Sannaa vainotaan

Anonyymi

”En tunnistanut numeroa”
Sannan pelon määrän ja tilanteen ahdistavuuden ymmärtämiseksi on palattava ajassa taaksepäin. Syksyllä 2016 Sanna alkoi saada kummallisia viestejä ja puheluita.

– En tunnistanut numeroa. Mies puhui tuttavallisesti. En aluksi tiennyt, kenen kanssa puhuin.

Sanna pyysi miestä lopettamaan yhteydenotot ja teki selväksi, ettei ole kiinnostunut tästä. Kun nätisti puhuminen ei auttanut, Sanna uhkasi poliisilla. Viestit eivät kuitenkaan loppuneet. Välillä kotiin saapuessaan Sanna sai mieheltä viestejä, joissa annettiin ymmärtää, että hän tiesi Sannan saapuneen kotiin.

Tässä vaiheessa Sannalle oli selvinnyt, että kyseessä oli häntä kymmenen vuotta nuorempi mies, joka oli työskennellyt Sannan sukulaisen omistamassa yrityksessä. Sanna muistelee jutelleensa miehen kanssa pari kertaa niitä näitä ennen kuin outoja viestejä alkoi tulla.

– En olisi tunnistanut häntä, jos hän olisi tullut kadulla vastaan.

Kun Sanna esti miehen puhelinnumeron, mies alkoi käydä Sannan pihalla. Sannan mukaan mies puhui sekavia. Kerran mies väitti keskustelleensa Sannan kanssa anonyymisti eräässä chatissä, vaikka Sanna ei ollut kyseisessä chatissä käynytkään.

– Hän näytti minulle kuvia keskustelusta ja oli varma, että oli puhunut kanssani. Sanoin hänelle, että todennäköisesti hän on jutellut keski-ikäisen miehen kanssa.

Mies ei millään meinannut uskoa.

Karmiva havainto sai kameran tippumaan käsistä
Sanna alkoi pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Mies tuntui usein ilmaantuvan pihaan pian sen jälkeen, kun Sanna oli saapunut kotiin. Keväällä 2017 hänen ovensa taakse oli ilmestynyt konvehtirasia, jossa ei ollut lähettäjän nimeä.

– Ajattelin heti, että pihallani on ollut joku, jolla ei ole sinne asiaa. En pidä suklaasta, ja minut tuntevat ihmiset tietävät tämän.

Tässä vaiheessa Sanna hankki pihalleen riistakameran. Vainoaja on tallentunut kameraan useita kertoja. Mies tuntuu tietävän, missä kamera on. Kerran mies katsoi Sannan mukaan suoraan kameraan.

– Kamera ei pidä ääntä tai väläytä valoa, kun se ottaa kuvan. Hän on tiennyt tasan tarkkaan, missä kamera on. Kun selasin kuvia riistakamerasta, ja tämä tuli kohdalle, pelästyin niin, että kamera putosi käsistäni, Sanna kertoo.

Välillä mies on pyörinyt Sannan pihalla päivittäin. Naapurit ovat löytäneet miehen myös metsästä lymyämästä, Sanna kertoo.

Ajan saatossa mies alkoi jättää autonsa kauemmas piiloon ja saapua Sannan pihalle jalan. Sanna arvelee, että miehen toiminnan tarkoituksena on, että hän ja naapurit eivät havaitsisi miehen läsnäoloa talon ympäristössä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6bc897f0-38ae-46dc-9966-ea4841ee5317

91

2632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todenäköisesti mies ei ole ollut yhtään tietoinen siitä, mitä Sanna läpikäy hänen takiaan? Harmillisia juttuja.

      • Tuskin tuollasta jamppaa paljon kiinnostaa mitä nainen läpi käy. Kun ei ole kaikki inkkarit kundilla kanootissa.

      • Ja onhan näitä vainoajia naisissakin, ihan omakohtaista kokemustakin on vainoamisesta. Kun ei mene perille, että ei kiinnosta. Se on joku pakkomielle saada justiinsa se ketä ei voi saada?

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Ja onhan näitä vainoajia naisissakin, ihan omakohtaista kokemustakin on vainoamisesta. Kun ei mene perille, että ei kiinnosta. Se on joku pakkomielle saada justiinsa se ketä ei voi saada?

        Onko joku lesbo ollut kiinnostunut sinusta pakkomielteisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku lesbo ollut kiinnostunut sinusta pakkomielteisesti?

        Tarkoittaa varmaan, että kun esitti peteä Miehen Logiikassa, zisel oli "kiinnostunut".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku lesbo ollut kiinnostunut sinusta pakkomielteisesti?

        En tiedä onko lesbo vai mikä. Kyllä se perässä roikkui toista vuotta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa varmaan, että kun esitti peteä Miehen Logiikassa, zisel oli "kiinnostunut".

        Miten tosissaan te tämän palstailun ja nimimerkit otatte? :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaa varmaan, että kun esitti peteä Miehen Logiikassa, zisel oli "kiinnostunut".

        Oliko zisel petestä kiinnostunut? En muista huomanneeni kiinnostumista.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Ja onhan näitä vainoajia naisissakin, ihan omakohtaista kokemustakin on vainoamisesta. Kun ei mene perille, että ei kiinnosta. Se on joku pakkomielle saada justiinsa se ketä ei voi saada?

        Just näin. Tuota kokenut itsekin. Minusta avoimesta ja sosiaalisesta ihmisestä alkanut kuoriutua pidättyväisempi ja sulkeutuneempi, kun iskee pelko muitakin kohtaan, jotka yrittää lähestyä. Ei halua päästää ketään lähelleen, kun miettii, että jos tuokin alkaa vainoamaan kuten edellinenkin.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Miten tosissaan te tämän palstailun ja nimimerkit otatte? :D

        Juuri näin tosissaan, että heittelen joka ketjuun, mitä sattuu. Mistä oletat, että kukaan tosissaan mitään ottaa? :D Yritin muistella mitä nikkejä siellä pyöri ja miten se voisi liittyä sinuun, siinä kaikki:D

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Miten tosissaan te tämän palstailun ja nimimerkit otatte? :D

        Minulla palstan anti on sitä, että nautin sopan hämmentämisestä:))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tosissaan, että heittelen joka ketjuun, mitä sattuu. Mistä oletat, että kukaan tosissaan mitään ottaa? :D Yritin muistella mitä nikkejä siellä pyöri ja miten se voisi liittyä sinuun, siinä kaikki:D

        Jaa. Minä olen taitava ottamaan roolin kun roolin. Elä mene lankaan. :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Just näin. Tuota kokenut itsekin. Minusta avoimesta ja sosiaalisesta ihmisestä alkanut kuoriutua pidättyväisempi ja sulkeutuneempi, kun iskee pelko muitakin kohtaan, jotka yrittää lähestyä. Ei halua päästää ketään lähelleen, kun miettii, että jos tuokin alkaa vainoamaan kuten edellinenkin.

        Kyllä se herkemmässä ihmisessä ja mikseipä vähän karummassakin voi pelkotiloihin johtaa. varmasti tulee epävarmaksi keneen voi luottaa ja vetäytyy helposti ihmissuhteista. Ymmärrän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minulla palstan anti on sitä, että nautin sopan hämmentämisestä:))

        Huomaan. Minua vähän ihmetyttää, miksi monet on niin kiinnostuneita sukuelimestäni. :D

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Jaa. Minä olen taitava ottamaan roolin kun roolin. Elä mene lankaan. :)

        Eihän se minua kiinnosta, kuka oikeasti olet ja mikä rooli sinulla on. Ja olet vain yksi kirjoittaja muiden joukossa. Täällä on monta muuta, joiden sopan hämmentäminen on mielenkiintoisempaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tosissaan, että heittelen joka ketjuun, mitä sattuu. Mistä oletat, että kukaan tosissaan mitään ottaa? :D Yritin muistella mitä nikkejä siellä pyöri ja miten se voisi liittyä sinuun, siinä kaikki:D

        Zisel oli yhden kerran kiinnostunut minusta tai elimestä, anonyymina laitetusta valokuvasta jossa oli 20 cm penis Karvojen värinkin tutki tarkasti. :D

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Tuskin tuollasta jamppaa paljon kiinnostaa mitä nainen läpi käy. Kun ei ole kaikki inkkarit kundilla kanootissa.

        Näissä tällaisissa tapauksissa ikävänä puolena on se, ettei vainottu useinkaan halua ottaa aihetta laajemmin esille kuin vain lähipiirissään. Pelkona siis että vainooja siitä vielä entisestään lisäis toimintaansa. Itse en olisi lehtijuttua uskaltanut tuossa tilanteessa antaa. Omalla kohdallani tilanne rauhoittunut (ei noin vakava kuin tuon Sannan tapaus), kun estin yhteydenpidon enkä näyttäydy hänelle. Rajoittaahan se elämääni mutta parempi näin kuin jokapäiväinen pelko. Kuinka pitkään itselläni menikään siihen, etten säpsähtänyt jokaiseen puhelimeeni tulleeseen viestiin ja pelännyt oliko se häneltä.
        Tapauksia on varmaan paljon paljon enemmän kuin tulee esille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se minua kiinnosta, kuka oikeasti olet ja mikä rooli sinulla on. Ja olet vain yksi kirjoittaja muiden joukossa. Täällä on monta muuta, joiden sopan hämmentäminen on mielenkiintoisempaa.

        Reipasta toimintaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näissä tällaisissa tapauksissa ikävänä puolena on se, ettei vainottu useinkaan halua ottaa aihetta laajemmin esille kuin vain lähipiirissään. Pelkona siis että vainooja siitä vielä entisestään lisäis toimintaansa. Itse en olisi lehtijuttua uskaltanut tuossa tilanteessa antaa. Omalla kohdallani tilanne rauhoittunut (ei noin vakava kuin tuon Sannan tapaus), kun estin yhteydenpidon enkä näyttäydy hänelle. Rajoittaahan se elämääni mutta parempi näin kuin jokapäiväinen pelko. Kuinka pitkään itselläni menikään siihen, etten säpsähtänyt jokaiseen puhelimeeni tulleeseen viestiin ja pelännyt oliko se häneltä.
        Tapauksia on varmaan paljon paljon enemmän kuin tulee esille.

        Kyllä. Sehän varmasti useimmilla on mielessä, että ei halua pahentaa enää ennestään tilannetta. Ja muiden sotkeminen asiaan vaan kasvattaisi ongelmia ja provosoisi vainoajaa ennestään. Todellisuudessa vainoja saa vaan lisää voimaa ja volyymia, kun uhri jää yksin.

        Eristäytyy ja kehä ympärillä kiristyy.

        Varmasti on paljon ihmisiä, jotka vaikenee kokemuksistaan ja päällä olevista tilanteista.

      • Juu tiedän ja moni muukin oli. Naiset rakastuu renttuihin.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Zisel oli yhden kerran kiinnostunut minusta tai elimestä, anonyymina laitetusta valokuvasta jossa oli 20 cm penis Karvojen värinkin tutki tarkasti. :D

        Näetkös, osasinpas taas hakuammunnalla osua taas edes kasiin tai jotain:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tosissaan, että heittelen joka ketjuun, mitä sattuu. Mistä oletat, että kukaan tosissaan mitään ottaa? :D Yritin muistella mitä nikkejä siellä pyöri ja miten se voisi liittyä sinuun, siinä kaikki:D

        Turha selitellä, sun pakkomielteet tiedetään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näetkös, osasinpas taas hakuammunnalla osua taas edes kasiin tai jotain:D

        Nyt juksaat.

      • Jan1 kirjoitti:

        Jaa. Minä olen taitava ottamaan roolin kun roolin. Elä mene lankaan. :)

        Niin sinäkö se sitten olit myös se pete tai jotain? se tyyppi joka pertsan kanssa pymppykuvia palstalla laitteli? entäs pertsan rooli, oliko sekin sun käsialaa? Sun taitaa olla aika turha puhua vainoamisista kun itse sitä taidat harjoittaa noilla lisänikeilläsi.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Pertti on kuiva tyyppi, joskus imitoin tyyppiä. Mutta vain palstalla.

      • Jan1 kirjoitti:

        Pertti on kuiva tyyppi, joskus imitoin tyyppiä. Mutta vain palstalla.

        Niin palstalla vainosit missP:tä? sehän meni ihan sairaaksi se homma siinä loppua kohti kun tehtailit jatkuvasti aloituksia aiheesta vai oliko se muka joku alkuperäinen pertti vai mikä se juttu oli?

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Niin palstalla vainosit missP:tä? sehän meni ihan sairaaksi se homma siinä loppua kohti kun tehtailit jatkuvasti aloituksia aiheesta vai oliko se muka joku alkuperäinen pertti vai mikä se juttu oli?

        Niinkö tein? Miksi oletat niin? Luuletko ettei kukaan muu osaa heittäytyä kuivan tylsäksi Pertiksi? Ja miksi olisin kiusannut Missiä?

