Kaikkihan me olemme hyväntahtoisia ihmisiä, eikö niin?
Voin kertoa, että minä ainkain olen ja olen sen vuoksi myös tullut hyväksikäytetyksi useitakin kertoja elämän aikana. Tästä voi päätellä helposti, että aivan kaikki ihmiset eivät ole niin hyväntahtoisia kuin toiset. Jokuhan niitä toisia hyväksikäyttää.
Koska "tase" saadun ja annetun hyvän välillä ei ole tasapainossa, ihminen ajattelee syntyvän tarpeen rajoittaa omaa hyväntahtoisuuttaa, jottei tase menisi aivan epätasapainoon toisten hyväksi. Seurauksena on ihmisen ryhtyminen varomaan ylitsevuotavaa hyväntahtoisuuttaan eli toisian sanoen pihtaamaan hyväntahtoisuutta. Näin hyvän tahtoisuuden kokonaistase ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa vähenee ihan yleisestikin.
Voin kertoa, että minä ainkain olen ja olen sen vuoksi myös tullut hyväksikäytetyksi useitakin kertoja elämän aikana. Tästä voi päätellä helposti, että aivan kaikki ihmiset eivät ole niin hyväntahtoisia kuin toiset. Jokuhan niitä toisia hyväksikäyttää.
Koska "tase" saadun ja annetun hyvän välillä ei ole tasapainossa, ihminen ajattelee syntyvän tarpeen rajoittaa omaa hyväntahtoisuuttaa, jottei tase menisi aivan epätasapainoon toisten hyväksi. Seurauksena on ihmisen ryhtyminen varomaan ylitsevuotavaa hyväntahtoisuuttaan eli toisian sanoen pihtaamaan hyväntahtoisuutta. Näin hyvän tahtoisuuden kokonaistase ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa vähenee ihan yleisestikin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meitä on hyväntahtoisia siinä missä pahantahtoisiakin. Sitten on sinisilmäisiä, jotka ruokkii pahantahtoisten pahuutta. Hyväntahtoisen elämä voi olla koettelemusta, jos sinisilmäisyys on siinä seurana, ja missä vaiheessa sitten hyväntahtoinen kovettuu...
Hyväntahtoisen ei tarvitse kovettua, vaikka kohtaakin hyväksikäyttöä. Varotoimet ovat paikallaan kuitenkin.
Suurempi haaste on silti, miten selittää pahantahtoiselle, mitä on olla hyväntahtoinen. Miten vastata kysymykseen: "Miksi autat minua?"
Ehkä tuo ihmiskuvasi on lähtökohtaisesti pielessä. Mitä kaikkea ihminen on? Ihminen on itsekäs sanoo kapitalismi. Ihminen on itsekäs sanoo raamattu, mutta syntiemme vuoksi on uhrauduttu. Kommunismi pyrkii hävittämään itsekkyyden. Fasismissa pyritään säilyttämään utopistinen mennyt maailma vahvalla valtiolla. Viisaammat paremmin perehtyneet jatkakoon, jos sain jonkun herätettyä.
Ihminen on myös paljon muuta ja uskomme, että kykenemme epäitsekkyyteen. Tämä uskomus meidän oletuksemme. Lähtökohtaisesti pidämme epäitsekkyyttä hyvänä hyveellisenä. Kapitalismi opettaa, että itsekkyys on hyväksi. Milloin itsekkyys on haittaavaa ja kenelle siitä on haittaa? Sitähän tapahtuu, koska siitä on hyötyä. Kenen hyötö pitäisi olla lähtökohta? Valtion eli yhteinen hyöty? Kenen asioita valtio hyödyttää? Yksilön hyöty siten, että yksilö hyötyy valtiosta, mutta paljonko uhraa omaa etuaan toisten hyväksi.
En saanut enkä jaksanut puhki pureksia, mutta menköön välikommenttina.
Kirjoitat itsekkyydestä monen eri aatteen näkökulmasta. Ajattelitko itsekkyyden olevan hyväntahtoisuuden vastakohta?
Itse en ajattele niiden olevan vastakohtia, vaan itsekäs teko voi olla myös hyväntahtoinen samaan aikaan jollekin toiselle hyödyttäen häntä. Näinhän kaupankäynnissä esim. voi olla tilanne. Molemmat sekä myyjä että ostaja hyötyvät toisistaan. Ainakin toinen heistä (ellei jopa molemmat) voi olla samaan aikaan itsekäs (pyrkii saamaan parhaan hinnan).
Toki itsekkyydestä voi olla paljon haittaakin, kun itsekkään toiminta vahingoittaa muita.
Hyväntahtoinen pyrkii vähintäänkin yhteiseen hyötyyn, jolloin tässäkin tilanteessa voi molemmat tai toinen olla myös itsekkäitä. Vastakohta hyväntahtoisuuteen tulee esiin, jos itsekkyys vahingoittaa toista/muita.
Ei vaan pyrin tuomaan näkökulman, että pahantahtoisuus ei välttämättä ole pyrkimyksenä. Ihminen vain pyrkii olemaan hyödyksi ensisijaisesti itselleen. Toimiiko ihminen näin luonnostaan vai onko tämä yhteiskuntajärjestelmän sanelemaa peliä. Ihminen varmasti saataisiin motivoitua toisenlaiseenkin peliin, jossa oma etu olisi hyödyttää muita. Olisiko tällöinkin motiivina itsekkyys? Nykykäsityksen mukaan on tervettä olla hiukan narsisti. Menestymiseen vaaditaan sitä sitten enemmän sanovat kateelliset.
Puhdasta ilkeyttä on vaikeampi ymmärtää. Pienessä pilkassa voi olla tarkoitus kertoa hauska juttu, eikä kertoja näe että siitä voisi ottaa itseensä. Väärinymmärrykset ovat myös yleisiä, eli mitä toinen tarkoittaa ja kuinka tulkitaan. Tämä korostuu näillä keskustelupalstoilla. Keskustelupalstoilla voi myös purkaa omat patoutumansa ilman sosiaalista kontrollia ns pusikosta huutelemalla.
Suunnitelmalliseen vihoitteluun vaaditaan paljon. Täytyy olla välinpitämätön toisen tunteista, tai jopa haluta toiselle pahaa. Pitää vihata toista. Valtataistelut perheessä, porukoissa, yhteiskunnallisella tasolla ovat yleinen motiivi. Pistetään ruotuun ne ajatukset ja tavat. Myös vieraantuminen tai syrjäytyminen saa vihaamaan muita. Kokee että on eriarvoisessa asemassa asioiden hankkimisessa tai asioiden saavuttamisessa. Tällöin ei tunne kuuluvansa samaan porukkaan tai luokkaan. Tästä syntyy epäoikeudenmukaisuuden kokemus, joka tekee vihaiseksi ja katkeraksi. Tämä voi myös antaa oikeutuksen hyökätä laumaansa vastaan.
"Ihminen varmasti saataisiin motivoitua toisenlaiseenkin peliin, jossa oma etu olisi hyödyttää muita. Olisiko tällöinkin motiivina itsekkyys?"
Oma näkökulmani tähän kysymykseen on, että on yhdentekevää, mikä motiivi ihmisellä on, jos hän tekee hyvää. Ts. henkilön ei tarvitse tavoitella hyväntahtoisesti hyvää lopputulosta ollakseen "hyvä ihminen".
Sen sijaan avauksessa lähdin liikkeelle siitä, että ihmiset useimmiten haluavat käsittää itsensä "hyväntahtoisena". Kun henkilö kuitenkin huomaa, että hänen pyrkimyksensä eivät muiden ihmisten toimesta johdakaan hyvään lopputulokseen, hän alkaa rajoittamaan tätä "hyväntahtoisuuttaan" (jonka motiivi voi olla todellisuudessa itsekäskin). Näin hän päätyy pihtaamaan kokemaansa "hyväntahtoisuuttaan".
Mutta näkökulmasi oli hyvä lisä siinä, että itsekäskin ihminen voi saavuttaa hyvää.