Suomessa Korona noin 500/pv vauhti..

Miksi media valehtelee kansalle lukemia ?

Yritetäänkö paniikkia poistaa, myöhäistä..

Jokainen meistä tuntee jo koulun tai työpaikan, jossa Koronavirusta on jo tavattu eli tauti leviää ihan eri lukemissa, kuin mitä media ilmoittaa.

Pieni lapsikin ymmärtää laskea yks yhteen, että Suomessa on tartuntoja tällä hetkellä 500-1000 kpl eri puolella maata. Ja tahti kiihtyy koko ajan.

Tällä hetkellä lasketaan vain 70-vuotiaita eli kuolleita ennakkoon. Kaikki uudet lukemat ovat vain tulevien ruumiiden määriä.

Suomen tehohoito romahtaa paljon nopeammin kuin muissa maissa. Minua ihmetyttää, mihin kaikki säilötään. Suomen ruumishuoneita ei ole mitoitettu tuleville määrille.

Ulkomailla kaivetaan joukkohautoja, mutta miten meillä tehdään, ei krematoriot ehdi polttaa tälläistä määrää. Ei meillä mitään Natsi Saksan keskitysleiriä täällä ole.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oulun seudulla on todettu joka kunnassa virusta, vaikka Kaleva kirjoitti, ettei Korona ole kansalaisten parissa vielä.

Meillä on joka koululla virusta, Raahessa, Siikajoella, Oulussa yms.

Joku kusettaa nyt aika pahasti Suomen Kansaa.

Totuus on se, että virus on riistäytynyt käsistä jo hiihtolomaviikon jälkeisenä maanantaina. Ja viruksen toivat lomailevat röyhkeät Suomalaiset ihan itse.

Äänestä

Sovitin Suomen koronatapaukset käyrälle. Testausta ei enää tehdä systemaattisesti, jos ei tehty ennenkään. Parin viimeisen päivän lukuihin ei siis voi luottaa. Tästä näkee, paljonko Suomessa tartuntojen lukumäärä tulee kasvamaan ja vertailutietoa maista, jotka ovat Suomea edellä:

16.03.2020 cumulative cases: 510
17.03.2020 cumulative cases: 765 First death in different countries has happen at least when there has been 800 cases.
18.03.2020 cumulative cases: 1147
19.03.2020 cumulative cases: 1722
20.03.2020 cumulative cases: 2586
21.03.2020 cumulative cases: 3883
22.03.2020 cumulative cases: 5832 Entire region of Lombardy is in lockdow
n. 7.3.2020
23.03.2020 cumulative cases: 8759 Northern Italy under lockdown. 8.3.2020
24.03.2020 cumulative cases: 13157 Italy 12.3.20200, deaths 1000.
25.03.2020 cumulative cases: 19763 Hubei for Feb. 12: 14,840 new cases and
242 new deaths.
26.03.2020 cumulative cases: 29687
27.03.2020 cumulative cases: 44596
28.03.2020 cumulative cases: 66993
29.03.2020 cumulative cases: 100639 China 18.2.2018. deaths 2000
30.03.2020 cumulative cases: 151183

Suomessa kasvukaava näyttää olevan 2.985 0.2223*10^((päiviä alkaen 26.02.2020)*0.4069)

Esimerkiksi viiden päivän päästä tapauksia on 3373. Hehän ovat saaneet tartunnan jo ja ilmeisesti levittävät virusta eteenpäin juuri tälläkin hetkellä. Hyvä syy pestä käsiä.

Tuo on myös hyvä syy minimoida kaikki sosiaaliset kontaktit ja sulkea koulut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi media valehtelee kansalle lukemia ?

Yritetäänkö paniikkia poistaa, myöhäistä..

Jokainen meistä tuntee jo koulun tai työpaikan, jossa Koronavirusta on jo tavattu eli tauti leviää ihan eri lukemissa, kuin mitä media ilmoittaa.

Pieni lapsikin ymmärtää laskea yks yhteen, että Suomessa on tartuntoja tällä hetkellä 500-1000 kpl eri puolella maata. Ja tahti kiihtyy koko ajan.

Tällä hetkellä lasketaan vain 70-vuotiaita eli kuolleita ennakkoon. Kaikki uudet lukemat ovat vain tulevien ruumiiden määriä.

Suomen tehohoito romahtaa paljon nopeammin kuin muissa maissa. Minua ihmetyttää, mihin kaikki säilötään. Suomen ruumishuoneita ei ole mitoitettu tuleville määrille.

Ulkomailla kaivetaan joukkohautoja, mutta miten meillä tehdään, ei krematoriot ehdi polttaa tälläistä määrää. Ei meillä mitään Natsi Saksan keskitysleiriä täällä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu