Halonen oli poikkeus äärivasemmistoa edustamassa, otettiin valta pois, jota taas voisi lisätä oikeammalle presidentille. Siksipä Halosen sanonta " kokomaan presidentti" oli tuuleen kirjoitettu, palasi heti SDP puolueen jäsenneksi eläköityään.
Nappasi vielä suuremman eläkkeen joka kuuluisikaan.
https://yle.fi/uutiset/3-6471415
Poikkeustila ei ole enää jossain toisaalla: muissa maissa tai kirjojen sivuilla. Se on jo osa arkeamme. Elämme sen keskellä.
Ja kieltämättä tilanne on historiallinen. Viimeksi Suomi asetettiin poikkeustilaan talvisodan sytyttyä vuonna 1939.
Valmiuslaki on todella järeä väline, joka rajaa ihmisten oikeuksia ja vapauksia. Se keskittää valtaa maan hallitukselle ja lisää viranomaisten valtuuksia.
Lain käyttöönotto on historiallinen päätös. Vuonna 1991 säädettyä valmiuslakia ei ole koskaan ennen käytetty.
Suomessa tuli vuonna 2000 voimaan uusi perustuslaki, jossa leikattiin merkittävästi presidentin valtaa. Perustuslakiuudistuksen pohjalta Matti Vanhasen (kesk) hallitus päätti sittemmin uudistaa myös valmiuslakia.
Tarkoitus oli pienentää presidentin roolia.
Vanhan valmiuslain mukaan presidentti antaisi asetuksen, jonka myötä valtioneuvosto saisi oikeuden käyttää laajempia toimivaltuuksia. Tämä asetuksen anto-oikeus haluttiin uudistuksessa siirtää presidentiltä valtioneuvostolle.
Se ei miellyttänyt silloista tasavallan presidenttiä Tarja Halosta.
Halonen ilmaisi vastustavansa lakimuutosta, mutta siitä huolimatta Matti Vanhasen hallitus vei sitä eteenpäin ja antoi muutoksesta vuonna 2008 lakiesityksen.
Presidentti Halonen kirjautti lakiesitykseen eriävän mielipiteensä, mikä oli hyvin poikkeuksellista.
Esitys ei Halosen mielestä ollut ”eräiltä osin loppuun asti harkittu eikä oikein ajoitettu”.
”Uusi esitys kaventaa olennaisesti presidentin toimivaltaa ulkopolitiikan johtajana ja ylipäällikkönä juuri yhteiskuntamme vaikeimpina aikoina ja jättää lisäksi yhteistoimintamallin juridisesti epämääräiseksi”, Halonen totesi lausumassaan.
Vanhasen hallitus ei Halosen kritiikistä hätkähtänyt vaan vei lakiesityksen eduskuntaan.
Eduskunnassa oppositiopuolue Sdp vastusti kiivaasti presidentin roolin heikentämistä.
Valmiuslain muutokset kuitenkin jumahtivat perustuslakivaliokuntaan. Valiokunta arvioi valmiuslain muutosten olevan niin merkittäviä, että ne pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Niinpä valmiuslain muutokset piti jättää lepäämään vaalien yli, jotta toinenkin eduskunta hyväksyy ne.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Sdp pääsi Jyrki Kataisen (kok) johtamaan hallitukseen. Mutta yllättäen Sdp ei enää vastustanutkaan presidentin vallan vähentämistä valmiuslaissa.
Sdp:lle sopikin ihan hyvin, että valtioneuvosto antaa yksin asetuksen valmiuslaista.
Sdp:n täyskäännökseen saattoi vaikuttaa se, että Tarja Halonen oli juuri tulossa toisen presidenttikautensa loppuun ja kokoomuksen Sauli Niinistöä pidettiin hänen todennäköisenä seuraajanaan.
Valmiuslain muutokset hyväksyttiin eduskunnassa 2011.
Kuka presidentti, puolueensa sen mukaan presidentin valta
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Missä olisimmekaan sosialisti kommunisti vallassa. Kerjuulla hyvin monet.
- Anonyymi
Pankkopölhö kirjoitti itse ainoastaan otsikon, ja sen kyllä huomaa. Höppänä kiljuhuuruissaan jaksaa ja jaksaa vaan naukua Halosen eläkkeestä. Miten se liittyy keskustaan, joka on palstan aihe.? Runoile palikka valtioneuvostoon valitus jos koet että presidentin eläke on väärin. Siellä sitä hauskaa piisaisi vedet simissä, kun pankkiksen mongerrusta, ja ajatuksen kulkua yrittäisivät tulkita.
- Anonyymi
Et nyt saanut tosiasiaa valitettua pois, varmaan Pankkolängvitsiä harmitaa.
- Anonyymi
Voi sinua ressukkaa. Koeta nyt keskittyä asiaan. Unohda nyt se koko ajan hokemasi "pankko" joka päässäsi myllää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et nyt saanut tosiasiaa valitettua pois, varmaan Pankkolängvitsiä harmitaa.
Et sinä pankkopölhö itseäsi yhtään fiksummaksi tee vaikka ulvoisit täällä Haloskasta maailman tappiin. Naurettavaksi sen sijaan kyllä.
- Anonyymi
SDP ja vasurit jarrutti koronan pikaista hoitamista, missä nyt ollaan.
Presidentti Niinistö ja muut puolueet sai asian vireille, ja tässä nyt ollaan.- Anonyymi
Oikeastaan Persut sai laitettua vauhtia vasemmiston pöksyihin. Jos ps ei olisi tarttunut epidemian hoitoon jämäkästi niin täällä ei vieläkään olisi tehty mitään asian suhteen.
Presidentti kehoitti meitä vain aivastamaan kainaloihimme, eikä sellaista määräystä hallitukselta tullut.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Presidentti kehoitti meitä vain aivastamaan kainaloihimme, eikä sellaista määräystä hallitukselta tullut.
Hallitus sanoi että hihaan yskiä ( Kiuru ). Kumpi sitten parempi ?
Kokeilin, kainaloon ei suu kääntynyt, hihaan onnistui ilman treenejä.
- Anonyymi
Mikä ihme ?"kokokansan presidentti" se sellainen joka palasi sosialisti puolueeseensa heti eläköityään. Vasmaan soslistikommunisti maissa niin tehdäänkin, mutta Suomessakin ? HASSUA:
Mistä muistamme Halosen, no se romutti osittain Suomen kyvyn puolustaa maarajojamme, allekirjoittamalla Ottawan miinankieltosopimuksen. Sopimuksen hyväksyi eduskunta 2011. kaikki paikalla olleet persut äänestivät sopimuksen hyväksymistä vastaan. Sopimusta ei ole myöskään hyväsynyt Venäjä.
- Anonyymi
Se suuri pelote viholliselle oli Haloselta suuri virhe.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2713950
- 1343060
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!572195En mä mies tiedä
Missä mennään, mitä me toisillemme ollaan. Pyörit mielessä, mutta kuitenkin pelkään jotain. Pelkään myös sitä, että olin381693- 571449
Jokos olet nainen
Päässyt sinuiksi tämän palstan kanssa ja huomannut miten turhaa tänne on mitään kirjoitella. Yhteys meillä kyllä löytyy1141430Tiedätkö nainen
Että sinulla on loistava tunneäly. Osaat käsitellä niitä, osaat analysoida ja järkeillä asioita ja et alkaa mielipuolen681379Huomenna taitaa
Päästä selvittelee ja kyselee vähän asiota. Sun verisukulaisten kanssa🤣 naiselle231327Toimivan parisuhteen kaukaisuus.
Täällähän jotkut haaveilee parisuhteesta, kuka mitenkin. Mutta itse näen toimivan parisuhteen todella kaukaisena utopi1701192- 431167