Piispat lähtivät mukaan ajojahtiin

Onkohan yksikään suomalainen piispa viime aikoina julkisesti nuhdellut yksittäistä seurakuntalaista kovasydämisyydestä ja väärässä olemisesta? No, nyt on. Helsingin piispa Teemu Laajasalo twiittasi 6.3 : ”Päivi hyvä, mielestäni olet homopuheissasi väärässä ja kovasydäminen. Sorrettuja kristityn pitää nostaa, ei nitistää, vapahtaa, ei häpäistä. Sananvapauttasi puolustan täysin ja pidän rikosprosesseja huolestuttavina. Kunnioittakaamme kilvan toisiamme, Room 12:10.”

LAAJASALON MIELESTÄ siis apostoli Paavali, jota Räsänen lainaa, ja kaikki muut samalla tavalla opettavat Raamatun kohdat edustavat väärää ja kovasydämistä puhetta. Lisäksi koko kirkon perinteinen kristillinen seksuaalietiikka ja miljoonat muut kristityt maailmalla, jotka jakavat Räsäsen vakaumuksen, ovat tietysti väärässä ja kovasydämisiä. Tällaisesta syyttäminen on aika erikoinen tapa ”kunnioittaa kilvan toista”, mitä asennetta piispa itse peräänkuuluttaa. Jos uskoo, että Roomalaiskirje kokonaisuudessaan, niin kuin koko Raamattu, on Jumalan sanaa, on helpompi uskoa, että piispa on väärässä ja apostoli Paavali oikeassa. Toisten sydämen arviointi olisi parasta jättää Jumalalle.

MYÖS ARKKIPIISPA Tapio Luoma on ottanut kantaa Päivi Räsäsen näkemyksiä koskevaan keskusteluun. Arkkipiispan mielestä ei ole kyse uskonnonvapauden rajoittamisesta, kun Raamatun opetusten toistamisesta joutuu yhä uudestaan poliisikuulusteluun. Räsänenhän on jo ollut poliisiasemalla kuulusteltavana kaksi kertaa ja lisää on tulossa. Tällaiset jatkuvat kuulustelut ovat jo itsessään selvästi yritystä rajoittaa sananvapautta.

Arkkipiispa mukaan: ”Se, että yksittäinen ihminen, tai jokin ihmisryhmä leimataan ja nimitetään syntiseksi, ei tuo ketään lähemmäksi kristinuskoa.” Tämä on hyvin erikoinen näkemys. Miksi luterilaisissa jumalanpalveluksissa, kaikkialla maailmassa, joka sunnuntai, kristittyjä kehotetaan tunnustamaan syntinsä? Kristinuskon aivan keskeinen opetus on se, että me kaikki olemme syntisiä. Nimenomaan itsestämme alkaen. Raamatussa kutsutaan lukemattomia konkreettisia ihmisryhmiä ja yksilöitä syntisiksi ja heitä kehotetaan kääntymään. Raamattu summaa yksiselitteisesti: ”kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 3) Meitä kehotetaan tunnustamaan syntimme ja uskomaan ne Jeesuksen ristintyön tähden anteeksi annetuiksi.

TÄMÄ ON NIMENOMAAN SE ainoa oikea tapa, jolla syntinen ihminen tuodaan lähelle pyhää Jumalaa. Tätä keskeistä sanomaa Päivi Räsänen on väsymättömästi korostanut kaikissa esiintymisissään ja kirjoituksissaan. Hän on myös lähes joka kerta muistuttanut siitä, että hän itse on vähintään yhtä syntinen kuin kaikki muut. On tietysti tosiasia, että Raamattu puhuu satoja kertoja enemmän heterojen kuin homojen synneistä. Nyt on kuitenkin kysymys siitä, onko meillä vapaus sanoa Raamatun konkreettisten opetusten mukaisesti synti synniksi ja julistaa itsestämme alkaen kaikille syntisille ilosanomaa syntien anteeksiantamuksesta.

KRISTITTYINÄ OLEMME kokeneet tällaisen syntiemme tunnustamisen ja anteeksi uskomisen suurena, jopa elämää mullistavana vapautuksena. Arkkipiispa ja Helsingin piispa ovat käytännössä sanoutuneet irti Paavalin seksuaalietiikkaa koskevasta syntiopetuksesta. Historiallisesti tässä ei ole mitään uutta. Kansankirkollisuuden edustajat ovat kirkkohistoriassa yhä uudestaan vastustaneet Raamattuun pitäytyviä herätyskristittyjä. Piispojen pitäisi sen sijaan tukea niitä seurakuntalaisia, homoja, heteroja ja kaikkia muita, jotka vielä haluavat pitäytyä Raamatun opetukseen synnistä ja parannuksen tekemisestä.

Lisäys 12.3. klo 10:28:

PS. On ilo todeta, että piispa Seppo Häkkinen on nyt ilmaissut tukensa Päivi Räsäselle. Häkkinen myös muistutti Radio Deissä, että kirkosta puhuttaessa ”nimenomaan Raamattu on se perusfundamentti, johon koko meidän uskomme, tunnustuskirjamme, oppimme ja kaikki perustuvat.”

”UT pääkirjoitus”
193<50
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 193

Vanhimmat

Erittäin asiallinen kirjoitus.

2Äänestä
  • Oli ainakin typerästi otsikoitu. Palstafundiksien mielestä kaikki sellainen, missä joku on eri mieltä kuin he ovat, on ajojahtia. Tuossa ei ole mitään järkeä. Otsikon tehtävä on tiivistää kirjoituksen sisältö niin, että lukija tietää mitä aihe koskee. Kun otsikko on noin päin helvettiä muotoiltu niin siitä näkee, että teksti on täyttä paskaa.

    Ja kyllä minä luin tuon tekstinkin. Siitä minua ei sinänsä kiinnosta kommentoida, koska minun nähdäkseni Raamatun sanomasta voidaan esittää tulkintoja suuntaan tai toiseen, eikä minua kiinnosta Raamattuun uskovien riitely siitä mikä tulkinta on oikea. Pointtini koskee nyt vain tuota, että toisin ajatteleva leimataan ajojahtiin osalliseksi.

    Mutta jatkakaa te uskovat toistenne kivittämistä. Kai te kuitenkin jotenkin keksitte, miten tämä olisi meidän ateistien syytä, että ette saa tolkkua uskontoonne.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli ainakin typerästi otsikoitu. Palstafundiksien mielestä kaikki sellainen, missä joku on eri mieltä kuin he ovat, on ajojahtia. Tuossa ei ole mitään järkeä. Otsikon tehtävä on tiivistää kirjoituksen sisältö niin, että lukija tietää mitä aihe koskee. Kun otsikko on noin päin helvettiä muotoiltu niin siitä näkee, että teksti on täyttä paskaa.

    Ja kyllä minä luin tuon tekstinkin. Siitä minua ei sinänsä kiinnosta kommentoida, koska minun nähdäkseni Raamatun sanomasta voidaan esittää tulkintoja suuntaan tai toiseen, eikä minua kiinnosta Raamattuun uskovien riitely siitä mikä tulkinta on oikea. Pointtini koskee nyt vain tuota, että toisin ajatteleva leimataan ajojahtiin osalliseksi.

    Mutta jatkakaa te uskovat toistenne kivittämistä. Kai te kuitenkin jotenkin keksitte, miten tämä olisi meidän ateistien syytä, että ette saa tolkkua uskontoonne.

    Sinä et ymmärtänyt yhtään mitään mutta sehän ei liene kenellekään yllätys.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä et ymmärtänyt yhtään mitään mutta sehän ei liene kenellekään yllätys.

    Päinvastoin hän ymmärsi selvästi aivan liiankin hyvin.👍🏻

    3Äänestä

"On ilo todeta, että piispa Seppo Häkkinen on nyt ilmaissut tukensa Päivi Räsäselle. Häkkinen myös muistutti Radio Deissä, että kirkosta puhuttaessa ”nimenomaan Raamattu on se perusfundamentti, johon koko meidän uskomme, tunnustuskirjamme, oppimme ja kaikki perustuvat.”"

Laajasalon ja Luoman perusfundamentti on tämä maailma ja sen suvaitsevaisuus ja korrektius, mitä Jeesus ei yhtään hyväksynyt kun puhui vastustajistaan tai vastustajilleen.

Häkkinen puolustaa Jumalan Sanaa eli Jeesusta että Hän on se perusfundamentti. Amen

2Äänestä
  • >Laajasalon ja Luoman perusfundamentti on tämä maailma ja sen suvaitsevaisuus ja korrektius, mitä Jeesus ei yhtään hyväksynyt

    Oletko sinä Korkkiruuvi tosiaan sitä mieltä, että 2000 vuoden takainen "maailma" eli Rooman provinssin yhteiskunta muistutti suurestikin tätä meikäläistä? Kyllähän sinä olet, joten yhä enemmän ihmetyttää, miltä ihmeen alalta olet väitellyt kun tietämys ei viittaa mihinkään.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Laajasalon ja Luoman perusfundamentti on tämä maailma ja sen suvaitsevaisuus ja korrektius, mitä Jeesus ei yhtään hyväksynyt

    Oletko sinä Korkkiruuvi tosiaan sitä mieltä, että 2000 vuoden takainen "maailma" eli Rooman provinssin yhteiskunta muistutti suurestikin tätä meikäläistä? Kyllähän sinä olet, joten yhä enemmän ihmetyttää, miltä ihmeen alalta olet väitellyt kun tietämys ei viittaa mihinkään.

    Mielestäni Päivi Räsäsen vainoaminen täyttää sekä vihapuheen, maalittamisen että hyökkäyksen ihmisryhmää vastaan.
    Asaian tekee vielä haitallisemmaksi että se tehdään julkkisen vallan taholta käsin.

    Äänestä

    Eli siis valtakunnansyyttäjä esitutkinnan määrätessään syyllistyy vainoamiseen, jos tutkittava on tosikristitty? Ainako vai vain tässä tapauksessa?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielestäni Päivi Räsäsen vainoaminen täyttää sekä vihapuheen, maalittamisen että hyökkäyksen ihmisryhmää vastaan.
    Asaian tekee vielä haitallisemmaksi että se tehdään julkkisen vallan taholta käsin.

    "Mielestäni Päivi Räsäsen vainoaminen täyttää sekä vihapuheen, maalittamisen että hyökkäyksen ihmisryhmää vastaan."

    Ei kai Päivi sinänsä sentään ketään vainoa? On vain kirjoittanut ehkä harkitsemattomasti eräästä ihmisryhmästä. Siitä voi toki tulla syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mutta vihapuheesta ja maalittamisesta ei kai toistaiseksi ole mitään lakipykäliä säädetty.

    Äänestä

  • Ugh! Onneksi en ole kuulunut vuosiin enää tuohon organisaatioon enkä tule kuulumaan. Teemu Laajasalolta hieno puheenvuoro, jossa hän on täysin oikeassa... Ei pidä lähteä vanhurskauden tielle. Sillä tiellä ei ole kuin yksi määränpää ja minähän en sinne ainakaan aio yrittää. Tervemenoa niille jotka niin valitsevat!

    Äänestä

Laajasalo ja Luoma toimivat täysin omaa tunnustustaan vastaan.
Tuote on oikea mutta edustajat väärät!

3Äänestä
  • Ei ihme, että kirkolla ei ole enää mitään auktoriteettia.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ihme, että kirkolla ei ole enää mitään auktoriteettia.

    Evl.kirkko ei ole enää se yhteisö joksi Luthet sen tarkoitti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evl.kirkko ei ole enää se yhteisö joksi Luthet sen tarkoitti.

    No ei se ainakaan ole antisemitistinen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei se ainakaan ole antisemitistinen.

    Ei kirkko, uskonsa ja oppinsa puolesta, ole sitä koskaan ollutkaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ihme, että kirkolla ei ole enää mitään auktoriteettia.

    No mitä te fundikset sitten räyskytätte siinä? Kirkko sitä, kirkko tätä. Päkäkin homovihamielisine kommentteineen vain kritisoi kirkkoa siitä, mitä kirkko tekee väärin. Miksi? Jos kirkolla ei ole mitään auktoriteettiä, niin mitä se haittaa jos se tekee jotain väärin? Uppoaa eikä vie ketään mukanaan... ja sen haitta oli mikä? Vai onko sittenkin niin, että kyllä kirkolla ON auktoriteettiä, ja juuri siksi te kokoajan solvaatte sitä? Huomatkaa nyt, että tässä on KAKSI VAIHTOEHTOA:

    1) Kirkolla ei ole auktoriteettia, mistä seuraa, että räksytätte sitä TURHAAN.
    2) Kirkolla on auktoriteettia, eli äskeinen väitteesi oli PÖTYÄ.

    Valitse miten asia on ja kommentoi sen mukaisesti. Saa suorittaa.

    Sinäkö olet päkä vai mitä tarkoitat? Oletko YksinkertaistaEiköVain?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö olet päkä vai mitä tarkoitat? Oletko YksinkertaistaEiköVain?

    Et sitten osannut vastata kysymykseen.

    1Äänestä

  • Mitä Räsänen ja Paavali ajavat takaa sillä, että panevat alimpaan helvettiin ne, jotka olivat vaihtaneet Jumalan joihinkin kuviin, ja kiimaantuneet vaihtaen luonnollisen yhteyden luonnottomaan, ja he olivat aivan kamalia ihmisiä.

    Tai miten Päivi näkee heidät homoina?

    Äänestä

  • Lue sitä Raamattua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei se ainakaan ole antisemitistinen.

    Vielä pahempaa. Evl. kirkko valehtelee olevansa uusi Israel.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten osannut vastata kysymykseen.

    Pura vihaasi muualla.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten osannut vastata kysymykseen.

    Tuskin osaa mihinkään muuhunkaan kysymykseen. Ei noilta kannata edes kelloa kysyä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä pahempaa. Evl. kirkko valehtelee olevansa uusi Israel.

    Noinko sinä valehtelet.

    Äänestä

  • En ole sanonut mitään kirkon olemisesta Israel.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pura vihaasi muualla.

    Jaa tuo sinulta saamani viha? Hmm. Mitenkähän minä sen nyt purkaisin? Ilmiselvästihän sinä tunteen vallassa kommentoit, koska järkeäkään tuossa ei ole. No analysoidaan sitä vaikka näin, että sinua vihastuttaa, kun et pystynyt vastaamaan kysymyksiini.

    Äänestä

On hienoa, että Laajasalo ja Luoma tuovat näkemyksensä Räsäsen esittämistä ajatuksista esiin. Moni saattaisi muuten yleistää Räsäsen ajatukset kristillisiksi ajatuksiksi.

2Äänestä
  • Hyvä huomio että Laajasalon ja Luoman näkemykset ovat liberaalin kirkon näkemyksiä, mutta Päivi Räsänen lähestyy asiaa vastuullisena Jeesuksen seuraajina, missä myös homoseksuaalien oikeudet suhteessa kristinuskoon ja iankaikkisuuteen tuodaan esiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä huomio että Laajasalon ja Luoman näkemykset ovat liberaalin kirkon näkemyksiä, mutta Päivi Räsänen lähestyy asiaa vastuullisena Jeesuksen seuraajina, missä myös homoseksuaalien oikeudet suhteessa kristinuskoon ja iankaikkisuuteen tuodaan esiin.

    Piispa ja arkkipiispa ovat aikansa tuotteita. Elävä usko heistä kadonnut, jos sitä koskaan on ollutkaan. Leipäpappeja!

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Piispa ja arkkipiispa ovat aikansa tuotteita. Elävä usko heistä kadonnut, jos sitä koskaan on ollutkaan. Leipäpappeja!

    Onko ihmisviha uskon osoitus?

    1Äänestä

  • Ketä vihaan?

    Otan kyllä kantaa tolloihin kirjoituksiin.

    Äänestä

Nuuskamuikkunen soittaa sitten hyvin.

Äänestä

Niin, nuhtelu oli todella aiheellista. Liian moni saattaa luulla, että Räsänen on kirkon piispa.

2Äänestä
  • Turha pelko, ei kukaan suomalainen luule Räsästä piispaksi. Kaikki tietävät hänen olevan kansanedustaja.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha pelko, ei kukaan suomalainen luule Räsästä piispaksi. Kaikki tietävät hänen olevan kansanedustaja.

    En olisi niin varma tuosta. Nimittäin palstapatmoslaiset luulevat, että tällä palstalla syytetään ja tuomitaan Räsänen, vaikka heille on jatkuvasti koetettu selittää, että Suomessa on sitä varten ihan oikeuslaitos. Ei täällä sentään mikään kybermetsien korpilaki vallitse. Mutta siis tämä asia ei ole mennyt tässä vuosien varrella perille, vaan aina täällä vain jankutetaan samasta asiasta.

    Räsästä kohtaaa täällä vallitsee korpilaki ja niin atet kuin homotkin vetää heti herneen nenäänsä, kun näkevät Räsäsen nimen. Patmoslaisille ei ole epäselvää kuka on piispa ja kuka kansanedustaja.

    2Äänestä

  • Laajasalo on runkkauksen asiantuntija. Hän teki gradunkin asiasta. Oli ilmeisesti sisäpiirin 'läppä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Räsästä kohtaaa täällä vallitsee korpilaki ja niin atet kuin homotkin vetää heti herneen nenäänsä, kun näkevät Räsäsen nimen. Patmoslaisille ei ole epäselvää kuka on piispa ja kuka kansanedustaja.

    Räsänen on luonut maineensa.

    2Äänestä

  • Päkä on näkyvin ja kuuluvin kirkon asioissa säätäjä koko suomalaisessa julkisuudessa, vaikka mitään kirkollista asemaa ei hänellä ole.

    Hän on myös kirjaimellisesti näkyvin, sillä edes arkkipiispa ei saa naamaansa jatkuvasti esille telkkarissa siten kuin eduskuntaryhmien puheenjohtajat saavat.

    2Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Päkä on näkyvin ja kuuluvin kirkon asioissa säätäjä koko suomalaisessa julkisuudessa, vaikka mitään kirkollista asemaa ei hänellä ole.

    Hän on myös kirjaimellisesti näkyvin, sillä edes arkkipiispa ei saa naamaansa jatkuvasti esille telkkarissa siten kuin eduskuntaryhmien puheenjohtajat saavat.

    Media nostaa Päkää koska hänellä on sanottavaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Räsästä kohtaaa täällä vallitsee korpilaki ja niin atet kuin homotkin vetää heti herneen nenäänsä, kun näkevät Räsäsen nimen. Patmoslaisille ei ole epäselvää kuka on piispa ja kuka kansanedustaja.

    >Patmoslaisille ei ole epäselvää kuka on piispa ja kuka kansanedustaja.

    Enpä olisi niin varma. Eräskin palstalla ahkeroiva patmoslainen on kertonut maksaneensa omaisuusveroa vielä vuosikausia tuon veron lakkauttamisen jälkeen.

    Monta tuntuu maailmassa olevan heille ihmeellistä asiaa, eikä mitään kannata enää hämmästellä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Media nostaa Päkää koska hänellä on sanottavaa.

    No jos saman asian pyörittäminen on "sanottavaa", niin sitten.

    Paremminkin kyse on lehden ja mainostilan myynnistä, kun hyvin tunnettu kansanedustajan haluaa yhä vuonna 2020 profiloitua seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustajana, jotta ei putoaisi eduskunnasta 2023.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Räsästä kohtaaa täällä vallitsee korpilaki ja niin atet kuin homotkin vetää heti herneen nenäänsä, kun näkevät Räsäsen nimen. Patmoslaisille ei ole epäselvää kuka on piispa ja kuka kansanedustaja.

    "Räsästä kohtaaa täällä vallitsee korpilaki ja niin atet kuin homotkin vetää heti herneen nenäänsä, kun näkevät Räsäsen nimen."

    Ei pidä paikkaansa ainakaan minun kohdallani. En tosin ole homo, mutta olen ateisti, ja minua naurattaa aina kun näen täällä Räsäsen nimen. Siitä arvaa jo ennen kuin ehtii muuta lukea, että joku ääriuskova öyhöttää täällä jostain kristittyjen vainosta. Ja sellainen on 99-prosenttisesti naurettavaa.

    Sen jäljelle jäävän prosentin verran se on säälittävää. On sääli, että jotkut eivät erota oikeaa vainoa siitä, että joutuu lain edessä mahdollisesti vastaamaan OMISTA SANOMISISTAAN. Sen sijaan jossain päin maailmaa kristittyjä ihan tapetaan. Ja teikäläisten mielestä täällä kohtaamanne yhdenvertaisuus lain edessä on vainoa. Että on vähän eri standardit kuin normaaleilla ihmisillä.

    "Patmoslaisille ei ole epäselvää kuka on piispa ja kuka kansanedustaja."

    Aijaa. No kai sitä voi joskus osua oikeaankin edes joissain asioissa. Vahingossa varmaan, sillä johdonmukaisuutta ei näy olevan, kun kerran pidätte vainona sitä, että ette edusta mitään poikkeusasemaa lain edessä. Normaalisti ajateltaisiin, että tuo olisi vainon vastakohta, että ollaan yhdenvertaisia. Vainossahan joku ryhmä otetaan kielteiseen erityiskohteluun. Te varmaan vaaditte myönteistä erityiskohtelua, mistä poikkeaminen on automaattisesti vainoa. Muuta logiikkaa en järjettömälle asenteellenne keksi.

    2Äänestä

Eroa Laajasalo kirkko ei sinua tarvitse liity
setan leipiin.

1Äänestä

Laajasalo on ateisti.

1Äänestä
  • Ja sinä olet muslimi.

    Äänestä

Erottakaa Laajasalo ,koska on valansa rikkonut.

Äänestä
  • Ei helluntailaiset voi erottaa kirkon piispoja.

    1Äänestä

  • Juurihan sinä vaadit sitä.

    Äänestä

Laajasalo sinua ei tarvita kirkossa ,joten kai
ymmärrät lähteä setan marssille.

1Äänestä
  • Ettehän te vapaiden suuntien kiihkoilijat edes kuulu kirkkoon, joten mitä te siitä välitätte?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettehän te vapaiden suuntien kiihkoilijat edes kuulu kirkkoon, joten mitä te siitä välitätte?

    Eivät näköjään osaa tuohon vastata.

    1Äänestä

Silloinko sydän ympärileikataan, kun se kovettunut on. Ihanaa katumuksen aikaa katumukseen asti vaan.

Äänestä
  • Eroa syntinen piispa ,helvettiin olet matkalla.

    Äänestä

  • Eroa syntinen piispa ,helvettiin olet matkalla.

    Äänestä

No jos Räsänen saa tuomion, saatte ola varmoja että kirkosta eroaa 100,000 ihmistä.jos homoja ha lespoja aletaan vihkimähän ns .syntiliittoon,niin eroaa toiset 100.000 ihmistä

1Äänestä
  • Heh. Sinulla on huumorintajua. Mutta ei järkeä.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Heh. Sinulla on huumorintajua. Mutta ei järkeä.

    Sinun järkesi riitti nippanappa kansakouluun.

    1Äänestä

  • Onko sekin kirkon vika jos Räsäskä saa tuomion? Oikeuslaitoshan sen määrää, ei kirkko.

    1Äänestä

  • Sinä et sitä päätä vaan käräjäoikeus. Vai luulitko että sinulla on jokin sanavalta asiassa:) HehHehHeeee!

    Äänestä

  • Ainakin vahvat epäilyt on. Rikosilmoituksia hänestä on tehty poliisille jo useita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun järkesi riitti nippanappa kansakouluun.

    Aha. Elämä on mennyt kuitenkin kivasti. Js yhä vaan.

    Äänestä

  • Saako Suomessa todella sanoa toisista pelkkiä solvauksia. Julkisesti? Onko laki niin löysä?

    1Äänestä

  • Katsotaan löytävätkö lainoppineet. Valtakunnansyyttäjä on ainakin löytänyt koska määräsi esitutkinnan suoritettavaksi.

    Äänestä

  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on sellaine kohta, jonka osalta rikkomusta epäillään.

    Äänestä

  • Otan herkästi esiin typerät esitykset. Päivi, huh heijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on sellaine kohta, jonka osalta rikkomusta epäillään.

    Ja koska Päivi ei ole mitään kiihotustyötä tehnyt eikä siitä ole löydetty minkäänlaisia viitteitäkään, niin syytteen pitää keksiä jos halutaan syyttää.

    Äänestä

  • Että jos joku kirjoittaa pöhköjä juttuja, niin niitä ei voisi kommentoida?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja koska Päivi ei ole mitään kiihotustyötä tehnyt eikä siitä ole löydetty minkäänlaisia viitteitäkään, niin syytteen pitää keksiä jos halutaan syyttää.

    Ei pidä paikkaansa. Syytettä ei mitenkään tarvitse keksiä, vaan syyttäjä arvioi tarjolla jo olevaa aineistoa hyödyntäen, että täyttyvätkö sen perusteella syytteen nostamiseen edellyttävät rikoksen tunnusmerkit. En tiedä mitä laintulkintaa ja menettelyitä te siellä kaatumaseuroillanne noudatatte keskenänne, mutta näin asia siis menee Suomen lain mukaan.

    Äänestä

  • En mistään. Vastasin vain kysymykseen. Päkä on vastuussa sanomisistaan oikeuden edessä, jos niikseen tulee. Asia ei koske minua mitenkään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja koska Päivi ei ole mitään kiihotustyötä tehnyt eikä siitä ole löydetty minkäänlaisia viitteitäkään, niin syytteen pitää keksiä jos halutaan syyttää.

    Onko Päivi toivonut, että muut eivät olisi samaa mieltä homoista?

    Äänestä

  • Minä ja Päivi olemme saaneet ja kaikki muutkin.

    Äänestä

  • Et pystyne perustelemaan väittämääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et pystyne perustelemaan väittämääsi.

    Ei se pystykään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Syytettä ei mitenkään tarvitse keksiä, vaan syyttäjä arvioi tarjolla jo olevaa aineistoa hyödyntäen, että täyttyvätkö sen perusteella syytteen nostamiseen edellyttävät rikoksen tunnusmerkit. En tiedä mitä laintulkintaa ja menettelyitä te siellä kaatumaseuroillanne noudatatte keskenänne, mutta näin asia siis menee Suomen lain mukaan.

    Mutta kun syyttäjä on julki pervertikko ja saastan kannattaja niin ajaa omalta arvoPOHJALTAan asiaa.
    Heinäsirkat tuon kaluavat ja tulinen pätsi samaan aikaan ja ikuisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun syyttäjä on julki pervertikko ja saastan kannattaja niin ajaa omalta arvoPOHJALTAan asiaa.
    Heinäsirkat tuon kaluavat ja tulinen pätsi samaan aikaan ja ikuisesti.

    Syyllistytköhän kunnianloukkaukseen tuommoisella kommentillasi? No sehän saadaan selville kyllä.

    Äänestä

Kyllä tuollainen oikeus niin, on ihan pakko tunnustaa, niin, istuu vanhurskaudessaan että. Amen.

Äänestä
  • Peto sinä olet.Kirkon peto.

    Äänestä

  • Peto sinä olet.Kirkon peto.

    Äänestä

Kuulinpa tässätaannoin hyvin kuvaavan luonnehdinnan piispa Laajasalosta ja se oli: kristillinen ateisti
Tuollaiset piispat haluaa miellyttä kaikkia, mutta eihän sellainen onnistu kenekään kohdalla ja Laajasalo on selvästi synninpuolustajien puolella.

1Äänestä

Jos Raamatullisen uskon opin ja erityisesti ns. syntikäsityksen sijaan astuu ihmisen mieleen ja kirkon johtamisen peruspilariksi humanismi, kuten on jo käynyt monelle, ollaan jo pitkällä eksytyksen tiellä kohti uuspakanallistumista.

Jumala näkee tuon kehityksen ja kun lopulta pakanuus ja vääryys saa vallan ja oikeudenkäytön johtajana toimii se, jolla tuulessa valta on, niin totuus väistyy mielivallan tieltä ja vastaajan oikeusturva alistetaan "minusta on näin" tuomiovallan perustaksi.

Keisari Neron aikana kristityt joutuivat kärsimään tuosta mielivallasta. Samoin Jeesus, Johannes kastaja, profeetta Jesaja, Pietari ja Paavalikin.

Katso virsi, jonka yksi säkeistö alkaa sanoin: "Kun pahan valta kasvaa ympärillä, ...uuden maailman..."

On muistettava myös vertaus: "Jos sokea sokeaa taluttaa, he kumpikin samaan kuoppaan lankeavat". Ihmisten sokeus tarvitsee silmävoidetta, jota vain Jumala voi henkensä kautta antaa.

1Äänestä
  • Tuo selittää kyllä Päivin käytöksen

    Äänestä

  • "Jos Raamatullisen uskon opin ja erityisesti ns. syntikäsityksen sijaan astuu ihmisen mieleen ja kirkon johtamisen peruspilariksi humanismi, kuten on jo käynyt monelle, ollaan jo pitkällä eksytyksen tiellä kohti uuspakanallistumista."

    Kirkon johtoajatus on tosiaan humanismi missä se ihminen on keskipiste. Kristinuskossa taasen keskipiste on Kristus.

    Kirkon papit julistavat usein, että ihminen saa olla mitä on ja saa toteuttaa itseään. Paavali on taasen toista mieltä ...

    Room. 1:28

    Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

    Jos ihminen saa olla mitä on oma itsensä, niin Jumala on hänet silloin hyljännyt oman kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia. Kirkko siis johdonmukaisesti ohjaa ihmisiä pois Jumalan tahdosta tekemään ja toteuttamaan omaa itseään.

    Äänestä

  • En ole setalainen, mutta olenko koskaan tehnyt sinusta homoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos Raamatullisen uskon opin ja erityisesti ns. syntikäsityksen sijaan astuu ihmisen mieleen ja kirkon johtamisen peruspilariksi humanismi, kuten on jo käynyt monelle, ollaan jo pitkällä eksytyksen tiellä kohti uuspakanallistumista."

    Kirkon johtoajatus on tosiaan humanismi missä se ihminen on keskipiste. Kristinuskossa taasen keskipiste on Kristus.

    Kirkon papit julistavat usein, että ihminen saa olla mitä on ja saa toteuttaa itseään. Paavali on taasen toista mieltä ...

    Room. 1:28

    Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

    Jos ihminen saa olla mitä on oma itsensä, niin Jumala on hänet silloin hyljännyt oman kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia. Kirkko siis johdonmukaisesti ohjaa ihmisiä pois Jumalan tahdosta tekemään ja toteuttamaan omaa itseään.

    Heh. Onko kirkko johtanut pois Jumalan tahdosta niitä, jotka eivät enää pitäneet kiinni Jumalan tuntemisesta?

    Olivat vielä vaihtaneet luonnollisen yhteyden?

    Keitä kummia sellaiset olivat?

    Äänestä

  • Vastaamien ei ole kiinnostuksen merkki.

    Äänestä

Lueskelin juuri erään vanhan ennusteen koskien Imaami Mahdin tuloon liittyviä tapahtumia. Silloin kaikki valta kootaan KYMMENENEN taivasten valtakunnan eli Luostari/Ristirekeläis valtakunnan käsiin pieneksi hetkeksi. He vastustavat homoutta ja pitäytyvät sanassa.
Mutta koska Profeetan (saas) lähipiirissä näyttää tuon tekstin mukaan olleen homojakin niin on tärkeämpää antaa armo homoille. Sen tähden tuo kymmenes valtakunta siirretään syrjään ja sen paikan ottavat homomyönteisemmät valtakunnat 1-9.

Taivasten valtakunnan vertauskuvat Matt . 13 lähtien ovat

1. Itsestään kasvava pelto = Roomalais-katolinen kirkko
2. Sinapinsiemen ja sinappipuu = Evankelis-Luterilainen kirkko
3. Nainen ja hapate sekä kolme vakkaa jauhoja = Kreikkalais-katolinen kirkko
4. Peltoon kätketty aarre, jonka löytäjä ostaa pellon = Jehovan todistajat
5. Kauppias, joka ostaa yhden rakkaimman helmen = Helluntaikirkko, Babtistit
6. Nuotta, joka kerää kaikenlaisia kaloja = Adventtikirkko
7. ???? = Vapaakirkko, Pelastusarmeija
8. ???? = Anglinkaaninen kirkko
9. ???? = Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko
10. ???? ?= Luostarilaitos ja ristiretkirtarikunnat
11.
12.
13.
jne.

Painotan nyt vielä, että kyse ei ole RAAMATUSTA; SANASTA tai VALLASTA, vaan kyse on siitä, että Jumalalle rakkaimman profeetan (saas) Lähipiiriin saattoi kuulua homoseksuaaleja, jotka tarvitsevat armahduksen. Tässä voittaa siis ei sana ja uskollisuus sitä kohtaan, vaan Armo, armeliaisuus ja laupeus rakkkaita ja pyhiä sekä vanhurskaita kohtaan.

Kymmenes taivasten valtakunta on vallassa kun Paavikin on Jesuiitta eli Luostari ja sääntökuntajäsen, mutta kun se otetaan pois vallasta niin taivasten valtakunnat 1-9, jotka ymmärtävät armoa ja laupeutta homoseksuaaleja kohtaan pääsevät IMAAMIN asemaan ja valtaan.

Äänestä

Pipsa on piponsa hankkinut. Kivaa sunnuntai-iltaa vaan.

Äänestä

Kiva, minäkin olen sitten Laajasalon mielestä kovasydäminen.

2Äänestä
  • Etkö omasta mielestäsi?

    Äänestä

Laajasalon nyt ymmärtää, sillä hän tekee mitä tahansa millä saa suurelta yleisöltä positiivisuuspisteitä.

2Äänestä
  • Luulen että hän toimii omantuntonsa mukaisesti. Kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä.

    Äänestä

  • Yleensäkin johtavissa asemissa olevat joutuu toimimaan nykyään ihmisten ehdoilla, näköjään myös kirkon piirissä.

    Kristinusko on aina ollut muutosvoima, sodassa tämän maailman voimia vastaan, mutta kirkon johto on tässä antanut periksi ja on alkanut nostamaan vain palkkaa ja olla ns. kivoja pappeja ja piispoja. Tämä on luovuttamista.

    Äänestä

Kiva että piispat ottavat vihdoin kantaa. Homojen syrjintä on ollut kirkon häpeä.

Äänestä
  • Miten homoja on syrjitty?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten homoja on syrjitty?

    No eihän kirkko monien muiden yhteiskunnallisten instituutioiden lailla ole suonut homoseksuaaleille yhdenvertaista kohtelua, ja sellainen on nimenomaan syrjintää. Lista siitä miten heitä EI olisi syrjitty, olisi varmaan lyhyempi kirjoittaa, koska sellainen syrjintä on ollut niin laaja-alaista.

    Äänestä

  • Eivät saa kirkkohäitä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Eivät saa kirkkohäitä.

    Saavat toki. Kirkon avioliitto on, niin kauan kuin kirkko noudattaa Raamattua, miehen ja naisen välinen.

    Mielestäni on hienoa, mikäli kirkot vihkivät vain sellaisia pareja, joista molemmat haluavat tätä avioliittoa ja vielä hienompaa, jos nämä henkilöt rakastavat toisiaan.

    Käytännössä taitaa olla niin, että vihittävät puolisot rakastavat toisiaan. Vaikka avioliitto ei olekaan ensisijaisesti kahden toistaan rakastavan ihmisen välinen liitto, vaan miehen ja naisen välinen, on erittäin hienoa, että lähes aina kyse on henkilöistä, jotka rakastavat toisiaan. Kristillisten seurakuntien pastorit taitavat jopa pyrkiä ohjaamaan asian niin, että vihittäväksi päätyisivät vain toisiaan rakastavat mies ja nainen.

    Niin se on.

    Kirkko ei anna homopareille mitään arvoa.

    Äänestä

Homo on homo ja on täysin luoonon vastainen. Ollessaan luonnonvastainen, homo on myös Luojan vastainen, eli paholaisen tavotteiden mukainen. Myös iankaikkisuus kuoleman jälkeen tulee sen mukaisesti noudattaako Jumalan tahtoa vai luonnottomuuden villitystä. On selvää että saastaiset eivät voi päästä taivaaseen.

Kääntykää ja tehkää parannus.

Nämä tulevat vitsaukset tulevat olemaan kovia rangaistuksia Jumalan tahdon vastaisesta elämästä. Korona virus on vasta ensimmäinen ennakkovaroitus ja pieni huomautus ajalle jossa elämme.

2Äänestä
  • Kiinassa ja Iranissako on Jumalan tahdon vastaista elämää. Onneksi Suomessa ei.

    Äänestä

Täytyy sanoa että kirkon touhu on erittäin ristiriitaista. Synnintunnustusta jossa synnit pitää tunnustaa, sitä kirkoissa tehdään, mutta sitten ei kuitenkaan syntiä pitäisi tunnusta sekä hylätä. Ota teistä selvä.

1Äänestä

Uskaltaisitteko veikata, kuinka monta areenaa se piispoineen kestää?

Äänestä

Jeesus tuli maailmaan syntisten pelastajaksi. Homous on selvästi synti,koska se on Jumalan tarkoituksen vastainen. Myös murhat, varkaudet jne..ovat syntisiä taipumuksia.Mutta he kaikki ovat Jeesukselle suunnattoman rakkaita. Hän antoi heillekin mahdollisuuden päästä Jumalan rakkaiksi lapsiksi, kun Hän otti kaikki synnit Golgatan ristillä itselleen ja sovitti synnin palkan kuolemallaan.Tuokaa homoutenne Jeesuksen eteen ja pyytäkää Häntä tekemään sille mitä haluaa. Ottakaa ilosanoma vastaan riemuiten ja luottakaa Jeesuksen rakkauteen, sillä Hän hoitaa asian maksimaalisen hyvin, kaikkien kohdalta yksilöllisesti.

Äänestä
  • Jeesus ei ole sanonut, että homoudelle pitäisi jotain tehdä.

    Äänestä

  • Syrjintä on syntiä. Päivi tehköön parannuksen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syrjintä on syntiä. Päivi tehköön parannuksen

    Jokaisen Päivin kuten muidenkin pitää tehdä synneistään parannus, mutta mitä tarkoitat tässä viittauksellasi syrjintään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisen Päivin kuten muidenkin pitää tehdä synneistään parannus, mutta mitä tarkoitat tässä viittauksellasi syrjintään?

    Homot pitää hyväksyä niinkuin muutkin syntiset . Eivät homot ole syntisempiä kuin heterotkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homot pitää hyväksyä niinkuin muutkin syntiset . Eivät homot ole syntisempiä kuin heterotkaan.

    Niin miksi Räsänen on nostanut homojen synnit tikunnokkaan? Miksei omiaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin miksi Räsänen on nostanut homojen synnit tikunnokkaan? Miksei omiaan?

    Todellisuudessa Räsänen pitää itseään synnittömänä mutta vain toistelee mantraansa että hänkin on syntinen. Se mukamas antaa hänelle luvan kytätä muiden syntejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homot pitää hyväksyä niinkuin muutkin syntiset . Eivät homot ole syntisempiä kuin heterotkaan.

    Juuri näin. Syntiä sen sijaan on se, kun syntiä pyritään markkinoimaan mm. ylpeysmarssin muodossa. Syntiä on myös se, jos kirkko on mukana markkinoimassa. Erityisen paha asia on se, että syntiä pyritään markkinoimaan lapsille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellisuudessa Räsänen pitää itseään synnittömänä mutta vain toistelee mantraansa että hänkin on syntinen. Se mukamas antaa hänelle luvan kytätä muiden syntejä.

    Pidätkö itseäsi ajatustenlukijana vai ovatko väitteesi jostain muista harhoistasi johtuvia?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin miksi Räsänen on nostanut homojen synnit tikunnokkaan? Miksei omiaan?

    Eiköhän Päivi Räsäsellä ja homoilla ole paljolti samoja syntejä. En ole koskaan kuitenkaan kuullut tai lukenut, että Päivi Räsänen pyrkisi saamaan muut tekemään samoja syntejä kuin hän itse tekee. Ehkä hän näkee, kuinka paljon ongelmia homoseksuaalisen taipumuksen toteuttaminen tai asialla muuten leikkiminen aiheuttaa sekä asianosaisille itselleen kuin mahdollisesti myös muille.

    Homoseksuaalisuus ei tietenkään ole mikään synti niinkuin ei ole heteroseksuaalisuuskaan, mutta ihminen voi käyttää kumpaakin lähimmäistään loukaten ja silloin siitä tulee synti. Minä olen pappi ja olen vihkinyt monta homoparia avioliittoon. Heillä on siihen samat oikeudet Suomen lain mukaan kuin heteroillakin ja me noudatamme lakeja työssämme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Syntiä sen sijaan on se, kun syntiä pyritään markkinoimaan mm. ylpeysmarssin muodossa. Syntiä on myös se, jos kirkko on mukana markkinoimassa. Erityisen paha asia on se, että syntiä pyritään markkinoimaan lapsille.

    Me luterilaiset emme markkinoi syntejä kenellekään vaan kehotamme parannukseen, myös Päivi Räsästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me luterilaiset emme markkinoi syntejä kenellekään vaan kehotamme parannukseen, myös Päivi Räsästä.

    Miten kehoitat homoja parannukseen?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus ei tietenkään ole mikään synti niinkuin ei ole heteroseksuaalisuuskaan, mutta ihminen voi käyttää kumpaakin lähimmäistään loukaten ja silloin siitä tulee synti. Minä olen pappi ja olen vihkinyt monta homoparia avioliittoon. Heillä on siihen samat oikeudet Suomen lain mukaan kuin heteroillakin ja me noudatamme lakeja työssämme.

    Pappien ei pitäisi tahallaan johdattaa valheiden kautta homoseksuaaleja kadotukseen eikä yllyttää homoseksin syntiin vihkimällä heitä. Teet aika vakavan karhunpalveluksen heille lopulta.

    "Minä olen pappi ja olen vihkinyt monta homoparia avioliittoon. "

    No kristilliseen avioliittoon et ole heitä voinut vihkiä koska se on vain miehen ja naisen liitto kuten Jumalan sen perusti aikoinaan.

    Mutta varmaan johonkin liittoon olet heidät omasta tahdosta "vihkinyt", mitä varmaan sitten kutsutaan uskovia tahallaan loukaten avioliitoksi. Jos ette halua olla loukkaavia ja toisia halveksevia ihmisiä niin hyvin voisitte kutsua sitä maalliseksi liitoksi tai jos pari suostuu niin homoliitoksi. Näin ette tunkeutuisi kristinuskon puolelle väkivaltaisesti .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän Päivi Räsäsellä ja homoilla ole paljolti samoja syntejä. En ole koskaan kuitenkaan kuullut tai lukenut, että Päivi Räsänen pyrkisi saamaan muut tekemään samoja syntejä kuin hän itse tekee. Ehkä hän näkee, kuinka paljon ongelmia homoseksuaalisen taipumuksen toteuttaminen tai asialla muuten leikkiminen aiheuttaa sekä asianosaisille itselleen kuin mahdollisesti myös muille.

    Päivi ei ole sanonut mitään homoseksuaalisten ongelmista.

    Ei niitä ole sen enempää kuin muillakaan. Eniten harmia aiheuttaa syrjiminen ja solvaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homot pitää hyväksyä niinkuin muutkin syntiset . Eivät homot ole syntisempiä kuin heterotkaan.

    Mutta kun homoseksuaalisuutta koetetaan vääntää pois syntien luettelosta.

    Siinä se eroaa valtavasti muista synneistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pappien ei pitäisi tahallaan johdattaa valheiden kautta homoseksuaaleja kadotukseen eikä yllyttää homoseksin syntiin vihkimällä heitä. Teet aika vakavan karhunpalveluksen heille lopulta.

    Kannattaako ketään vihkiä avioliittoon, koska emme tiedä kuinka paljon syntiä avioliitossa tehdään.

    Järki käteen.

  • Ei voi todistaa kuinka paljon syntiä avioliitossa tehdään. Keskimäärin ehkä aika lailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus ei tietenkään ole mikään synti niinkuin ei ole heteroseksuaalisuuskaan, mutta ihminen voi käyttää kumpaakin lähimmäistään loukaten ja silloin siitä tulee synti. Minä olen pappi ja olen vihkinyt monta homoparia avioliittoon. Heillä on siihen samat oikeudet Suomen lain mukaan kuin heteroillakin ja me noudatamme lakeja työssämme.