      • Jan1 kirjoitti:

        Niinkö tein? Miksi oletat niin? Luuletko ettei kukaan muu osaa heittäytyä kuivan tylsäksi Pertiksi? Ja miksi olisin kiusannut Missiä?

        Niinhän tuossa olet nyt tunnustellut. sun vaikuttimia miksi niin olet tehnyt en voi tietää mutta sairasta hommaa se näytti olevan, parhammillaan taisi joka toinen avaus olla missP;n kimpussa olemista. Sekö oli sitä sinun luomaa vähemmän kuivaa perttiä?

        Ja sinä syöt kun syötetään. Et taida olla penaalin terävin kynä.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Niinhän tuossa olet nyt tunnustellut. sun vaikuttimia miksi niin olet tehnyt en voi tietää mutta sairasta hommaa se näytti olevan, parhammillaan taisi joka toinen avaus olla missP;n kimpussa olemista. Sekö oli sitä sinun luomaa vähemmän kuivaa perttiä?

        Mitäs jos tunnustat itse olevasi se kuivakka Pertti. Olisi jo aika tulla kaapista ulos.

      • Jan1 kirjoitti:

        Mitäs jos tunnustat itse olevasi se kuivakka Pertti. Olisi jo aika tulla kaapista ulos.

        Ei me muut vakkarit harrastella tuollaisia sairaita pelejä. Sinä nyt toistaiseksi olet tunnustanut ainakin multinikkailleesi perttinä, tiedä sitten vaikka koko pertti olisi sun luomus. Jokatapauksessa sairasta hommaa mikä ehkä toimi siellä teidän kinkeripiirissä miehen logiikassa huumorina tai jotain mutta täällä tuollaisessa ei ole mitään hauskaa.

        Mistä sinäkin tiedät mitä kukakin harrastaa. Me muut vakkarit. Älä viitsi purkki jeesustella.

      • Jan1 kirjoitti:

        Mistä sinäkin tiedät mitä kukakin harrastaa. Me muut vakkarit. Älä viitsi purkki jeesustella.

        Ai että "mä saan leikkiä perttiä ja kiusata missP:tä kun kaikki muuutkin tekee sitä ja tätä", niinkö? jep jep sun kanssa.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Ai että "mä saan leikkiä perttiä ja kiusata missP:tä kun kaikki muuutkin tekee sitä ja tätä", niinkö? jep jep sun kanssa.

        Verenhimosi on nähty monet kerrat. Esitä välillä fiksua. Moro.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Ja onhan näitä vainoajia naisissakin, ihan omakohtaista kokemustakin on vainoamisesta. Kun ei mene perille, että ei kiinnosta. Se on joku pakkomielle saada justiinsa se ketä ei voi saada?

        Mielensairaushan se on ja näitä riittää miehissä ja naisissa.

    • Anonyymi

      Mitähän tuokin stalkkeri kuvittelee tuon vainoamisen lopputuloksen olevan? Että vainottava rakastuu palavasti ja elävät onnellisina yhdessä? Ei voi kauhalla pyytää kun on lusikalla annettu...

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, ei se siitä parisuhteeksi muutu kun rymyää pitkin pusikoita naava parrassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, ei se siitä parisuhteeksi muutu kun rymyää pitkin pusikoita naava parrassa

        🤣🤣🤣 Hauskasti sanottu

    • Kundilla päästä heittää. Nythän 'Sanna' nimenomaan tarvitsisi sen miehen, joka laittaa ojennukseen hiipparit. Mielenterveyshän tuossa menee naiseltakin, jos tuota ei mitenkään saa loppumaan. Kehenkään ei uskalla luottaa. Kuvittelee kaikkia miehiä kohta uhkiksi, kun mies vaan päivää sanoo.

    • Anonyymi

      Rakkaus tekee sokeaksi, vaikka tässä oli vain ihastumisesta kyse. Minusta kundista sain aika harmittoman kuvan eli ei ollut hyökkäävä toista kohtaan, joten tietämättömyyttään aiheutti toiselle pelkoa ja ahdistusta. Minusta tällaiset ovat harmillisia juttuja, jossa uhka ei välttämättä todellinen? Agressiivisuus puuttuu, kun ei ole pelkoa tietoisesti aiheuttanut? Näin ymmärsin ainakin? Mut minusta hyvä, et näistäkin kirjoitellaan niin voi tietämättömätkin tiedostaa, mitä voivat toiselle aiheuttaa toimillaan. Parempi pyrkiä keskustelemaan ja siten hoitaa lähentyminen, tämä apn linkin tapa on tuhoon tuomittu.

      • Anonyymi

        Miehen hallusta löytyi linkkuveitsi. Hän ei osannut antaa sille selitystä. Poliisit veivät miehen mukanaan. Miehen katsottiin rikkoneen kotirauhaa ja pitäneen hallussaan toisen vahingoittamiseen soveltuvaa esinettä. Mies sai maksettavakseen 17 päiväsakkoa, mikä hänen kohdallaan tarkoitti 255:ä euroa.

      • Ihastuminen voi joskus olla itsepintaista, mutta kyllä tuo minusta jo aggressiivisuuden puolellekin menee, kun ei tajua lopettaa vaikka lähestymiskiellot on päällä ja poliisit on talteenkin korjanneet. Irvistelee kameralle jne. Jos päässä yhtään raksuttaa, pitäisi ymmärtää ettei tuo nainen ole miehestä kiinnostunut, vaan ahdistunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen hallusta löytyi linkkuveitsi. Hän ei osannut antaa sille selitystä. Poliisit veivät miehen mukanaan. Miehen katsottiin rikkoneen kotirauhaa ja pitäneen hallussaan toisen vahingoittamiseen soveltuvaa esinettä. Mies sai maksettavakseen 17 päiväsakkoa, mikä hänen kohdallaan tarkoitti 255:ä euroa.

        Toi linkkari on jo huono juttu ja muuttaa tilanteen huolestuttavaksi. Onneksi oikeus voitti ja kaveri sai rangaistuksen, jatkossa rangaistukset kovenee ym. Arki vaikeutuu kundilla.

      • Anonyymi

        Ettäkö koet linkin henkilökohtaisena hyökkäyksenä? Mitäpä se kertoo sinusta ja oikean ja väärän erottamiskyvystä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi linkkari on jo huono juttu ja muuttaa tilanteen huolestuttavaksi. Onneksi oikeus voitti ja kaveri sai rangaistuksen, jatkossa rangaistukset kovenee ym. Arki vaikeutuu kundilla.

        Ei ne rangaistukset mitään kovenee. Tyyppi saa paljousalennuksia, eikä sillä muutenkaan ole mitään menetettävää. Sanna tuossa valitti, että sillä miehellä on enemmän oikeuksia kuin hänellä.

        Kyllähän tuossa kaikenlaista on varmaan Sannallekin tullut mieleen, kun metsästystä harrastaa.

        xLiner

        voisitko sanoa mitä sannalle on tullut mieleen kun harrastaa metsästystä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        voisitko sanoa mitä sannalle on tullut mieleen kun harrastaa metsästystä

        Ilmeisesti piinaveikon ampumista tarkoitti, mutta ei taida Sannalla olla munaa siihen. Nainen on täysin miesten armoilla tässäkin tapauksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toi linkkari on jo huono juttu ja muuttaa tilanteen huolestuttavaksi. Onneksi oikeus voitti ja kaveri sai rangaistuksen, jatkossa rangaistukset kovenee ym. Arki vaikeutuu kundilla.

        Toisaalta, on minullakin avainnipussa leatherman. Poliisit ovat tuossa vaiheessa voineet hakea mitä tahansa mihin tarttua.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Ihastuminen voi joskus olla itsepintaista, mutta kyllä tuo minusta jo aggressiivisuuden puolellekin menee, kun ei tajua lopettaa vaikka lähestymiskiellot on päällä ja poliisit on talteenkin korjanneet. Irvistelee kameralle jne. Jos päässä yhtään raksuttaa, pitäisi ymmärtää ettei tuo nainen ole miehestä kiinnostunut, vaan ahdistunut.

        Nämä jo puhtaita yilyöntejä ja siksi saikin varmaan rangaistuksen, vaikeutti samalla omaa tulevaisuuttaan, kun maine menee työmarkkinoilla ym.

      • Anonyymi
        Yogamies kirjoitti:

        Toisaalta, on minullakin avainnipussa leatherman. Poliisit ovat tuossa vaiheessa voineet hakea mitä tahansa mihin tarttua.

        Itsekin kannan aina mukanani linkkaria ja pippurisumutetta. Minä vaan en tapaa notkua vieraitten pihoilla jättämässä konvehtirasioita vastahakoisten neitosten rappusille...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itsekin kannan aina mukanani linkkaria ja pippurisumutetta. Minä vaan en tapaa notkua vieraitten pihoilla jättämässä konvehtirasioita vastahakoisten neitosten rappusille...

        Se on totta, mutta jos minä notkuisin vieraitten pihoilla, niin mitään eroa normikäytökseeni ei olisi sillä, että onko minulla avaimet mukana vai ei.

        Väännetään rautalangasta esimerkki.

        Jos kyttäilisin koululaisia alakoulun edessä, ei minusta asiassa ole mitään eroa, oli minulla autossa rottweilerini tai ei.

    • Anonyymi

      voisiko siitä alkaa rakkaus jos sanna pyytäisi miestä kahville ja riisuutuisi alastomaksi ja sanoo sekstataan eli jos siinä on sannan tuleva aviomies

      • Heh, vaikka aika moni nainen tykkää rajummista otteista, niin Sanna tuskin lämpenee vainoamisesta. Näin voisi olettaa kirjoituksen perusteella.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Heh, vaikka aika moni nainen tykkää rajummista otteista, niin Sanna tuskin lämpenee vainoamisesta. Näin voisi olettaa kirjoituksen perusteella.

        onko se vainoamista jos naapuri on ulkona tai katselee maa rajojaan eli onko raja merkit paikoillaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        onko se vainoamista jos naapuri on ulkona tai katselee maa rajojaan eli onko raja merkit paikoillaan

        Sinun kanssa se on vaikeaa keskustella, kun karkaat aiheesta toiseen järjettömästi.

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Sinun kanssa se on vaikeaa keskustella, kun karkaat aiheesta toiseen järjettömästi.

        niin en ole jankkaaja ja jankuta samasta tai vainoaja eli osaan puhua kaikenlaisista asioista

      • Anonyymi
        Jan1 kirjoitti:

        Sinun kanssa se on vaikeaa keskustella, kun karkaat aiheesta toiseen järjettömästi.

        mutta totta on se että naapuri saa katsella raja merkkejä ettei rakenna tai kaada naapurin puuta eikä se ole vainoamista eikä se jos sanna on kaatanut 48 isoa puuta naapurin puolelta tai heittänyt asbestia naapurin puolelle tai naapuri on marjalla ja sanna sekstailee tinderimiesten kanssa autossa metsätiellä ja marastaja näkee sen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko se vainoamista jos naapuri on ulkona tai katselee maa rajojaan eli onko raja merkit paikoillaan

        Artikkelista kävi selväksi, että mies ei ollut vainottavansa naapuri, vaan ihan autolla matkusti paikalle varta vasten ahdistelemaan. Artikkelissa kerrotaan että myös Sannan naapurit ovat bonganneet vainoajan metsistään ja pusikoistaan kykkimästä.

    • Anonyymi

      Paavo Lipponen sai Päivin samalla taktiikalla

    • No aika tyypillistä joillekin. Roikkuuhan täällä palstallakin porukkaa kintuissa ja öyhöttävät omia ihmejuttujaan.

      Sellaiset ihmiset vaan eivät ehkä pysty havannoimaan itseään ja ymmärtämään olevansa erillinen ihminen. Tälläinen ei osaa kaiketi miettiä, että muut voisivat kokea hänen sanomiset ja tekemiset ihsn toisin kun hän itse? 🤔

      Esimerkiksi välis ja :D-mies eivät osaa hiffata itseään erillisenä ihmisenä. Joitain muitakin on, mutta ei heistä sen enempää. En mä tiedä miten heitä voisi auttaa? Tuskin mitenkään....

      Ehkä hyvä että saavat täällä jotain huomiota, ehkä se irl sitten on vähäisempää? 🤔

      • Anonyymi

        Sinkut-palsta on kolmannen sektorin tuottamaa mielenterveyskuntouttamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinkut-palsta on kolmannen sektorin tuottamaa mielenterveyskuntouttamista.

        Janin mt-ongelmat kyllä näyttää syvenevän vuosi vuodelta.

    • Anonyymi

      Turpaan veto on ainoa oikea tapa toimia ja hakata tuollainen paska jännämies pimeässä metsässä. Exääni vainottiin vuosia sitten, oli joku jonka exäni näki baarissa ja mies ei uskonut ettei exääni kiinnosta. Alkoi sitten seurailemaan töihin ja kotiin. No sitten sovittiin että olen exäni poikaystävä että menen salaa exäni luokse seurailemaan tilannetta ja se tyyppi tuli sitten. Piti hakata se tyyppi sitten ja sen jälkeen sitä ei näkynyt.

      Valitettavasti poiliisit ei suojele eikä ne tee mitään ennen kun tuo sanna on kuollut tai saanut muuten puukosta. Vähän sama koulukiusaamisessa. Kiusaajalla on enemmän oikeuksia. Turpaan veto on ainoa oikea tapa toimia. Muakin kiusattiin koulussa ja sitten kyllästyin ja työnsin yhden kiusaajan rappusia alas, se halvaantui. Siihen loppus kiusaaminen. Itse sain nuhtelut mitäs sä nyt noin menit tekemään sanoi reksi.

      • Anonyymi

        Kiva stoori :D Vähän menetti uskottavuuttaan tuossa kohtaa että kaveri halvaantui ja siitä olisi nuhteluilla selvitty, mutta mitäpä sitä suotta antaa totuuden pilata hyvää tarinaa!

    • Yhdellä naispuolisella tuttavalla oli vainoaja. Kirjoitin sille viestin, että olen iso karvainen homo ja tulemme kaverieni kanssa raiskaamaan sen. Ei kuulunut tyypistä enään.

      • Hah, onneksi ette joutunut lunastamaan uhkausta.

      • Jan1 kirjoitti:

        Hah, onneksi ette joutunut lunastamaan uhkausta.

        Olisihan sitä voinut kaktusta käyttää sitten apuna 🤔

      • Partakaweri kirjoitti:

        Olisihan sitä voinut kaktusta käyttää sitten apuna 🤔

        Jep, täydestä olisi mennyt.

      • Anonyymi

        Joopajoo.

      • Anonyymi
        Partakaweri kirjoitti:

        Olisihan sitä voinut kaktusta käyttää sitten apuna 🤔

        Vanha kunnon homouhkailu toimii heteromiestä kohtaan aina kuin junan vessa!

    • Jotain pienimuotoista jalkamiinaa vaan tontille. Monofiilisiimaa ja spraymaalipulloa.
      Muutamat takit ja housut kun on sotkenut maaliin, niin ymmärtäisikö pysyä poissa.

      Eikö tuollaisille saa lähestymiskieltoa?

      • Onhan sillä, ei vaan välitä siitä.

        'Häntä vainoaa nuori mies, joka ei tottele lähestymiskieltoa tai usko puhetta.'

      • Jan1 kirjoitti:

        Onhan sillä, ei vaan välitä siitä.

        'Häntä vainoaa nuori mies, joka ei tottele lähestymiskieltoa tai usko puhetta.'

        Ok,
        Lähestymiskieltoahan ei voi kohde itse valvoa tai toteuttaa, mutta olishan se poliisinkin helppo käydä noutamassa kaveri aina uudelleen kyytiin, kun farkut olis samanväriset kun pihalla lauennut spraymaaliansa.

        Jos taloudelliset tappiot alkaisivat tehota.

      • Anonyymi

        Mitä lähestymiskielto auttaa, tuskin poliisit viitsivät tulla edes katsomaan jos joku sellaista rikkoo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä lähestymiskielto auttaa, tuskin poliisit viitsivät tulla edes katsomaan jos joku sellaista rikkoo.

        Eipä ole itsellä kokemusta, mutta luulisin että jos poliisi toistuvasti jättää kokonaan paikalle saapumatta, niin jonkun kantelun siitä voi nostaa. Ja silloin lirissä alkaa olla myös poliisi.

      • Thymallus kirjoitti:

        Ok,
        Lähestymiskieltoahan ei voi kohde itse valvoa tai toteuttaa, mutta olishan se poliisinkin helppo käydä noutamassa kaveri aina uudelleen kyytiin, kun farkut olis samanväriset kun pihalla lauennut spraymaaliansa.

        Jos taloudelliset tappiot alkaisivat tehota.

        Poliisi vetoaa resursseihin ja jos jätkä vaan käppäilee nurkissa, eipä ne herkästi joka kerta ajele hakemaan. Jos tyyppi pyrkii taloon tai käy käsiksi tilanne muuttuu.

    • Anonyymi

      Jos menee hamsteroiman viisikin kertaa vuorokaudessa niin no huhhuh.

    • Anonyymi

      Pesis mailalla vähän takoo tyyppiä kalloon niin kyl se siitä. Tuollainen hiippari voi olla ketä vaan, joskus oli mulla naapurin mummo joka kyttäili joka asiaan ja tekaisi kaikenlaisia ilmoituksia poliisille perättömästi. Siitä on jo 20 vuotta aikaa. Se soitteli poliisille että mun luota tulee kovaa meteliä vaikka en ollut edes kotona. Sitten kostin sille, puhkoin sen renkaat ja varastin sen fillarin jja liimasin sen asunnon oven lukon umpeen ja pudotin sen postiluukusta 500 kpl sanomalehtiä jotka olin säästänyt.

      • Anonyymi

        Etköhän ole enemmän saanut koteloosi kuin kellekään antanut.

    • Anonyymi

      Onhan tuollaisia friikkistalkkereita varmaan paljonkin.

      Eihän siinä mitään pahaa jos joku vähän, huom. vähän, ihastuu johonkin myyjälikkaan tms. ja sen takia sitten käy juuri siellä kaupassa, kunhan ei ala friikkeilemään.

    • Valitettavasti meillä on niin lepsu yhteiskunta että lain avulla tuota ei taida saada lopettamaan. Väkivalta lienee ainoa ratkaisu. Sannan pitää hommata pari tuttua pieksämään tuo p.,.ainen niin että tuntuu ja muistaa sen sitten. Vielä varmempi tapa tietysti olisi jos Sanna ihan vaan houkuttelisi sen sopivaan paikkaan ja suolaisi siihen, kukaan tilanteen tietävä tuskin siitä syyttäisi. Metsästysharrastajana Sannalla on kuitenkin aseita ja minkäs sille mahtaa jos se ase vahingossa laukeaa kun pimeässä meni katsomaan mikä siellä on. sitten vaan soitto 112:een että tulkaa hakemaan, yritti käydä kimppuun. Joku pieni tuomio siitä saattaa tulla mutta varmaan helpompi kestää kuin vuosien piina.

    • Anonyymi

      Tuli mieleen että eikö tuon tyypin vanhempia kiinnosta yhtään mitä poika touhuaa. Vastuuttomat vanhemmat. Voihan se tietysti olla etteivät ole elossakaan. Ehkä menehtyneet jossain onnettomuudessa.

      • Anonyymi

        Mitäs vanhemmat sitten muka pystyvät tekemään jos kyseessä aikuinen?

    • Anonyymi

      Yleensä se toimii kun nainen ei tule miestä ärsyttämään vaan pysyy poissa silmistä.

      • Anonyymi

        Nämä ovat hankalia juttuja. Suomen rikoslaki on mikä on. Tuomitaan kunnolla vasta sitten kun joku kuolee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä ovat hankalia juttuja. Suomen rikoslaki on mikä on. Tuomitaan kunnolla vasta sitten kun joku kuolee.

        Tässä on todella huono asetelma. On jatkunut jo niin monta vuotta että naisen terveys voi alkaa pettää ja kuolee lopulta ahdistukseen ja stressiin. Liekö se tämän tyypin tarkoitus voi hyvinkin olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on todella huono asetelma. On jatkunut jo niin monta vuotta että naisen terveys voi alkaa pettää ja kuolee lopulta ahdistukseen ja stressiin. Liekö se tämän tyypin tarkoitus voi hyvinkin olla.

        Muistakaa että myös mies voi johtua gangstalking-vainon kohteeksi ja usein nainen ei ole niin viaton kuin antaa ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaa että myös mies voi johtua gangstalking-vainon kohteeksi ja usein nainen ei ole niin viaton kuin antaa ymmärtää.

        Voi joutua. Mutta yleensä juuri mies vainoaa naista. Ja naisen kielteinenkin käytös monesti vaan innostaa vainoajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi joutua. Mutta yleensä juuri mies vainoaa naista. Ja naisen kielteinenkin käytös monesti vaan innostaa vainoajaa.

        Sitä temppua kannattaisi kokeilla että Sanna lavastaisi vaikka jonkun miespuolisen kaverinsa hänen miesystäväkseen jos hänellä on. Ja se "miesystävä" kävisi sitten jututtamassa vähän sitä tyyppiä. Toimii tai ei. Kokeilla aina kannattaa.

    • Anonyymi

      Onkohan tässä tapauksessa tullut mitään ratkaisua?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1838
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      897
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe