Joo,mulla pitäisi olla kaikki hyvin.Avomies ja ihana pieni poika.Haaveilenko jostain mahdottomasta??En vain ole onnellinen.Entinen elämäni oli miesten suhteen yhtä vuoristorataa.Miehet joi,jotkut hakkas ja liipustelivat missä milloinkin.Mutta kyllä niissä suhteissa tietenkin oli myös paljon rakkauden näyttöä ja tunnustuksia,siis edes joskus tuntui,että joku välittää.No,sitten tapasin nykyisen mieheni,joka ei juo,ei käy baareissa ja on todella luotettava.Ainoa huono puoli,ettei paljoa kyllä tunteita näytä ja aika pitkälti saan kaikki kotityöt ja pojan hoitaa yksin.Ei paljon auttele.Ei varmaan ilkeyttään,vaan ei vaan huomaa.Olen kyllä huomauttanut,mutta kun ei mene perille,niin en viitsi sitten "nalkuttaa".Hän on aina reissu hommissa,eli noin 2 päivää ehkä viikossa kotona.Olen kyllä yrittänyt saada häntä harkitsemaan toista työtä,jossa nähtäisiin joka päivä,mutta ei suostu.On aika yksinäistä olla aina yksin pojan kanssa ja tietty rankkaakin.Tässä nyt päästään asiaan.Haaveilenko turhaan suhteesta,jossa molemmat haluavat auttaa,ymmärtää ja rakastaa toisiaan automaattisesti omasta halusta,ettei aina tarvitse huomautella??En nyt kyllä haluaisi erotakaan,koska kaikki saisivat kohtauksen,kun noin hyvän miehen jättää,joka ei juo ja plaa,plaa.Niin ja tietysti pojankaan takia.Toivoisin vaan tukea,apua,rakkautta ja onnellisuutta...Ehkä täytyy olla tyytyväinen,että saa edes olla kotona rauhassa ja ei tarvitse miettiä,missä mies on ja missä kunnossa tulee...No,kait sitä saa haaveillaa!!??!!
Onko unelmaliittoa olemassakaan??
minä vaan
7618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet aivan terve normaali suomalainen nainen ei mihinkään tyytyväinen.
Oletteko keskustelleet rakkauden näyttämisestä? Eri ihmisillä on erilaisia tapoja näyttää rakkautta. Miehesi ehkä ajattelee, että perheen elättäminen on paras tapa osoittaa välittämistä. Sinä haluaisit enemmän huomioon ottamista ja jakamista. Kannattaa keskustella asiasta, että molempien tarpeet tulisivat tyydytetyiksi paremmin ja ymmärtäisitte toistenne tarkoitusperiä. Mielestäni vaatimuksesi eivät ole mahdottomia.
Olen samaa mieltä kuin kirjoittaja.On niin kovin monta tapaa näyttää ja osoittaa rakkautta. Kerro miehellesi ihan avoimesti toiveistasi.Kysy hänen toiveitaan. Kerro hänelle omasta arjestasi ja kysy mitä hän haluaisi.
...........tai näytä itse,opeta hänet "tavoillesi"omalla esimerkilläsi-kuten lapsille tehdään. Näin minä tein. Olemme olleet yhdessä 8vuotta ja mieheni on unelma! Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen mitä hän ja minä olemme aikaisemmissa suhteissamme kokeneet.. Itse olen ns.romantikko ja näytän tunteeni,minun jäyhästä miehestä on tullut todellinen hellyyden ja suukotteluiden mestari. olen sen itse käytökselläni hänelle opettanut.
Joo, haaveilla saa ja pitääkin.
Olen ehkä elänyt 19 v aika mitättömässä ihmissuhteessa minäkin.
ja olen miettinyt juuri tuota kaikki saa kohtauksen. kyllä se siinä vaiheessa kun aika on kypsä tulee se ettei enää muiden kohtauksista välitä. mutta jos sulla on mahdollisuutta elää yksin itelles niin tee se. anna poikaa hoitoon ja mene tullettumaan säännöllisin väliajoin niin jaksat paremmin ja tutustut ihmsiin. voi jutella muiden kanssa. siitä on ollut mulle vuosien varrella apua.
pidä aina itselläsi ystävä jonka kanssa voit jakaa elämän juttuja.
tuo että sulla on kaikki entiseto ollet"renttuja" jontuisko jostain isämallin hakemisesta tms. en tiedä mutta se on kyllä tosi ikävä kun aina hakee saman tyyppisen miehen, tai sitten just tollasen tosi hyvä siis liian turvallisen.
niin minäkin tein aikanani. lapsellehan vaistolla hakee turvallisen isän.
muista, elä unohda huolehtia omasta jaksamisesta vaikka muut kuinka arvostelis että pienen laspen äiti sitä ja tätä. höpsis, kyse on sinusta ja sinä olet niin tärkeä sille lapselle että sinuun kannattaa satsata ja kuka muu sen tekee kuin sinä itse.
Paljon hyvää elämääsi.
Korjaan vielä kun kirjoitin että jos sulla on mahdollisuus elää yksin itelles niin tee se.
Haluan täsmentää etten tarkoittanut sillä eroa tästä miehestä vaan ihan itselle elämistä vaan, ja itsestä huolehtimista. rakasta itseäsi.
Ja sano sille miehelle suoraa mitä haluut se millonkin tekevän. ne on niin uunoja ettei ne tajuu ennenkuin rautalangasta vääntää. ja jos se ei rupee niin en tiedä. mutta kun se tulee jostain reissusta ja olet tietysti väsynyt lapsen kanssa olemisesta niin sano se että nyt on sun vuoro ottaa itellesi aikaan että olepa hyvä tässä on nyt sun lapsesi, hoiteleppa sitä. ¨
kyllä mä muistan kun mun mies käytti hyväkseen sitä että on aivan eri asia kun on ollut pois jonkun "tärkeän" asian takin kuin että lähtee vaan huiliin, ja paskat. nainen ei vaan osaa verhota poissaoloaan mihinkään tekemiseen.
Ihminen vaatii aina vain enemmän. Minäkin tunsin yhteen aikaan etten ole onnellinen. Tietysti narisin miehelle milloin mistäkin, ettei se tee mitään tai jos tekee niin väärin, eikä muutenkaan enää huomioi minua. En enää osannut edes puhua asiallisesti, vaan tiuskin ja huusin.
Mieheni on pitkäpinnainen ja rauhallinen. Mutta kerran hän suttui. Muutamalla kommentilla ilmaisi että olen tyytymättömin ihminen jonka hän tuntee. Mainitsi muutamia asioita, joita oli tehnyt minun parasta ajatellen, mitä oli jättänyt tekemättä että ME saatoimme tehdä jotain mistä oli ollut pitkään puhe, jne.
Purkaus veti meikäläisen aika hiljaiseksi. Mietiskelin tosiaan muutaman päivän hänen sanojaan. En ollut ymmärtänyt hänen tapaansa huomioida minua ja meitä. Olin käsittänyt paljon asioita väärin. Lopulta pyysin anteeksi. Puimme asioita läpi vähän toista viikkoa, missä kaikessa ymmärsimme toisiamme väärin ja reagoimme negatiivisesti. Sen jälkeen olemme olleet hieman avoimempia, eikä aina ensin tiuskita jos joku asia tökkii. Ymmärrämme, ettei kumpikaan ole täydellinen, en minäkään. Lakkasin vaatimasta kaikkea täydellisenä. Oikeastaan avasin silmäni hänen siihen puoleen, johon alun perin rakastuin. Sama höpönassu se oln vieläkin, ja hyväntahtoinen. Olemme oppineet arvostamaan toisen tekemisiä. Olemme myös uudelleen oppineet halaamaan ja rakastamaan. Ilman mieheni purkausta emme varmasti enää olisi yhdessä, olen tainnut olla aikamoinen tyranni... Mutta, vastaus kysymykseesi: meillä on nykyään unelmaliitto - tilapäisistä vaikeuksista huolimatta.
En tarkoita että sinäkin olisit tyranni. Ehkä sinullakin on vain taipumus nähdä asioista ne huonot puolet? Tai liikaa muitakin murheita (työstressiä?). Aikalisä ja avoin rakentava kommunikaatiohetki miehen kanssa saattaa selventää asioita. Oman tuskaisuuden takia ei kannata kuvitella että aidan takana olisi vihreämpää. Ei ainakaan ennenkuin tilanteen realiteeti on selvitetty. Koita jaksaa!