Todelliset ystävät sairauden aikana

Anonyymi

Tänä talvena on tullut sairasteltua aika pitkiä jaksoja ja nyt olen kotona eristyksessä flunssan takia.

Nyt viimeistään on tullut selväksi mitä nämä "ystäväni" oikeasti ovat.
Edessä esitetään ystävää ja takana puhutaan paskaa.
Yhtäkään ei ole kiinnostanut vointini ja kun ajankuluksi olen kysellyt muilta mitä heille tässä tilanteessa kuuluu niin vastaus on luettavissa rivien välistä: "vittuako se sulle kuuluu"

Kun apua on tarvittu niin silloin kyllä muistetaan mutta tilanne on kevään myötä mennyt sille tasolle että ei kaupungilla päivää sanota vaikka vierestä vastaan kävellään.
Tai baarissa esitetään että ei tunneta ollenkaan, ei edes pientä nyökkäystä.

Ulkokultauksen alta on paljastunut se todellinen ihminen todella monen osalta.

Sanomattakin on selvää että tämän jälkeen on ihan turha odottaa meikäläiseltä apua tai
että enää tervehtisin näitä ihmisiä.

Voisi kuvitella että tässä tautitilanteessa kaikki ystävät olisivat arvokkaita..

Yksin tässä on pärjätty tähänkin asti ilman näiden ihmisten apua ja pärjätään edelleen.

Ei voi kuin ihmetellä mikä ihmisiä nykyään vaivaa?

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itselläni on vamma joka vaikuttaa kaikkeen. Pitkän elämän aikana olen tavannut oikeastaan yhden ihmisen joka alkoi juttelun suoraan sillä, että olisi halunut alkaa oleen silleen... Eli siis olisi ollut aito ihminen ja vielä omaikäinen. Ja kaveruus on joskus oikeaa hyväksi käyttöä. Aina pitäisi itse ottaa yhteyttä. Kaverit ei ota yhteyttä kuin sillon kun on tarve saada joku asia jonka hanskaan hyvin.

      En muista olenko jo kirjoittanut tänne siitä, että ystävyys ei ole sopimusasia vaan se on sitä, että ollaan oikeasti kiinnostuneita toisesta. Tullaan juttelemaan ja kysytään kuulumisia ja kerrotaan omat. Kerrotaan jopa asioita joita ei kuunapäivänä kerrota kellekkään ja annetaan toiselle lupa tehdä samoin esittämällä kysymyksiä.

      • Anonyymi

        Tämä aika helpottaa minua tässä riippuvuuteni vähentämisessä.
        Velvollisuudet sen tekevät. Paremmin jaksaa tehdä hommat, jotka täytyy hoitaa.

        Miten sinulla? Ymmärtääkseni vedät amf suoneen, joka päiväkö? Vai vaihtelevasti eri aineita?
        Eipähän asia minulle kuulu, mutta ihmettelen riippuvuuttasi, koska pidät itsekin itseäsi järkevänä ihmisenä. Haluatko käyttää vain, et halua eroon?


    • Anonyymi

      Urheimmat kokoustavat rahanjaosta monissa lauta, palo ym kunnissa ja keskustoissa. Näethän?

      • Anonyymi

        Kyllähän asia on niin, ett itse täytyy saada mietiskellä ongelmansa ja ratkaisut niihin.
        Kyllähän sitä itse huomaa seuraukset, ei toisen niitä tarvii osoitella.

        Se vaan tuntuu niin hyvälle, kun toinen antaa pos palautetta, kun on oikeasti aihetta siihen, ja jotain n tapahtunut parempaan suuntaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe