Isäni kuoli 4 vuotta sitten, olin itse pitkään vakavasti sairas. Olen 20-vuotias nainen, jolla ei ole ammattia tai koulutusta, en tiedä edes mitä haluaisin, mikään ei tunnu mahdolliselta. Olen niin pitkään halunnut olla kirjailija, mutta äitini on aina toistuvasti estänyt ja murskannut haaveeni säpäleiksi. Alkuun taistelin vastaan ja yritin pitää kiinni siitä, mutta väsysin ja luovutin.
Aina ihan lapsesta alkaen olen tiennyt etten ollutkaan toivottu perheeseeni. Äitini kadehtui (tai niin luulin aikoinaan) aina taidelahjojani ja haukkui minua aina. Nyt tuntuu että en voi tehdä mitään koska olen huono kaikessa. Isä halusi olla isä ja hyvä isä olikin, mutta äiti lähinnä synnytti minut miellyttääkseen miestään. Hän ei halunnut olla edes mikään äiti. Äiti on katunut syntymääni toistuvasti. Hän on sanonut että olisi parempi jos en olisikaan olemassa, sillä olen kamala vittuileva ihminen. Ja uskon että olen. Olen paha ihminen, sillä minun pitäisi tehdä äitini elämästä täydellistä. En ole kyennyt siihen, joten olen huono ihminen. Minun kuuluisi toteuttaa kaikki hänen toiveensa, ehkä sitten hän on ylpeä minusta.
Toisaalta jokin pieni ääni päässäni kuiskii, että pitäisi arvostaa itseään enemmän. Se on vaikeaa, sillä minut kasvatettu ajattelemaan etten ole yhtään mikään. Että äidillä valta, että äiti pomo, kuin joku kuningatar ja minä olen tytär ja tyttären kuuluu totella äitiään mukisematta. Minulla on olo etten ole tytär vaan orja, palvelija. Aina kun olen saanut rahaa jostain niin äitini on vaatinut ne itselleen. Teen ja maksan (saan rahaa mummilta, mummi on sanonut minun pitäisi käyttää rahat ammatin hankkimiseen mutta en kykene siihen sillä äitini käskee minun käyttää rahani häneen) meillä ruuat, siivoan, pesen pyykit jne. Äitini ei tee kotitöitä, ei ole koskaan tehnyt. Isäni teki ne kun oli vielä elossa. Äitini nimittelee minua milloin idiootiksi, milloin laiskaksi, milloin paskaksi ja milloin itsekkääksi. Äitini saa helposti raivokohtauksia ja löi kerran isääni kannulla selkään. Isä oli masentunut ja alkoi käyttää alkoholia rankasti. Äitini huutaa kamalia, ilkeitä asioita. Isäni ei kyennyt mihinkään, ei lähtemään niin kuin en minäkään, hän vain alistui. Tiedän että minun pitäisi lähteä, mutta mihin edes menisin? Ei ole mitään mahdollisuuksia. Sitä paitsi saanhan olla edes joskus yksin rauhassa huoneessani jos tottelen oikein kuuliaisesti. Tuntuu ahdistavalta ja pahalta. Olen ollut täällä kuitenkin niin kauan että olen kaiketi särkynyt ja menettänyt kyvyn muodostaa omia mielipiteitä. Mutta jos joku vieras ihminen nyt sanoisi lähde, se saattaisi herättää minut. Ehkä jos joku käski minun lähteä, ehkä sitten pystyisin.
Pyydän auttakaa, onko tämä ollenkaan tervejärkinen normaali äiti - tytär -perhesuhde? Miten voisin saada itsenäisyyteni takaisin ja kokea itseni taas ihmiseksi? Onko tässä tilanteessa liioiteltua paeta vai olisiko pakeneminen tervettä? Mitä minä teen? Auttakaa, pyydän, tarvitsen apua..
Aina ihan lapsesta alkaen olen tiennyt etten ollutkaan toivottu perheeseeni. Äitini kadehtui (tai niin luulin aikoinaan) aina taidelahjojani ja haukkui minua aina. Nyt tuntuu että en voi tehdä mitään koska olen huono kaikessa. Isä halusi olla isä ja hyvä isä olikin, mutta äiti lähinnä synnytti minut miellyttääkseen miestään. Hän ei halunnut olla edes mikään äiti. Äiti on katunut syntymääni toistuvasti. Hän on sanonut että olisi parempi jos en olisikaan olemassa, sillä olen kamala vittuileva ihminen. Ja uskon että olen. Olen paha ihminen, sillä minun pitäisi tehdä äitini elämästä täydellistä. En ole kyennyt siihen, joten olen huono ihminen. Minun kuuluisi toteuttaa kaikki hänen toiveensa, ehkä sitten hän on ylpeä minusta.
Toisaalta jokin pieni ääni päässäni kuiskii, että pitäisi arvostaa itseään enemmän. Se on vaikeaa, sillä minut kasvatettu ajattelemaan etten ole yhtään mikään. Että äidillä valta, että äiti pomo, kuin joku kuningatar ja minä olen tytär ja tyttären kuuluu totella äitiään mukisematta. Minulla on olo etten ole tytär vaan orja, palvelija. Aina kun olen saanut rahaa jostain niin äitini on vaatinut ne itselleen. Teen ja maksan (saan rahaa mummilta, mummi on sanonut minun pitäisi käyttää rahat ammatin hankkimiseen mutta en kykene siihen sillä äitini käskee minun käyttää rahani häneen) meillä ruuat, siivoan, pesen pyykit jne. Äitini ei tee kotitöitä, ei ole koskaan tehnyt. Isäni teki ne kun oli vielä elossa. Äitini nimittelee minua milloin idiootiksi, milloin laiskaksi, milloin paskaksi ja milloin itsekkääksi. Äitini saa helposti raivokohtauksia ja löi kerran isääni kannulla selkään. Isä oli masentunut ja alkoi käyttää alkoholia rankasti. Äitini huutaa kamalia, ilkeitä asioita. Isäni ei kyennyt mihinkään, ei lähtemään niin kuin en minäkään, hän vain alistui. Tiedän että minun pitäisi lähteä, mutta mihin edes menisin? Ei ole mitään mahdollisuuksia. Sitä paitsi saanhan olla edes joskus yksin rauhassa huoneessani jos tottelen oikein kuuliaisesti. Tuntuu ahdistavalta ja pahalta. Olen ollut täällä kuitenkin niin kauan että olen kaiketi särkynyt ja menettänyt kyvyn muodostaa omia mielipiteitä. Mutta jos joku vieras ihminen nyt sanoisi lähde, se saattaisi herättää minut. Ehkä jos joku käski minun lähteä, ehkä sitten pystyisin.
Pyydän auttakaa, onko tämä ollenkaan tervejärkinen normaali äiti - tytär -perhesuhde? Miten voisin saada itsenäisyyteni takaisin ja kokea itseni taas ihmiseksi? Onko tässä tilanteessa liioiteltua paeta vai olisiko pakeneminen tervettä? Mitä minä teen? Auttakaa, pyydän, tarvitsen apua..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä olisin lähtenyt jo, vaikka kurssikeskuksesta jostain toiselta paikkakunnalta joku kurssi ja sinne. Joudut ottamaan jonkun kämpän ja sillä hyvä.
Et ole enää lapsi, teet itse päätökset miten jatkossa haluat elää.
Katkaise välit äitiisi, pistä ovi kiinni selkäsi takana ja mene pois äitisi läheisyydestä. Poista äitisi numero puhelimestasi, älä soita, älä vastaa, älä puhu äitisi kanssa.
Elä elämääsi ja nauti siitä että olet oma herrasi.
Sinulla ei ole mitään syytä elää yhtään pidempää äitisi vaikutusvallan alaisena.
Jos et tee itse pesäeroa äitiisi, lopeta ruikuttaminen ja tekosyiden keksiminen ja ole hiljaa.
Aika suuri osa perheistä on tavalla tai toisella epätoimivia/sairaita. Et ole yksin. Googleta vaikka scapegoat in family(eli perheen musta lammas) ja katso youtubesta Richard Grannon "Why your family hates you ".Itse itkin kun katsoin sen ekan kerran. Sä oot uhri, mutta sun ei tarvitse olla sitä loppuelämäsi.
Ala pikkuhiljaa vaan uskoa että olet arvokas ja tärkeä. Tälläiset asiat satuttaa todella syvältä, mutta kyllä sä sieltä nouset! Kaikkea hyvää ja paljon voimia!!!
Googleta narsistin uhrien tuki ry. Palvelet äitiäsi vielä 5 kymppisenäkin, jos et nyt irtaannu ja itsenäisty. Narsisti ei muutu muuta kuin aina vaan ilkeämpään suuntaan. Voimia sinulle, t. samaa kokenut.
Todellakin, sinä olet täydellisen hyvä Luojan luoma ihminen.On liian kamalaa että äitisi on tuollainen peto.
Sinä tulet pärjäämään ilman äitiäsi paljon paremmin. Kysy sosiaalihuollosta, seurakunaltasi jne. paikoista kuinka voisivat auttaa sinua saamaan oman asunnon ja taloudellista tukea päästä alkuun.
Sitten vain haet mitä tahaansa rehellistä työtä ja voit iltakoulussa opiskella töiden ohella taidetta, kirjoitusta tai mikä muu sinua kiinnostaa. Siten sinä voit keskittäytyä harrastuksiisi, opintojen kautta saat työpaikan ja oman itsenäisen elämän.
Tulet tutustumaan uusiin ihmisiin ja saat huomata että sinua arvostetaan sellaisena kuin olet, lahjakkaana ( jonka lahjat ovat haudattu syvälle - muuta ne nyt pääsevät kukoistukseen), arvokkaana ja uutterana ihmisenä.
Vaikka nainen onkin sinut synnyttänyt, hän on irvikuva äidistä. Mitä nopeammin poistut sen läheisyydestä sitä parempi. Vain etsi taloudellista tukea ja poistu kiireen vilkkaa tuon hirviön pauloista!
Sinun tulee tulla hyväksytyksi omana itsenäsi äitisi puolelta. Nythän äitisi ei vaikuta anteeksi vaan ihan terveeltä.
Luulisi äitisi ymmärtävän kuinka herkkiä ikäisesi nuoret ovat.Olet saanut lokaa riittävästi äitisi taholta, tuntuu aika hurjalta äiti-tytär suhteelta.
Sinun tulisi pikimmiten päästä välimatkan päähän äidistäsi, et pääse muuten eheyttämään itseäsi. Tuollainen vallankäyttö sinuun ei ole normaalia.
Auttaisi sua paljon jos löytäisit kivan suhteen joka motivoisi sua kestämään ja ajattelemaan elämäsi hyviä asioita.
Tsemppiä elämääsi!
lähde pois rakenna oma hyvä tuleva elämäsi kenenkään ei sinun elämääsi nuori ihminen tarvitse pilata.