    Sinä olet julkea leipäpappi joka pitäisi sanan mukaan heittää lampeen, joka olisi lempeämpi synnin palkka; jonka tulet kohtaamaan.

    Totisesti Raamattu on Jumalan Sanaa

    Äänestä

Niin luokattomaksi keissi käy, että pitää jo laittaa mikään piispa kenestäkään.

Äänestä
  • Laittomuus raivaa tietä antikristukselle. Raamattuun pitäytymättömät papit ja piispat ajavat sielunvihollisen asiaa, samoin kuin muslimit.

    2Äänestä

Räsäskällä taitaa olla henkilökohtainen ongelma. Hänellä on oma lehmä ojassa.

Äänestä
  • Räsäsellä on kaikki hyvin, mutta sinulla ei taida olla?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Räsäsellä on kaikki hyvin, mutta sinulla ei taida olla?

    Miten niin kaikki hyvin? Onhan hänellä niskassaan rikossyyte-epäilyjä! Ei niitä nyt jokaisella kansalaisella ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin kaikki hyvin? Onhan hänellä niskassaan rikossyyte-epäilyjä! Ei niitä nyt jokaisella kansalaisella ole.

    Eli Räsäsellä on kaikki tosi hyvin, näkyyhän se jo hänen olemuksestaan joka päivä :) Toivottavasti sinullakin on hyvä olla?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli Räsäsellä on kaikki tosi hyvin, näkyyhän se jo hänen olemuksestaan joka päivä :) Toivottavasti sinullakin on hyvä olla?

    Päivi on iloinen ja reipas.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli Räsäsellä on kaikki tosi hyvin, näkyyhän se jo hänen olemuksestaan joka päivä :) Toivottavasti sinullakin on hyvä olla?

    Räsänen on rupsahtanut parissa vuodessa pahasti.

    Äänestä

  • Mutta järki on kuin 8-vuotiaalla 😂

    1Äänestä

Muistutan kaikkia, että meidän elävän uskon lahjan saaneiden sydämessä on Jumalan rauha tällaisessakin tilanteessa. Me uskomme, ettei valtakunnansyyttäjä eikä kukaan muukaan ihminen voi välttyä joutumasta Pyhän Tuomarin eteen vastaamaan kaikesta, mitä ovat täällä ajassa tehneet. Uskovaisille ei ole sopivaa olla käräjöimässä tämän maailman kanssa, jos se vain meistä riippuu. Samalla jätämme tilaa vanhurskaalle tuomarille, joka tuomitsee oikein. On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin.

1Äänestä

Suomessa on uskonnonvapaus. Pätevä on vain Suomen lakikirjakokoelma, jonka mukaan eletään. Raamatulla ei ole siihen mitään asiaa.

Äänestä
  • Suomen laki perustuu pitkälti kymmeneen käskyyn.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen laki perustuu pitkälti kymmeneen käskyyn.

    Kuinka pitkälti? No eipä kovinkaan pitkälti. Kolme käskyä kymmenestä ovat sellaisia, jotka voidaan tulkita Suomen laissa esiintyviä kohtia mukaileviksi: älä tapa (6.), älä varasta (8.), älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi (9.). Oikeastaan tuo 9. käskykin on vähän niin ja näin Valehtelu ei ole kiellettyä. Mutta jos väität, että naapurin herra Heikäläinen on käynyt Kuussa, niin ei siitä mitään tuomiota tule. Eli se väärän todistuksen antaminenkin kävisi vain siinä tapauksessa, että valehtelemalla naapuristasi aiheuttaisit hänelle jotain vahinkoa.

    Siispä vain kaksi käskyä kymmenestä pätevät sellaisenaan. Tappaminen ja varastaminen ovat Suomen lain mukaan rangaistavia tekoja. SItten kun otetaan huomioon mitä kaikkea Suomen laki käsittää muutoin, ja kuinka kaikissa lakijärjestelmissä tappaminen ja varastaminen vähintään tietyin ehdoin on kiellettyä ellei kokonaan, niin tullaan siihen lopputulokseen, ettei Suomen laki perustu kymmeneen käskyyn käytännössä mitenkään.

    Mikä Suomen lain kohta on vastoin kymmentä käskyä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä Suomen lain kohta on vastoin kymmentä käskyä?

    Esim. laki uskonnonvapaudesta on vastoin käskyjä 1-3. Ja länsimaisessa oikeusperiaatteessa se, mikä ei ole laissa kiellettyä, on sallittua. Täten kymmennen käskyä on vastoin kaikkea, missä se kieltää jotain, mikä ei ole laissa kiellettyä, eli tämä pätee kaikkien muiden paitsi tappamisen ja varastamisen kohdalla

    Ei ole ristiriidassa. Suomen laki ei kiellä uskomasta Jumalaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä Suomen lain kohta on vastoin kymmentä käskyä?

    Jo perustuslaki takaa uskonnon ja omantunnon vapauden, ja kymmenestä käskystä kolme ensimmäistä ovat tuota vapautta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ristiriidassa. Suomen laki ei kiellä uskomasta Jumalaan.

    Ei kielläkään, mutta se ei myöskään määrää kymmenen käskyn mukaan mihin Jumalaan pitää uskoa ja miten. Sen sijaan se takaa vapauden uskoa ihan miten haluaa tai olla uskomatta. Kymmenen käskyä on tämän kanssa ristiriidassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ristiriidassa. Suomen laki ei kiellä uskomasta Jumalaan.

    Mutta kymmenen käskyä kieltää monia sellaisia asioita, joita Suomen laki ei kiellä, ja Suomen lait puolestaan takaavat monia vapauksia, joita vastaan kymmenestä käskystä eräät rikkovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kymmenen käskyä kieltää monia sellaisia asioita, joita Suomen laki ei kiellä, ja Suomen lait puolestaan takaavat monia vapauksia, joita vastaan kymmenestä käskystä eräät rikkovat.

    Mitä esimerkiksi?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä esimerkiksi?

    Ne asiathan käsiteltiin jo tuossa yllä. Lue sieltä.

    Äänestä

  • Älä yritä vaihtaa puheenaihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä yritä vaihtaa puheenaihetta.

    Ei se osaa muuta.

    Äänestä

  • Muistan tietysti, koska se olen minä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne asiathan käsiteltiin jo tuossa yllä. Lue sieltä.

    Saamme himoita naapurin autoa, taloa ja peltoa, sanoi 10 käskyä mitä vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistan tietysti, koska se olen minä.

    Kiitos rehellisyydestäsi!

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Saamme himoita naapurin autoa, taloa ja peltoa, sanoi 10 käskyä mitä vaan.

    Sinun on pakko vain himoita koska sinulle itselläsi ei ole mitään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun on pakko vain himoita koska sinulle itselläsi ei ole mitään.

    Mitä hyötyä olisi himoita.

    Itse en ole ikinä hamunnut mitään sen kummempaa. Olen vähään tyytyväinen.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mitä hyötyä olisi himoita.

    Itse en ole ikinä hamunnut mitään sen kummempaa. Olen vähään tyytyväinen.

    Hyvä, ettet hamua koska sinulla ei kuitenkaan ole rahaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos rehellisyydestäsi!

    Miten on oma rehellisyytesi? Kerroin Iettas-nimimerkkisi kaappaustapauksessa, että olit ottanut yhteyttä poliisiin ja "kaappaajan" työnantajaan. Pitääkö paikkansa? Eli olitko niin tyhmä, että oikeasti otit yhteyttä poliisiin, vai olitko niin säälittävä, että valehtelit tehneesi niin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä, ettet hamua koska sinulla ei kuitenkaan ole rahaa.

    Eli tulee elettyä varsin synnitöntä elämää.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Eli tulee elettyä varsin synnitöntä elämää.

    Ja ketään ei kiinnosta tämä😎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja ketään ei kiinnosta tämä😎

    Mutta syntinen elämä kiinnostaa.

    Tämä onkin huomattu.

    Äänestä

Miksi yksikään luterilainen piispa tai pappi ei tule Päivi Räsästä ?
Pelkäättekö te oman maineen menetystä ? Jos teillä ei ole kanttia sanoa Raamatun mukaan homoasiasta, niin kenellä sitten? Emeritus Riekkinen kuulemma oikein yllytti rippkoulupoikia homosteluun. Oli siinä sitten pispa?
Keneen voi Suomen kansa uskoa, jos ei Pyhään Raamattuun niinkuin Päivi Räsänen. Jos vihervasurit saa tässää asiassa voiton, eroan kirkosta kuten Päivi Räsänen. On niitä vielä sanalle uskollisia kirkkokuntia tässä maassa.

Äänestä
  • Kun Päivi on ollut kirkon vihollinen numero yksi.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kun Päivi on ollut kirkon vihollinen numero yksi.

    Todista 😎

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kun Päivi on ollut kirkon vihollinen numero yksi.

    Ahaa eli kun isä varoittaa lapsiaan heikoist ajäistä tai liikennemrkkien tarkkailusta hän on lapsiensa vihollinen niinkö?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa eli kun isä varoittaa lapsiaan heikoist ajäistä tai liikennemrkkien tarkkailusta hän on lapsiensa vihollinen niinkö?

