Miten on varauduttu koronavirukseen, siinäpä purtavaa jos ja kun se alkaa jylläämään. Miten päivittäiset asiat hoidetaan?? Loppuu turhat ruikutukset vai?
Aja kysymys
Anonyymi
13982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Näin siinä sitten kävi, että tämä kohuttu metsähallituslaki meni läpi. Eli Suomen metsät ovat nyt yhtiöitettyjä Euroopan Keskuspankin painostuksesta.
Suomen valtion velkamäärä ylittyi jo niin suureksi, että monikansallisten pankkien rikosvaltuuskunta (Rothschild, Rockefeller) ovat nyt tarrautuneet kiinni jo tämän maan arvokkaisiin metsiin ja pohjavesialueisiin.
Suomen metsät sekä pohjavedet ovat alusta alkaen olleet ns. kansallisomaisuutta, eikä niitä kuulunut missään vaiheessa myydä pois täältä. Mutta USA:n hallinnon yksityiset konsultit saivat nyt juoniteltua ne yhtiölain piiriin, jolloin ne tullaan jatkossa myymään halvalla ahneille ulkomaalaisille sijoittajille.
Auttaako metsät virukseen?
Enää on jäljellä ripe kulttuuriamme,no sekin menetetään näköjään islamille viherkommareiden ansiosta.
Onhan muoniossa ollut 3 koronavirus epäilyä, mut kokeet oli negatiiviset. Vuodeosasto on ainaki suljettuna
AIKA PALJON HYSTERIAN MERKKEJÄ NYT OLEMASSA TÄSTÄ CORONASTA. PARAS ELÄÄ NORMAALIA ELÄMÄÄ MUTTA VÄLTTÄÄ TURHAA REISSAILUA.
JOS ON HYVIN TARTTUVA ON VARMAA ETTÄ MONI SEN SAA MUTTA HARVALLA SE YLTYY PAHAKSI. AAIKA SAMA KUN TAVALLISESSA INFLUENSSASSA.
Jossain vaiheessa aletaan kaivaa koronalle maksumiestä. HUS toimitusjohtaja kertoo koronan olevan elintaso taudin, taudin tuijina Suomeen olivat laskettelijat. Onko hinta liian hulppea heidän kukkarolleen? Itsekkäästi toimiminen maksaa,epäilen vastuunkantoa heiltä.
Juu jos katsoo ihmisten ostoja, emboja jokaisella sylissä. Vatsa on kuralla ja hiilitabletit kortilla.
Olisiko ero aasialaiseen siinä että silloin kauan sitten 50 - luvulla, kevätflunssa tuli ja kuumetta oli paljon. Vasta jälkeenpäin saatiin selville, kuinka vaikeaa muillakin oli.
Nyt tässä on jo kuukausi pelätty hullun lailla kevätflunssaa.
Vieläkään ei tuttavapiiriin kuulu ketään joka olisi taudin saanut.
Mutta tautilomaa on vietetty kohta kuukausi.
Minun tuttavista ei kukaan vielä ole saanut Wuhaninnuhaa.
Mutta kyllä se aika koittaa.
Sittenpä se on ohi nopeammin, sanoi kittiläläinen sairaanhoitaja uutisissa.
Kukaan ei tiedä mitä on vielä edessä. Voi olla,että tämän epidemian jälkeen tulee kahtakauheampi virus tai sama korona uusiutuu paljon tehokkaampana. Kyllä se on nyt ihmiskunnan tuho alkanut. Eikä siinä vielä kaikki; Otsoniaukko on valtava ja suurenee pikavauhtia.
Turistit kuiten saapuneet, ei tunnut kiellot vaikuttavan
Eiköhän pahimmat paikat ole kokoontumiset sisätiloissa! Jos ihmiset ulkoilee, onko se sitten pahasta? Ulkonaliikumiskieltoa ei ole ja töissäkin pitää käydä. Järki käteen.
2/3 korona kuolemista Suomessa on tapahtunut hoivakodeissa.
Eikö se ole tyypillistä muissakin kausilenssuissa?