Miksi olet sinkku?

Olen potenut masennusta ja käynyt terapiassa.Siksi olen single.Nainen ei ole seksikäs jos hänellä on (perhe-)ongelmia.

oma Miljoonan nikin Pelleni, että olen mieluummin sinkkuna kuin jonkun toisen kaa... jos en siis Sinua omaksein lopullisesti saa!

Edellisen suhteen loppumisen jälkeen en ole tavannut ketään, joka olisi todella kiinnostanut. Mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Siksipä olen sinkku.

olen sinkku, koska haluan olla yksin ja nauttia omasta elämästä, ainakin vielä... joskus haluan jonku, jos saan, mutta edellinen suhteeni oli aika syvältä, enkä ole sen jälkeen halunnut ketään...

Sinkku olen, kun lapsellinen mieli ei ole in.

Naisen pittäisi yleensä olla se aikuisempi ja vastuuntuntoisempi parusuhteessa mutta kun en halua olla, niin olen sinkku. Mutta tämäkin elämä soppiipi, en valita.

Olen sinkku vaikka en haluaisi.
n. 4 vuotta sitten tapasin ihanan pojan (olin 15v)
annoin hänelle neitsyyteni ja hän petti minua heti tunnin päästä toisen kanssa. Alkoholilla oli kylläkin vaikutusta asiaan, mutta ei se tuollaiseen lupaa anna.
Sen jälkeen olen ollut selibaatissa ja siitähän tuo sinkkuus on sitten tullut.
Ei kukaan ole ollut niin mielenkiintoinen että olisin halunnut kaivaa vanhat haavat esiin.
Ei silti, en aio selibaatissa koko ikääni pysyä. Olisin jo valmis vaikka naimisiin ja hankkimaan perhettä. Mutta sitä ei tehdä ilman miestä, ja mies ei tee sitä ilman...

Sekin seikka saattaa vaikuttaa että isäpuolikin oli joskus kiinnostunut minusta yhtä paljon kuin äidistäni...

Toisilla on kauhee ongelma-elämä...

ei miehen älykkyys niinkään paljon vaikuta.

Että näin.

1. En ymmärrä miehiä: Ajattelevat niin eri tavalla. Ovat itsekkäitä.
2. Miehet eivät ymmärrä minua: Ajattelen niin eri tavalla. Olen itsekäs.

pitkään, kunnes luulin löytäneeni sen oikean ihmisen elämääni. Ajattelinkin, että kyllä kannatti odottaa. Mutta ikäväkseni sainkin todeta, että hän oli hyvin kaukana määritelmästä sinkku. Nyt en osaa aloittaa enkä edes ajatella uutta suhdetta elämääni ja kun tätä ikääkin alkaa jo olla.

Olen sinkku, koska olen ATM

Olen sinkku koska seurustelusuhteeni eivät ole onnistuneet. Ensimmäinen "vakava" suhteeni kesti vuoden ja se päättyi siihen että mies petti jolloin jätin miehen (mitä en ole katunut koskaan).

Toinen suhde joka kesti melkein 4 vuotta päättyi siihen että mies jätti minut. Luottamus oli kunnossa eikä pettämisiä eikä riitoja ollut. Molemmissa oli kuitenkin vikaa, ja minun ja exäni arvot olivat erilaisia.

Menee vielä vähän aikaan ennenkun pääsen erosta kokonaan yli. Joskus on kuitenkin aika uudelle suhteelle. Minua alkaa epäillyttämään että saankohan koskaan parisuhdetta toimimaan niin että olisin loppuelämän yhdessä jonkun miehen kanssa.

Hankaaluutena on myös se, että nyt pitäisi löytää juuri se oikeanlainen mies minulle. Mies jolla on samat arvot kuin minulla sekä hyvä itsetunto ja rento luonne jne.

Olen tosi ujo, joten minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, ja varmasti myös muiden ihmisten minuun. Lisäksi käyn aika harvoin baareissa tms., osaksi koska viihdyn kotonakin, osaksi koska parisuhteessa elävät ystäväni eivät hirveän mielellään edes lähde minnekään. Onko siis ihme jos olen sinkku?

löytämään huonoja miehiä.
periaatteessa tykkään niistä ketä en saa, ja ne tykkää musta keitä en halua.
mieluummin oon sinkku kun tyydyn yhtään vähempään mitä haluan.

Yksin voi olla 100% oma itsensä. Ei tarvitse muuttaa itseään / miellyttää ketään.

Viihdyn sinkkuna.

En ole riittävän komea, varakas, hauska, tyylikäs, urheilullinen, menevä, extreme jne jne. Olen aika rauhallinen ja meditointiin taipuvainen luonne. Olen myös viimeisen päälle realisti joka tappaa romanttiset haihattelut hyvin nopeasti.

Olisi toki upeaa saada puoliso joka haluaisi minua ja välittäisi minusta, mutta se ei vain ole realistista. En ole seksikäs missään muodossa, enkä varsinaisesti mitenkään erityisen hyvää seuraa muutenkaan. Eli käytännössä minä olisin se jonka pitäisi palvoa toista ja ylläpitää suhdetta jatkuvasti niin ettei puolisoni lähtisi kävelemään. En jaksa vaivautua moiseen koska se suhde olisi muutenkin jo toivottomalla pohjalla.

Eli: liikaa vaivaa verrattuna saatuun hyötyyn. Jos joku mukiinmenevä ja kiltti puolisoehdokas sattuu ihastumaan minuun joskus niin en toki aio kieltäytyä kunniasta, ja pyrin olemaan hyvä hänellekin, mutta en itse aio etsiä ketään 'siinä mielessä'.

Vähän taustoja eka..Oon 20 v. nainen enkä oo seurustellu koskaan. Syitä mun sinkkuuteen on varmasti monia..Ensinnäkään en kovin helposti tutustu miehiin, enkä oikein tiiä missä niihin voisin es lähemmin tutustua. Tutustumista ei helpota myöskään se että olen vähän ujonpuoleinen, miesten seurassa vielä enemmän ku naisten. En välitä baareissa notkumisesta, enkä usko sieltä oikeanlaista ihmistä itselleni löytyvänkään. Lisäksi oon varmaan vähän sitoutumiskammoinen, vaikka toisaalta haluaisin jo pikkuhiljaa löytää seurustelukumppanin. Mut mun on jotenki vaikea päästää ihmisiä lähelleni, enkä oikein tiiä mistä se johtuu. Haluaisin edetä mahdollisessa seurustelusuhteessa hitaasti ja oppia kunnolla tuntemaan toisen ihmisen ennen ku ryntään mihinkään. En myöskään kelpuuta ketä tahansa, vaan mulle on tärkeetä että me todella sovittas toisillemme.

Koska kombo jossa naisessa yhdistyisi riittävä henkinen kapasiteetti, riittävä ulkonäkö ja riittävän syvä epätoivo on niin harvinainen. Sellanen kauniisti hajonnut astia olis pop.

Mukavuudenhalu tulee nyt ihan ensiksi mieleen. On niin hiton simppeliä, kun ei tarvitse olla kenenkään toisen mieliksi. Sitten on tietysti sekin, että ei ole oikein löytynyt sellaista viimeisen päälle nättiä ja kivaa naista, jonka kanssa ihan aidosti haluaisi elää, ja joka haluaisi elää minun kanssa. Ja kun on tarpeeksi kauan elänyt yksin, niin on jo sopeutunut niin hyvin yksin elämiseen, ettei varmaan osaisikaan enää elää kenenkään kanssa saman katon alla.