Naiset tulevat viemään miehiltä johtopaikat

2853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Hyvä. Seuraavat 200 vuotta me miehet tullaankin sitten siivellä. Välillä hyvä vaihtaa ladunaukaisijan hommaa.

Äänestä

Eiköhän sinne johtopaikoille tarvita niitä henkiöitä, naisia tai miehiä, jotka siihen parhaiten sopivat ja pystyvät.
Tästä(kin) on turha tehdä kilpailua, paras johtaja on se jolla on johtajan ominaisuudet, on hän sitten mies tai nainen. Nythän on kuitenkin niin, että naiset valtaa opiskelupaikkoja ja suuntautuvat uraputkeen ennemmin kuin kotiin. Jostain syystä miesten into opiskeluun on huono, ja opiskelua ja oppineisuutta jopa halveksitaan mikä on hyvin tyhmää.
Ilmeisesti se, että toinen on korkeammin koulutettu kolauttaa monen itsetuntoa pahasti. Kilpailuasetelma siinäkin, jostain syystä. Huonommuuden tunne. Kuitenkaan läheskään jokaisesta ei ole johtajaksi ja organisaation johtoon. Se on vaativa homma ja vaatii tiettyä luonnetta ja luonteenpiirteitä.
Organisaatioissa tarvitaan kuitenkin varsinaisen työn tekijöitä ja johtajia, ilman kumpaakaan se ei toimi. Ja toivottavasti siellä pomon pallilla istuu sinne parhaiten sopiva henkilö, ihan koko henkilökunnan hyvinvoinnin takia, ja hyvän tuloksen takia.
Olkoot sitten mies tai nainen.
-terv. sinne pomon pallille suuntaava nainen-

Äänestä
  • YLE on jo vuosikymmeniä ollut naisten "miehittämä". Nyt tmj. Merja ollut pari vuotta. Pienemmät pallit ovat naisten hallussa myös. Toki Hella Wuolijoki oli, mutta nyt naisten ryntäys on nyt systemaattista.
    YLE.n ohjelmat ovat nyt näitä turhan päiväisiä hohellusjuttuja, jossa leikitään autolla ajamisesta, kaikenlaisista pajoista ja vihertuputusohjelmista. Ilmastosta oltu YLEssä perin juurin huolestuksissa. Monet tärkeät, isojen ryhmien asiat ja ongelmat jääneet sivuun. On kaikenlaista yli-ja erityisherkkää, sähkö on kamalaa jne,jne. En vaan ole nähnyt jatkojuttua esim. näistä sähköherkistä, jotka ovat vetäytyneet tai ainakin ilmoittaneet muuttavansa johonkin korpeen harrastamaan elämäänsä.

    Äänestä

Tuo oikean puoleinen ei ainakaan pääse johtopaikalle

Äänestä

hyvä juttu ja miehet on tottuneet että naiset johtaa jo syntymästä asti eli äiti on tai oli päällikkö kotona ja kun mies varttuu niin kaikista naisista tulee päälliköitä ja myönnettävä on että naisia tottelee ja haluaa totella ja palvella heitä mutta mies saa aikaan saat.nan mulkku rupeaa uhoamaan täytyykö katsoa kumpi on kumpi ja voimakkaampi mutta nainen on erijuttu toivoo vain että sais suukon siltä eli naiset on päälliköitä kaikkialla kotona ja töissä ja vapaa ajalla ja tykkään siitä

Äänestä

konkurssit lisääntyy

Äänestä
  • HEsrista lainattu

    TALOUSLEHTI Financial Timesin (FT) mukaan naisvaltaisten hallitusten johtamat yritykset päihittävät kannattavuudessa sukupuolijakaumaltaan vähemmän monipuoliset kilpailijansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HEsrista lainattu

    TALOUSLEHTI Financial Timesin (FT) mukaan naisvaltaisten hallitusten johtamat yritykset päihittävät kannattavuudessa sukupuolijakaumaltaan vähemmän monipuoliset kilpailijansa.

    'naisvaltaisten hallitusten johtamat yritykset päihittävät kannattavuudessa sukupuolijakaumaltaan vähemmän monipuoliset kilpailijansa.'

    Jokin tuossa lauseessa ei täsmää.... 'monipuolinen' ja 'naisvaltainen' eivät ole synonyymejä.

