkuin opetella itsenäistyminen uudestaan, niin olen ihan hukassa ja sormi suussa. Tuntuisi kuin ei osaisi enään toimia aikuisten seurassa. Tuntuu kuin vanhemmuus olisi tyhmentänyt itseä.
Ei kyse ole siitä ettenkö olisi yrittänyt, mutta on se todella haasteellista näin aikuisena edes yrittää luoda uusia suhteita. Kuinka siinä oikeasti onnistuu. Kaipaisinkin kohtalontovereita jotka samaistuvat ko. aiheeseen..
Tuntuu että itse olen tippunut kyydistä hyvän aikaa sitten, koska viimeksi kun itselläni ollut laajakin ystäväpiiri, oli teini-ikäisenä ja täysi-ikäiseksi tultuani hetken aikaan. Silloin tapasin nykyisen puolisoni jonka kanssa perustimme perheen. Sen jälkeen ne "hyvätkin ystävät" katosivat ja tieni sosiaaliseen elämään katosi. Äitiys vie mennessään, ymmärrettävää. Enkä vaihtaisi vanhemmuutta mistään hinnasta pois. Mutta nyt kun lapsen kasvettua itsenäisemmäksi, olisi aikaa taas itselläkin ikäänkuin opetella itsenäistyminen uudestaan, niin olen ihan hukassa ja sormi suussa. Tuntuisi kuin ei osaisi enään toimia aikuisten seurassa. Tuntuu kuin vanhemmuus olisi tyhmentänyt itseä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä niitä uusia suhteita pystyy luomaan myöhemminkin. Rohkaisen sinua, muuttuneet tilanteet on aina haastavia.
Kyllä on haastavia. Olet oikeassa.
Ja kun oma persoonallisuus on niin muuttunut tyystin siitä 18vuotiaasta, että on sellainen olo etten tunne tai tiedä että kuka minä olen nyt. Mitä hakisin ystävyyssuhteelta edes nykyisenä minänä.
Toivottavasti ajan kanssa tähän löytyisi vastaus
Mihin niitä bilettäjä "ystäviä", sitten enää tarvii, kun on elämänkumppanikseen löytänyt sen ainoan oikean?
Kyllä ihminen ystäviä tarvitsee, tai edes yhden. Ei kumppanin varaan kannata elämää rakentaa. Ystävät antavat voimaa, iloa ja tukea – sitä paitsi "se ainoa oikea" voikin olla jotain muuta.
Sosiaalinen media voisi toimia hyvin apunasi. Oletko AP kokeillut esim. Facebook-ryhmiä? Esim. Naistenhuone tai Löydä kavereita. Tietääkö joku muita?