Runoja 26.03.05

NISUNJYVÄN KUOLEMISEN LAULU, osa I

Pyysin löytää todellisuuden sellaisena
kuin se oikeasti on.
Löysin nisunjyvän laulun.
Nyt tahdon kertoa siitä
mitä olen löytänyt
nisunjyvän kuolemisen tiellä.

Ikävän tosiasian myöntämisestä,
sen kipeästä kohtaamisesta ja tunnustamisesta,
on tullut minulle positiivinen asia -
raadollisuuteni - siis raadollisuuteni kohtaaminen - on muuttunut
myönteiseksi.

Ikävän tosiasian kieltäminen,
jotta voitaisiin pysyä iloisina ja
pitää kiinni saavutetuista eduista -
on kielteisyyttä.

Siunausta on
menettää saavutetut siunaukset
tehtyjen syntien tähden,
silloin kun ne todellisesti
on menetetty;
tämä on vaeltamista valkeudessa - totuutta - -

Sillä iloista suurin,
saavutetuista eduista kallisarvoisin,
on anteeksiantamus Jeesuksen Kristuksen veressä ja Hänen pyhässä
nimessään;
Hänessä, jonka sanotaan olevan
täynnä armoa ja totuutta - -

Armo ilman totuutta voi tuntua mukavalta, ja kristillisyys
ilman ristin todellisuutta
positiiviselta, jolloin risti on vain uskonnollinen
fraasi, jota käyttäen uskottelemme olevamme uskossa -

vaikka emme ole,
tai jos olemmekin, olemme jo
hyvää vauhtia luisumassa pois - sen pimeyden
tähden, jolle annamme luvan
sulkiessamme silmämme näkemästä synnin kauheutta
itsessämme -

Neuroottiselle, elämänkielteiselle kristitylle
risti on keino pitää kiinni pessimismistään,
kun ei uskalla astua Jumalan Pojan
täyteläiseen iloon;
sanotko tähän Amen?

Tunnekeskeiselle, lihalliselle kristitylle
risti on ongelma, joka täytyy sivuuttaa
jotta voitaisiin pitää kiinni
optimismista, joka ohittaa kärsimyksen
autuaana tienä;
sanotko tähänkin Amen?

Jeesuksen risti ei merkitse optimismia eikä pessimismiä,
se merkitsee realismia, valoa -

Valo on läheisyyttä,
lämpöä,
kulkemisen keveyttä,
kuplivan ilon tuntua,
mutta se on myös, ja ensisijaisesti,
ennen kaikkea muuta, totuuden näkemistä omasta itsestään -
raadollisuutensa myöntämistä.

Ilman totuutta läheisyydestä, lämmöstä, kulkemisen
keveydestä, kuplivan ilon tunnusta katoaa
Kristuskeskeisyys, tilalla on
olosuhdekeskeisyys, ihmiskeskeisyys, tunnekeskeisyys -
jossa iloa etsitään siunauksista niiden Antajan sijasta ja
Antaja on vain välikappale siunausten saamiseksi, hän ei olekaan
enää itse päämäärä ja täyttymys:
kaikkiriittävä Lähde.

Ristin kautta kiinnitymme Kristukseen antajana ja lähteenä,
löytyy katoamaton kirkkaus, sisäinen tyydytys
ja ilo valkeudessa -
totuuden tähden.

Koska Jeesus Kristus itsessään on tuo tyydytys,
siksi voin juosta ja sanoa:
tulkaa katsomaan Mestaria, hän on sanonut
minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt -
hän on paljastanut jokaisen mätäpaiseeni, tarkkaan piilottamani
pimeyden pesäkkeet ja siivoamattomat komeroni.

- Unboiled Nails, aamupäivällä 26.03.05 -

EN VOI SYÖDÄ SITÄ

En voi syödä sitä mitä vailla olen
mistä olen nälissäni
mihin silmäni katsoo
kaipauksen katseella, kuun hämärässä
vääristyneitä varjoja, sillä

jos niin tekisin
en enää olisi vailla, juuri sitä

ja vaikka olenkin sen jo saanut, olen yhä
kaipauksestani tyhjä.
Sillä
minun kaipaukseni, ainoa todellisesti
liikkuva osa minussa, olemiseni
moottori, niin sanoakseni, kuluttaa
alati tyhjiin kaiken sen mitä on:

Vain minä itse jään todelliseksi, nälkä
olevaisuuden lauluna, kipu kiitoksena taivaalle;
kuu tyhjenee ja täyttyy, kasvaa ja
vähenee menettämättä mitään itsestään, saamatta mitään
lisää

itselleen

niin olen
alati tyhjä ja täysi.
Itseäni kaluan kuin koira
häntäänsä, kuljen maailman keskipisteen ympärillä:
kipeää onneani nauttien, tyydyttyen
vereni hurjasta huminasta,
pidän kaipausta yhäti yllä, sammumatonta nälkää

joskus

päästä pois tästä ikävästä -
ja sekin on paradoksi, jotain
ikäänkuin, eikä kuitenkaan yhtään mitään;
kun lakkaan olemasta, ei minua ole koskaan
ollutkaan, siis mikään ei lakkaa.

- Hoo Ilmakasvo, vähän ennen 12:00, 26.03.05 -

KALLION LÄMMIN KYLKI (TOINEN KOMERO)

Ulkona valo, lämpö.
Keväisen auringon koskettelema kallion kylki
hehkuu hetken aikaa.
Ottaisinko kengät pois jaloistani, kuten
yhtenä keväänä, maaliskuussa kuten nyt, oliko
sekin pääsiäisen aikaan, ehkä.

Kuinka toisiamme syleilimme
silloin? Muistan nyt: ei yhtään sen
ihmeellisemmin, kuin sitä ennen tai sen jälkeen, toisten
kaltaistemme kanssa, samanlaisesti.
Vaan jos olisin vain tässä, menneitä
muistelematta, tulevaa pelkäämättä, käsi
sinun kädessäsi, nainen.

Kallio hehkuu.
Laulavat linnut.
Ja me kävelemme paljain jaloin, ikäänkuin emme tietäisi
millainen flunssa tästä seuraa:
luihin hiipivää kylmyyttä, kohta kuumeessa
tärisevät vartalot, kirkasta
räkää vuotava nenä.

Ah, ihana on valo, suloista
sen hehkuva lämpö!
Tällä tavalla katselen ikkunasta
avautuvaa näkymää, rantaa;
ulkona valo, lämpö.
Pöydällä kirjoittava käteni, sanat tunnottomat:
mustia koukeroita, joille vain lukeva mieli antaa
merkityksen.

- hairface wheelbarrow, noin klo 12:00, 26.03.05 -

SINÄ JOKA ANNAT (KOHTAAMISESTA)

Sinä Jumala annat kaikelle merkityksen.
Sanattoman.
Hiljaisuus kaiken ytimessä
hehkuu muovaten esineet läsnäolostasi käsin.
Itsensä muotoisiksi.

Minkä muotoisiksi minä olen muovannut olevaa?
Ja mitä se on sitten ollut?
Se on ollut
tullutta, sellaista
millaiseksi todellisuus ihmisen käsissä muuntuu:
luettua, tulkittua.

Sanomme: "tämä on nyt näin"
ikäänkuin se olisi.
Hiljaisuuden kadottaessamme menetämme kyvyn kuulla
ympärillämme kohisevia ääniä.
Puhumme rivien välit täyteen,
ja hiljaisuudestakin tulee vain yksi sana, jota
mielemme kääntelee.

Sinä Jumala annat kaikelle merkityksen.
Sanallisen.

Katson ihmisiä, katson esineitä, katselen
kirjoittavaa kättäni, kuinka tahansa, jos kuuntelen
ja kuulen Hänet, jos katselen ja tunnistan
Hänet, itseni Hänen valossaan, tiedän.

Uskon kautta ymmärrämme että se, mikä on syntynyt, ei ole
syntynyt näkyvästä, vaan näkymättömästä - -
Ilman kohtaamista, jossa Jumala on kaikessa
läsnäoleva Sinä -
kaikki olisi merkityksetöntä
juuri merkittävyydessään:
kun sanat kuluttavat pois sen mistä puhutaan.

Mutta hiljaisuus
näiden ytimessä, antaa sanoillekin
mielekkyyden.
Se ei väisty, ei pakene todellisuutemme painoa.
Risti pitää kaiken koossa, nivelet ja jänteet -
maailma liikkuu lakiensa mukaan, ihminen siinä
löytää itsensä.

- santelipuukissa, 12:01 - 12:08, 26.03.05 -

NISUNJYVÄN KUOLEMISEN LAULU, osa II

Kun löydämme Jeesuksen
elämämme lähteeksi -
sanotko, että olet löytänyt Hänet elämäsi lähteeksi, koska
olet uskovainen, kristitty? -
voi, kuinka paljon me uskovat tarvitsemmekaan tätä,
että todellisesti löytäisimme Hänet elämämme lähteeksi! -
niin, kun löydämme Jeesuksen elämämme lähteeksi, silloin
meillä on ilo, joka kestää surunkin keskellä.

Ja vaikka olisin menettänyt
suuriakin siunauksia ja lahjoja tottelemattomuuden
ja lankeemuksen tähden, aina voin kuitenkin nousta ja
kiittää Herraa hänen anteeksiantamuksestaan?

Armo nimittäin antaa voiman elää -
niiden ikävienkin tosiasioiden keskellä.
Armo antaa voiman elää nimenomaan tosiasioiden keskellä.
Halleluja!

Läheisyys, lämpö -
kulkemisen keveys, kuplivan ilon tuntu -
silloinkin, kun elämässämme, syystä tai
toisesta, on murhetta, vastoinkäymistä ja kipua -
miksi ja kuinka?

Siunauksen tähden!
Koska Hän kulkee vierellä lohduttajana
ja parantajana -
ei syyttäjänä eikä kiusaajana.

Hänessä minulla on voima
olla realisti ja jopa nauttia siitä -
olla ristillä ja jopa iloita siitä -
ei neuroottisesti, vaan sydämen syvällä tyydytyksellä;
tämä on voitto:
minun nujerrettu lihani kärsimyksen kautta.

Se voima ei ole uskottelua, se ei ole
monien vaihtoehtojen joukossa jokin, jonka valitsemme
omien mieltymystemme tähden, se voitto
on ikuisesti totta.

Kun kannan ristiäni, huomaan että risti
kantaakin minua, koko elämääni.
Kun antaudun olemaan Jumalan voittamana, annan
oman minäni kärsiä tappion, huomaankin olevani voittaja -
en itsessäni, vaan Hänessä, jossa on
kertakaikkinen ja aina täysin riittävä voitto.

Jos ristin realismi on tie
Jumalan Pojan voiton yltäkylläiseen kokemiseen, enkö kulkisi
sitä tietä kiittäen -
myös kaikesta kärsimyksestä, minkä se tuottaa
totuuden tähden?

Ja jos tämä ei ole myönteistä, mikä sitten?

Kiitos Jumalalle
elämä ihanasta lahjasta.
Jeesus Kristus ei jäänyt ristille -
Hän nousi ylös,

ja juuri ristillä, sen voitokkaassa todellisuudessa,
kohtaamme Jeesuksen ylösnousemuksen päivittäin:
kun kuolen Hänen kanssaan, saan Hänen kanssaan
myös elää.

Tätä ihmisen elämää, minulle
annettua, itseni muotoista, persoonallisesti
vapautettuna kohtaamaan
asiat sellaisina kuin ne tulevat, todellisuudessa
joka oikeasti on.
Laulaen nisunjyvän tiestä.

- Unboiled Nails, aamupäivällä 26.03.05 -