    Kun Päivi on puhunut homoista, niin kirkosta on eronnut eniten ihmisiä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kun Päivi on puhunut homoista, niin kirkosta on eronnut eniten ihmisiä.

    Todista😎

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todista😎

    Tilastot kirkosta eroamisesta.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kun Päivi on puhunut homoista, niin kirkosta on eronnut eniten ihmisiä.

    Nämä homojärjestöjen organisoimat "eroamiset" ovat taktiikkaa. Rekrytoidaan muutama 10000 vapaaehtoista eroamaan kun käsky käy ja sitten vähin äänin palaavat kirkkoon muutaman kuukauden kuluttua.

    Äänestä

Jeesukseen uskovien perusteet puolustaa homoseksuaaleja siltä, että kulttuurimarksistit käyttävät heitä aseineen taistelussa Jeesukseen uskovia vastaan.

Jeesukseen uskovia syytetään siitä, että keskitymme täällä homoseksuaaleihin ja tätä kautta pyritään loukkaamaan uskovaisia. Olemme kiinnostuneita homoseksuaaleista, heteroista ja bi-ihmisistä uskovaisina kuten kaikista ihmisistä.

Meitä sitoo tässä Jumalan rakkaus ja Jeesuksen käsky!

Nyt kun kulttuurimarksistit ovat ottaneet homoseksuaalit aseikseen ja välineikseen taistelussa kristinuskoa ja Jeesukseen uskovia vastaan, niin meillä on Jumalan antama rakkaus ja käskyt rakastaa myös homoseksuaaleja. Homoseksuaaleille valehdellaan monimutkaisen liberaalin teologian kautta Jumalan tahto ja näin homoseksuaaleja johdatellaan kohti kadotusta, niin miksi me uskovat emme tulisi Jeesuksen kehoittamina apuun.

Tiedän että nykyajan korrektius ja kulttuurimarksistien lanseeraama suvaitsevaisuus vaatisi meitä hylkäämään homoseksuaalit toteuttamaan itseään ja olemaan sellaisia kuin ovat kuten monet kirkon papit heitä ohjeistavat. Kun ihmisille, kelle tahansa, annetaan valta olla sellaisia kuin ovat niin siinä toteutuu Paavalin toteamus "28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." Ihmiset olemme taipuvaisia toteuttaessamme itsejämme joutumaan kelvottoman, syntisen mielemme valtaan. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, syntisiä kun olemme.

Jeesukseen uskovat olemme siis tässä suhteessa aikamoisessa ristipaineessa kuten Jeesus Getseman puutarhassa. Kumpaa tulisi totella - omaa mukavuuttaan ja ihmisten vaatimuksia vai Jumalan tahtoa. Ymmärrän kyllä että Jeesuksen paineet Getsemanessa olivat äärettömän kertaa suuremmat kuin meidän, mutta periaatteessa asetelma on samantyyppinen. Mutta tälläkin foorumilla joudumme vastaanottamaan tämän maailman aivan kohtuuttoman vihan ja raivon, mutta Jumala meitä auttakoon kuten auttoi myös Jeesusta ratkaisevalla hetkellä ja lähetti enkelin Jeesusta rohkaisemaan. Monet piispat ja papit ovat valinneet mukavuuden ja hyvän elämän ja tukena heillä on liberaalin teologian opit, mutta Jeesukseen uskovat olemme valinneett Kristuksen ristin. Jeesushan toimi samoin konkreettisella tasolla Getsemanen taistelun jälkeen. Amen

Emme siis kertakaikkiaan voi jättää homoseksuaaleja tämän maailman riepoteltavaksi kohti ikuisuuden kestävää kauheutta ja tuskaa. Liberaalit eivät näköjään oikein ymmärrä kuinka pitkä aika on ikuisuus sillai kouriintuntuvasti. Mutta Jeesukseen uskovat emme voi hyljätä homoseksuaaleja eikä meillä ole siihen Jumalan antamaa lupaa. Tiedämme mikä meitä kohtaa mutta olemme valmiita kuten pyhät ennen meitä. Me emme voi pettää ennen meitä kärsineitä emmekä Herraamme Jeesusta Kristusta. Tuskainen rukouksemme on siis sama kuin Jeesuksen rukous Getsemanessa, mitä asiaa kohtaamme taas tulevana Pääsiäisenä. Me emme peru Pääsiäsiämme. Amen

Matt. 26:39

Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä".

Äänestä
  • Selitä tarkemmin miten juuri homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan.

    Ajatus on outo.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Selitä tarkemmin miten juuri homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan.

    Ajatus on outo.

    Ei sinulle voi selittää kun sinulta puuttuu työkaluyt ja halu ymmärtää Raamatun totuuksia.

    ymmärrätkö!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinulle voi selittää kun sinulta puuttuu työkaluyt ja halu ymmärtää Raamatun totuuksia.

    ymmärrätkö!

    Ymmärrän kyllä Raamattua.

    Mutta en sitä miten homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan. Et osaa sanoa?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä Raamattua.

    Mutta en sitä miten homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan. Et osaa sanoa?

    Et sinä ymmärrä, siksi kyselet ja vänkäät täällä vuodesta toiseen.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä Raamattua.

    Mutta en sitä miten homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan. Et osaa sanoa?

    Todista väitteesi jos pystyt😎

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sinä ymmärrä, siksi kyselet ja vänkäät täällä vuodesta toiseen.

    En tosiaan ymmärrä tolloja väitteitä.

    Äänestä

  • En väitä mitään.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    En väitä mitään.

    Onko joku väittänyt, että väität 😎

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    En väitä mitään.

    Koko ajan väität Päivistä😎

    Todista väitteesi😎

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Selitä tarkemmin miten juuri homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan.

    Ajatus on outo.

    "Selitä tarkemmin miten juuri homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan."

    Tätä sinun tulee kysyä kulttuurimarksistisilta piireiltä, mutta tuossa viestissäni yllä on kaikki se miten Jeesukseen uskovat näemme tämän asian.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Selitä tarkemmin miten juuri homot olisivat välineenä kristinuskoa vastaan."

    Tätä sinun tulee kysyä kulttuurimarksistisilta piireiltä, mutta tuossa viestissäni yllä on kaikki se miten Jeesukseen uskovat näemme tämän asian.

    En tiedä niitä piirejä.

    Jeesukseen uskovilla on näköjään erikoinen näkemys homojen vaikutuksesta kristinuskoon.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    En tiedä niitä piirejä.

    Jeesukseen uskovilla on näköjään erikoinen näkemys homojen vaikutuksesta kristinuskoon.

    Taidat olla ihan syntymäsokea. Homot ovat saaneet eritäin paljon pahaa aikaan jo tähän mennessä. Jos oliisivat tyytyneet vain siihen, että saavat virallisesti yhteiskunnan tukemana keskenään harjoittaa syntielämää, niin juoskoon sitten vaikka kalliolta alas jos sitä kovasti hinkuvat.
    Mutta nyt koko yhteiskunnan enemmistö on pakotettu alistumaan homojen sairaitten fantasioitten alle ja jos joku kehtaa arvostella heidän kaikkialle yhteiskuntaan ujuttamia ohjeitaan vastaan, niin heti valtakunnansyyttäjä ottaa asian tutkittavakseen.

    En enää tätä taustaa vasten yhtään ihmettele meneillään olevaa korona-epidemiaa. Kun länsimaiset yhteiskunnat ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja hylänneet totaalisesti kaikki elämää suojelevat Raamatun ohjeet, niin nyt Jumala näyttää vähän , vielä kuitenkin penenä alkusoittona, mitä tuleman pitää jos meno jatkuu entisenlaisena. Tämä korona-epidemia on siis ensimmäisiä todella maailmanlaajuinen Jumalan varoitus ihmiskunnalle ja kutsu parannuksen tekoon.

    Syntymätyhmä se on.

    Tämä on Jumalan meille antamaa lääkehoitoa. Länsimainen ihminen on niin syvästi sairas, että lääkitys tulee tosi tarpeeseen. Eiköhän rappeutumista aiheuttavat toimenpiteet vähän ainakin lievene ja kaikenlainen syyttäminen ja tuomitseminen ainakin hieman vähene -- kunnes taas yltyy suorastaan hirviömäisiin mittasuhteisiin.

    Nyt menee jo aivan järjettömäksi.

    En tiedä mitä pahaa juuri homot olisivat aiheuttaneet.

    Koronavirus on pahinta Kiinassa ja Iranissa.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Nyt menee jo aivan järjettömäksi.

    En tiedä mitä pahaa juuri homot olisivat aiheuttaneet.

    Koronavirus on pahinta Kiinassa ja Iranissa.

    Siis diagnoosini oli ihan oikea. kyseessä on syntymäsokeus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis diagnoosini oli ihan oikea. kyseessä on syntymäsokeus.

    Sinun mielestäsi pahin tilanne on Suomessa?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Sinun mielestäsi pahin tilanne on Suomessa?

    En tunne yhtään homoa, joka olisi "saanut erittäin pahaa aikaan".

    Pahaa aikaan ovat saaneet mm. Breivik ja ISIS, sekä katoliset papit.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    En tunne yhtään homoa, joka olisi "saanut erittäin pahaa aikaan".

    Pahaa aikaan ovat saaneet mm. Breivik ja ISIS, sekä katoliset papit.

    Ketään ei kiinnosta ketä sinä tunnet ja ketä et😎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketään ei kiinnosta ketä sinä tunnet ja ketä et😎

    Aha. On silti hyvä tietää ketkä tekevät pahaa ja ketkä hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on Jumalan meille antamaa lääkehoitoa. Länsimainen ihminen on niin syvästi sairas, että lääkitys tulee tosi tarpeeseen. Eiköhän rappeutumista aiheuttavat toimenpiteet vähän ainakin lievene ja kaikenlainen syyttäminen ja tuomitseminen ainakin hieman vähene -- kunnes taas yltyy suorastaan hirviömäisiin mittasuhteisiin.

    "Tämä on Jumalan meille antamaa lääkehoitoa. Länsimainen ihminen on niin syvästi sairas, että lääkitys tulee tosi tarpeeseen. "

    Korona tuli viime metreillä - Jumala veti ässän hihasta ja sanoi että nyt peli poikki.

    -kummelit

    Äänestä

Minäkin lähden ajojahtiin ja otan susikoirani vielä mukaan.

1Äänestä

piispat ja muut hikistä työtä välttävät , vapaa-aika suuntautuneet pyhät. Ne haluaa olla oikeassa. Se on jumalan tehtävä nääs !
Ranskassa partiopoikia jahdannut piispa sai 5v vankeutta kun oli monen peräreiän neitsyyden vienyt. Kirkko suojeli setää pitkään. Ja kai nyt on jo aikaa hiljentyä, kun tuli tuomio.
Kovin tosissan siis kirkon ja eri piisojen mietteitä ei kannata ottaa, kun ovat arjesta vieraantuneet omaan uskontokulttuuri turvamaailmaan.

Äänestä

Irtopisteitä tulee nykyään kerätä vaikka sen lähimmäisensä uhraamalla. Valtapeli on nykyään kovaa huipulla.

Äänestä

Mutta miksi piispat hylkäsivät myös homoseksuaalit? Tässä suuri arvoitus.

Nmittäin kun kulttuurimarksistit ovat ottaneet homoseksuaalit aseikseen ja välineikseen taistelussa kristinuskoa ja Jeesukseen uskovia vastaan, niin enää vain uskovilla on Jumalan antama rakkaus ja käskyt rakastaa myös homoseksuaaleja. Homoseksuaaleille valehdellaan monimutkaisen liberaalin teologian kautta Jumalan tahto ja näin homoseksuaaleja johdatellaan kohti kadotusta, niin miksi me uskovat emme tulisi Jeesuksen kehoittamina apuun.

Tiedän että nykyajan korrektius ja kulttuurimarksistien lanseeraama suvaitsevaisuus vaatisi heitä hylkäämään homoseksuaalit toteuttamaan itseään ja olemaan sellaisia kuin ovat kuten monet kirkon papit heitä ohjeistavat. Kun ihmisille, kelle tahansa, annetaan valta olla sellaisia kuin ovat niin siinä toteutuu Paavalin toteamus "28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." Ihmiset olemme taipuvaisia toteuttaessamme itsejämme joutumaan kelvottoman, syntisen mielemme valtaan. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, syntisiä kun olemme.

Emme siis kertakaikkiaan voi jättää homoseksuaaleja tämän maailman riepoteltavaksi kohti ikuisuuden kestävää kauheutta ja tuskaa. Kumman valitset - tämän maailman suosionosoitusten loisteen vai Jumalan tahdon. Jeesus valitsi Jumalan tahdon ja maksoi siitä kovan hinnan.

Matt. 26:39
Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä".

Äänestä

Niiden tunnustus on ihmiselle tänäiltana elämän kysymys, ei läheisyys kristinuskolle.

Äänestä

TOTTAKAI!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 91 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onkohan yksikään suomalainen piispa viime aikoina julkisesti nuhdellut yksittäistä seurakuntalaista kovasydämisyydestä ja väärässä olemisesta? No, nyt on. Helsingin piispa Teemu Laajasalo twiittasi 6.3 : ”Päivi hyvä, mielestäni olet homopuheissasi väärässä ja kovasydäminen. Sorrettuja kristityn pitää nostaa, ei nitistää, vapahtaa, ei häpäistä. Sananvapauttasi puolustan täysin ja pidän rikosprosesseja huolestuttavina. Kunnioittakaamme kilvan toisiamme, Room 12:10.”

LAAJASALON MIELESTÄ siis apostoli Paavali, jota Räsänen lainaa, ja kaikki muut samalla tavalla opettavat Raamatun kohdat edustavat väärää ja kovasydämistä puhetta. Lisäksi koko kirkon perinteinen kristillinen seksuaalietiikka ja miljoonat muut kristityt maailmalla, jotka jakavat Räsäsen vakaumuksen, ovat tietysti väärässä ja kovasydämisiä. Tällaisesta syyttäminen on aika erikoinen tapa ”kunnioittaa kilvan toista”, mitä asennetta piispa itse peräänkuuluttaa. Jos uskoo, että Roomalaiskirje kokonaisuudessaan, niin kuin koko Raamattu, on Jumalan sanaa, on helpompi uskoa, että piispa on väärässä ja apostoli Paavali oikeassa. Toisten sydämen arviointi olisi parasta jättää Jumalalle.

MYÖS ARKKIPIISPA Tapio Luoma on ottanut kantaa Päivi Räsäsen näkemyksiä koskevaan keskusteluun. Arkkipiispan mielestä ei ole kyse uskonnonvapauden rajoittamisesta, kun Raamatun opetusten toistamisesta joutuu yhä uudestaan poliisikuulusteluun. Räsänenhän on jo ollut poliisiasemalla kuulusteltavana kaksi kertaa ja lisää on tulossa. Tällaiset jatkuvat kuulustelut ovat jo itsessään selvästi yritystä rajoittaa sananvapautta.

Arkkipiispa mukaan: ”Se, että yksittäinen ihminen, tai jokin ihmisryhmä leimataan ja nimitetään syntiseksi, ei tuo ketään lähemmäksi kristinuskoa.” Tämä on hyvin erikoinen näkemys. Miksi luterilaisissa jumalanpalveluksissa, kaikkialla maailmassa, joka sunnuntai, kristittyjä kehotetaan tunnustamaan syntinsä? Kristinuskon aivan keskeinen opetus on se, että me kaikki olemme syntisiä. Nimenomaan itsestämme alkaen. Raamatussa kutsutaan lukemattomia konkreettisia ihmisryhmiä ja yksilöitä syntisiksi ja heitä kehotetaan kääntymään. Raamattu summaa yksiselitteisesti: ”kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 3) Meitä kehotetaan tunnustamaan syntimme ja uskomaan ne Jeesuksen ristintyön tähden anteeksi annetuiksi.

TÄMÄ ON NIMENOMAAN SE ainoa oikea tapa, jolla syntinen ihminen tuodaan lähelle pyhää Jumalaa. Tätä keskeistä sanomaa Päivi Räsänen on väsymättömästi korostanut kaikissa esiintymisissään ja kirjoituksissaan. Hän on myös lähes joka kerta muistuttanut siitä, että hän itse on vähintään yhtä syntinen kuin kaikki muut. On tietysti tosiasia, että Raamattu puhuu satoja kertoja enemmän heterojen kuin homojen synneistä. Nyt on kuitenkin kysymys siitä, onko meillä vapaus sanoa Raamatun konkreettisten opetusten mukaisesti synti synniksi ja julistaa itsestämme alkaen kaikille syntisille ilosanomaa syntien anteeksiantamuksesta.

KRISTITTYINÄ OLEMME kokeneet tällaisen syntiemme tunnustamisen ja anteeksi uskomisen suurena, jopa elämää mullistavana vapautuksena. Arkkipiispa ja Helsingin piispa ovat käytännössä sanoutuneet irti Paavalin seksuaalietiikkaa koskevasta syntiopetuksesta. Historiallisesti tässä ei ole mitään uutta. Kansankirkollisuuden edustajat ovat kirkkohistoriassa yhä uudestaan vastustaneet Raamattuun pitäytyviä herätyskristittyjä. Piispojen pitäisi sen sijaan tukea niitä seurakuntalaisia, homoja, heteroja ja kaikkia muita, jotka vielä haluavat pitäytyä Raamatun opetukseen synnistä ja parannuksen tekemisestä.

Lisäys 12.3. klo 10:28:

PS. On ilo todeta, että piispa Seppo Häkkinen on nyt ilmaissut tukensa Päivi Räsäselle. Häkkinen myös muistutti Radio Deissä, että kirkosta puhuttaessa ”nimenomaan Raamattu on se perusfundamentti, johon koko meidän uskomme, tunnustuskirjamme, oppimme ja kaikki perustuvat.”

”UT pääkirjoitus”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu