Ei tarvii kauaa tätäkään palstaa selailla, kun se sama pöhötys lilluu täälläkin. Hirveetä itkemistä ja valittamista kun elämä on niin surkeeta milloin mistäkin syystä. Siltikään ei tehdä asioille yhtään mitään, vaan samat virheet toistetaan vuodesta toiseen. Mietitään eroja, mutta mitään ei uskalleta tehdä. Haluatteko tietää miksi on näin? Totuuden nimi on nimeltään huono itsetunto. Eräät haluavat antaa mahdollisimman hyvän kuvan muille. Tämän takia monet ovat jopa valmiita uhraamaan oman elämänsä vain, jotta voi kerran vuodessa näyttäytyä sukulaisten luona tyyliin "hei mulla on mies/nainen, mä on hyvä. Kyl mä kelpaan". Seurustellaan vain sen seurustelun takia. Tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että saadaan statukseen merkintä: naimisissa, 2 lasta jne.. Pinnallisuus ja huono itsetunto kulkevat yleensä käsi kädessä.
Kaikkein typerintä on, että jotkut tällaisista luusereista tulevat kesken masennustautien aina silloin tällöin minulle neuvomaan miten pitäisi elää. Ei voi kuin nauraa.
Kaikkein typerintä on, että jotkut tällaisista luusereista tulevat kesken masennustautien aina silloin tällöin minulle neuvomaan miten pitäisi elää. Ei voi kuin nauraa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
just hyvin kirjoitettu!
Kyllä, kerrankin joku uskaltaa sanoa sen. Kun olin naimisissa, niin miten muut pitivätkään minua parempana ihmisena ( olin sentään saanut jonkun) ja naisena. Kun oli lapset ja kaikki. Moraalini oli korkeammalla, olin kauniimpi, rehellinen ja ennenkaikkea voittaja. No - erosin, elin yksin kymmenen vuotta ja muutin paikkaa. Lapseni kasvoivat, muuttivat pois. Yhtä äkkiä olenkin ollut pari vuotta surkea luuseri, säälittävä nainen ja kuulemma katkera kun en "saa" miestä!!! Täällä he ivät tiedä menneisyyttäni, enkä mokomille edes viitsi sitä kertoa. Ihmettelevät vain kun lapset käyvät kylässä, että ketähän ne on.
Haluasin sanoa että ei se meiltä ihmisyyttä alenna jos yksin eletään. Tämähän se vasta sitä itsetuntoa kysyy! Ei ketään mitata noin tyhjillä mittareilla kuin - kelpaatko ja kelle. Ystävyys on joskus parempaa kuin keskinkertainen ja väljähtynyt parisuhde!!
Seurustelen nykyään, mutta ei ole mitään kiirettä näytellä sitä muille tai muuttaa vielä pariin vuoteen yhteen. Kun itsetunto riittää myös valitsemaan sen yksin elämisen!!!
VAikea uskoa, että suurinkaan osa huonoissa suhteissa elävistä olsivat suhteessa vain siksi, että voisivat näyttää toisillee. Ero kun ei ole se ratkaisu. Monet eroavat, löytävät uuden ja elämä on ihanaa mutta vain hetken, kun ongelmat taas rysähtävät päälle eikä niitä osata ratkaista kun ei osattu edellisessäkään suhteessa. Ei olla halukkaita todella tekemään työtä suhteen eteen ja helppo ratkaisu on silloin ero. Tämä sama toistuu niin kauan ennen kuin ollaan valmiita todella sitoutumaan suhteeseen ja ratkaisemaan ongelmat, sillä ei ne ongelmat minnekään häviä kumppania vaihtamalla vaan menevät piiloon hetkeksi.
Arvostakaa sitä mitä teillä on nyt ja pitäkään huolta siitä rakkaudesta, olkaa valmiita todella tekemään työtä suhteen eteen. On selvää, että ongelmat, riidat ja erimielisyydet kuuluvat elämään ja parisuhteeseen. Oppikaa yhdessä käsittelemään nittä.
Parisuhteeseen tarvitaan kuitenkin kaksi kypsää ihmistä tai ainakin kaksi ihmistä, jotka ovat valmiita kehittymään henkisesti, ovat sitoutuneet suhteeseen ja toisiinsa myös vaikeuksissa. Harvoin ero on mihinkään ratkaisu (poikkeuksena esim. väkivaltainen suhde jne), se tuo vain hetken helpotuksen.
Esitit hyvin yksipuolisen näkemyksen siitä, miksi väljähtyneessä suhteessa elävät puolisot eivät eroa. Parisuhteen jatkuminen vuodesta toiseen ei välttämättä kerro puolisoiden huonmosta itsetunnosta vaan paremminkin suuresta viisaudesta. Miksi ihmeessä romuttaa sellainen systeemi, jossa arkielämä sujuu turvallisesti ja ongelmattomasti, vaikka siellä pilven reunalla ei istuttaisikaan?
Jos avioliitto on jatkunut pitkään, ja puolisot ovat saavuttaneet turvatun taloudellisen aseman ja heillä on paljon yhteistä omaisuutta, niin ihan vähäisistä syistä parisuhdetta ei silloin kannata purkaa. Jonkun uuden köyhän ihastuksen perään lähteminen tietäisi omaisuuden puolittamista, jolloin kummankin puolison eläminen muuttuisi taloudellisesti tukalammaksi. Harvoin lisääntynyt köyhyys on kohentanut ihmisten itsetuntoa!
Pitkän elämäni aikana olen seurannut muutamaa ystävääni, jotka viidenkympin villityksen seurauksena ovat ottaneet itselleen uuden nuoremman vaimon, ja osa on laittanut vielä lapsenkin. Ainakin ulkopuolisesta näyttää siltä, että nämä hyvällä itsetunnolla varustetut (ovat uskaltaneet erota) oikeaa elämää tavoitelleet ystäväni ovat joutuneet ojasta allikkoon. Tuntuu todella säälittävältä katsoa sivusta, kun yli 60-vuotiaat miehet vielä taistelevat velkojen kanssa ja ottavat eriä murkkuikäisten lastensa kanssa. Jotenkin tuntuu siltä, että näidenkin kavereiden elämä vanhan fiksun vaimon kanssa velattomana olisi ollut paljon mukavampaa.
Nykyisin hankkiudutaan aivan turhiin eroihin siksi, että naistenlehdissa jatkuvasti toitotetaan sitä, että parisuhteessa pitää tuntua vielä "siltä", ja puolisoiden pitää pystyä toteuttamaan itseään. Tällä perusteella jokainen pitkään jatkunut parisuhde voidaan purkaa, mutta takaako muutos välttämättä onnellisuuden?
Kannattaa muistaa vanha totuus: Kun köyhyys tulee ovesta, niin rakkaus lentää ikkunasta. Tämä pätee myös siihen uuteen parisuhteeseen sen taivaallisen uuden ihastuksen kanssa.