Kaksinaismoralismin kehto. Valtiovalta ja terveysviranomaiset antavat matkustus suosituksia ja kieltoja korona alueille. Mitä tekee matkailuväki ? Laitetaan Lappi alennusmyyntiin jotta saadaan paikattua koronan vuoksi pois jääneet. Ihmisen luonteeseen kuuluva ahneus sivuuttaa koronan mennen tullen. Myös Lapista etelän lämpöön mainostetaan parinsadan euron viikkomatkoja? Kaikille matikan taitoisille on selvää ettei toiminta ole kannattavaa. Miksi toimitaan näin? Matkailua ohjaa raha,euro, mikä vaan valuutta, koronaepidemia on ohitettava seurauksista välittämättä. Satelliittikuvat kertovat Kiinan ilmanlaadun puhdistuneen merkittävästi, jotain hyvääkin , lentoyhtiöille ilman puhdistuminen on tuloskäyrien jyrkkää alaspäin menoa. Maailma on hullu, kuulunko itsekkin samaan porukkaan?
Matkailu on
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuinka totta kirjoitatkin,näin on.
Eittämättä vallan mainoita pohdintaa voitaneen sanoa!
Ihminen on itsekäs omaa etuaan ajava olento. Yhteiskunnan säännöt ja sosiaaliset normit rajoittavat yksittäisen ihmisen vapautta. Ne kuitenkin on luotu jotta kaikilla olisi parempi olla. Voitaneen sanoa, että kaikki tinkivät onnestaan (joita säännöt rajoittavat) jotta muutkin voisivat olla onnellisia. Toisaalta vapauden antama onnen tunne voi olla petollinen ja myöhemin kostautua, koska sääntöjä noudattamalla olisi välttänyt riskin joka toteutuessaan aiheuttaa epäonnea.
Kaikessa rajoittavassa säännöstelyssä päädytään tasapainoon joka muodustuu eri intressien kanssakäymisestä. Tarve sääntelyyn muuttuu, kun uusia ongelmia esiintyy ja ongelmien ratkaisua haluaa merkitykselllinen joukko joka on vaikutusvaltainen.
Etten jopa eittämättä näin sanoisi.
Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä, piittaamaton vapaus,vastuu on ihmisellä jonka ajatuksia, tekoja ohjaa vain oma etu ja ahneus,
Miksi ihminen on vastuuton,häikäilemätön,ahne p............a?
Evoluution jäämiä eittämättä. Samat vanhat vaistot uudessa maailmassa. Esim stressi on elimmistölle stressiä tuli se sapalihammas tiikerin pelosta tai työuupumuksesta.
Aijai
No se alkaa luonto itse karsimaan nuita haitallisimpia loisia, tyhjänpäiväsiä lentokone reissaajia pois ekosysteemiä pilaamasta.
Silleenhän se luonto toimii ja muutenki näyttää aina joskus kaapinpaikan kaikenmaailman luonnon herroina itseään pitäville.
Aika hurjaa että Italiassa melkein 10 000 sairastunutta, nehän saa tartutettua sen jo varmasti miljoonaan muuhunkin, jotka tartuttaa sen jo moneen miljoonaan muuhunkin.
Mutta ilman laatu on parempi ku aikoihin, nuo tyhjänpäiväset lentomatkustajat pysyy kotona ja varmasti kohta kuolevat muutenkin pois tätä luontoa pilaamasta.