    Äänestä

Näin siinä tulee käymään. Ihan jo hallituksen suosiosta voi tämän johtopäätöksen vetää. Eikä tarvi mennä edes yritysmailmaan vaan esim oikeuslaitos taitaa olla jo naisistunut ainakin eteläosassa maata.
Tuohon kun lisää sen suuren kamppanioinnin jossa naisia haetaan miesvaltaisille aloille niin selvää on että tämä kapina menee puhtaasti naisille.

Tuossa taisi olla maininta että että muutos on hidasta mutta epäilen että kiihtyy. Jos miettii miten huonosti pojat koulussa pärjää, kolmannes ei pysty suorittamaan asepalvelusta ja vähän laskentatavasta riippuen joka viides tai kymmenen on syrjäytynyt tai uhan alla. Tähän yhdistettynä valtaosaa vaivaama ylipaino niin voisi äkkiä ajatella että usko itseensä ei ole kovin hyvä.
Tuohon kun vertaa haastattelun naista joka on reilun vuoden opiskellut ja siis noin neljä jäljellä toteaa että kymmenessä vuodessa , eli ilmeisesti siis kuudessa työvuodessa, hän on jo pörssiyhtiön johtoryhmässä.

Melkoinen ero ajatusmailmassa.

Äänestä

Etelänmaissa kaikkialla naiset tekevät kaien ja miehet istuvat ja pelaavat pelejä.
Ehkä meilläkin?

Äänestä
  • Joo . Varumiespalvelus kutsunnat alkuunsa kaikille ja johtakoo jos kyvyt riittää .Jos meinaa että on sukupuolesta kyvykkyyys tehtäviin kiinni aina voi käydä vaihtamassa tuon. Mutta ei se että on lihaskimppu harksissa tuo lisä potentiaalia tonne korvin väliin ,asioiden hoitoon.Mut naise logiigal ehkä toi potentiaali on harksista kiinni. Eiköhän olisi aika vaihtaa levyä ja lopettaa tuo värkkien peruteella pyrkiminen eteenpäin. Kyvyt ja luontaset halut toimia tehtävässä on se joka loppupeleissä tuossakin joka menestyksen määrän määrittää.

    Äänestä

Samaa on sanottu parisen vuosikymmentä.

Naisjohtajat tekevät tutkitusti parempaa tulosta kuin miehet ja ovat vieläpä pidetympiä, etenkin miesten keskuudessa.

Mielenkiintoista tuo että insinööriys johtajina on Suomen erikoispiirre..No, sattumoisin kyseinen ala onkin ainoa selvästi korkeakoulutettu miesvaltainen ala..Tai siis "sattumoisin".

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tutkittua, että naisten johtamat yritykset kannattavat heikommin ja että miesjohtajat ovat yrityksille tuottoisampia:

    https://www.hs.fi/talous/a1394419168758/

    https://www.dailymail.co.uk/femail/article-1302096/Men-best-bosses-Women-just-moody.html

    Joo+mutta+naisia+on+vielä+paljon+paljon+vähemmän+johtajina+kuin+miehiä.+Ja+lähtökohtaisesti+parhaimmasta+päästä+pääsee+johtopaikoille.Täten,+jos+naisia+on+jotain+(ei+tarkka)+10%:ssa+yrityksistä+johtajina+niin,+jos+verrataan+miesten+johtamiin+yrityksiin,+pitäisi+ottaa+vertailuun+paras+10%+miesten+johtamista+yrityksistä+eikä+suinkaan+kaikkia+miesten+johtamia+yrityksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo+mutta+naisia+on+vielä+paljon+paljon+vähemmän+johtajina+kuin+miehiä.+Ja+lähtökohtaisesti+parhaimmasta+päästä+pääsee+johtopaikoille.Täten,+jos+naisia+on+jotain+(ei+tarkka)+10%:ssa+yrityksistä+johtajina+niin,+jos+verrataan+miesten+johtamiin+yrityksiin,+pitäisi+ottaa+vertailuun+paras+10%+miesten+johtamista+yrityksistä+eikä+suinkaan+kaikkia+miesten+johtamia+yrityksiä.

    Eli myönnät että miehet pääsee johtajiksi ihan vain peniksen takia ja naiset kykyjensä ansiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli myönnät että miehet pääsee johtajiksi ihan vain peniksen takia ja naiset kykyjensä ansiosta.

    En mä siihen ottanut kantaa vaan siihen miten johtajien määrä jakaantuu ja mitenkä sitä tulisia analysoida vertailukelposesti.

    Miksi pitää heti kirjoittaa tollaseen provotyyliin? Onko järjenjuoksussasi jotain vikaa?? Taidat olla alle 100:n ÄO:lla varustettu vajukki.

    Äänestä

Ei mulle ole mikään ongelma jos naiset ovat paremmissa viroissa, itse sitten loisin heidän veroillaan työttömänä.

Äänestä

Miehet kun ovat kaiken ihmisen historian aikana rakentaneet niin ehkä nyt onkin aika jo päästä elbailemaan naisten kustannuksella.

Äänestä

Johtopaikat ja korkeat palkat merkitsevät miehille pariutumista ja perhettä, naisille vain sinkkuutta ja lapsettomuutta. Kumpikohan on yhteiskunnalle parempi vaihtoehto näin alhaisen syntyvyyden ja vinoutuvan huoltosuhteen aikoina??

Äänestä
  • Naiset. Miksi? Ylikansoitus on maailman suurin uhka tällä hetkellä. Ja ylikansoituksen vuoksi tulee tällaisia koronaviruksia vaivaamaan pienempiäkin kansoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiset. Miksi? Ylikansoitus on maailman suurin uhka tällä hetkellä. Ja ylikansoituksen vuoksi tulee tällaisia koronaviruksia vaivaamaan pienempiäkin kansoja.

    Puhe onkin SUOMESTA, ei koko maailmasta, ettäs tiedät. Liikakansoitus on uhka ninenomaan kolmansissa maissa, ja siksipä iso ei porukoille sieltä tänne riesaksemme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiset. Miksi? Ylikansoitus on maailman suurin uhka tällä hetkellä. Ja ylikansoituksen vuoksi tulee tällaisia koronaviruksia vaivaamaan pienempiäkin kansoja.

    On suomalaisilla oikeus pitää populaationsa nykyisellä tasolla syntyvyyden kautta.

    Kehitysmaissa on väestöräjähdys ja vaikka suomalaiset lopettais lisääntymisen ei sillä ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiset. Miksi? Ylikansoitus on maailman suurin uhka tällä hetkellä. Ja ylikansoituksen vuoksi tulee tällaisia koronaviruksia vaivaamaan pienempiäkin kansoja.

    Ylikansoitus koskee muita rotuja kuin Pohjoisen vaaleita ihmisiä. Heidän määränsä vähentyy suhteessa ja absoluuttisesti. Heidän, tai siis meidän, parissa myös naiset pääsevät tekemään uraa kodin ulkopuolelle. Tämän kääntöpuolena ei tehdä lapsia. Fiksujen valkoisten naisten geenit kuolevat sukupuuttoon.
    Sääli.... :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylikansoitus koskee muita rotuja kuin Pohjoisen vaaleita ihmisiä. Heidän määränsä vähentyy suhteessa ja absoluuttisesti. Heidän, tai siis meidän, parissa myös naiset pääsevät tekemään uraa kodin ulkopuolelle. Tämän kääntöpuolena ei tehdä lapsia. Fiksujen valkoisten naisten geenit kuolevat sukupuuttoon.
    Sääli.... :(

    Suurempi sääli on, että joidenkin miesten rodunjalostukseen tähtäävät ideologiat pääsevät lisääntymään sosialisaation kautta.

    Äänestä

Ultimaattinen valta naisille, tervejärkisille sellaisille. Ei millekään vinoumasta kärsivälle feminazi miesvihaajalle. Jumalatar, Kuningatar, prinsessat ja hovineidot.

Miehille totaali alistuminen. Toimintatavat vaikka muurahaispesästä. Vialliset yksilöt deletoitava myös vialliset naiset. Vain naishallintoa palvovia yksilöitä oikeassa muotissa. Oma kohtalo ei olisi työmuurahainen, paremminkin siittäjä. :P

Äänestä
  • Ei egopullistelua miesten kesken ja kolmatta maailmansotaa. :P

    Äänestä

Yrityksen johto voi naisistua mutta yrityksen perustajat tulevat aina ja iankaikkisesti olemaan miehiä. Se vaatii riskinottokykyä ja luovuutta mitä ei naisilla tule koskaan olemaan.
Johdossakin naiset pysyvät vain hyvinä aikoina, kun on varaa johtaa lässytyksellä.
Naisjohtaja on marionetti joka on poliittisesti korrekti näkymättömien voimien sätkynukke.

Äänestä
  • On naisillakin yrityksiä esim kampaamo, kahvila, kauneussalonki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja se on ihan oikein

https://yle.fi/uutiset/3-11244623

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu