Vain he pitävät minut enää ns."hengissä." Jos he olisi normaaleja nuoria,joilla olisi kaikki mitä muilla yli 25v nuorilla on,niin asia olisi helppo. Äitini voin ehkä jättää mutten en lapsiani. Vaikka rakastan heitä he ovat myös taakka,sorry,mutta näin se vaan nyt on.
Muistisairas äiti ja vammaset lapset=TAAKKA
Anonyymi
572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pyydä apua.
Voisit varmaankin saada myös vapaaehtoisia auttamaan.
Esimerkiksi avustajakeskuksen kautta.
Ei kukaan jaksa loputtomiin yksin
Lapset jo omillaan.
Olen taakka myös miehelleni,tänään taas kauhea riita kun en kuullut tänään jotain mitä hän sanoi.Miehelläni kauhea stressi päällä työjuttujen vuoksi ja lisäksi vielä tää helkkarin korona siihen lisäksi ja tälläinen tollo,kun minä siihen päälle vielä.
Ajan varauskin kuulontutkimukseen pitää tehdä tunnistautumisen kautta ja kännykä on paskana mikään ei toimi.
Tää oon niin epäreilua,kun just tänään ajattelin,kun yhden hyvän ystävän pikkuveli kuoli hyvin nuorena etenevään sairauteen ja tiesi kuolevansa niin sitten jotkut kitisee kun haluavat kuolla ja sitten käykin näin,että liityn myös itse niihin kitisijöihin.
Olen vaan taakka miehelleni,ei minulla ole enää mitään funktiota,elämälläni ei ole mitään suuntaa tai tarkoitusta,olen vaan joku möhkäle joka on olemassa ja vaan ei muuta.Mieskin aina sanoo että hän vois nostaa kytkintä ja vaan häippästä.

Koko ajan on jotain,mies nukkuu huonosti,herää aikaisin,mutta hän saattaa myös valvoo myöhään,jos haluaa nukkua pitkään. Äsken kun oltiin käyty jo nukkumaan katotiin kylläkin televisiota,tuusasi. En ensin tajunnut että haluaa apua.
Ollaan niin erilaisia-samanlaisia mutta kuitenkin erilaisia-liian erilaisia.